Tuli nyt neljä viikkoa täyteen kun maailmani romahti täysin. Rakkaani palasi entisen miesystävänsä luo. Minun sydämeni murtui kokonaan. Menetin uskoni rakkauteen, ihmisiin ja jopa elämään. Olin ennen häntä elänyt jo pitkät ajat onnetonta elämää välittämättä itsestäni, elänyt vaan, mennyt päivä kerrallaan haluamatta mitään, ajattelematta itseäni, olin ihan lopussa. Kohtasin naisen joka halusi auttaa, hän alkoi valamaan minuun uskoa jatkaa elämää ja elää sitä niin että on tunne haluta elää. Hän lupasi tukea minua ja auttaa minua niin kuin vain voi. Hänestä huokui lämpö ja välittämisen tunne. Hän antoi minulle voimaa jaksaa mennä eteenpäin, antoi uskoa ja toivoa. Opin luottamaan häneen ja uskoin hänelle kaikki omat asiani, mieltäni painaneet asiat joita en ole kellekään voinut kertoa vuosiin. Olo helpotti päivä päivältä, olin saanut ystävän. Ajan kuluessa rakastuin häneen ja hän minuun. Meillä oli ihan samat arvot elämään ja rakkauteenkin. Sain kokea sitä kaipaamaani rakkautta jota olen ikäni hakenut ja jo luopunut toivosta löytää sitä enää. Olin onnellinen ja mielettömän rakastunut. Mutta sitten, kaikki romahti. Sain tekstiviestin jossa hän kertoi jatkavansa entisen miesystävänsä kanssa. En voinut uskoa todeksi. Takaisin miehen luo joka satuttaa ja valehtelee. En voi uskoa todeksi vieläkään, miten rakkaus voi katketa tuosta vaan. Miten voi toista jo ennestään rikkinäistä ihmistä noin satuttaa, valehdella että kaikki on kunnossa ja että rakastan sinua. En tiedä, enkä enää oikein välitäkään. En vain itse pääse tuosta rakkauden tunteestani eroon, rakastan ja kaipaan häntä edelleen koko ajan. Ei mene hetkeä etten häntä ajattelisi. Uskomaton on ihmisen mieli, vaikka hän on kuin satuttanut, silti kaipaan ja rakastan edelleen. Herään yöllä siihen että puhelimeen tulee viesti, vaan ei sitä tule…enää. Meilitkin katson monta kertaa päivässä, ei tule niitäkään…enää.
Olen onnellinen siitä että sain kokea palavan rakkauden tunteen, kaikki sitä ei saa koskaan kokea.
Enää en anna tunteiden viedä, enää en etsi rakkautta, löysin sen vaan en pystynyt pitämään.
Nyt kun rakkautta on vähän saanut, tietää mitä menettää…se satuttaa.
Minulla oli ennen häntä paha olo, nyt olo on paljon pahempi. Enää en odota huomista, en odota mitään muutakaan. Olen nyt luovuttanut. Sydämeni on nyt särkynyt kokonaan. En syytä tästä tuota naistakaan, sydäntään hänkin varmaan seuraa ja hakee sitä rakkautta jota hänkin on etsinyt, toivon todella että hän sen löytää. Minun sydämeeni hän jäi, en voi lopettaa rakastamasta häntä…koskaan.
Tänne kirjoittaminen helpottaa vähän, kun näen että tätä on luettu, tiedän että joku tuskani nyt tietää...
t: Onneton mies
Olen onnellinen siitä että sain kokea palavan rakkauden tunteen, kaikki sitä ei saa koskaan kokea.
Enää en anna tunteiden viedä, enää en etsi rakkautta, löysin sen vaan en pystynyt pitämään.
Nyt kun rakkautta on vähän saanut, tietää mitä menettää…se satuttaa.
