Hei!
Kysyisin vähän vertaistukea :) muslimien kanssa naimisissa/seurustelusuhteessa oleville.
Oletteko yhteisen taipaleen varrella "unohtaneet" ysävänne, ovatko miehenne vastaan joitakin ystäviänne? mIten olette asiasta selvinneet?
Olen seurustellut reilu 3v mieheni kanssa ja tällä hetkellä emme asu enää yhdessä, vaikka yhdessä kuitenkin ollaan.
Miehelläni on vastaan sinkku naisystävääni eikä hyväksy että olen hänen kanssaan tai lähtisin baariin. Olen epäillyt miestäni vuosien varrella monestikin, mutta kaikki on hänen mielestään ok. Itse petin häntä muutama kuukausi sitten ja ymmärrän, että en saa enää lähteä iltaa viettämään. En selittele tekojani, jotka on jo unohdettu eikä miehellänikään kai ihan puhtaat jauhot pussissa ole. Mutta valitettavasti olen nyt monen ihmisen välissä. En haluaisi loukata ytävääni..hän ei kohta enää jaksa kun aina unohdan hänet enkä lähde baariin hänen kanssaan. Mieheni taas on vannottanut, että baarit on nyt unohdettu..kuulemma molempien osalta. Miten te muut elätte elämäänne? Käyttekö missään vai rajoittaako miehenne jotenkin elämäänne vai oletteko itsekin sitä mieltä, että mitään hauskaa kavereiden kanssa ei saisi tehdä?
Tuntuu, että en ole enää pitkään aikaan tehnyt asioita niin kuin itse haluan ja kuulemma muidenkin muslimimiesten naiset eivät enää käy baareissa.
En tarkoita, että baarielämä olisi jotain pakollista, mutta en haluasi menettää myöskään ystävääni..
Kysyisin vähän vertaistukea :) muslimien kanssa naimisissa/seurustelusuhteessa oleville.
Oletteko yhteisen taipaleen varrella "unohtaneet" ysävänne, ovatko miehenne vastaan joitakin ystäviänne? mIten olette asiasta selvinneet?
Olen seurustellut reilu 3v mieheni kanssa ja tällä hetkellä emme asu enää yhdessä, vaikka yhdessä kuitenkin ollaan.
Miehelläni on vastaan sinkku naisystävääni eikä hyväksy että olen hänen kanssaan tai lähtisin baariin. Olen epäillyt miestäni vuosien varrella monestikin, mutta kaikki on hänen mielestään ok. Itse petin häntä muutama kuukausi sitten ja ymmärrän, että en saa enää lähteä iltaa viettämään. En selittele tekojani, jotka on jo unohdettu eikä miehellänikään kai ihan puhtaat jauhot pussissa ole. Mutta valitettavasti olen nyt monen ihmisen välissä. En haluaisi loukata ytävääni..hän ei kohta enää jaksa kun aina unohdan hänet enkä lähde baariin hänen kanssaan. Mieheni taas on vannottanut, että baarit on nyt unohdettu..kuulemma molempien osalta. Miten te muut elätte elämäänne? Käyttekö missään vai rajoittaako miehenne jotenkin elämäänne vai oletteko itsekin sitä mieltä, että mitään hauskaa kavereiden kanssa ei saisi tehdä?
Tuntuu, että en ole enää pitkään aikaan tehnyt asioita niin kuin itse haluan ja kuulemma muidenkin muslimimiesten naiset eivät enää käy baareissa.
En tarkoita, että baarielämä olisi jotain pakollista, mutta en haluasi menettää myöskään ystävääni..
Vastaukset 22
Vanhimmat
Muslimien vaimojenko sitten pitäisi sanoa mielipiteitä teidän "on-off vuoroin vieraissa" suhteesta?? Eiköhän sinulla ole hieman itsetutkiskelun paikka, miettiä,mitä ihan oikeasti haluat elämältäsi, keskustella sitten miehen kanssa, onko teillä oikeasti edes halua olla yhdessä... Mitä luulet ulkopuolisten, tuntemattomien voivan sanoa tuollaiseen?
Miehesi ei itse noudata islamin uskon tapoja etkä sinä ilmeisesti ole muslimi, ette asu yhdessä, ettekä ole solmineet islamilaista avioliittoa, joten millä syillä mies edes vaatii sinua käyttäytymään "muslimivaimon" tapaan?! Olet vapaa täysi-ikäinen Suomen kansalainen, etkä voi luovuttaa itsemäärämisoikeuttasi pois.
