Au pairin rooli.

Riippuu varmaan tosi paljon perheesta. Ma olen ollut kohta perheessani vuoden, enka voi sanoa, etta olisin tuntenut itseani perheenjaseneksi tai pelkaksi tyontekijaksi.

Ma pidan perheestani todella paljon ja ovat ottaneet mut alusta asti hyvin perheeseensa. Mutta en ma silti koe, etta voisin koskaan olla ns. perheenjasen. Syodaan toki koko perheen kanssa yhdessa arkipaivisin (ja toki viikonloppuisinkin jos olen kotona) ja mua kysytaan kylla jokaiselle reissulle yms. mutta perhe on siina samassa kuitenkin ns. tyonantaja. Varsinkin perheen isan kanssa mulla on todella samanlainen huumorintaju ja heitetaan valilla tosi hyvaa lappaa ja olen koko ajan tullut molempien vanhempien kanssa toimeen. Voin sanoa heille jos joku asia mattaa (olipa se sitten tyoasia tai ihan omaan elamaan kuuluva asia) ja he vastavuoroisesti kertovat mulle omista asioistaan.

Tosiasia on kuitenkin, etta ma olen jo aikuinen (ainakin melkein) ihminen ja olen myos perheen tyontekija. Ei siis kannata toivoa kuuta taivaalta ja odottaa pelkastaan sita iloista perhe-elamaa, mutta kannattaa muistaa, etta kylla sita perhetta (toivottavasti) myos kiinnostaa sun elama. Enka nyt tarkoita, etta pitaisi kaikkea kertoa (eikohan taalla meidan piireissa ainakin ole yksi jos toinenkin vahan siloitellut sita viikonlopputarinaansa, jos on kysytty millaista on ollut...) mutta perheesta on kuitenkin kiva tietaa, millainen ihminen heilla nurkissaan asustaa... :)