painostus

Seurustelen tällä hetkellä miehen kanssa, joka ei varsinaisesti pakota minua seksiin, mutta tuntuu, että jollain tavalla painostaa, esim. sanomalla, että pidän häntä puutteessa, ja houkuttelemalla seksiin joka kerta kun näemme vaikka minua ei varsinaisesti huvittaisi, jotenkin vaan yhtäkkiä huomaan olevani yhdynnässä, vaikken ole sitä suunnitellut. Olen ajatellut että tietty spontaanius kuuluu asiaan, ja omassa päässäni on hämärtynyt se mikä on normaalia ja mikä ei. Hän sanoo, että olen niin seksikäs, ettei voi itselleen mitään, vaikka joskus vaan haluaisin olla lähekkäin ilman seksiä. Ajatteleeko miehet aina vaan seksiä kun on naisen lähellä, eikö mies koskaan kaipaa hellyyttä tai muuta sellaista? Onko hän vaan tyypillinen mies, vai vaan mies, joka haluaa minulta seksiä mutta ei rakasta minua?

Tuntuu, ettei hän juuri huomioi tarpeitani seksuaalisestikaan, hän toimii yhdynnän aikana kuin tyydyttäisi vaan itseään, vaikka olen sanonut että haluan hellempää ja enemmän esileikkiä, niin se on aina samanlaista, eli melko nopeasti asiaan. Molemminpuolista suuseksiä hän haluaa myös joka kerta, vaikka aina en alunperin haluaisikaan. En tiedä miksi en selkeämmin sano mitä haluan, teen varmasti karhunpalveluksen myös hänelle, mutta pelkään, että loukkaan. Ja kuinka paljon kompromisseja esim. seksin suhteen täytyy tehdä, jos toinen haluaa selkeästi enemmän tai erilaista seksiä kuin itse?

Vaikka hän on välillä saanut aikaan pahan mielen, olen ajatellut, että hän muuttuisi ja alkaisi ottaa minua paremmin huomioon, mutta kertokaa, onko se mahdollista, ja miten saan mieleni selkeäksi ja silmäni auki näkemään todellisen tilanteen? Mistä tiedän rakastaako hän minua, vai onko se vain fyysistä himoa ja omistamishalua? Entä jos kyse onkin vaan väärinymmärryksestä, koska en ole selkeästi sanonut mitä haluan? Jos hän luulee, että olen kanssa halunnut kun olen suostunut? Entä jos otan asian puheeksi ja hän lupaa ottaa minut huomioon, pitäisikö antaa mahdollisuus ja pitäisikö uskoa, että se on mahdollista? Kovasti toivon, että se olisi mahdollista.

Nimim. Sokea
10713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olet ottanut asian puheeksi, esittänyt toiveesi ja tuonut mielipiteesi esiin, mutta et tarpeeksi vahvasti. Olet myös yrittänyt olla miehelle mieliksi ja nyt olisi hänen jo korkea aika ottaa myös sinut huomioon! Eihän voi jatkua niinkään että tunnet olevasi vain hänen panopuunsa etkä mitään muuta. Nyt otat itsellesi aikaa ja mietit mitä todella haluat sanoa hänelle. Voisit esimerkiksi aloittaa keskustelun kysymällä häneltä mitä hän haluaisi ja mistä hän nauttisi vieläkin enemmän kuin tällä hetkellä, sekä kertoa hänelle omat toiveesi. Rohkeutta peliin! Kyllä tämä mies sinua ymmärtää ja haluaa kuunnella toiveitasi, jos hän todella sinusta välittää. Eivät ne asiat ainakaan täällä pohtimalla tule miksikään muuttumaan. Et kertonut pystyttekö muuten puhumaan asioista. Jos pystytte puhumaan avoimesti esim tunteista luulen, että kestätte myös keskustelun tältä aihealueelta. Ja jos löydät itsesti ihmettelemästä mitä ihmettä on taas tapahtunut yhdynnän ollessa jo käynnissä, kun seuraavan kerran yrität puhua näistä asioista miettisin sinuna mikä ihme siinä on että näin aina pääsee tapahtumaan. Älä anna kenenkään painostaa itseäsi mihinkään. Kunnioita itseäsi ja kuuntele itseäsi.

Äänestä

Eivät ymmärrä vihjeistä.

