Niin, tuossa se tulikin heti otsikossa. Olemme tapailleet jo muutamaan otteeseen ja olemme tuttuja kuitenkin pidemmän ajan takaa. Viihdymme toistemme seurassa, mutta mieltä kaivaa se, että hän ei haluakaan suhdetta kanssani. Olisin enemmän kuin valmis suhteeseen ja hänen puheidensa mukaan hänkin olisi, mutta jokin sanoo että pitäisi jarruttaa.
Onko se vain omaa mielikuvitustani? Pidän hänestä paljon! Joskus tuntuu, että hän ei olekaan kiinnostunut :( Hän on kerran pienessä maistissa ottanut minuun yhteyttä ja kertonut ajattelevansa minua ja haluavansa tuntea minut entistä paremmin... Siitä on jo jonkin aikaa ja olenko vain tyhmä kun ajattelen, että tämän mielipide minusta olisi muuttunut, että hän ei haluakaan enää tutustua paremmin minuun? Vaikka yhteyttä pidetään molemmin puolin, olemme tavanneet useaan otteeseen ja seksiäkin olemme harrastaneet (ei ns. ensitreffeillä kuitenkaan) niin pelkään niin kovin, että meistä ei tulekaan mitään. Pystymme puhumaan ihan kaikesta ja avoimesti, ei ole mitään vaivaantumisia ollut eikä kauheita hiljaisuus-hetkiä kun olemme kahden. Hänen seurassaan uskallan olla MINÄ ja hänkin ilmeisesti ottaa todella rennosti kanssani eikä esitä koskaan mitään :)
Hän on niin loistava ihminen ja hänen kanssaan minun on hyvä olla. Hän on myös sanonut samaa minulle, että kanssani on hyvä olla jne. Silti tämä tunne jota poden kalvaa ja painaa enkä saa mielenrauhaa! Ihan kuin ylianalysoisin hänen sanojaan ja jos esimerkiksi hän ei vastaa viestiini, niin pelkään että kaikki on ohi, häntä ei kiinnostakaan.
Tiedän, tämä kuulostaa typerältä ja meillä on kaikki mahdollisuudet maailmassa ja pelkoni on aivan turhaa, onhan tämä vielä melko alkuvaiheessa kuitenkin. Mutta onko ketään joka olisi samassa veneessä kanssani, tai ollut ja osaisi auttaa minua ja typerää päätäni? En mahda asialle mitään, jotenkin välitän hänestä niin paljon..
Luotan häneen ja siihen, että hän pitää minusta. En uskalla kikkailla enkä pelailla jos vaikka pilaisin ihan kaiken, vaan olen täysillä mukana ja annan 100% itsestäni meni syteen tai saveen, aidosti omana itsenäni ja otan aina yhteyttä kun tuntuu siltä. En koskaan ajattele, että nyt oli muka hänen vuoronsa jne jne..
Voi jeesus, tulipa vuodatus. Toivon niin paljon vaikken uskallakaan toivoa! Miten saisin pääni selväksi ja lopettaisin asioiden liiallisen ajattelun, analysoinnin ja ennen kaikkea miten saisin pelon pois ja vaihdettua sen luottamukseksi?
Kiitos jos joku tahtoo vastata.. olisin iloinen saadessani kuulla ulkopuolisten mielipiteitä :)
Onko se vain omaa mielikuvitustani? Pidän hänestä paljon! Joskus tuntuu, että hän ei olekaan kiinnostunut :( Hän on kerran pienessä maistissa ottanut minuun yhteyttä ja kertonut ajattelevansa minua ja haluavansa tuntea minut entistä paremmin... Siitä on jo jonkin aikaa ja olenko vain tyhmä kun ajattelen, että tämän mielipide minusta olisi muuttunut, että hän ei haluakaan enää tutustua paremmin minuun? Vaikka yhteyttä pidetään molemmin puolin, olemme tavanneet useaan otteeseen ja seksiäkin olemme harrastaneet (ei ns. ensitreffeillä kuitenkaan) niin pelkään niin kovin, että meistä ei tulekaan mitään. Pystymme puhumaan ihan kaikesta ja avoimesti, ei ole mitään vaivaantumisia ollut eikä kauheita hiljaisuus-hetkiä kun olemme kahden. Hänen seurassaan uskallan olla MINÄ ja hänkin ilmeisesti ottaa todella rennosti kanssani eikä esitä koskaan mitään :)
Hän on niin loistava ihminen ja hänen kanssaan minun on hyvä olla. Hän on myös sanonut samaa minulle, että kanssani on hyvä olla jne. Silti tämä tunne jota poden kalvaa ja painaa enkä saa mielenrauhaa! Ihan kuin ylianalysoisin hänen sanojaan ja jos esimerkiksi hän ei vastaa viestiini, niin pelkään että kaikki on ohi, häntä ei kiinnostakaan.