Kirjoitat "en ole enää pitkään aikaan tehnyt asioita niin kuin itse haluan" - ja olet vasta seurustelusuhteessa. NYT pitäisi viimeistään hälytyskellojen soida!!!
Vapautesi rajoittaminen (määrää minne menet, ketä tapaat) alkaa kuulostaa jo laittomalta käytökseltä ja vähintäänkin sellaiselta toiminnalta, jossa mies pyrkii alistamaan naista (tilanne joka usein edeltää henkistä ja fyysistä väkivallan käyttöä).
Kysymys ei ole islamista, eikä rakkaudesta, vaan tämän miehen halusta hallita sinua.
Ota nyt hyvä ihminen järki käteen!
En varmasti "saisi" vastata, koska en ole muslimin vaimo, mutta vastaan silti, koska en ymmärrä miten tuo tilanteesi edes liittyy siihen asiaan, että miehesi on muslimi?
Meinaatko, että jos eletään parisuhteessa, puoliso ei saa olla pätkääkään mustasukkainen ja vihainen, vaikka on tiedossa, että toinen on pettänyt? Ja vieläpä vain vähän aikaa sitten? Kyllä minä ainakin olisin vihainen kuin ampiainen ja IHAN TAATUSTI mieheni ei astuisi jalallakaan mihinkään baariin hyvin pitkään aikaan, jos olisi baarireissulla onnistunut minua pettämään... Ja tarkemmin ajatellen, ei astuisi jalallakaan myöskään sänkyyni eikä oikeastaan taloonikaan. :o/ En hyväksy pettämistä parisuhteessa, enkä ymmärrä miten sinä suhtaudut asiaan noin tyynesti.
Ymmärsin kyllä, ettet halunnut pettämisasioita nostaa tapetille tässä keskustelussa ja huomasin myös, että myös miehesi on pettänyt sinua. MUTTA...tällä kertaa asialla ei minusta ole mitään tekemistä islamin kanssa, vaan sen kanssa, että teillä on luottamuspula suhteessa & JOPA HIIRELLÄ on kunniansa. Muslimi tai ei... Tällä palstalla saa välillä lukea mitä kummallisimpia parisuhdeongelmia kulttuurin tai uskonnon vuoksi, mutta tämä ei ole minusta nyt uskontokysymys.
Eniten minua muuten kummastuttaa se, että sinua huolettaa se, että ystäväsi suuttuu, kun et lähde hänen kanssaan baariin? Eikö pitäisi mielummin keskittyä sen parisuhteen pelastamiseen vai eikö se ole tärkeä? Ja jos ei ole, niin siinä onkin sinulle vastaus tilanteeseesi: ero ja paluu takaisin sinne baariin "vapaaksi riistaksi", niin et loukkaa ketään kenellä on merkitystä...
Puhuitte kaikki todellakin asiaa ja kunnioitan sitä.
En tosiaankaan halunnut nostaa pettämitämme tapetille ja tiedän suhteessamme olevan luottamuspulaa. Olemme yrittäneet molemmat aloittaa yhdessä "puhtaalta pöydältä, mikä on vaikeaa.
Olisin vaan halunnut kirjoituksellani kysyä muiden naisten ulosmenemisestä. Oli ehkä virhe.
Tiedän, että pitäisi lähteä pois, lyömistenkin jälkeen. mUtta tunnen nekin omaksi syykseni ja mies haluaa kaiken jälkeen jatkaa tulevaisuutta kanssani.
Ja niinkuin kirjoitin, ei hauskanpito ja baareilu ole tärkeintä, vaan suhteen kunnossapito. Mutta ainainen yksinolokaan ei enää jaksa nostaa itseäni täältä
Ehkä takerruin liikaan tuohon pettämisasiaan, koska näen sen todellakin hyvänä syynä puolison vetää herneet nenäänsä, oli sitten mies tai nainen & mistä kulttuurista kotoisin tahansa.
Ja siksi jäi todellakin kysymättä, että onko miehesi aina määräillyt menemisiäsi vai onko se nyt näiden ongelmienne seurausta? Jos hän on aina käyttäytynyt kuin joku kotityranni, niin sitten asia on toki eri...ja vielä kun puhuit lyömisestäkin?
Jos nyt oikeasti vastaisin kysymykseesi, niin minun mieheni ei ole koskaan määräillyt menemisiäni, eikä sellainen mielestäni hyvään parisuhteeseen kuulukaan. Saan aivan vapaasti mennä ystävieni kanssa vaikka ulkomaanmatkalle, baarista puhumattakaan, kunhan ajoissa menoista sovitaan. Kuitenkin, lapsiperheen äitinä viihdyn paremmin kotona...