Minulla oli ennen häntä paha olo, nyt olo on paljon pahempi. Enää en odota huomista, en odota mitään muutakaan. Olen nyt luovuttanut. Sydämeni on nyt särkynyt kokonaan. En syytä tästä tuota naistakaan, sydäntään hänkin varmaan seuraa ja hakee sitä rakkautta jota hänkin on etsinyt, toivon todella että hän sen löytää. Minun sydämeeni hän jäi, en voi lopettaa rakastamasta häntä…koskaan.
Tänne kirjoittaminen helpottaa vähän, kun näen että tätä on luettu, tiedän että joku tuskani nyt tietää...
t: Onneton mies
Vastaukset 30
Vanhimmat
Hei !
Sure rauhassa rakkautesi pois,itke silloin kun itkettää ja käy kaikki paikat läpi missä olet kokenut onnen hetkiä. Tavallaan jätät hyvästit. Näin minä olen tehnyt, aikaa meni vuosi toista.
Oliko se nainen sinun rakkautesi arvoinen, kun ei uskalla kasvotusten sanoa menevänsä toisen luo? Mietipä sitä. Niin,ja mitä jos alkaisit pikkuhiljaa välittämään itsestäsi?
Niin, sanotaanhan että aika parantaa, jos sitä vain on ja se saa tehdä tehtävänsä. Minun asiani ovat vaan niin huonosti että itsestäni en enää välitä, olen jo luovuttanut, olen aivan lopussa.
Olen todella huono-onninen rakkauden suhteen, ollut aina. Kaikki murenee pala palalta. Täälläkin on moni miettinyt kauanko voi kestää, sitä mietin minäkin...
Tekstisi oli kuin suoraan omasta suustani. Uskoin itseni ajan kuluessa täysin tälle toiselle, yli vuosi yhteistä ja ainutlaatuista historiaa puolin ja toisin. Ja koko juttu on yhdessä hetkessä häneltä tekstiviestein ohi, syynä mielelliset ongelmat ja ettei tunne enää mitään mitään kohtaan, vaikka edelleen silti tietää rakastavansa minua, muttei ole hyvä minulle juuri tästä syystä. En näe enää elämää, tulevaisuutemme oli suunniteltu olevan yhdessä muttei enää mitään. Hän oli minulle ainoa, on edelleen enkä edes halua enää yrittää. Vaikka koko elämä on vasta edessä, mutta monta vuotta masennusta sairastaessani tämä oli moninkertainen pysäkki tälle kaikelle. En tiedä miten jaksan, tietäen että kidun vain päivä päivältä enemmän. Miksi jaksaa kun ei halua enää mitään. En anna itselleni lupaa mihinkään, en halua. Usko kaikkeen on mennyt ikuisuuksiksi.
Ajatuksesi ja kokemuksesi ovat todella samankaltaisia kuin omani. Sitä itse aina kuvittelee että tämmöistä ei kenellekään muulle tapahdu. En todellakaan sano että onpa hyvä kun en ole ainoa, en. Olen todella pahoillani puolestasi ja minä tiedän miltä sinusta tuntuu. En tiedä onko sinulla ystäviä, jos on niin käytä niitä, ota heitä tueksesi. Minulla ei niitä ole, tuo minun rakkaani oli myös ainoa ystäväni.
Nuo tunteet jotka nyt ovat mielessä ovat todella synkkiä. Usko kaikkeen on todella mennyt.
Pahimmalta minusta tuntuu valheet, en koskaan voisi loukata ihmistä jota rakastaa yli kaiken.Olo on petetty ja loukkaantunut. Toivottavasti sinä pääset tästä yli ajan kanssa ja jatkat elämääsi, niinkuin sanoit elämäsi on vasta edessä, sinulla on vielä aikaa löytää uusi rakkaus. Voimia sinulle.
Minäkin sain n. kuukausi sitten tietää että avomiehelläni on suhde toiseen naiseen ollut puoli vuotta. Erohan siitä tuli. Rakastin miestä syvästi ja luulin että kaikki on hyvin. Olen lukenut kaikenmaailman nettipalstat kyseisistä asioista sekä käynyt yksilöterapiassa ja sieltä sain ohjeen lainata kirjastosta Fisherin Jälleenrakennus. Olen nyt puolessa välissä kirjaa ja toivo huomisesta on herännyt. Kirjassa käsitellään suhteen päättymisestä seuraavat tunteet sekä uuden elämän rakennusainekset. Olen käynyt läpi kaikki kirjassa mainitut tunteet kieltämisestä suruun asti. Edelleen itken päivittäin hieman mutta toivoa on. Kannattaa tutustua kirjaan. Uskon että saat siitä paljon irti. Äläkä ihmeessä anna periksi! Kaikella on tarkoituksensa mutta ymmärrys tulee viiveellä.
Löysin kans linkin, jossa kerrottiin Fiherin Jälleenrakennus-kirjasta. En ole vielä lukenut sitä, mutta luin tiivistelmän eron eri vaiheista ja tunnen olevani kohdassa irrottautuminen sekä itsetunto. Olen siis käsitellyt jo monta vaihetta. Parhaan kuvan saa lukemalla kirjan.
Toivottavasti sinä (ja muut samassa jamassa) ei vaivu epätoivoon. Parasta on keskittyä omaan elämään ja löytämään siihen hyviä puolia. Asenne ratkaisee. Ei kukaan muu nosta häntää pystyyn kuin kissa itse ja se on valitettavast totta! Olen myös kokenut tuskaisen eron tänä vuonna 6 vuoden avoliitosta ja olen kokenut syvää surua exäni lähdettyä. Nyt onneksi on helpottanut, kun on ollut ystäviä tukemassa ja olen alkanut katsomaan asioita laajemmalta kantilta: exäni ei olekaan ainut mies tässä maailmassa eikä hän tehnyt minua onnelliseksi.
Kiitos vaan neuvoistasi ja tuestasi. En vain enää näe valoa missään. Elämäni ennen tätä oli todella onnetonta ja nyt kun tämä pelastajani minut hylkäsi, en enää usko mihinkään, en halua enkä voi. En vain välitä enää, olen niin väsynyt kaikkeen. Olen niin paljon joutunut vuosien varrella nielemään tuskaa ja pahaa oloa että enää en voi. Tänne palstalle nyt pääsen purkamaan pahaa oloa, helpottaa tämäkin vähän oloa. Minäkin kuvittelin että kaikella on tarkoituksensa, enää en usko siihen. Jotkut vaan joutuvat elämään elämäänsä tuskassa, jotkut saavat nauttia rakkaudesta ja elämästä.
joka sana aiheen aloittajalla ihan samanlaista kuin minulla,paitsi että minä miehenä olin sen naisen kuuntelija.Vuosi menny eikä päivääkään mielestä pois.En voi vihata rakastamaani naista.Kaipaan viestejä mut ei niitä enää tule....voimia
sitä, että oli sinun pelastajasi, oljenkortesi. Ehkä hän tunsi, että ripustauduit häneen kuin pelastusrenkaaseen. Vaikka hän rakastikin sinua, se ajatus, että toinen tukeutuu täysin, että sinun onnesi oli pelkästään hänen varassaan, saattoi olla liikaa hänelle. Itse olin kerran ystävänä, tukijana ja kuuntelijana, ja myös molemmat rakastuimme toisiimme. Kuitenkin seurustelimme tahoillamme, eikä meillä ollut aikomustakaan yhteen mennä, olla vain ystäviä. Minulle alkoi tulla ystävyydestämme pelottava tunne, että hän tukeutuu minuun liikaa, minulle tuli jotenkin äidillinen tunne, pelästyin. Kerroin hänelle kylläkin kasvokkain, että emme voi jatkaa enää. Kun hän lähti, sydäntäni raastoi niin paljon, etten ole ennen enkä jälkeen tuntenut mitään vastaavaa tuskaa.