Tiedän, tämä kuulostaa typerältä ja meillä on kaikki mahdollisuudet maailmassa ja pelkoni on aivan turhaa, onhan tämä vielä melko alkuvaiheessa kuitenkin. Mutta onko ketään joka olisi samassa veneessä kanssani, tai ollut ja osaisi auttaa minua ja typerää päätäni? En mahda asialle mitään, jotenkin välitän hänestä niin paljon..
Luotan häneen ja siihen, että hän pitää minusta. En uskalla kikkailla enkä pelailla jos vaikka pilaisin ihan kaiken, vaan olen täysillä mukana ja annan 100% itsestäni meni syteen tai saveen, aidosti omana itsenäni ja otan aina yhteyttä kun tuntuu siltä. En koskaan ajattele, että nyt oli muka hänen vuoronsa jne jne..
Voi jeesus, tulipa vuodatus. Toivon niin paljon vaikken uskallakaan toivoa! Miten saisin pääni selväksi ja lopettaisin asioiden liiallisen ajattelun, analysoinnin ja ennen kaikkea miten saisin pelon pois ja vaihdettua sen luottamukseksi?
Kiitos jos joku tahtoo vastata.. olisin iloinen saadessani kuulla ulkopuolisten mielipiteitä :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vedä kännit ja soita äläkä inise! Vituttaa tuollaiset itsetunnottomat akat!
Aika normaalia on olla epävarma suhteen alussa varsinkin jos olette tunteneet jo aiemmin tai olleet kavereita koska tuntuu oudolta yhtäkkiä olla kiinnostunut toisesta.
Siinä voi olla vaikea saada kosketusta omiinkaan tuntemuksiin ja mietinkin tuossa että epäiletkö enemmän häntä vai ehkä omia tunteitasi?
Ehkä vaikka häntä upeana ihmisenä pidätkin epäilet oikeasti voisiko suhteesta tulla mitään ja voihan olla että samaa miettii hänkin.
Se mikä siinä jarruttaa on varmaan se että tahdot tehdä kaiken huolellisesti ja kunnolla jotta siitä tulisi oikea suhde eikä on/off suhde. Varsinkin kun olette harrastaneet jo seksiä yhdessä jossakin vaiheessa niin voi olla aika sekaisin ajatukset.
Yleensä ihmiset tahtovat että suhde olisi sellainen kokonaisuus ja jatkumo joka alkaa tietyllä tavalla ja etenee tietyllä tavalla mutta näin ei välttämättä mene kuten teidän tapauksessa.
Se on varmaa syy miksi se tuntuu niin oudolta.
Tiedät kyllä ettei se tule kestämään. Kuten ei muutkaan parisuhteet nykyaikana.
Mitään vastauksia tai viisauksia minulla ei ole sinulle antaa, halusin vain mainita että muitakin samassa tilanteessa olevia on. Aina yhdessä olon tai puhelin keskustelun jälkeen olen varma, että hän se on jonka kanssa haluan olla. Mutta kuitenkin hetken päästä kun tosiasiat muistuvat mieleen niin hiipii epäilys. Nuorena kaikki oli vielä niin helppoa ja yksinkertaista.
Täytyy vaan yrittää ajatella että aika näyttää onko tässä suhteessa potentiaalia.
Kuinka tuttu tunne; lähellä on aivan varma, ja tuntuu, että kestää mitä vain. Kun on mennyt päivä pari näkemättä, alkaa päässä pyöriä ikäviä ajatuksia siitä, miten en uskalla uskoa mihinkään.
Kuitenkin aikaa on mennyt vasta vähän, tilanteet on eläneet elämäänsä, ja ne vaikuttaa tähänkin suhteen poikaseen.
Todella jalomieleistä sanoa, että antaa toiselle aikaa, paljon hankalampaa toteuttaa kun tuntuu, että liian kauan liian kaukana ollessa alkaa maa jalkojen alla pettää.
Olisi niin paljon helpompi olla joko ihan kiinni kaiken aikaa, tai irroittaa kokonaan, mutta kumpaakaan ei voi tehdä. Toisella on oikeus omaan elämään ja omiin valintoihin ilman että hoputan ja naputan viestimien välityksellä.
Ketään ei voi väkisin pitää. Toinen lähes klisee on se, että saat sen mistä luovut. Tuota ajatusta en tosin ole koskaan oikein ymmärtänyt, mutta yritän silti elää sen mukaan.
Luovun tuosta ihmisestä sen verran, etten roiku hihassa, en ränkytä puhelimella perään. En jätä tekstareita epätoivossani. Kirjoitan vaikka tänne, helpottaa edes hieman.
Asiat kyllä tapahtuu, jos ovat tapahtuakseen. Minulle soitetaan, jos näikseen on. Hän tahtoo minut, jos on tahtoakseen. Tässä kohtaa en tyrkytä itseäni enempää, vaan kuuntelen mitä tuleman pitää.