tästä saattaa tulla pitkä tarina, mutta koetan nyt selostaa tilannetta, kun tarvitsisin kommentteja. Itse en näe metsää puilta, kun tässä olen keskellä tätä touhua...
Ollaan siis avoliitossa oltu n.8 v (ollaan n. 30 vuotiaita). Mieheni on juonut aika lailla jo suhteemme alusta asti. Alkoholia kuluu tosi runsaasti viikonlopun aikana. Juominen loppuu vasta kun sammuu. Joskus hän on teillä tietymättömillä yönkin, ja hätäilen sitten onko jotain sattunut.
Minulla on ollut vaikea lapsuus, ja lisäksi olen kovin ujo ja herkkä ihminen. Ja minulla on ollut muuta sairasteluakin masennuksen lisäksi (kroonista fyysistä kipua ja eräs muu fyysinen sairaus, joka vaikeuttaa elämää) Käyn terapiassakin selvittelemässä ongelmiani, josko saisin itseäni vähän tasapainoisemmaksi.
Mieheni on siis ensirakkauteni. Hänen humalakäyttäytymisensä minua huolettaa, ja inhottaa. Hän on alkanut haukkumaan minua (oli tätä jo aiemminkin, mutta nyt on lisääntynyt) viimeksi tosi pahasti, hän sanoi että olen niin kamala ihminen että kukaan muu ei kanssani seurustelisi, kuin hän. Olen riippakivi hänelle jne. Ja hän piti veistä kurkullani tuon riidan aikana, ja hoki että haluanko että hän tappaa minut. Hän siis herättää minut humalassa, kun nukun, ja sitten tulee aina riitaa.
Hän saa minut usein itkemään, ja sitten tulee lohduttamaan. Ja minä annan lohduttaa, kun en muutakaan osaa. Ja tuntuu hyvältä kun hän kerrankin halaa, ja osoittaa hellyyttä.
Jälkeenpäin tuo kuvio tuntuu jotenkin sairaalta (tuota riitelyä tapahtuu usein, mutta yleensä onneksi ilman veitsiä tms.) ei kai suhteen tuollainen kuuluisi olla? Ja sitten en tiedä, onko mieheni oikeassa. Olenko todella niin kamala ihminen. Tiedän kyllä että minun kanssa on vaikea elää, kun on masennusta ja ahdistusta ja kaikkea ollut. Ja hävettää myöntääkin, että joskus pahoin ahdistuneena olen sanonut miehelle, että haluan kuolla, että pääsisin tästä kärsimyksestä.
Perään olen lisännyt kyllä, että en minä kuitenkaan itselleni mitään tee, ettei sitä tarvitse pelätä. Joskus on vain ollut niin paha olla, että on tuntunut siltä että ei jaksa enää.
Oikeuttaako tuo siihen, että mies uhkaa tappaa minut, kun olen noin sanonut? tuntuu, että itsetunto mureni vielä enemmän tuon viime riidan seurauksena.
Tiedostan kyllä, että minussa on vikaa, että suhteemme ei toimi. Mutta onko kaikki vika minussa?
Ja tiedostan sen, että ei tällainen suhde tee hyvää omalle mielenterveydelle, joka muutenkin on niin herkkä.
Kertokaa kommentteja...miten tätä suhdetta saisi paremmaksi? vai kannattaako lähteä....tuntuu vain, että ei ole voimia siihen. Ja kai niitä tunteitakin on vielä jäljellä tuohon mieheen. Ja kun hän on selvinpäin, niin on hyviäkin aikoja. Nykyisin tosin vähemmän niitäkin. Eikä minulla ole oikein ystäviä...olen muutoin kovin yksinäinen. En tosiaan tiedä mitä tekisin.
Ongelmia on siis kerrakseen, mutta kiitollinen olen jos joku ulkopuolinen jotain kommentoisi, niin näkisi tätä tilannetta vähän nenäänsä pidemmälle.
Ollaan siis avoliitossa oltu n.8 v (ollaan n. 30 vuotiaita). Mieheni on juonut aika lailla jo suhteemme alusta asti. Alkoholia kuluu tosi runsaasti viikonlopun aikana. Juominen loppuu vasta kun sammuu. Joskus hän on teillä tietymättömillä yönkin, ja hätäilen sitten onko jotain sattunut.
Minulla on ollut vaikea lapsuus, ja lisäksi olen kovin ujo ja herkkä ihminen. Ja minulla on ollut muuta sairasteluakin masennuksen lisäksi (kroonista fyysistä kipua ja eräs muu fyysinen sairaus, joka vaikeuttaa elämää) Käyn terapiassakin selvittelemässä ongelmiani, josko saisin itseäni vähän tasapainoisemmaksi.
Mieheni on siis ensirakkauteni. Hänen humalakäyttäytymisensä minua huolettaa, ja inhottaa. Hän on alkanut haukkumaan minua (oli tätä jo aiemminkin, mutta nyt on lisääntynyt) viimeksi tosi pahasti, hän sanoi että olen niin kamala ihminen että kukaan muu ei kanssani seurustelisi, kuin hän. Olen riippakivi hänelle jne. Ja hän piti veistä kurkullani tuon riidan aikana, ja hoki että haluanko että hän tappaa minut. Hän siis herättää minut humalassa, kun nukun, ja sitten tulee aina riitaa.
Hän saa minut usein itkemään, ja sitten tulee lohduttamaan. Ja minä annan lohduttaa, kun en muutakaan osaa. Ja tuntuu hyvältä kun hän kerrankin halaa, ja osoittaa hellyyttä.
Jälkeenpäin tuo kuvio tuntuu jotenkin sairaalta (tuota riitelyä tapahtuu usein, mutta yleensä onneksi ilman veitsiä tms.) ei kai suhteen tuollainen kuuluisi olla? Ja sitten en tiedä, onko mieheni oikeassa. Olenko todella niin kamala ihminen. Tiedän kyllä että minun kanssa on vaikea elää, kun on masennusta ja ahdistusta ja kaikkea ollut. Ja hävettää myöntääkin, että joskus pahoin ahdistuneena olen sanonut miehelle, että haluan kuolla, että pääsisin tästä kärsimyksestä.
Perään olen lisännyt kyllä, että en minä kuitenkaan itselleni mitään tee, ettei sitä tarvitse pelätä. Joskus on vain ollut niin paha olla, että on tuntunut siltä että ei jaksa enää.
Oikeuttaako tuo siihen, että mies uhkaa tappaa minut, kun olen noin sanonut? tuntuu, että itsetunto mureni vielä enemmän tuon viime riidan seurauksena.
Tiedostan kyllä, että minussa on vikaa, että suhteemme ei toimi. Mutta onko kaikki vika minussa?
Ja tiedostan sen, että ei tällainen suhde tee hyvää omalle mielenterveydelle, joka muutenkin on niin herkkä.
Kertokaa kommentteja...miten tätä suhdetta saisi paremmaksi? vai kannattaako lähteä....tuntuu vain, että ei ole voimia siihen. Ja kai niitä tunteitakin on vielä jäljellä tuohon mieheen. Ja kun hän on selvinpäin, niin on hyviäkin aikoja. Nykyisin tosin vähemmän niitäkin. Eikä minulla ole oikein ystäviä...olen muutoin kovin yksinäinen. En tosiaan tiedä mitä tekisin.
Ongelmia on siis kerrakseen, mutta kiitollinen olen jos joku ulkopuolinen jotain kommentoisi, niin näkisi tätä tilannetta vähän nenäänsä pidemmälle.
Vastaukset 12
Vanhimmat
se sitä ja eikä ihan vähäistäkään... jos henkeä uhataan.
Alkoi ihan suututtamaan kun luin juttusi. Millä oikeudella hän vähättelee ja mitätöi sinua ja vieläpä uhkaa henkeäsikin!Sairauksille et mitään voi ja ymmärrän hyvin, jos ne joskus masentaa, sillä olet nuori ihminen.Masentuisi siinä moni muukin, eikä tarvitsis olla kovin herkkäkään. Lisäksi noi yölliset poissaolot, saavat minun vanhan konkarin näkemään punaista.
Hän ei ole sinun arvoinen, eikä ansaitse sinua!!!
siksi hän sinua mitätöi, ettet edes uskaltaisi häipyä tuollaisen ilkeän juopon seurasta..eli vie sen vähäisenki itsetunnon joka sinulla on.
Nyt aloitat itsetunnon parannus kuurin ja jätät tuollaisen sekunda ukon. Tiedätkö että me naiset saadaan aina miehiä? Ollaan sit minkä näköisiä vain!Lisäksi minuun verrattuna olet kiltti, joten joku ottaisi tuollaisen emännän ilomielin..kuhan vaan sais. Maailma on kivoja ja mukavia miehiä täynnä!!! älä tyydy tuollaiseen.
Kylläpä kävi minuakin suututtamaan tuo juttu. Älä kattele tuommoista miestä enää hetkeäkään! Elämä on liian lyhyt että se pitäisi tuhlata tuommoiseen, kamalaan ja ahdistavaan suhteeseen! Sinä tulet vielä löytämään jonkun toisen, ihanan ja rakastettavan miehen, joka pitää huolta eikä ikinä tekesi sinulle mitään pahaa :) Tuo nykyinen rontti ei ansaitse mitään muuta kuin lähtöpassit! Nyt vaan rohkeasti otat eron! Huomaat että masennus helpottaa ja uusi elämänilo ja elämänhalu astuu kuvioihin. Tsemppiä! :)
Lähde niin pian kuin mahdollista. Mä olen kaksi tuollaista suhdetta läpikäynyt, ja vieläkin, vaikka edellisen päättymisestä on kolme vuotta, möröt ei jätä rauhaan. Minulla on nyt ihana ja kiltti mies jollaista en olisi aikaisemmin edes uskaltanut toivoa. Sitä sokaistuu omalle tilanteelleen, tiedän sen, mutta jälkeenpäin kun mietin, osaan vain ajatella että uskoinko todella kaiken mitä nämä paskiaiset minusta sanoi? Mikä ihmeen voima sai minut pysymään siinä? Niin, koska en tiennyt paremmasta. Nyt tiedän, ja usko kun sanon. Se on tuossa kulmantakana, mutta sinun pitää uskaltaa kurkistaa sinne. Se on se vaikea juttu, loppu onkin sitten helppoa. Onnea:)
Miehesi tahtoo vain kontrolloida sinua, manipuloida, hallita ja omistaa! Tuommoinen EI ole rakastamista!!
Opettele ensinnäkin tunnistamaan ja hillitsemään tunteesi, sitä kautta tavallaan jäädyttämään ne ja ajattelemaan järjellä. Koska ne tunteet tavallaan mahdollistavat manipuloinnin jos olet niiden suhteen herkkä ihminen. Mikä siis ei ole suinkaan paha asia :) Niillä ei tosin saa pelleillä missään vaiheessa, varsinkaan rakastamisella. Jotkut kuitenkin tekevät niin.. :(
Miksi ihmeessä et avaudu terapiassa näistä kuvioista!? Luulisi, että siellä kokisit ilmapiirin ja ihmiset tarpeeksi turvallisiksi ja puolueettomiksi? Hehän ovat ammattilaisia ja taatusti osaavat auttaa!
Äläkä suinkaan vaan syyllistä itseäsi liiaksi, kaikkien meidän täytyy muutamat asiat oppia kantapään kautta! Toisekseen käännä syyllisyys kantavaksi voimaksi, millä pystyt tutkiskelemaan itseäsi :) Älä torju sitä vaan hallitse se ja luo positiiviseksi asiaksi :)
että elämä saattas olla helpompaa ilman häntä ja saisit keskittyä sitten itseesi ja hoitaa asiasi kuntoon. Ei sen takia toinata jäädä, jos pelkäät yksin jäämistä. Uskon, että kyllä sulle vielä joku löytyy, joku joka välittää susta ihan oikeesti.
Mutta itse päätät mitä teet. Tsemppiä siihen ja voimia.