Pääsit hänen avullaan kiinni elämään, mutta jokainen on loppujen lopuksi oman onnensa seppä. Tavallaan onni ei voi olla yhden kortin varassa. Kunpa löytäsit vielä jonkin kiintopisteen, etkä luovuttaisi vielä. Ilmeisesti hän ei saanut sinua löytämään sinusta itsestäsi mitään avainta onneen. Et saanut mitään eväitä eteenpäin ilman häntä. Valitettavasti menetit kokonaan uskosi kaikkeen. Tiedän, ettei ole mitään sanoja, mitä tällainen ulkopuolinen voisi sanoa lohdutukseksi tai kannustukseksi. Miten saisit vielä uskoa tulevaan, siihen, että vieläkin voit löytää rakkauden, jossa ei ole auttajaa ja autettua, vaan tasavertaisina. Toivottavasti mitkään kirjoittamani asiat eivät loukanneet, sillä se ei todellakaan ole tarkoitukseni. Toivon todella, että löydät vielä aidon rakkauden, ja saat koottua sydämesi pala palalta, jaksaisit vielä uskoa ja toivoa, etkä luovuttaisi. Voimia sinulle!
juuri noin kuin kirjoitit, en vaan tiedä. Omalta kohdaltani voin vain sanoa varmasti että kaikki päättyi ikäänkuin kesken ja vielä valheeseen jota inhoan eniten. Omat tunteeni olen joutunut pitämään vuosia sisälläni kenellekään kertomatta niistä ja kun hänelle opin niitä ketomaan oli olo paljon helponpaa. Se että todella ei kiintopisteitä ole enää eikä tule, en nyt pysty luottamaan kehenkään enkä mihinkään. Usko on kaikkeen mennyt. Minulla oli tunne että autamme molemmat toisiamme, minäkin lievitin hänen tuskaansa, niin hän ainakin kertoi. Mutta nuo viimeiset valheensa veivät pohjan pois monelta kauniilta sanalta ja lauseelta sekä uskosta ja luottamuksesta toiseen ihmiseen. Nyt on todella väsynyt ja luovuttanut olo. Ehkä se aika kuitenkin tekee tehtävänsä, jää nähtäväksi. En loukkaannu noista sanoistasi, annat näkökulmaa asioihin. Yksin kun näitä kaikkia miettii, tuntuvat asiat menevän entistä enempi solmuun. Kiitos sinulle sanoistasi.
että yksin miettiessä ajatukset kulkevat yleensä samaa rataa. Mitä tarkoitat, että kaikki loppui kesken? Niin pahalta kuin se kuullostaakin, mutta olikohan parempi, että loppui nyt kuin myöhemmin? Jos olisi tullut vielä lisää valheita... Kun sanoit, että olet joutunut kokemaan paljon tuskaa ja pahaa oloa elämäsi varrella, tarkoitatko juuri suhteissa vai muutenkin? Mietin, että kun sait purkaa patoutuneita tunteitasi, niin se toivottavasti auttoi niin, että nyt et enää mieti niitä vanhoja asioita. Valitettavasti sait roppakaupalla uusia murheita, mutta ehkä tänne kirjoittaminen vähän auttaa, kun edes jotenkin saat purkaa pahaa oloasi. Varmaan pääsisit nopeammin jaloillesi, jos voisit lakata rakastamasta häntä. Mieti, että se, jota rakastit, oli osittain unelmaa eikä kokonaan todellista. Jos voisit päästää irti, vähitellen, ajatella, että hän ei ollut rakkautesi arvoinen. Hän ei ansainnut sinun rakkauttasi, sinä annoit itsesi kokonaan hänelle, hän oli vain lainaa sinulle. Eikö siitä jäänyt käteen sinulle mitään pysyvää, oliko kaikki positiivinen vain kiinni tässä yhdessä naisessa? Kun sanot, ettet voi enää ikinä luottaa kehenkää, niin ilmeisesti olet haavoittunut pahasti jo aiemmin. Kyllä vielä on olemassa aitoja, luotettavia ihmisiä, tässä on yksi sellainen. Sen vanhan kokemuksen jälkeen, josta kirjoitin, olen sen pyhästi päättänyt, että enää en tunteitani pelästy ja minkä olen luvannut sen pidän.
minulle ja annoit uutta mietittävää. En osaa oikein kertoa mitä tarkoitin kesken loppumisella, ehkä sitä että olisin halunnut tämän kestävän loppuelämäni koska tunsin tunnetta jota en koskaan ennen ole tuntenut. Olin löytänyt sen mitä olin aina etsinyt ja en voi vieläkään ymmärtää oikein sitä että se loppui näin. Jos se kerran piti päättyä niin ehkä olet oikeassa, oli parempi että se päättyi nyt.
Pahaa oloa olen joutunut kokemaan suhteessa, se on ollut minun tuskani aiheuttaja. Vielä ovat vanhat asiat mielessä ja osin keskenkin ja siihen on nyt sitten lisätty uudet murheet. Minä en tiedä miten voisin "lopettaa" rakastamasta. Se minusta onkin niin käsittämätöntä. Voihan olla niin että juuri tuo aika tekee sen että rakkaus "loppuu", en tiedä. Rakkauskinhan on tunnetta joka tulee, en sitä voi käskeä loppumaan tai edes alkamaan.
Ehkä tuo kaikki oli minun puoleltani todellakin sitä unelmaa, unelmaa elämästä johon kuuluu rakkaus. Pysyvää varmasti jäi se että nyt tiedän miltä se oikea rakkaus tuntuu. Se että kohtaanko sitä enää, en jaksa siihen uskoa nyt enkä siihen että voisin enää luottaa kehenkään. Niinkuin palstan otsikkokin viittaa, on sydämeni niin rikki, särkynyt kokonaan jo aiemmin ja nyt kun kuvittelin haavojen alkaneen korjaantumaan, niitä tulikin lisää. Olet varmasti oikeassa siinä että hyviä ihmisiä on vielä olemassa muitakin, sinäkin varmasti olet. Se että kohtaako sellaista ja pystynkö ja uskallanko enää avata sydäntäni...en tiedä. Nyt vaan kaikki tuntuu niin vaikealle, tuntuu että toivoa ei enää ole. Olisi paljon kirjoitettavaa vielä, en nyt enempää kuitenkaan. Kiitos sinulle ajatuksistasi, ne ovat arvokkaita.
voisi saada pois, vaikka korvaamalla se vihalla, mutta ei ole kovinkaan suositeltava vaihtoehto. Kun pääosin ajattelet hänestä vain positiivista, on kai rakkaudentunteen "poistaminen" vaikeaa. Jonkinlaista surutyötä sinä varmaan nytkin teet. Tunnet, ettet pysty enää ikinä avaamaan sydäntäsi kenellekkään. Tuskin kuitenkaan kadut, että avauduit, kyllähän se sinua paljon auttoikin. Toivottavasti myös avautuminen täällä helpotti edes vähän olotilaasi. Ei tosiaan ole ehkä järkevää liikaa itsestään kertoa netissä, vaikka anonyymisti esiinnytäänkin. Yksityisesti kirjoittelu voisi olla parempi vaihtoehto. Vaikka kerrot, että olet kokonaan toivosi heittänyt, mutta kuitenkin tuntuu, että uudemmat viestisi eivät ole ihan niin lohduttomia kuin aluksi. Ehkä siis kirjoittaminen tänne on ollut sinulle terapeuttista.
Olen luonteeltani sellainen että en osaa oikein vihata ketään enkä voi kuvitella että nytkään alkaisin vihamaan, enkä haluakaan. Kysyit sitä että kadunko tapahtunutta, en varmaankaan kadu, mutta tällaista en enää haluaisi kokea. Täällä on moneen otteeseen todettu että aika parantaa. Niin se varmasti on. Edelleenkään ei tahdo ymmärtää vieläkään oikein tapahtunutta. Tuli päivällä mieleen yksi vanha laulu, tai oikeastaan vain sen laulun nimi, ”rakasta kärsi ja unhoita”. Nyt taidan tietää mitä nuo sanat tarkoittavat. Kyllähän tämä kirjoittaminen helpottaa oloa ja teidän ajatukset ja kokemukset antaa minulle uutta ajateltavaa ja näkökulmia asioihin.