Ainoastaan suora puhe tehoaa.

( Mutta ei valitus, itkeminen, syyllistäminen, jne...)

Pahin virhe mitä voit tehdä, on odottaa miehen muuttuvan...kun mies ei huomaa minkään olevan vialla.

Äänestä
  • Mitäs silloin on noin niinkuin miehen näkökulmasta tehnyt väärin, kun yrittää puhua mahdollisimman rauhallisesti, hellästi ja mukavasti aiheesta, niin kommentti on vaan, että "et sinä mitään ainakaan tuolla syyllistämisellä voita!". Ja juuri kun sitä nimenomaan yritän välttää ja sanoa kauniisti ja rakentavaa keskustelua aiheesta saada aikaiseksi.

    En ole todellakaan mikään pihtari ja nautin seksistä valtavasti, mutta haluaisin siinä otettavan myös minun toiveita, tunteita ja tarpeita huomioon.

    Eli, mitä teen tässä nyt väärin?

    Äänestä

  • ...yrität puhua kirjoitti:

    Mitäs silloin on noin niinkuin miehen näkökulmasta tehnyt väärin, kun yrittää puhua mahdollisimman rauhallisesti, hellästi ja mukavasti aiheesta, niin kommentti on vaan, että "et sinä mitään ainakaan tuolla syyllistämisellä voita!". Ja juuri kun sitä nimenomaan yritän välttää ja sanoa kauniisti ja rakentavaa keskustelua aiheesta saada aikaiseksi.

    En ole todellakaan mikään pihtari ja nautin seksistä valtavasti, mutta haluaisin siinä otettavan myös minun toiveita, tunteita ja tarpeita huomioon.

    Eli, mitä teen tässä nyt väärin?

    Ehkä mies näkee liian "yrittämisesi" läpi.

    Miehelle tuo vain on niin arka asia, pienikin moitteeksi tulkittava arvostelu miehen seksitaidoissa saa helposti vetäytymään puolustusasemiin...

    Äänestä

  • arvata..... kirjoitti:

    Ehkä mies näkee liian "yrittämisesi" läpi.

    Miehelle tuo vain on niin arka asia, pienikin moitteeksi tulkittava arvostelu miehen seksitaidoissa saa helposti vetäytymään puolustusasemiin...

    Mutta mitkä tavat sitten olisivat oikeita keskustella tästä? olen nimenomaan yrittänyt olla syyllistämättä mitenkään, esim. olen kehunut hänen taitojaan ja ominaisuuksiaan sekä makuuhuoneen puolella että muutoin. Olen sanonut, että tiedän hänen olevan hyvä rakastaja niin halutessaan.

    Mikä on tarpeeksi hienovaraista tästä asiasta keskustellessa? Raavas mies, joka ei tavallisesti kavahda mitään aihetta, muuttuu möksöttäväksi pikkupojaksi, jos yritän keskustella tästä.

    Tiedän, valitusta on, mutta hermostuttaa. tahtoisin vain hieman läheisyyttä, en jatkuvaa kiehnäämistä ole vailla. Varsin ikävää valitusta tiedän, mutta neuvoja olisin vailla!

    Äänestä

Rakkauteen ei kuulu minkäänlainen painostaminen seksiin.

Kuulostaa lähinnä siltä, että mies haluaa tavata sinua juuri pelkästään tuon seksin takia.

Jos kieltäytyisit joinain kertoina seksistä, luulen, että miehen kiinnostus lopahtaa.

Ei kuulosta rakkaudelta miehen puolelta.

Ja sinä.

Sinun kehosi on sinun temppelisi =)

Jos sinä kiellät, sinne ei ole kenelläkään asiaa.

Pidä oma pääsi, vaikka se vaikeaa olisi.

Risti jalkasi!

Ei ole tervettä roikkua suhteessa, jossa seksi on pääasiassa.

Jos mies sinua todella rakastaisi, hän kyllä hyväksyisi kieltävän vastauksen ehdottaessaan seksiä.

Tässä eräänä iltana kihlattuni oli hyvin lemmekkäällä tuulella, ja olisi halunnut kiksauttaa minua, mutta käperryin hänen kainaloonsa ja sanoin, että ollaan ihan vain näin lähekkäin tänä iltana, jooko. Tässä on hyvä olla..