Muista, että paistaa se aurinko risukasaankin :)
Lähde menee tosta suhteesta. Kyllä sä voimia löydät tarpeen tullen.Tiedän kokemuksesta.Olisi kiva kirjoitella s-postin kautta sinulle,jos voisin olla jotenkin avuksi.
sinun ei tarvitse jaksaa muuta kuin kävellä turvakodin kynnyksen yli :)
se on siinä. sitten mietit rauhassa, miten kivaa on nukkua yö turvallisesti.
siellä voit jutella ammattilaisten kanssa tilanteesta ja he auttavat pääsemään omille jaloilleen ja saamaan uuden asunnon.
mitään muuta ei tarvitse tehdä aluksi, kuin ottaa tärkeimmät tavarat mukaan ja lähteä miehen tietämättä. lopusta huolehtivat ammattilaiset.
tsemppiä :)
Hyvin ei ole asiat mullakaan, mutta tässä rohkenen Sua neuvoa.
Pakkaa kamasi nyt heti ja rakenna itsellesi oma, uusi elämä.
Veitsi kurkulla saa olla mielestäni vain "once in the lifetime" -kokemus! Älä missään nimessä jää odottamaan jatkoa.Kumppanisi on henkisesti sairas, etkä sinä voi häntä auttaa!
Kaikella kunnioituksella, omaa parastasi ajatellen!
aika yksimielisiä vastauksia.
Se tässä suhteessamme on kaikkein pahinta ollut, kun mieheni muuttuu humalassa aivan toiseksi persoonaksi. En ikinä totu siihen muutokseen mikä hänessä tapahtuu, ja aina mietin, että mikä tämä mies oikeasti on. Sekö selvinpäin oleva kunnon mies, josta kaikki pitävät...vaiko sitten se humalainen omituinen, ihan toinen persoona.
Mutta kuitenkin, minua siis nyt vaivaa se, että kun olen aina ahdistuksissani sanonut että parempi jos kuolisin... niin voisiko olla, että miestä on jäänyt vaivaamaan nuo puheet niin paljon, että tuolla tavalla sitten yritti herättää, että haluanko tosiaan kuolla??
vai syyllistänkö turhaan itseäni?
mutta kyllä tuo tapaus jäi mieleeni, eikä meinaa unohtua. Ja tuntuukin vaikealta tämä yhteiselo nyt, en oikein osaa olla hänen lähellään. enkä voi tajuta, että jos hän minusta välittää, niin miten voi kuitenkin tehdä noin...
Jos todella haluat leikkiä kuoleman mahdollisuudella, niin jää suhteeseesi.
Jos haluat antaa itsellesi mahdollisuuden eheytyä ja olla onnellinen, lähde.
Ratkaisu on Sinun. Jos annat miehellesi vallan tehdä ratkaisun, se voi maksaa Sinulle elämäsi.
Jos kumppanisi Sinua rakastaisi, ei hän kohtelisi Sinua noin, saati uhkaisi henkeäsi. Rakasta Sinä itseäsi niin paljon, että lähde kun vielä voit.
Höpöhöpö. Hän nyt vain on niin sekasin juodessaan, että tekisi kaikkea muutakin. Ei kukaan normaali ole puukko kädessä, jos joku toisen esim. haukkumiseen heittää että "entä jos kuolisin" tms..vaan kyllä siihen ihan keskustelemalla haetaan muutosta..voit elää vain tämän kerran, joten pidä huoli ettet anna sen valua hukkaan!
Anteeksi, en lukenut edes viestiä loppuun asti..JÄTÄ HÄNET!!! Jos on VEITSI kurkulla, niin ei se normaalia ole!!! Voit seuraavalla kerralla oikeasti kuolla. Älä kuuntele tuollaisia ihmisiä, jotka kännissä haukkuvat ym, ne johtuvat aina heidän omista itsetunnoistaan ym. Minä olisin sinuna jo kapsäkkini pakannut, en uskaltaisi enää kohdata tuollaista ihmistä! Pyydä ystäviltäsi apua, jos tarvitset esim muuttoon tms, mutta älä ainakaan tuossa suhteessa ole. Alkoholismi on sairaus, jota sinä et voi parantaa..vain sairas itse.