Vieläkään en jaksa uskoa siihen että joskus johonkin ihmiseen voisin luottaa niin kuin nyt olin luottanut, se loukkasi minua todella paljon. Ja tuntuu edelleen myös siltä että en sitä ala edes etsimään, unelmat ja haaveethan ovat monelle vain unelmia ja haaveita jotka eivät koskaan toteudu, niin taitaa olla minunkin kohdallani.
että viha voisi poistaa rakkaudentunteen, mutta viha on kuitenkin niin negatiivinen tunne, että sitä kun tuntee, syö sekin sisältä. Siis et tahdo ymmärtää mitä tapahtui vai et usko vielä todeksi? Valitettavasti sinä olet kokenut sen rakkauden kääntöpuolen. Kun rakastaa toista paljon, saa niin paljon, mutta luopuminen repii sydämen kappaleiksi. Olen joskus miettynyt, että kun on rakkaita, voi tulla paljon tuskaa, mutta on myös paljon iloja. Eikä onni jakaudu tasan vaan toiset tuntuvat joutuvan kärsimään paljon enemmän kuin toiset.
Tuskin mihinkään etsintöihin kannattaakaan ryhtyä, jos osuu kohdalle niin osuu. Uskalla olla kuitenkin avoin, ettet sulkeudu nyt kokonaan, niin ettet anna enää kenellekkään mahdollisuutta. Jätä ainakin takaportti auki sydämessäsi. Kuten sanottu, vaikutat jo vähän paremmalta, kyllä saat vielä haavasi parannettua, uskon siihen. Huolehdi itsestäsi ja rakasta itseäsi.
En tahdo uskoa vieläkään että minulle kävi niinkuin kävi. Minun elämäni on ollut todella onnetonta ja nyt kun sain käännettyä itseneni takaisin elämään, sain halua elää ja tuntui että nyt minäkin vihdoin pääsen nauttimaan siitä kaipaamastani rakkaudesta, käikki katosi kerralla ilmaan. Elin jonkin aikaa tunteessa jossa elämä oli tunnetta ja hyvää oloa, enää en edes haaveile tuosta tunteesta. Nuo haaveet ja unelmat voivat olla todella ikäviä kun niitä on ja kun ne murskaantuu vieden mukanaan kaiken mahdollisen.
Ihmisillä tulisi olla rakkaita ja ystäviä joiden kanssa jakaa elämää, minulla niitä ei ole ja siksi kaikki on niin tuskaisaa. Pahimman tuskan tänne sain purettua pois, mutta ei tännekään voi loputtomasti kirjoittaa.
En etsi enää mitään, minun loppuaikani taitaa mennä näiden jo tulleiden haavojen parantelussa, en tahdo niitä enää lisää.
Elämä koettelee, mutta ihmeellinen on ihmisen mieli kun aina jaksaa jotenkin vaan nousta.
Kaksi kertaa jo suosta römpinyt, yksin tällä hetkellä mutta ehkä taas joskus......
Hyvä se on yksinkin. Jos ei osaa rakastaa itseään niin ei sitten muitakaan. :-) Tsemppiä!!!!
voi loputtomasti kirjoittaa, mutta haluaisitko/uskaltaisitko kanssani jatkaa kirjoittelua sähköpostitse ihan ystäväpohjalta? Jonkinlaisen käsityksen olet jo varmaan ajatusmaailmastani saanut. Mitään vaaraa ei ole, että lisää loukkaantuisit, päinvastoin. Jos siltä tuntuu, voin antaa @osoitteeni.
varmasti mielelläni. Olisi ihan hyvä saada vaihtaa ajatuksia. Jos sinulla olisi halua. Ystävät ovat arvokkaita.
[email protected]. Jään odottelemaan...
...toiset joutuvat elämänsä aikana kestämään enemmän surua kuin toiset, kaipa he ovat sitten toisia vahvempia jollain tapaa - jos eivät olleet sitä ennen, niin heistä ainakin tulee vahvempia kuin ennen.
