Eli onko kellään kokemusta parisuhdeterapiasta? Onko ollut apua? Tuskin tietenkään haittaakaan on, mutta kuitenkin.. Tilanne se, että vauva 6 kk ja hänen syntymän jälkeen parisuhde lähes kuollut, riidellään vaan, hellyys mennyt... Vauvaa rakastetaan ja hellitään kumpikin, se tärkeää, mutta en haluaisi pojan kasvavan riitaisassa kodissa. Olo on avuton, ihan kuin olisin umpikujassa... Eroa olen miettinyt, mies ei tahtoisi vauvan takia, mutta minun mielestä vauva ei voi olla ainoa syy olla yhdessä. En tiedä rakastanko edes miestäni enää... Enkä ymmärrä miksi tunteet muuttui vauvan tultua... Jotenkin kannan kaunaa kaikesta menneestä... Kävin neuvolapsykologillakin puhumassa, mutta hän ehdotti pariterapiaa. Mieskin olisi suostuvainen lähtemään, mutta pelkään että riidat vaan lisääntyy, jos luettlen siellä kaiken mikä minua ärsyttää...
Pariterapiasta apua?
-äitee-
71087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se, että miehesi suostuu lähtemään, on hyvä merkki ja siitä ei varmaan tullut riitää eihän? kun ehdotit parisuhdeterapiaa.
Joten kannattaa yrittää.
En varsinaisesti ole pariterapiassa käynyt, mutta olen käynyt neuvontapsykologin juttusilla ja siellä ovat asiat saaneet uutta valoa ja perspektiiviä ja olen saanut apua. Joten varmasti parisuhdeterapiasta on apua teillekin.Saatte vaihtoehtoja, erilaisia näkökulmia joiden perusteella lähteä aukomaan ongelmia.
Me kävimme pariterapiassa neljä vuotta sitten kolmen kuukauden ajan kriisin yhteydessä. Aluksi se tuntui vaivalloiselta, sitten suunnattoman tunteelliselta hyvässä ja pahassa, ja muutaman käynnin jälkeen asiat alkoivat rullaamaan todella oikeaan suuntaan. Löysimme toisemme uudelleen, rakastuimme.:)
Elämäntilanteenne on tyypillinen kriisin paikka. Se ei tarkoita sitä, että rakkaus on kuollut, vaikka siltä tuntuisikin. Aina vain ei voi olla "rakastunut". Parisuhteen täytyy kestää kivikkojakin, eikä puolen vuoden huono kausi ole syy eroon, todellakaan. Erityisesti kun ongelma on noin selkeä, selvä. Te opettelette vanhemmiksi ja teidän minuutenne muuttuu. Miten olle sekä vaimo/aviomies että äiti/isä? Miten olla seksuaalinen ja hellä kumppanille ja epäseksuaalisesti hellä lapselle? Kaikki tunteiden yhdistely on uutta, ja se helposti laukeaa kumppanin torjumisena. Se tuntuu hetkellisesti helpommalta.
Suosittelen terapiaa, todellakin. Me selvisimme hyvin. Silloin olimme vielä lapsettomia, nyt vieressä köllii 3kk ikäinen poika, eikä hänen syntymän myötä tarvinnut enää pelätä uutta kriisiä, kun terapiasta saimme hyvät työkalut parisuhteen hoitoon ja toisen kunnioittamiseen. Olemme valtavan onnellinen perhe.:)
Ihan tuli tippa silmään, kun luin edellistä... Kun mulla on sellanen tunne, että olen muuttunut synnytyksen jälkeen tosi paljon ja elämä on muuttunut (joo, kaikkihan sen tietää että elämä muuttuu, kun lapsi tulee, mutta todellisuus on jotain muuta, mutta mies vaan ihan samanlainen kuin ennenkin. Ja mun pitäis vaan olla entisenlainen... No, mut nyt sitten yritettiin varata aikaa sinne terapiaan, niin eivät anna enää aikoja meidän kaupunginosassa asuville, kun syyskuussa (vasta) alkaa sitten meidän alueelle. Ei olla sitten näköjään ainoita joilla menee yhtä huonosti... Toivottavsti kestettäs sitten sinne asti, tai vois kai sitä jonnekin yksityiseenkin mennä.
ne tarjoavat keskusteluapua kriiseihin lyhyelläkin varoitusajalla. Ei tarvi olla uskovainen, eikä siellä ole tapana jeesustella. Ainakaan meillä päin. Ihan yhdellä tai kahdella kerralla voi päästä niiden pahimpien solmujen aukomisessa alkuun, ja niitä voi sitten kotona työstää vähitellen ja jaksaessa siihen asti kunnes pääsee pariterapiaan.
Yksityiselläkin voi se 1-2 kertaa auttaa alkuun, pääasia olisi että saisitte jotain helpotusta tilanteeseen hetimiten.
Lehdessä oli juuri kuinka tuoreet vauvaperheet on kasvava ryhmä asiakkaita ja ainakin tällä seudulla aikoja tarjotaan nopeasti sillä vauvalla ei ole aikaa odottaa!
Terapiassa ei kaadetakkaan kaikkea kerralla toisen niskaan ja useimmiten vielä sovitaan, että siellä puhuttuja ei ratkota muualla.
Joillekin siitä on suoraan apua ja joillekin välillisesti. Aina kai kannattaa yrittää?
Tv:n äärellä viisastuu! DrPhil sanoi että eroon on valmis kun ei ole selvittämättömiä asioita ja sanottavaa toiselle. Gordon Ramsay taas sanoi että riita puhdistaa ilmaa, kina vain tärvelee sitä! Kumpaankin yhdyn!!
Tuoreena vanhempana olette uuden edessä ja tilanne stressaa kumpaakin. Vauva ei ole helppo juttu ja elämä on mullistunut. Silti kumpikaan teistä ei ole lopulta muuttunut yht'äkkiä toiseksi luonteeltaan.. Eikä tunteet kuole napista painaen noin vain, mutta ne voi tukahtua. Anna teille kaikille kolmelle uusi tilaisuus!
Ihan samat fiilikset täälläkin, mutta hieman pistän vielä pökköä pesään. Me ollaan harrastettu seksiä viimeksi n. vuosi sitten! Keskustelut ovat muuttuneet kinasteluiksi, joihin sisältyy ivailua ja kevyttä vi***iluakin. Kummallakaan ei ole ystäviä (siis ei yhtäkään), jolle voisi avautua näistä fiiliksistä...kärvistellään vaan toistemme naamalla jatkuvasti. Lasta (7kk) rakastetaan pohjattomasti, mutta tunteet toisiamme kohtaan ovat ihan kuolleet. Jopa muuttaminen erilleen on käynyt mielessä, päivittäin. Kyllä alkaa olla huumori koetuksella, vaikkei tässä oikeastaan mitään hauskaa olekaan :(
Enpä olisi arvannut, että fiilikset kotoaa jotenkin "tuhkana tuuleen".
Ei seksiä ei tunteita