Minusta tuo sinun parisuhteesi ei kuulosta järin pelastamisen arvoiselta, varsinkin kun kerrot että tunnet ongelmanne & miehesi huonon käytöksen omaksi syyksesi. Tunne nainen arvosi & lemppaa sellainen suhde pellolle, jossa et tunne itseäsi onnelliseksi! Mutta jos nyt ihan välttämättä tuossa suhteessa haluat pysyä, niin etkö voisi ajatella tapaavasi ystävääsi muissa merkeissä kuin baarissa? Jos miehellesi on kerran baari-illat nyt "punainen vaate" hairahduksesi vuoksi? Ainakin jonkin aikaa?
Niin piti vielä mainita, että kun halusit vastauksia nimenomaan muslimien puolisoilta/tyttöystäviltä, niin en minä IHAN KAUKAA liippaa. ;o) Mieheni on albanialainen ja muslimiksi kyllä kasvatettu (äiti uskovainen), mutta itse mieheni tuntee itsensä ateistiksi.
Et voi olla huomioimatta miehesi toiveita, mutta ystävistäänkin kannattaa pitää kiinni. Elä on ihmeellistä, koskaan ei tiedä mitä edessä on. Olen sitä mieltä, että hyvistä naisystävistä kannattaa pitää kiinni. Sinun on vaan keksittävä miten onnistut siinä sotkematta parisuhdettasi.
No oletpa sopan itsellesi keittänyt. Kirjoituksestasi paistaa läpi räikeä molemminpuolinen luottamuspula, mikä on kaikkien ongelmien takana. Eihän tuossa tapauksessa voi enää mennä sanomaan, että käytös johtusi jostakin uskonnosta, sillä mielestäni käytös johtuu yhteisestä pettämishistoriasta!
Meillä ei kumpikaan ole baari-ihmisiä, mutta toki joskus tahoillamme käydään kaveriporukalla, ei sitä sovi ihan vain parisuhteeseen kapseloitua. Mutta jos taustalla olisi molemminpuolista pettämistä juuri baarireissujen vuoksi, niin olisi varmasti parempi, ettei kumpikaan enää kävisi vähään aikaan. Jos nimittäin suhde siitä jollain ihmeen kaupalla jatkuisi.
En nyt siis keksi mitään mitä en "saisi" vaimona enää tehdä. Siis mitä naimisissa olevat ihmiset eivät saisi mutenkaan tehdä. Käyn lisäksi paljon miesporukassa ulkomailla työmatkoilla ja messuilla. Matkoilla tietenkin myös syödään ja juhlitaan yhdessä, paitsi jos itse en jaksa ja vetäydyn mielummin hotellihuoneeseeni. Mieheni tulisi hulluksi jos ei pystyisi luottamaan minuun.
Sinä nyt siinä pähkäilet miten tehdä kaikki ympärilläsi onnelliseksi. Ei ihme, että sinua voi pompotella ja määräillä joka taholta! Mieti siis ensin tarkkaan mitä itse haluat.
Mulla asiat vähän toisinpäin.
On tai oli pari hyvää ystävää. Toinen naimisissa ja toinen seurustelee. Molempien miehet ulkomaalasia.Yhteydenpito heidän osaltaan loppunut miltei kokonaan. Itse olen turkkilaisen kanssa naimisissa ja odotan esikoistamme ja nyt tämä toinen "ystäväni" soittaa aina joskus. Ei kysy mitä mulle kuuluu vaan joko lapsi syntynyt.
Mieheni ei kieltäisi mua tapaamasta kavereita.
Toivottavasti teidän asiat selviää.
Hyvää kesää.
Yritän olla unohtamatta ystäviäni, toisinaan se ei onnistu, kun elämä on kiireistä ja itseä laiskottaa. Onneksi ystäväni ovat niin ihania ihmisiä, että antavat anteeksi tauotkin. Juuri eilen tekstiviesteilin ystävän kanssa, jota en ole tavannut pariin vuoteen, mutta nyt yritetään, kunhan satutaan samaan kaupunkiin. Miehellä ei tässä asiassa kylläkään juuri ole osaa eikä arpaa, hänen asiansa ei ole valita ystäviäni ja hän tietää sen. Joskus mies valittaa, että teen kaiken, mitä ystäväni vain pyytävät.. Kuitenkin olen vapaa niin tekemään. Oli tarkoitus lähteä tänä kesänä ulkomaillekin yhden ystävän kanssa, miehellä ei olisi ollut mitään sitä vastaan, mutta emme löytäneet ystävän kukkarolle tarpeeksi halpaa matkaa.