Olen itse ollut vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinäkin. Hänen rakkautensa loppui, minun jatkui ja jatkuu edelleen. Maailma tuntui romahtavan syksyllä, mutta pikkuhiljaa suru on helpottanut. Aika parantaa, vaikken siihen jaksanut uskoakaan pahimpina päivinä. Kaipaan häntä vieläkin, yritän edelleen päästä hänestä yli. Olen välillä onnistunut paremmin, välillä huonommin, mutta edistystä tapahtuu koko ajan. Mitä yritän tässä sanoa on se, että sinäkin onnistut jatkamaan elämääsi ja jossakin vaiheessa pääsemään tästä yli. Tulet varmasti löytämään jonkun vielä paremman! Uskon itse, että asiat tapahtuvat syystä, koita sinäkin jaksaa uskoa siihen. Kaikkea hyvää ja voimia!
useampi todennut että aika se parantaa. Varmastihan on niin, että kun aikaa kuluu, asiat alkaa unohtumaan niin että eivät ole koko aikaa mielessä. Minä kuitenkin nyt luulen että enää en kestä näitä enempää näitä suruja, niin paljon olen noita nyt kärsinyt. Miksi minun kohdallani näin on, ehkä se joskus selviää, jos tällä jokin tarkoitus on.
Tuntui pahalta lukea. Minä olen se nainen, en sinun mutta hänen joka sai kärsiä takiani. Hänelle minä olin se voiman antaja aikani. Hän minulle laastari, niin silloin luulin. Hän oli sitoutumiskammoinen. Halusi etäisyyttä ja taas takaisin voimaa hakemaan. Minä poukkoilin suhteessa koska elämäni oli rikki entisestään. Koin todella helliä tunteita ja välitin hänestä, mutta en koskaan silloin saanut tietää hänen tunteistaan. Enkä tajunnut missä itse menin. Jossain vaiheessa exäni alkoi minua pommittamaan. Lupaili tähdet taivaalta. Minä menin vanhaan, kuvittelin, että siellä se minun rakkaus asustaa. Siellä vanhassa suhteessa. En pettänyt mutta satutin. Kerroin ikiomalle laastarilleni kasvotusten, että haluan erota. En kertonut oikeaa syytä vaan kaikkia niitä asioita joissa olin painiskellut hänen kanssaan, kuka tietää mikä se minun ristiriitaisen mieleni syy olikaan. En edes heti hypännyt exän vauhtiin vaan kaikki meni taiteen sääntöjen mukaan. Vaan se hetki kun kerroin rakkaimmalle laastarilleni oli elämäni vaikein, itkin koko ajan ja itkin koko illan ja itkin koko viikon ja itkin monta. Luulin itkeväni huonoa omaatuntoa mutta sitten tajusin itkeväni ikävää. Jo alusta saakka exän kanssa törmäsimme siihen, etten pystynyt unohtamaan häntä . Hän oli mielessäni liian usein, niin usein olin surullinen ja riitelimme siitä, että exäni tajusi jopa minua ennen, ettei hän ollutkaan mikään laastari. Minä häntä rakastin. Nyt entinen exä on oikeasti exä. Ja minä olen yksin. Pari vuotta on kulunut. Minun ihana laastarini, ihanimmista ihanin, näin hänet kolme viikkoa sitten. Juttelimme hetken hänen kuulumisiaan, minä en saanut sanottua mitään. Hän sanoi että voisin koska tahansa soittaa, hän rakastaa minua. Tietää, että seurustelen vaikka oikeasti en seurustelekaan enää mutta en kertonut sitä. Ajattelin minulla ei ole oikeutta tunkeutua takaisin sen jälkeen mitä tein vaikka haluaisinkin. Olisin halunnut siltä seisomalta olla hänen omansa mutta vain halasin lähtiäisiksi ja kotona itkin. Tämän kaiken takia tunnen sinun tuskasi tältä toiselta puolelta ja olen oikeasti pahoillani, että näin tapahtui myös sinulle ja niin monelle muulle.
