Onko neuvoja miten jaksan? Isäni tekee kuolemaa. Äitini on sekaisin surusta ja yritän tukea häntäkin. Mies temppuilee selkäni takana, kaikenlaista lokaa tullut niskaan. Nyt on mies juonut viikon (ei kotona), soittelee ja haukkuu minua vaikka itse on törttöillyt. Nyt ei energia riitä eroon. En edes muista päivää jolloin en olisi itkenyt, siitä on niin kauan. Yritän liikkua ja saada voimia sitä kautta. Välillä en pysty nukkumaan enkä syömään.
Koko ajan hoen että mun täytyy jaksaa. Olen hajamielinen, unohtelen asioita, teen jotain eikä mulla ole mitään muistikuvaa siitä jne. Alan olla loppu. Töissä joudun lujille, toistaiseksi olen jaksanut. Yritän jaksaa, äidin takia. Välillä itken kunnolla, sitten helpottaa vähäksi aikaa.
Onko neuvoja miten jaksan?
Koko ajan hoen että mun täytyy jaksaa. Olen hajamielinen, unohtelen asioita, teen jotain eikä mulla ole mitään muistikuvaa siitä jne. Alan olla loppu. Töissä joudun lujille, toistaiseksi olen jaksanut. Yritän jaksaa, äidin takia. Välillä itken kunnolla, sitten helpottaa vähäksi aikaa.
Onko neuvoja miten jaksan?
Vastaukset 13
Vanhimmat
neuvoja.
Ensinmäiseksi lopeta itkeminen. Toiseksi jätä se vätysmäinen ukkosi. Kolmanneksi tee äitisi hyväksi se minkä voit, mutta mieti myös itsäsi. Äitisi on itsekäs, myös sinä menetät isän. Tukekaa toinen toistanne, mikä oikeus vain toisella on heittäytyä paapottavaksi. Äitisi on aika alkaa tehdä surutyötä, kaikki tämä kuuluu elämään. Ei tänne ole kukaan jäänyt, kaikki aikanaan lähtee, sehän on jo tiennyt syntyessään. Pois tuollainen marttyyriksi heittäytyminen. Ja viimeiseksi tee jotain mieltäsi piristävää ja hankkiudu hyvien ystävien joukkoon, äläkä ala siellä vetistelemään, vaan iloitse elämästä. Toisilla se päättyy nyt, mutta sinulla on omasi vielä elettävänä.
"Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki." Pitkä kuuma kesä ja aio elää se!
Itselleni ei koskaan tullut mieleen pitää äitiäni itsekkäänä, vaikka hän tarvitsi todella paljon apua huonoimpina päivinään. Saatikka että hän olisi "heittäytynyt" paapottavaksi. Ihmisten välillä on eroja jaksamisen suhteen, ja varsinkin vanhana voimat voi olla todella vähissä, joten kyllähän oman äidin auttaminen ajaa suunnilleen kaikkien muiden intressien ohi. Jopa kodin ulkopuolella työssäkäynti sai välillä jäädä, kun autoin mieluummin äitiä, enkä kadu tippaakaan.
Juopon ukon voi sen sijaan kyllä dumpata. Menköön katkolle tai terapiajonoon, jos on avun tarpeessa.
Hanki ensinnäkin äidillesi ammattiapua ja kerro läheisillenne, ettette jaksa hyvin. On tärkeää pyytää apua ennen kuin tilanne karkaa käsistä. Varmaankin teillä on läheisiä, jotka voivat tukea -edes hieman. Netistäkin löytyy monia osoitteita, joista apua saa nimettömänä.
Miehesi käytös on tilanteeseen nähden ala-arvoista. Hanki oma asunto ja hoida muut eroon liittyvät asiat myöhemmin. Etkö voisi tässäkin saada apua ystäviltäsi? Tuskin saat mieheltäsi mitään sellaista mitä nyt kaipaat, joten yksi huolisi olisi vähemmän erottuasi.