Baareissa en viihdy, siis minä, omista lähtökohdistani. Joskus täytyy silti mennä seuraksi, jonkun syntymäpäivänä tms. Mies ei vastusta sitä. Vastustaisi varmaan, jos olisin joka viikonloppu menossa, mutta silloin vastustuksen kohteena ei nähdäkseni olekaan baareissakäynti vaan yhteisen ajan puute. Mies käy itsekin baareissa silloin tällöin. Periaatteessa en vastusta miehesi ajatusta siitä, että molemmilta on baarittelu ohi, mutta tällainenkin päätös pitäisi tehdä yhteisellä sopimuksella eikä toisen määräyksestä.
Nähdäkseni suurin ero meidän suhteissamme on se, että minun mieheni luottaa minuun, sinun ei sinuun. Toki mies voi haluta hallita, vaikka luottaisikin, ja osa käytöksestä on varmaan ihan puhdasta hallitsemisentarvetta.
"En selittele tekojani, jotka on jo unohdettu". Meillä ei kyllä pettämistä muutamassa kuukaudessa unohdettaisi, ja saattaisin olla hyvinkin nöyrää tyttöä, jos olisin moiseen sortunut ja haluaisin edelleen jatkaa mieheni kanssa. Tämä ei silti tarkoita, että hyväksyisin mieheltä väkivaltaa tai ehdotonta auktoriteettia. Enemmänkin kysyisin mieheltä, mitä tämä haluaa ja osoittaisin hänelle, että otan hänen mielipiteensä huomioon.
Voit totutella siihen, että muiden muslimien vaimot tekevät sitä ja tätä ja eivät tee, juuri niin kuin vain miehesi kannalta on parasta. Sinä olet sinä ja sinulla on oikeus elää elämääsi juuri niin kuin sinä haluat. Sinulla on myös oikeus rakkauteen juuri sellaisena. Mies voi muuttua, mutta muutos voi olla yhtä lailla pahempaan päin. Ja lyöminen ei muuten ole koskaan uhrin syy.
vaan en millään jaksa käsittää miten nin moni onnistuu kaikki asiat elämässään "sotkemaan" siihen uskontoon. Muslimeilla on elämää ilman uskontoaankin, ainakin meidän tuttavapiirissä. Eihän nyt kaikkiin asioihin tarvi eikä voikaan sekoittaa uskontoa.
Että islam on sovinistinen ja misogynistinen uskonto, missä naiset ovat miesten omaisuutta.
niin oikeasti useimpien elämässä olekaan. Tällä palstalla provoilija luulevat ihan omiaan! Heidän mukaansa jokaisen muslimin pitäisi varmaan kävellä kadulla koraani kädessä....
Kysehän on useimmiten siitä, että ne sotkijat ovat mita kuin muslimien kanssa eläviä. Siis niitä jotka ei paskaakaan asiasta tiedä.
Mitä sekoilet. Kirjoita vastaus suomeksi, kiitos.
Jos ei ymmärrys riitä, ongelma on sinun;)
yep yep,mies ei tykkää eräästä naisystävästäni (myös sinkku) koko ajan kyselemässä mitä tein/puhuin kavereiden kanssa yrittää rajoittaa paljonkin elämääni, baareissa ei käydä yksinään vain toisne kanssa.
osaa kirjoittaa?
Eipä yllätä.
