Otsikko kertonee perustan tilanteestani. Olen 164cm, ja painan 60 kg, eli ei ole ylipainoa. Mutta läskiä on, sen kertonee jo housun koko L.
Olen lapsena ollut ylipainoinen ja kaksi kertaa elämässäni hoikka parin vuoden purkia nuo molemmat.Ensimmäisellä kerralla pääsin hoikaksi liikkumisella ja syömättömyydellä. Mutta olin silloin uori ja se saattoi tehdä huonoa kehitykselleni. Laihduuin noin 10 kg yläasteelle mennessä siis. Kait se oli yritys päästä eroon kiusauskierteestä. Silloin en edes ajatellut syömistä ja se kait olikin syy miksi paino pysyi. Sen jälkeen en kasvanut enää.
Kun muutin omilleni aloin syödä hullunlailla. Lihoin sen 10kg takas japaino oli vajaa 63kg.
Toinen kerta oli neljä vuotta sitten. Aloin liikkua ja minulle tuli hirveä himo liikuntaan. VAikka söin paljons e ei haitannut vaan laihdiun siitä huolimatta kiloissa reilut 7kg ja vaatekoko oli S/34. Silloin tiedostin vartaloni ja minulla oli hyvä ola. Yhtäkkiä minulle tuli tauko treenaamiseen koska ei saanut uusittua salikorttia, erosin kiperästä suhteesta ja jatkoin syömistäni entiseen malliin joten kilot tuli takas ja timmivatsa ja peppu katosivat.Samoin itseluottamukseni.
Nyt, reilu kuukausi sitten yritin taas alkaa laihduttamaan, koska minulal ei oel hyvä olla tässä vartalossa. olen todellakin sitä mitä syön: makeaa ja rasvaa.Sainkin hillittyä makean syömistäni ja laihduin kuukauden aikana 4 kg. Itsetuntoni alokoi kohota. Mutta sitten viikko sitten jokin päähän pisto ja söin hieman tavallista enemmän herkua ja kaihea syömiskierro valmis. olen syönyt viikon ihan hulluna ja kiloja on tullut 2 takas. Mutta nyt vaikaks e masenta minä yritän kovemmin. En halua että herkut määräävät elämääni. Koska sellaista minun elämäni on, herkusta herkkuun. ikään ei ilahduta niin paljon kuin litran jäätelön vetämine , ja minusta se on jo hieman sairasta. En tiedä onko tämä jo suvusta lähtöisin,lähes kaikki ovat lihavia.MInä en halua sitä tulevaisuudessakaan olla. Minä haluan, että tämä vartalo joka minulla on, tuntuisi hyvälle. Ja että minä haluan kohdella sitä oikein. Ei hirveä jokapäiväinen herkkumättö todellakaan ole sitä.
JA tiedän kyllä paljon ravitsemuksesta , kaloreidne laskussa olen taituri. Sen verran usein olen tässä parin vuoden sisällä yrittänyt laihduttaa, mutta jotunut takaisin herkku kierteeseen. Minua ei haittaisi vaikak joka päivä syönkin jonkun pienen herkun, esim. pätkiksen tai tavallisen tuutin, tikkujäätelön tms. Eikä se, että söisin kerran viikossa seMutta nyt minä yritän kovemmin kuin koskaan. Ei ole kuin tämä yksi elämä, ja sitä ei pitäisi viettää surkutellen huonoa oloaan.
Tavoite on 55-53 kg. Silloin kun tuon verran painoin , silloin minulla oli hyvä olla. Helpompi liikkua ja ei tullut kauheaa morkkista kun joutuu katsomaan itseään peilistä. VAikka makean himoni haluaa kampittaa aikeeni, minä yritän siitäkin huolimatta. Jos repsahdan yritän koota itseni. Siksi sanon yritän, skoak jos luon itselleni liian kovan paineem. yksi persahdus pilaa koko laihdutuksen ja sen mahdolliset tulokset ja sittn vain syön, syön ja syön vielä vähän lisää.
Mutta tälläinen on minu tarinani. Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän läpi tai tunti edes hieman itseään tässä.Ja pahoittelen kirjoitusvirheitä, minulla on lukihäiriö joten en huomaa kaikkia virheitäni vaikka tekstin tarkistinkin.
Olen lapsena ollut ylipainoinen ja kaksi kertaa elämässäni hoikka parin vuoden purkia nuo molemmat.Ensimmäisellä kerralla pääsin hoikaksi liikkumisella ja syömättömyydellä. Mutta olin silloin uori ja se saattoi tehdä huonoa kehitykselleni. Laihduuin noin 10 kg yläasteelle mennessä siis. Kait se oli yritys päästä eroon kiusauskierteestä. Silloin en edes ajatellut syömistä ja se kait olikin syy miksi paino pysyi. Sen jälkeen en kasvanut enää.
Kun muutin omilleni aloin syödä hullunlailla. Lihoin sen 10kg takas japaino oli vajaa 63kg.
Toinen kerta oli neljä vuotta sitten. Aloin liikkua ja minulle tuli hirveä himo liikuntaan. VAikka söin paljons e ei haitannut vaan laihdiun siitä huolimatta kiloissa reilut 7kg ja vaatekoko oli S/34. Silloin tiedostin vartaloni ja minulla oli hyvä ola. Yhtäkkiä minulle tuli tauko treenaamiseen koska ei saanut uusittua salikorttia, erosin kiperästä suhteesta ja jatkoin syömistäni entiseen malliin joten kilot tuli takas ja timmivatsa ja peppu katosivat.Samoin itseluottamukseni.
Nyt, reilu kuukausi sitten yritin taas alkaa laihduttamaan, koska minulal ei oel hyvä olla tässä vartalossa. olen todellakin sitä mitä syön: makeaa ja rasvaa.Sainkin hillittyä makean syömistäni ja laihduin kuukauden aikana 4 kg. Itsetuntoni alokoi kohota. Mutta sitten viikko sitten jokin päähän pisto ja söin hieman tavallista enemmän herkua ja kaihea syömiskierro valmis. olen syönyt viikon ihan hulluna ja kiloja on tullut 2 takas. Mutta nyt vaikaks e masenta minä yritän kovemmin. En halua että herkut määräävät elämääni. Koska sellaista minun elämäni on, herkusta herkkuun. ikään ei ilahduta niin paljon kuin litran jäätelön vetämine , ja minusta se on jo hieman sairasta. En tiedä onko tämä jo suvusta lähtöisin,lähes kaikki ovat lihavia.MInä en halua sitä tulevaisuudessakaan olla. Minä haluan, että tämä vartalo joka minulla on, tuntuisi hyvälle. Ja että minä haluan kohdella sitä oikein. Ei hirveä jokapäiväinen herkkumättö todellakaan ole sitä.
JA tiedän kyllä paljon ravitsemuksesta , kaloreidne laskussa olen taituri. Sen verran usein olen tässä parin vuoden sisällä yrittänyt laihduttaa, mutta jotunut takaisin herkku kierteeseen. Minua ei haittaisi vaikak joka päivä syönkin jonkun pienen herkun, esim. pätkiksen tai tavallisen tuutin, tikkujäätelön tms. Eikä se, että söisin kerran viikossa seMutta nyt minä yritän kovemmin kuin koskaan. Ei ole kuin tämä yksi elämä, ja sitä ei pitäisi viettää surkutellen huonoa oloaan.
Tavoite on 55-53 kg. Silloin kun tuon verran painoin , silloin minulla oli hyvä olla. Helpompi liikkua ja ei tullut kauheaa morkkista kun joutuu katsomaan itseään peilistä. VAikka makean himoni haluaa kampittaa aikeeni, minä yritän siitäkin huolimatta. Jos repsahdan yritän koota itseni. Siksi sanon yritän, skoak jos luon itselleni liian kovan paineem. yksi persahdus pilaa koko laihdutuksen ja sen mahdolliset tulokset ja sittn vain syön, syön ja syön vielä vähän lisää.
Mutta tälläinen on minu tarinani. Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän läpi tai tunti edes hieman itseään tässä.Ja pahoittelen kirjoitusvirheitä, minulla on lukihäiriö joten en huomaa kaikkia virheitäni vaikka tekstin tarkistinkin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei luin tekstisi, ja koin valtavan myötä elämyksen tai miksi sitä nyt voisikaan sanoa :D
Toivotan sinulle todella paljon onnea ja tsemppiä uutta elämääsi varten!
Itse aloitin remonttini viime kuun alussa juurikin siitä syystä että en ollut onnellinen, eikä kehoni voinut hyvin.