Tarinoillahan on aina kaksi puolta, minähän tiedän vain omat tunteeni ja ajatukseni sekä
sen tuskan jota itse koen ja niitä täällä kerron ja puran pois. Jollekin jo tässä aiemmin kerroin että en syyllistä sitä toistakaan osapuolta, hänkin varmasti seurasi omia tunteitaan niin kuin sinäkin teit. Ihmisethän tekevät virheitä, toiset virheet voi korjata, toisia ei. Minusta tuntuu että sinä voit korjata oman virheesi. Jos te molemmat tunnette ja haluatte rakkautta, niin miksi jättäisit sen kokematta. Aika kuluu, päiviä et saa takaisin.
Minusta tuntuu että te molemmat kärsitte ihan turhaan. Uskon että kadut myöhemmin jos et nyt edes yritä tarttua tuohon. Olet jo varmasti kärsinyt ”rangaistuksesi”. Olen pahoillani myös puolestasi, tiedän tuon tunteen jota olet kokenut, mutta varmaan pääsisit nyt siitä eroon.
Ota ja soita hänelle….
kiitos lohduttavista sanoistasi. Olet uskomattoman empaattinen minunlaiselleni tilanteessasi. Kumpa löytäisit jonkun mukavan ihmisen joka auttaisi sinua eteenpäin. Vaikka ihan vain ystävänä. Tiedän, että pohjaton syvyys voi kestää koska olen itsekin ollut tilanteessa jossa aviomieheni aikoinaan löysi uuden ja olin todella pohjalla. Mutta sieltä pääsee ylös. Minusta vaan tuli kovempi, sellainen joka satuttaa rakastaan niinkuin minä tein. Lupaan, että jos jollain kumman tavalla vielä löydän tieni rakkaani luo, olen hänelle ikuisessa velassa ja silloin sen myös korvaan hänelle.
tuntuu riittävän, on hämmästyttävää kuinka paljon samankaltaisia tarinoita on. Minun tilanteeni on mikä on, mutta niinkuin sanoin minusta tuntuu että olisi kaksi onnettomampaa vähemmän jos itse tarttuisit tuohon tilaisuuteesi. Et enää varmaan menettäisi mitään...etsi nyt se tie...
...tekemäni virhe. Sattuu se minuunkin...ei rakkaus mihinkään kadonnut...pelkäsin asioita joita et ollut käynyt läpi..pelkäsin prosessia joita joutuisit kokemaan. Nyt sattuu tuskasi, olet silti yhä myös mielessäni...anteeksi, en koskaan valehdellut sinulle, olen ollut niin aito ja kaikki mitä sanoin, tarkoitin.
Kielsit kirjoittamasta takaisin...en sitten enää uskaltanut edes viestiä puhelimeesi lähettää...
...Hyvää yötä...
....palaan tähän viestiin aina uudelleen ja uudelleen, lukien lauseet ne koskettavat. Miksi?
En tiedä itsekään..Ehkä siks, että miein, olenko tehnyt kamalan virheen, virheen joka tulee eteeni joskus.
Ehkä tämä aika ei ollut meille juuri nyt sopiva...odotan, että voimistut..mutta rakkautesi säilyy...en tiedä..elämä on vielä elämättä..Meillä on kilometrejä välillä, mutta ajatukset tulevat luoksesi aika-ajoin...
Toivon, ettet enää pakonomaisesti katsele onko tullut yöllä viestejä tai mailiisi postia minulta...se vain raastaa enemmän jopa minua.
Toivon, että olet jo nukkunt paremmin ja voit paremmin....
....hyvää Joulua sinulle..siitä onkin vuosi kun löysin "hätähuutosi" ja aloitimme kirjoittamisen..Toivotit hyvää lomaa LasPalmasiin luoksemme...
sinua. Siitä kertonee tämäkin paluu tähän ketjuun. Kirjoita.
...sinulle sähköpostiin..