Ihanne?

outo, kun en osaa määritellä yhtään, millainen olisi ihannemieheni.
Tai ylipäätään, kuinka ihmisillä tuntuu, ainakin näitä palstoja lukiessa, olevan ihannenainen/mies päässään tarkasti kuviteltuna.

Minä en osaa sanoa miltä ihannemieheni näyttää. enkä oikein edes luonteenpiirteitä pysty kuvailemaan. Onko minulla vain huono ulosanti?
Minusta sen vain sitten tietää, kun sellainen tulee vastaan, joka kolahtaa.

En siis tajua ollenkaan näitä ihanne juttuja. Onkohan minulla jotain häikkää päässä??:D
1175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voihan sitä aina taruilla siitä millaisen naisen tai miehen haluaisi, mutta todellisuudessa niitä pitkiä listauksia kirjoittelevat saavat varmasti aika harvoin, tai ei koskaan täysin kaikkea vastaavaa kumppania.

Haaveilu on itseasiassa aivan luonnollista ihmismielelle eikä siinä mitään vikaa ole kunhan ei käy liiallisuuksiin. Jos seurustelua halajaa niin on parempi lähteä ulos kuin kirjoittaa romaania ihanteestaan.

Olet oikeassa, koskaan ei tiedä millaiseen ihmiseen tulee rakastumaan kaikkein tulisimmin. Vai tuleeko ollenkaan. Nykymaailmassa sekin on sallittua. Itselläni on joitain "vaatimuksia" joista en tingi ihan oman turvallisuuteni takia mutta muuten olen todella avoin miesten suhteen.
Parempi antaa ajan näyttää millaista seuraa saa :)

Ei sinussa mitään häikkää ole :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olenko kirjoitti:

outo, kun en osaa määritellä yhtään, millainen olisi ihannemieheni.
Tai ylipäätään, kuinka ihmisillä tuntuu, ainakin näitä palstoja lukiessa, olevan ihannenainen/mies päässään tarkasti kuviteltuna.

Minä en osaa sanoa miltä ihannemieheni näyttää. enkä oikein edes luonteenpiirteitä pysty kuvailemaan. Onko minulla vain huono ulosanti?
Minusta sen vain sitten tietää, kun sellainen tulee vastaan, joka kolahtaa.

En siis tajua ollenkaan näitä ihanne juttuja. Onkohan minulla jotain häikkää päässä??:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu