Kaksi vuotta olen yrittänyt löytää itselleni jonkinnäköistä tyttöystävää niin oppilaitoksestani, tapahtumista, sosialisointipaikoilta(baareista) kuin S24sestakin.
Saaliiksi on tähän mennessä kertynyt vain rutkasti pahaa mieltä ja katkeruutta. Tarpeeksi painamaan mun pääni alas.
Mun vaikutukseni tyttöihin on aina ollut jotakuinkin turhauttava: Musta tehdään kuin tekemällä eräänlainen 'uskoutumishahmo'. Mulla ei ole ikinä ollut minkäänlaista fyysistä kontaktia tytön kanssa, mikäli kädestä pitämistä ei lasketa, mutta siltä nyt ei välty kukaan. Siitä huolimatta mulle on kertynyt rutkasti kokemusta avautumisista ja kaiken maailman nyyhkytarinoista. Kun mä yritän viedä juttua eteenpäin ja tehdä kaikkeni luodakseni edes jonkinlaisen säväyksen, alkaa tyttö yhtäkkiä tarinoida siitä kuinka:
a) Hän on ihaillut jo kauan erästä tuntemaansa aivan JUMALAISTA poikaa, mutta ei ole ikinä omannut tarpeeksi rohkeutta lähestyäkseen tätä.
b) Joku hänen lapsuutensa henkilö hyväksikäytti/pahoinpiteli/loukkasi häntä. Ja kuinka mä MUISTUTAN häntä siitä. Siitä huolimatta että olen aivan saakelin kesy jätkä.
c) Hänen exänsä oli aivan ihana ihminen ja kuinka hän yhä rakastaa tätä aivan suunnattomasti.
Kaikki nämä on kuultu useampaan kertaan useammalta tytöltä, yleensä selittävät ihan innoissaan ja kyyneleet silmissä. Tällaisia kohtaan on kuitenkin mielettömän vaikea tuntea sympatiaa, koska nämä neidit eivät selvästikään tajua millainen vaikutus moisella on MUHUN. Miksi helvetissä ne mun seuraani tuppautuivat jos elämänsä on niin helvetin vinksallaan? En mä aivan läpinäkyvä ole mutta eiköhän mun aikeet silti voi päätellä.
Odotan innolla intin alkua ja sen loppua: Saanpahan ajatukseni pois kaikesta tästä, ja lopuksi voin haudata itseni virtuaalimaailmaan pitääkseni ajatukseni seurustelusta poissa hyvän aikaa, toivon mukaan ainakin useamman vuoden. Mä olen selvästi sitä tyyppiä jonka geenit luonto tahtoo karsia pois päiväjärjestyksestä.
Tiedättekös, yksinäisyyttä on hiton vaikea noteerata jos muistaa masturboida säännöllisesti ja sosialisoi mahdollisimman vähän, jotta välttyy näkemästä kaikkia niitä onnellisia kundeja joilla ei selvästikään ole mun ongelmaani.
Onneksi olkoon, naissukupuoli, sä voitat tän erän.

Vastaukset 4
Vanhimmat
älä luovuta vielä, minä olen vanhempi naisimmeinen ja jaksan edelleen luottaa siihen, että kyllä meille kaikille jossakin on joku..
se kone vie ajatukset vähäksi aikaa, mutta sitten yksinäisyys alkaa jossain kohtaa TODELLA rassaamaan. Jokin ihme vika mussakin on, treffit päättyy siihen kuin toisella tulee "kiire kauppaan". Eli näitäkään geenejä ei ole tarkoitus siirtää eteenpäin, eipä sikäli, en mitään kitisevää kakaraa olisikaan halunnut. No, siskon häät täytyy vielä kattella, ja sen jälkeen voikin hommata jostain esim ukonhattua ja a vot.
Kuulostaa vähän siltä että pitää aikuistua ensin ennen kuin sitä "menestystä" alkaa naismarkkinoilla tulla. Itse olen jo 29v vanha ja vasta viimeiset pari vuotta ovat olleet hyviä. Ei senpuoleen, en minä ennen sitä olisikaan ollut valmis yhtään mihinkään, aikuistuminen ottaa aikansa.
...älä vielä luovuta.
Kyllä säkin varmasti löydät vielä sellaisen tytön, jonka kanssa asiat sujuu niin kuin kuuluu:)
Mä ainakin haluan uskoa, että mä löydän joskus sellaisen miehen...vaikka kieltämättä ajoittain se näyttää aika epätodennäköiseltä...
Mutta ei luovuteta...eihän:)