Tee elokuva köyhyydestä Suomessa!
Näytä maailmalle, mihin keskustajohtoinen hallitus on Suomen kansan vienyt!
Ruokaa ei kansalle anneta, mutta mielialalääkitys kasvaa räjähdysmäisesti!
Vanhukset pumpataan täyteen vaikutuksiltaan toisiaan kumoavia lääkkeitä, jotta heistä ei olisi kenellekään vaivaa!
Kansalla teetetään ilmaista työtä!
Laita ministereiden ja kansanedustajien naamat punoittamaan häpeästä!
Näytä maailmalle, mihin keskustajohtoinen hallitus on Suomen kansan vienyt!
Ruokaa ei kansalle anneta, mutta mielialalääkitys kasvaa räjähdysmäisesti!
Vanhukset pumpataan täyteen vaikutuksiltaan toisiaan kumoavia lääkkeitä, jotta heistä ei olisi kenellekään vaivaa!
Kansalla teetetään ilmaista työtä!
Laita ministereiden ja kansanedustajien naamat punoittamaan häpeästä!
Vastaukset 22
Vanhimmat
ensi talvena tulee ennätysmäärä ruumiita.
Miksi Saarela, on niitä parempiakin?
Siksi vain, kun hänen exänsä on keskustalainen kansanedustaja.
Mutta ehkä hänen rahkeensa eivät riitä...
Kaurismäki?
laittamaan videonpätkää Youtubeen, niin maailma saa tietää totuuden suomalaisesta "hyvinvointiyhteiskunnasta".
Tämän aiheen käsittely voisi olla myös debyytti tuleville ohjaajalupauksille!
maailmaa ihmisiä kuolee oikeasti nälkään, sairauksiin, puhtaan veden, hoidon ja lääkkeiden puutteeseen. Mutta voishan se tehdä tosiaan elokuvan vaikka jostain katkeroituneesta sosiaalipummista, joka ei saa vaihdettua tietskaria uuteen vuoden välein ja jolla ei ole mielestään varaa markkinoiden nopeimpaan laajakaistaliittymään.
tehdä leffan, jossa kaltaisiasi mulkvisteja hirtetään.
vähän kiinnostavampi.
pitää sisällään 600 000 nälkää näkevää.
Äkkiä tekemään elokuvaa tai edes lyhytdokumenttia.
1990-luvun leipäjonot Suomessa saivat huomiota ulkomailla. Nyt tilanne on vielä pahempi.
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2008/05/644210
Toivon, että elokuvan myötä korjautuvat mainitsemasi epäkohdat.
Maailmalla edes tiedettäisiin, missä on Suomi. Tai edes Finland. Nykyisin ei tunnuta tietävän kuin Ruotsissa ja Virossa.
Kansalle alettaisiin jakaa joko ruokaa tai pelkkiä ruokakuponkeja erilaisten raha-avustusten sijaan. Mielisairailta kielletään lääkityksen saaminen. Ainakin lopeteaan niiden korvaaminen verovaroista.
Vanhusten verenpaine-, diabetes-, sydän-, syöpä- ym. lääkkeet kielletään. Vanhukset kuolisivat nopeammin rasittamasta yhteiskuntaa.
Lopeteaan työvoimakoulutus, työvoimapoliittiset kurssit ja työharjoittelut opiskelijoilta. Kaikki oikeisiin töihin, kerjäämään tai varastelemaan.
Mahtaisi siinä tosiaankin kansanedustajien ja ministereiden naamoilla väri vaihtua.
No, joko pistetään toimeksi?
vain mässäilemään herkuillaan ja jättää kommentoimasta asioihin joista ei oikeasti mitään tiedä (kuten ihmisten ahdingon määrästä).
Kyllä minä tiedän ihmisten hädästä ja olen siitä huolissani. Mutta AP:n esittämät konstit niiden helpottamiseksi olivat niin naiveja, että melkein aloin kyynelehtimään.
Työssäkäyvänä saan vähemmän kuin työttömän perusosan, asuntotuet ja ylimääräiset sosiaalituet. En tässä nyt viitsi valitella - jos on pienet tulot, pitää tyytyä pieniin menoihin.
kiirehtii vakuuttamaan suomalaisen yhteiskunnan hyviä oloja.
Sinua siis naiivius pelottaa...
niin olet varsinainen idiootti kun teet töitä niin pienellä palkalla.
ehkä varsinainen idiootti, mutta kuitenkin oma työnantajani. Kelle pitäisi valittaa?
Opettele nyt lukemaan ja ymmärtämään lukemasi. En minä kehunut yhteiskunnan vähäosaisten oloja vaan kritisoin sitä, ettei teillä toisinajattelun airueilla ole koskaan (tai tosi harvoin) mitään konkreettisia, toteuttamiskelpoisia ideoita ongelmien ratkaisemiseksi. Tai edes helpottamiseksi. Että siinä mielessä te ette paljoa näistä nykypäättäjistä poikkea. Voivotella ja valittaa kaikki osaavat. Jopa minä.
että saa olla (tai joutuu olemaan) oma pomonsa. Bisnesidea, markkinointi tmv kaipaa vähän hiomista?
liikaa paperitöitä on kaatunut päälle, ja varakkaampien toimijoiden kova kilpailu.
ulkoistaa paperityöt (kirjanpitojutut?) ja keskittyä siihen mitä osaa ja mistä se raha tulee.
kiirehtii haukkumaan idean esiintuonutta toisinajattelijaa.
Peloissaan siitä, ettei pääse kynimään mummojen patjan alusia viimosista senteistä, mikäli Totuus Suomen kurjuudesta tulee kansainväliseen tietoisuuteen.
Julkisuus on paras keino HÄPÄISTÄ tämä nykyhallitus, joka on kurjuuden ja nälänhädän luonut tähän yhteiskuntaan.
HÄPEÄPAALUUN nämä hallituksen ministerit on saatettava!
Toivottavasti saa yhtä paljon huomiota kuin Rushdien teokset aikoinaan.
Suomi on Euroopan Intia kerjäläisine ja kastijakoineen!
Pääsenkö hengenheimolaisineni samaan häpeäpaaluun, jos uskon sosiaalisten ongelmien ratkeavan toisin kuin sinä? Hätääntyneenä tässä vain kyselen.
kostuisi? Vittu Suomi on täynnä lampaita, kun barrikadeille nouseminen on niin ylivoimaisen vaikeaa.
veti johtopäätöksen ettei Suomessa nähdä nälkää, koska ei ole mellakoita.
Poliitikot on siis VAKUUTETTAVA MELLAKOIMALLA, kun eivät muuten usko!