hanki elämä....pliiis
Mä olen ollut 13 vuotta avoliitossa miehen kanssa, jä hän on luonnollisesti "muslimi jo äidinmaidosta". Alkuun ei itse yhtään välittänyt uskontonsa ns. uskomis puolesta, mutta ajattelultaan ihan selkeästi mustavalkoisempi kuin minä mitä eettisiin asioihin nyt yleensä kuuluu kuuluu: hyveisiin, paheisiin, kunniaan, oikein tekemiseen ja ihmisen vapaasen tahtoon kuuluu. Oli vain oikein tai väärin. Hän niin biologisen kuin sosiaalisen ikänsä puolesta aika nuorukaismainen, itse olin oikeastikin vanhempi, ja jo monta vuotta itseni elättänyt ja yksin asunut. Silloin siedin - en käsitä miksi, nyt kun mietin - monenlaista (olisinki sietänyt suomalaiselta mieheltä samaa??) vastuuttomuutta, muttei siis pahuutta. Kävin töissä, tapailin kavereitani ja harrastin. Baarissakin kävin. En ole koskaan pettänyt miestäni, mutta luulen hänen pettäneen, hän ei ikinä suostu tunnustamaan, mutta en mieti niitä enää, koska ei se siitä parane, ja nyt tiedän hänen olevan 100% uskollinen. Uskollisuuden lisääntyminen kuitenkaan johdu rakkauden tai moraalin kasvamisesta, ehkä vain itsetunnon kasvusta ja kypsymisestä. En ole erityisen omistushaluinen tai mustasukkainen, mutta en niin kova, etten olisi helvetin tuskia kokenut. Ja juuri tämän oman pettämisen takia, mieheni alkoi olla mustasukkainen minusta aina enemmän ja enemmän. Kontrolli koveni: syynin alle tuli kaikki. Kuka soitti, ketä oli töissä, eronneet ja kauniit naiskaverin olivat ihan pannassa, vai johdattelemassa mua (kuin olisin tahdoton ja napista käynnistyvä) huoraamisen tielle, miksi luen lehtiä, joissa opetataan huoraamista (Anna ja Me Naiset, Cosmoa ei silloin edes ollut), miksi katson opetusohjelmia syntiin (Kauniit ja rohkeat). Hän näki pahennusta kaikkialla, ja tunnustikin puhuvansa kokemuksesta (vaikkei siis tajunnut paljastavansa itseään, luuli yleisellä tasolla puhuvansa). Päätin jo erota hänestä, koska elämäni kapeni niin pieneksi, että en nähnyt edes itseäni. Yritin vältää riitaa ja aloin karsia menojani. En kuitenkaan vajonnut niin syvälle, että olisin kertonut tekosyitä kenellekään. Avoimesti tunnustin, että en kestä sitä kuulustelua, raivoamista, vihaa ja mökötystä, joka oli varma seuraus monista asioista. Tämä oli huono valinta. Mikään ei muuttunut paremmaksi; siis mustasukkaisuus ei vähentynyt, onnellisuus ei lisääntynyt ja aihe riitaan kyllä löytyi. Pettää voi jopa kattilaa hämenteässään, kun haaveilee muista. Tai yöllä nukkuessaan voi nähdä unia vaikka ex:stä.
Edes minun yöksi sairaalaseurantaan joutuminen, kun olin itse hakeutunut ensiapuun allergisen reation takia, ei hillinnyt hänen kuvitelmiaan, kun kolikkopuhelimesta ilmoitin jääväni sairaalaan yöksi ja pyysin, että hakis auton kotiin parkkipaikalta. Seuraavana päivänä kotiuduttuani, en saanut huolestuneen miehen onnenhalausta vaan mustasukkaista mökötystä.
Olisin eronnut, jos mies olisi siihen suostunut. Eli lähtenyt pois kodistamme (joka oli itse aikoinani itselleni velkarahoilla ostama, maksama, mihinkään kuluihin mies ei ollut osallistunut)ja suostunut kohtuullisiin sopimuksiin lasten tapaamisista. Tässä vaiheessa hän sai minusta henkisen yliotteen, pelolla. Koska hänen logiikkansa oli niin erilainen, aloin pelätä, että hän voi tehdä mitä tahansa. Muutama vuosi meni kitkutelessa. Kävin töissä, harrastin ja tapailin ystäviäni, mutta elin kutistetusti.
Sitten vähitellen tajusin, että voin olla alistumatta ja siltikään ei tapahdu mitään. Palasin omaksi itsekseni pala palata, mies teki näytöksensä (esim. levitti kaikki rakkaus-asioita käsittelevät lehdet ja kirjat ym materiaalin mahtavaksi installaatioksi kotiimme, kun olin risteilyllä.) Sain tukea toisilta naisilta, joita mustasukkainen (suomalainen) mies yritti saada ruotuun. Pelkäsin kuollakseni, mutta jatkoin tielläni.
Nyt kaikki on suurinpiirtein kunnossa. Ei isoja selkkauksia, rauhaa ja rinnakkaiseleoa, lämpimia tunteitakin.