Vieläkin tulee repsahduksia, mutta parempaan päin mennään kokoajan.
Sinäkin pystyt siihen!
Ihanaa kesän jatkoa :)
Terv: Toinen lukihäröinen
Kiitos kannustuksesta! Viimeinkin tuntuu siltä, että olen todella sisäistänyt myös haluni paremmasta joten eiköhän tämä tästä. jos joskus lipsahtaa nini antaa lipsahtaa vaan, mutta se pitää vain koittaa ohittaa olankohautuksella ja jatkaa silti oikealla linjalla.Tsemppiä myös sinne!
Sulla on se hyvä juttu tässä, että sulla on selkeä tavoite. Sä olet ollut siinä sun ihannepainossa, ja se tuntui hyvältä. Moni laihduttaja ei koskaan ole ollut siinä ihannepainossaan - tai siinä minkä kuvittelee ihannepainoksiin.
En voi muuta sanoa kuin että itsekuristahan kaikki on kiinni. Ja siihen en osaa antaa neuvoja, kun itselläni se on aivan yhtä huono kuin sulla. Aamulla vannon että tänään en syö yhtään pullaa, ja johan lounaalla vedän jo lattea ja muffinssia. Mun kohdalla se on johtanut siihen että rajoitan normaalin, terveellisen ruoan syömistä ja joskus elän pelkällä herkulla. Se on kamalaa. Olen syönyt elämäni aikana järjettömän määrän pullia, leivoksia, kakkuja, karkkeja, jne.. Samaan aikaan olen hyvin terveystietoinen, tiedän ihmisen kehon vaatimukset eri ravinneaineiden suhteen. Proteiininsaantini on varmasti aivan liian vähäistä, samoin monien vitamiinien ja hivenaineiden.
Välillä saan itseäni niskasta kiinni ja se yleensä tapahtuu terveyden kautta. Omat vanhempani kärsivät jos jonkin sortin sairauksista ja molemmat kuolivat viisikymppisinä. Minä en halua sairastua. Ja sitähän ei tietenkään kukaan tiedä, ei äitinikään oletettavasti sairastunut elintapojen takia, mutta ei sitä voi kieltääkään että elintavat vaikuttavat ja paljon! Ja se on oikeasti järkyttävää, miten paljon lisäaineita ja kaikkea epämääräistä meidän nykyinen ruokamme sisältää, huonoja rasvoja, turhaa sokeria, lisä/väri/makeutus/säilöntä-aineita. Kroppa on kovilla kun yrittää selviytyä siitä.
Välillä siis intoudun syömään terveellistä ruokaa oman terveyteni takia ja se on luonnollisesti aika kevyttä myös. Kun tuntuu että meinaan repsahtaa rasvaisiin leivonnaisiin, ajattelen verisuoniani, korkeita kolesteroliarvojani, isäni sepelvaltimotautia, jne.
Kirjoituksestasi voisi lukea rivien välistä, sulla taitaa olla aika paljon tunne-elämään liittyvää tuo makeaan ja epäterveelliseen sortuminen? Kun on masentunut tai muuten alamaissa niin se jäätelö suklaa jne. voi tuoda nopean hyvänolontunteen tai lohdun ja varmaankin sitten hetken päästä pahan katumisen. Sen jälkeen olo on vieläkin masentuneempi. Ja kun kaikki on muutenkin mennyt jo miten sattuu on sama sitten ja vaan antaa mennä... Tällainen ainakin itse olen. Järkevällä tavalla tilannettasi kuitenkin olet arvioinut ja suunnitelmasi vaikuttaa toteuttamiskelpoiselta. Uskon että onnistut. Voisitko vielä suhtautua itseesi vähän armeliaammin, niin ehkä se makeaan sortuminen ei niin kovaa takapakkia aiheuttaisi. Varmaan tiedätkin ettei yhden päivän sortuminen niin kamalan vakava juttu ole pitemmän päälle.
sittenkään? Minun mielestäni sinun pitäisi alkaa kuntosalilla käymään ja ottaa paljon toistoja pienillä painoilla, ja saat taatusti tuloksia. Joka toinen päivä kuntosalia. Tuon sun laittama tavoite kuulostaa aika vähältä. Et kai halua anoreksiaan sairastua? Käy mittaamassa rasvaprosentti, niin tiedät paljonko on korjattavaa.