Meidän suhteessa huumori kukkii, ja siippa siinä vähän vielä yritti velmuilla, mutta veti minut sitten tiukemmin kainaloonsa, ja siinä olikin todella ihanaa olla..

Se on mielestäni rakkautta.

Äänestä

minkälainen on suhteenne muuten? huomioiko hän sinua muulla tavalla?

Äänestä
  • Huomioi. Hän on muuten hellä, kohtelias ja mukava ihminen, tekee mm. mielellään minulle ruokaa, tahtoo viettää mahd. paljon aikaa kanssani yms. yms. arjen pieniä juttuja. Luulen, että meillä on vaan kommunikaatiokatkos, ja myös se, ettei hänellä ole kamalasti kokemusta naisista varmaan vaikuttaa asiaan.

    Äänestä

On se joskus vaikea olla ajattelematta seksiä vaikka rakastaakin, ja on se ainakin mulle ihan selvä asia että tarvin seksiä, 2 kertaa parempi olo jos saa säännöllisesti seksiä.

Sulla on mies jolla on aika kovat (tai normaalit oO) tarpeet, ja se pitää sua seksikkäänä joka on hyvä asia, ettei se voi paljon mitään siihen että se halua paljon seksiä (tai aika säännöllisesti)

Teidän pitää varmaan tehdä asialle jotain.

Äänestä

"Jos hän luulee, että olen kanssa halunnut kun olen suostunut?"

Joo voi olla, niin mä ainakin luulis hänen tilanteessa.. sano että haluat hellempi otet, halaaminen ja suuteleminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


............... kirjoitti:

Seurustelen tällä hetkellä miehen kanssa, joka ei varsinaisesti pakota minua seksiin, mutta tuntuu, että jollain tavalla painostaa, esim. sanomalla, että pidän häntä puutteessa, ja houkuttelemalla seksiin joka kerta kun näemme vaikka minua ei varsinaisesti huvittaisi, jotenkin vaan yhtäkkiä huomaan olevani yhdynnässä, vaikken ole sitä suunnitellut. Olen ajatellut että tietty spontaanius kuuluu asiaan, ja omassa päässäni on hämärtynyt se mikä on normaalia ja mikä ei. Hän sanoo, että olen niin seksikäs, ettei voi itselleen mitään, vaikka joskus vaan haluaisin olla lähekkäin ilman seksiä. Ajatteleeko miehet aina vaan seksiä kun on naisen lähellä, eikö mies koskaan kaipaa hellyyttä tai muuta sellaista? Onko hän vaan tyypillinen mies, vai vaan mies, joka haluaa minulta seksiä mutta ei rakasta minua?

Tuntuu, ettei hän juuri huomioi tarpeitani seksuaalisestikaan, hän toimii yhdynnän aikana kuin tyydyttäisi vaan itseään, vaikka olen sanonut että haluan hellempää ja enemmän esileikkiä, niin se on aina samanlaista, eli melko nopeasti asiaan. Molemminpuolista suuseksiä hän haluaa myös joka kerta, vaikka aina en alunperin haluaisikaan. En tiedä miksi en selkeämmin sano mitä haluan, teen varmasti karhunpalveluksen myös hänelle, mutta pelkään, että loukkaan. Ja kuinka paljon kompromisseja esim. seksin suhteen täytyy tehdä, jos toinen haluaa selkeästi enemmän tai erilaista seksiä kuin itse?

Vaikka hän on välillä saanut aikaan pahan mielen, olen ajatellut, että hän muuttuisi ja alkaisi ottaa minua paremmin huomioon, mutta kertokaa, onko se mahdollista, ja miten saan mieleni selkeäksi ja silmäni auki näkemään todellisen tilanteen? Mistä tiedän rakastaako hän minua, vai onko se vain fyysistä himoa ja omistamishalua? Entä jos kyse onkin vaan väärinymmärryksestä, koska en ole selkeästi sanonut mitä haluan? Jos hän luulee, että olen kanssa halunnut kun olen suostunut? Entä jos otan asian puheeksi ja hän lupaa ottaa minut huomioon, pitäisikö antaa mahdollisuus ja pitäisikö uskoa, että se on mahdollista? Kovasti toivon, että se olisi mahdollista.

Nimim. Sokea

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu