Apua! Mitä teen? Kesäloman piti olla ihana oman miehen ja lapsemme kanssa vain kolmestaan. Anoppi laukkasi mökillä sanomatta koskaa milloin tulevat apen kanssa ja makeatkin annettiin ennen ruokaa sanomisesta huolimatta. Yritin keskustella asioista mutta anoppi suuttui muuttuen puhumattomaksi ja rannalla itkua tihrustaen. Ymmärrän kyllä mummin rakkauden lapsenlasta kohtaan mutta toivoisin hänen kunnioittavan äidinkin toivomuksia. Vaikeaa.. neljä viikkoa oli yhtä helvettiä. En silti haluaisi riitaa. Toivoisin että anoppi saisi elämäänsä muutakin ajateltavaa kuin mummina olon. Joskus minusta tuntuu että hän on kade onnestamme. Koen jopa, että hän haluaisi hinnalla millä hyvänsä ryöstää äitinä olemisen roolini. Kerran kävin yksin lomalla pari päivää anopin luona kylässä, loukkaannuin sydäjuuriani myöten. Anoppi kysyi kahtena iltana peräkkäin että mitäs sie sitten teet jos poika löytäisikin työpaikaltaan uuden rakkauden. Sairasta. Itse hän ei ole kouluttanut ammattiaan itselleen mutta minä olin pettymys, sillä olin vain sairaanhoitaja. Enkä niin kauhean kauniskaan. Ihan tavallinen. En jaksaisi vapaa aikanani millään hoitaa ja ymmärtää hirveän tunne vammaisia ihmisiä. Haluaisin vain olla ja elää rauhassa oman perheeni kanssa ilman turhia syyllisyyden tuntoja. Kääk!
Anoppi kammo
Miniä
61905
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
anoppi on suututtanut minut sillä että vehkeilee miehen exän kanssa. tämä oli miehen exän suunnitelma saada anoppi hänen "ystäväkseen". anoppi on saanut minut vihamiehekseen ja poikansa alkaa olla kyllästynyt myös tämän käytökseen.
Joo, tuttu tunne. paitsi ettei meillä ole kesämökkiä. Eikä lapsia. Mut anoppi yrittää kyllä kaikin tavoin hallita aikuisten lastensa elämää. Itseäni raivostuttaa suuresti esim. se, että hän ostaa miehelleni, aikuiselle, naimisissa olevalle pojalleen, yhä kalsareita ja sössöttää sitten, miten äiti löysi hyvät pöksyt. Olen laittanu ne aina suoraan lattiarätiksi!
Olisi hyvä jos saisit meihesi sanomaan äidilleen että ei halua häneltä kalsareita.
Joo, antaa sen anopin sitten itkeä. Ei ilkeä tarvi olla, mutta teillä on oikeus omaan elämäänne. sano hänelle suoraan että tuollaiset puheet loukkaavat sinua etkä hyvä-ksy niitä jos vielä sanoo jotain että miehesi saattaa löytää jonkun toisen.
Onko mökki appivanhempien vai teidän? Se ei selvinnyt viestistäsi. Oletan, että teidän omistuksessa, koska muutenhan anoppisi ramppailu tuntuisi aika luontevalta (ja olisi tyhmääkin olla neljä viikkoa toisten nurkissa). Mökkinne on kuitenkin miehesi kotiseudulla (?) ja riski törmätä sukulaisiin on aina suuri. En uskokaan, että monikaan anoppi suostuisi istumaan omassa pirtissään saadessaan mahdollisuuden tavata lapsiaan ja heidän lapsiaan. Mutta tietysti fiksu anoppi koettaisi sopia koska tullaan.
En kuitenkaan usko, että sinä voit tehdä asialle suuriakaan. Hallitsevista äideistä (kuten anoppisi vaikuttaa olevan) on vaikea irrota ja eritoten pojan äidistään. Todennäköisesti tekisit vain hallaa itsellesi kipakoilla kommenteillasi ja jopa itkuillasi, joten ei auta kuin odotella miehesi kasvua vielä aikuisemmaksi ja ehkä joskus kysellä miltä hänestä tuntuu vanhempiensa juoksentelu mökillä.Viisas kysymys voi olla hyvä alku uusille muutoksille :)
Jos anoppisi on niin yksinkertainen ihminen kuin kuvailit, niin löysytä omaa suhtautumistasi häneen. Suostuvatko he ottamaan lapsesi lomallanne hoitoonsa muutamaksi päiväksi, jolloin mummo saisi olla täysillä mummo ja hoitele sen jälkeen sokerihumalainen lapsesi kuntoon taas mökillänne. Ehkäpä mummoilu sen jälkeen löytäisi uudet puitteet kun on saanut vähän tuta millaista se pahimmillaan on.
Äläkä ota niin itseesi. Älä vaivu synkkyyteen ja masennukseen, vaan toista rauhallisesti anopillesi yhä uudelleen ja uudelleen, ettei lapselle anneta namuja ennen ruokaa. Koska jos lataat sanomiisi omia tunteitasi (esim äänesi on liian kireä, kiukkuinen tmv), niin on selvääkin selvempi, että anoppisi tyyppinen persoona ulvoo kurkku suorana metsässä käytöstäsi. Teidän välinne ovat niin jännittyneet puolin ja toisin, joten ole sinä viisaampi ja koeta olla menemättä anoppisi juttuihin mukaan. Ja jos loukkaantuukin, niin parempi on antaa hänen loukkaantua tyhmyytensä takia kuin sinun.
Ja mitä niistä vertailuista muihin naisiin tai miettimään jos miehesi löytäisi uuden, niin senkin saat toivon mukaan loppumaan sanomalla esim. rauhallisesti ettet voi sille mitään, jos hänen poikansa valitsi sinut kaikkien ihanien tarjokkaiden seasta ja jos nyt miehen mieli muuttuisi, niin et välitä elämässäsi murehtia asioita etukäteen. Sillä se on kai tottakin? Eihän meistä kukaan tiedä mitä huomenna tapahtuu, joten anna anopin aivan rauhassa mädäntyä huolehtimisen liemissään.
Jos minä olisin sinä, opettelisin sitkeästi irti anopin vaikutuksesta ja luottaisin itseeni sellaisena kuin olen. En päästäisi häntä pääsemään sisälleni, vaan pyrkisin kutistamaan hänet riisinjuvän kokoiseksi ja saisin sillä tavoin etäisyyttä hänen käytökseensä. Jos mies onkin eri mieltä, niin hänenkin on hiljakseen ymmärrettävä etä anoppi on sinulle loppujen lopuksi vieras ihminen ja teidän on molempien osattava käyttäytyä hyvin. Ja tuleeko miehesi toimeen sinun sukulaisten kanssa? Ota siitä vertailukohda, jos joudut syyllistämisen kohteeksi.
Onnea ja menestystä anoppisi kanssa.
Toivottelee kika, myöskin vaikeiden appivanhempien miniä ja heistä nyt yli päässyt
Olen kokenut saman, mutta näin parhaaksi, etten
ole missään tekemisissä anopin ja appiukon kanssa.
Vain pakolliset juhlat.
En voisi viettää kesää heidän kanssaan.