Nyt tekisin ehdottomasti toisin. Suurimmat virheeni olivat: yrittää sopeutua sairaalloiseen mustasukkaisuuteen ja omalla käytökselläni mukautua niin, etten antaisi aihetta. Ei toiminut, koska mustasukkaisuuden alkujuuri ei ollut minussa ja tekemisissni, vaan mieheni persoonassa sanoisinko persoonallisuushäiriössä. Tulkitsin ja sitä mukaa siedin liikaa huonoa käytöstä muka kulttuurista johtuvana (joka siis poistuisi, kun suomalaistuisi vähän) enkä nähnyt sitä mieheni yksilöllisenä ominaisuutena. En ymmärtänyt, että kulttuurillakin on merkityksesä, jos persoona on jäykkä eikä yhtään halua itse ymmärtää toisenlaisuuutta ja puutteesta lukea käytöstä toisenlaisesta viitekehyksestä (miten naisen moraalittomuus määritellään)
Neuvoni sulle on unohda sana muslimi kysymyksestäsi ja arvioi ilman sen vaikutusta tilannettasi, ja varmasti tiedät sitten mitä haluat.
Tuli pitkä kirjoitus, voi sisältää ristiriitaisuuksiakin, mutta laitan vain menemään tän.
Ei rajoita mitenkään. En nyt tietenkään käy yhtä paljon ulkona kuin sinkkuna, mutta käyn kuitenkin, ei kai niitä sinkkuystäviä voi jättää kuin nalli kalliolle heti kun itse vakiintuu! He tarvitsevat edelleen menoseuraa. Muutenkin kiva käydä joskus tuulettumassa ja purkamassa työstressiä baaritiskille.
Meillä luotto pelaa, sillä se on molemmille kunnia-asia. Mies vähän jupisee, jos joku puolituttu mies ryntää minua halaamaan. Hän sanoo, ettei sitä ole kiva katsoa vierestä tumput suorina, eikö neutraalimpikin tervehtiminen riittäisi, kun ei edes tuon lähemmin tunneta... ;-)
Hän lisäksi muistaa hyvin, miten "vaikea tapaus" olin hänenkin kohdallaan. En antanut puhelinnumeroa enkä halunnut treffeille, en kahville, en elokuviin, oli työkiireitä, työmatkoja, sukulointia ja vieraita tulossa... Lopulta merkkasin kalenteriin yhden sunnuntai-iltapäivän seuraavan kuun loppupuolella ja lupasin soitella jos se onnistuu. Mies siis tietää omasta kokemuksesta, ettei minua ihan yhdessä illassa lämmitellä.
Sinulla sen sijaan on aika rankka pettämismenneisyys, joten en osaa sanoa miten tuosta luotto alkaisi pelata niin hyvin, ettei aina jokin epäilys hiipisi mieleen.
Olen yksi niistä, joille esität kysymyksesi. Olen ollut mieheni kanssa seitsemän vuotta, joista osan olemme olleet naimisissa.
Mieheni esittää monesti hyviä huomioita, miksi minun ei pitäisi tehdä jotain. Hän selittää kaiken huolella ja yleensä silloin ymmärrän hänen kantansa asiaan.
Miksi valitat, jos baarielämä ei ole pakollista? Kai ystäväsi nyt ymmärtää, että on muutakin elämää ja muitakin paikkoja tavata kuin baarit? Jos ystävyytenne siihen kaatuu, ettet mene baariin, niin hän ei ystäväsi ollutkaan. Hän varmasti löytää muutakin seuraa baariin kuin juuri SINUT. Varmasti hän kertoo kaiken töppäilyistään myöhemmin ja voit naureskella ja onnitella itseäsi, ettet mennyt mukaan.
Sinun pitäisi tehdä selväksi itsellesi, mitä oikeasti haluat ja millä on sinulle väliä. Kuitenkaan et saa unohtaa, että myös sinulla on oikeus mielipiteisiisi, eikä kenenkään miehen takia niitä kannata alkaa muuttamaan.
Siis ehkäpä muslimi ei ole oikea vaihtoehto sinulle, kun joudut uhrautumaan, etkä selvästikään ole onnellinen. Mainitsit myös lyömisen myöhemmässä viestissäsi. Se on merkki lähteä suhteesta. Kukaan ei ansaitse tulla lyödyksi, kun mies kerran lyö niin seuraava kerta on aina helpompi ja se ei lakkaa. Haluatko elää varpaillasi ja syyttää itseäsi? Ei se ole elämää.
Alkoiko suhteellanne mennä huonosti vasta pettämisesi jälkeen vai löikö hän sinua jo ennen? Ja miksi petit? En halua näihin vastausta, vaan haluan, että mietit tarkkaan. Rakastatko miestäsi, vai oletko hänen kanssaan vaan koska olet tottunut hänen läsnäoloonsa?