En usko, että voit vain piristyä ja lopettaa itkemistä. Koita silti pitää itsesi kiireisenä ja elämänsyrjässä kiinni. Työ voi tuntua raskaalta, mutta toisaalta sen avulla saatat myös jaksaa huomiseen. Koita tehdä edes jotain sellaista mikä piristäisi mieltäsi. Lääkärillekin kannattaa mennä juttelemaan, jos solmut tuntuvat ylitsepääsemittömiltä. Älä kuitenkaan odota liian kauan.
viime syksynä hankin oman asunnon kun avioliitossa meni huonosti. koko syksy oli kaaosta ja kun se rauhoittui hieman , niin veljeni kuoli yllättäen helmikuussa, äitini oli sairastanut samaan aikaan pari vuotta ja hänkin kuoli toukokuussa. näitä kuolemantapauksia seurasi jonkinsortin perintöriita tai ei oikeastaan riita vaan en jaksanut mennä tyhjäämään äidin huoneistoa vaan annoin sisarusteni hoitaa sen josta sain heidän vihat päälleni mutta en jaksa välittää siitäkään.
töissä olen käynyt ,tehnyt voimieni äärirajoilla hommat, joten jaksamista ei riitä enää kotiin kun joka paikkaa särkee ja on kipeänä .
tuli univaikeudet, heräsin kauheaan ahdistukseen aina kun nukahdin ja sitten en enää saanutkaan unta. pakko oli turvautua lääkäriin ja nyt olen masennuslääkityksellä. itkemään en pysty. jotenkin tuntuu että olen turta...tai jotain.
hajamielisyyttä ja muistamattomuutta on minullakin..
loma alkaa ensiviikolla , ei suunnitelmia sen kummemmin. toisaalta pelottaa mutta ehkä lepo tekee kuitenkin hyvää. en vaan tiedä auttaako sekään tähän oloon....jää nähtäväksi
näitä huokausten täyttämiä valituksia, tuntuu että ihmisiltä puuttuu jokin jota myös kutsutaan maalaisjärjeksi. Pitääkö nyt aivan joka asiasta "uupua" ja kitistä. Nykyään jos pikkurilli nyrjähtää ollaan vaatimassa kriisiapua. Tämä on sitä elämää ja miksi sen itselleen tekee sellaista se on.
Kaikillahan on joskus matala kausia, mutta ei pidä jäädä tuleen makaamaan ja märehtiä maailman tappiin omia ympyröitä. Tulisikin miettiä vaikka ihan vaihteeksi, mitä minun elämässäni on hyvää ja ruokkia sitä, eikä niissä mustissa asioissa piehtaroimista.
Ajatelkaapas vaikka ihan vaihteeksi Afganistanin naisten asemaa talebanihallinnossa, kaikki on tietenkin suhteellista, tosiaankin, mutta asiat on meillä kuitenkin hyvin. Joskus tuntuu että liiankin hyvin,kun on aikaa tehdä pienistäkin, helposti ratkaistavista ongelmista suuria.
Viimekädessä se ratkaisu löytyy omasta päästä eikä pilleripurkista, riski on myös nämä ammattiauttajat. Itse en antaisi elämääni reparoitavaksi kelle hyvänsä psykologin plantulle, niitäkin kun on niin moneksi.
Ulkona paistaa aurinko ja koko päivä edessä....Carpe diem.
eivät selvästikkään ole kokeneet vastoinkäymisiä.
Me ollaan kaikki niin erilaisia. Toiset eivät ole moksiskaan vastatuulessa. He ovat niitä itsekkäitä omaan napaansa tuijottajia. Toiset taasen herkempiä, muut huomioonottavia ja siinä sivussa kärvistelevät oman tuskansa kanssa, yrittäen jopa unohtaa sen.
Mene vain ammattiauttajalle. Itselläni ainoastaan hyviä kokemuksia heistä. Aikanaan omallekohdalleni kasaantui useampikin kriisi vajaan vuoden sisään, lopulta ei auttanut muu kuin turvata ammattilaisiin. Söin mielialalääkkeitä vajaat kaksi vuotta ja kävin depressiohoitajan juttusilla säännöllisesti. Nyt elämä on alkanut sujua, vaikka eihän se edelleenkään aina ole yhtä ruusuilla tanssimista, mikä tietenkään ei ole tarkoituskaan.
Ymmärsinkö oikein, että sinulla ei ole lapsia?
Lasten takia itse hain aikanaan apua, ja nykyisin he ovat suurin voimavarani. Heidän takiaan täytyy ja haluaa jaksaa.
Voimia!
voi kun voisikin olla välittämättä kun läheiset ympäriltä kuolee ...ok se on vain elämää ja jollain on vielä huonommin jossain ulkomaankolkassa , sillä kuolee joka päivä joku mutta so what minä tyttö se iloisena rallattelen tätä ihanaa elämää. kyllä minunkin puolestani voisi ne pillerit pysyä purkissaan mutta se ahdistus mihin herää on aivan kauheaa eikä sitä järjellä pysty selittämään itselle eikä toisillekaan. luuletkos etten ole yrittänyt.
et vaan taida olla kokenut kovia omalla kohdalla tai olet sitten niin kova ihminen että muilla ei ole väliä. eikä näitä "valituksia" ole pakko lukea ja sitten tulla väheksymään...ole iloinen kun itselläsi on asiat noin loistavasti
olla monta puolta. Ei ole aina ollut asiat hyvin: lapsena molempien vanhempien osalta heitteillejättöä, itsellä itsemurhayrityksiä, oman lapsen vaikea krooninen sairaus, työttömyyttä ja yksinäisyyttä.. jatkanko vai riittäisikö jo lunastamaan edelleen sen mielipiteen että itsestä löytyy voimavaroja vaikeuksienkin voittoon. Täällä sitä yritetään panna vielä paremmaksi omien ahdistusten ja vastoinkäymisten kanssa kun näitä lueskelee.
Jos lähtee tällä voivottelu linjalle ja toiset taas leikkimään keittiöpsykologiaa niin sekin on ihan OK. Ilmeisesti siinä tulevat tyydytetyksi molemmat.
Voi olla myös toinen puoli, ryhdistäytyä ja löytää niitä valopilkkuja elämästä itsesäälissä rypemisen sijaan.
Joskus kun tapaa näitä alati ahdistuneita ja "kaikki on niin vaikeaa" ulisijoita tekisi mieli ravistella ja sanoa että herää pahvi, äläkä käytä aikaasi vatvomalla yhtä ja samaa, mutta toiset elävät ja saavat vettä myllyynsä toisten säälistä.
voi voi voi voiv oi voi oi oi oi oi ooi voi voi voiv oivooooooiiii
huumorintajua, tsemppiä.
TÄÄ voi voi kir... joka PELLEILEE mene itseesi...miksi täällä pelleilet...olisiko tarvis psykiatrille??(selvästi häiriintynyt)
Ota hetki aikaa ihan vain ITSELLESI...älä mieti muita, älä tekemättömiä tehtäviä, jalat ylös tyynylle, hyvä makuuasento sängylle, rauhoittavaa musiikkia...
Tai/ja lasi viiniä hermoihin, mutta älä sitten kisko "kaksin käsin"...
Ihan ensiksi.
1. pomon luo (selvitä mahdollisuutesi ottaa saikkua/vuorotteluvapaa/virkavapaata ym.)
2. Lähdet äitisi kanssa jonnekkin. (mökille/kylpylään ym.) ihan kaksistaan.
3. Nostat miehesi tavarat ulos ja vaihdat lukot ja sitten lähdet äitisi kanssa pois hetkeksi. 2pv:kin riittää.
Ei kukaan ansaitse tuollaista keskenkasvuista puolisoa.