Jos joku gorilla (tai mies) murahtaa sanan viikossa, naiset aloittavat loputtoman keskustelun ja pähkäilyn siitä, mitä se mahtoi tarkoittaa. Jos miehet kälättäisivät kaikenlaisia tyhjänpäiväisyyksiä ja ylipäätään koko ajan mitä tahansa sylki suuhun tuo, naisilla ei olisi edes teoreettisia mahdollisuuksia pohtia niitä variaatioita, mitä milläkin on mahdollisesti missäkin yhteydessä tarkoitettu.
Naiset puhuvat paljon ja useimmiten tyhjää, joten miehillä ei ole aikaa jatkuvan sanatulvan keskellä jäädä miettimään, mitä milläkin missäkin yhteydessä on saatettu tarkoittaa ja voisiko se mahdollisesti liittyä vaikkapa johonkin toissavuotiseen (jo unohdettuun) asiaan, koska uutta puhetta on tullut jo kaksi kilometriä siinä vaiheessa, kuin alkusanoja on ehditty edes millään palstalla arvuutella.
Jos miehet hölöttäisivät koko ajan, naistenkin olisi pakko alkaa oppia ymmärtämään asiat sillä tavalla, mikä nyt ensimmäiseksi tulee mieleen (joka on niinkuin on sanottu).
Okei, ehkä monikaan ei jaksa ryhtyä tähän, koska silloin kaikki muut asiat jäävät hoitamatta, mutta ehkäpä kannattaisi vaikka purskauttaa sellainen 5 minuutin maraton-puheripuli silloin tällöin ja olla loppuaika hiljaa?

Vastaukset 9
Vanhimmat
paremmin myös naiselle... Jos molemmat puhus sen 5 minuuttia ja ois loppuajan hiljaa. :D
on lopettaa puhuminen kokonaan.
Höpö. Jos puhuu paljon niin naiset suodattavat 95% puheesta ja poimivat sieltä seasta yhden lipsahduksen tai yksityiskohdan josta sitten väännetään riita aikaiseksi.
Taas päästään lempiaiheeseeni ja luolamiesaikoihin.
Aikoinaan miehet olivat metsällä ja saalista piti osata väijyä hiljaa, lörppäsuut jäivät ilman saalista ja näin evoluutio suosi miestyyppiä joka osasi prosessoida asioita hiljaa päänsä sisällä. Lisäksi hyvän metsästäjäporukan oli kyettävä viestimään toisilleen lyhyin murahduksin, ilman pitkiä jaarituksia.
Naiset taas olivat keräilijöitä ja liikkuivat porukalla etsimässä juuria, marjoja ja sieniä. Heillä oli tarvetta pitää yhteyttä ryhmän muihin naisiin ja lapsiin. Jatkuva lörpöttely piti myös pedot loitolla.
Kyllä me evoluutioo saamme syyttää siitä, että aina emme ymmärrä toisiamme.
ne jutut vasta lentävätkin, sillä eihän siellä koko ajan olla saaliin perässä vaan loppuaika tapetaan tylsyyttä. Jotkut tutkijat ovat painottaneet, että kieli ja kognitiiviset kyvyt ovat kehittyneet (muun muassa) nuotion ääressä turinoidessa, ja luolamiesmurahtelu on jäänyt myytin asemaan.
sä meinaat pyyhkiä peffasi mun päättelyiltä sanomalla "Jotkut tutkijat ovat painottaneet".
Mäkin voisin sanoa "Jätkien tekemän tutkimuksen mukaan..".
Musta on vaan hauska miettiä ihan itte, miksi joku asia on niin ja miksi joku on näin, en mä halua kuulla, että joku muu on päätellyt jossakin näin ja uskoa se kuulematta perusteluita, miksi. Mulle ei riitä että se on ollut joku tutkija ja sitä kautta auktoriteetti.
Varmasti nuotion ääressä on turinoitu ja turinoidaan edelleen, mutta miksikäs muuten naiset noin yleistäen valittaisivat miehiä puhumatomiksi, kuin jos eivät niin asiaa kokisi, että miehet turinoivat vähemmän.
Yhtä lailla myyttejä ovat niin luolamiesmurahtelu, kuin nuotion äärellä turinointi, niitä ei ole ollut kukaan nykyihminen kuulemassa.
tutkijoihin, koska tiedän millaisen älämölön se aiheuttaa suomijunttien parissa.
Eikö se nyt ole aivan selvää, että miehet eivät ole puhumattomia muuten kuin naisseurassa?
ihan noinkaan ole, kyllä kaksi miestä pystyy istuskelemaan vaikkapa mökkisaunan jälkeen jäähyllä kylmä olut kädessä, ilman että pitää pulputtaa mitään hetkeen. Ainut ääni tulee kun kalja pulputtaa kurkusta alas.
Yritäppä samaa naisen kanssa. :) Eka viisi minuuttia menee kuunnellessa, miten ihanaa onkaan vilvoitella tässä terassilla ja kuunnella luonnon ääniä. Seuraavaksi jo kysytäänkin mieheltä "oletko sä jostakin suuttunut, kun olet noin hiljainen?". :D
Vai pitäisikö tehdä lobotomia, ennekuin mies syyllistyisi tyhjänpuhumiseen?
Miksi miesten pitäisi pystyä tekemään naisten suurimmat virheet?