Ikäjuttu?

Olen viime vuosina vieraillut paljonkin erilaisilla deittipalstoilla ja huomannut mielenkiintoisen ilmiön: kun naiselle tulee lisää ikää, ns. vakavaa suhdetta haluavien miesten yhteydenotot lähestyvät liki nollaa, kun taas eroottista seikkailua haluavia (myös ja varsinkin nuorempia) miehiä alkaa olla pilvin pimein! Eikä siinä mitään, toki pieni seikkailu joskus piristää itse kutakin, mutta mutta...hiljalleen sitä alkaa kaivata myös pysyvämpää kumppanuutta, ja siinä mielessä tällainen kehitys tuntuu hieman surulliselta. Onko muilla tällaisia kokemuksia? Entä miehet, kommentteja teiltä!
111844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oman henkilökohtaisen kokemukseni perusteella sanoisin, että näillä palstoilla pyörii meitä jo aikuiseen ikään päässeitä miehiä paljon myös sen takia, että kierrätys on kohdannut.

Tunnetusti suomalaisen miehen itsetunto on sen verran matalalla, ettei poiskävelleenä tai -potkittuna halua heti iskeytyä uuteen parisuhteeseen, huomatakseen että edelleen elämässä musta on mustaa ja punainen punaista.

Nuorempien miesten mielenkiinto aikuisiin naisiin on ehkä seurausta siitä, että naisten kokemuksille annetaan tietyllä tavalla arvoa, varsinkin fyysisen kanssakäymisen osalta. Pojat haluaa oppia :-).

En varsinaisesti vastannut mihinkään kysymykseen, kunhan vaan pohdiskelin aloittamaasi aihetta. Ja painotan sitä, että kommenttini koskevat vain itseäni, näitä ei voi eikä pidä yleistää.

Äänestä
  • Tuo, mitä kirjoitit, on varmasti monen muunkin kohdalla totta. Ja olen kuullut kyllä varsinaisia kauhutarinoita siitäkin, kuinka julmia naiset voivat olla - sellaisen jälkeen ei liene mikään ihme, ettei uskalla uuteen suhteeseen kovin pian.
    Mutta se, mikä mua hämmästyttää siinä, että niin olematon määrä ikäisiäni miehiä on "tosimielessä" liikkeellä, on se seikka, että yleisessä keskustelussa kuulee aivan muuta. Hyvin monet keski-ikäiset, eronneet miehet valittavat yksinäisyyttään, kumppanin kaipuutaan yms. Missä ihmeessä näitä etsijöitä sitten kohtaisi, kun ravintolat eivät kiinnosta, tanssitaitoa ei ole eivätkä harrastuksetkaan juuri vie kovin miehiseen seuraan?

    Äänestä

Kyllä mä luulen että 16-30 vuotiaat naikkoset saavat paljon enemmän seikkailuehdotuksia kuin viisikymppiset.

Äänestä
  • Niin no, siitähän mulla ei tietysti ole kokemusta ;). Luonnollistahan se on, että nuori nainen kiinnostaa. Tarkoitin lähinnä yllättyneeni siitä, että keski-ikäinen eroottisessa mielessä kiinnostaa niin monia eri-ikäisiä miehiä, kun nuorena kuvitteli asian menevän juuri päinvastoin.

    Äänestä

  • Viiskyttäynnä kirjoitti:

    Niin no, siitähän mulla ei tietysti ole kokemusta ;). Luonnollistahan se on, että nuori nainen kiinnostaa. Tarkoitin lähinnä yllättyneeni siitä, että keski-ikäinen eroottisessa mielessä kiinnostaa niin monia eri-ikäisiä miehiä, kun nuorena kuvitteli asian menevän juuri päinvastoin.

    kiinnostaa ihan tutkimusten mukaan monia nuoria kolleja, tämän itsekin olen kyllä kokenut, siis eroottisessa mielessä. Ja mitä siinä muuta kuin ilo irti elämästä.

    Mutta tiedän myös sellaisia seurustelevia pareja, joilla ikäero on huomattava ja nainen nimenomaan vanhempi miestä. Ei se aina katso sitä ikää, jos ihmisillä kemiat pelaa keskenään.

    Vanhemmat miehet taas katselevat usein etupäässä nuorempia naisia, vaikka tietysti jos on kaunis ja pitää itsensä kunnossa niin kyllä sitä kelpaa kaikenikäisille ;)

    Äänestä

  • viisikymppinen nainen kirjoitti:

    Totta,

    Ehkä se on niin että me nuoret miehet etsimme vakavaa ja sitoutumista vaativaa suhdetta ikäisistämme (esim. lapsien teon takia ym.), mutta aikuisista naisista vapaamielistä eroottista seikkailua. Aikuiset naiset tällaisessa tapauksessa osaavat myös ottaa kaiken ilon irti sellaisesta nuoremman miehen kanssa. Oma huomioni on, että mitä vanhemmaksi nainen tulee sitä enemmän miehen kaltaiseksi naisen seksuaalisuus muuttuu. Eli nuorimies ja aikuinen nainen on todella unelma yhdistelmä!

    Äänestä

  • kolmekymppinen mies kirjoitti:

    Joo, tämän asian olen oivaltanut, ja vähän siitä käytännössä nauttinutkin ;), mutta enemmänkin etsin vastausta kysymykseni toiseen puoliskoon: mistä/kuinka ihmeessä vakavampaa, kenties loppuiän kestävää ihmissuhdetta etsivä viisikymppinen nainen sen sopivan miehen löytää (huom! ei miehen tarvitse vähintään viisikymppinen olla!), kun tämäntyyppistä suhdetta etsivien miesten määrä tuntuu olevan tosi suppea? Ja kuitenkin myös miehet tuntuvat kaipaavan rakkautta, ei pelkkää erotiikkaa.

    Äänestä

  • viiskyttäynnä kirjoitti:

    teitä ikä-lutkia enää huolis!

    Äänestä

  • kuka.. kirjoitti:

    teitä ikä-lutkia enää huolis!

    Tuo oli mielestäni asiatonta. Viisikymppinen nainen ei todellakaan ole ikäloppu vaan nainen parhaimmillaan! En todellakaan ymmärrä miksei viisikymppisten naisten ikäiset miehet ole heistä kiinnostuneita. Tätä minulle on todettu naisten taholta kiihkeiden lemmenhetkien jälkimainingeissa...Sääli, sillä jos olisin viisikymppinen niin ottaisin tilaisuudesta vaarin!

    Äänestä

  • kolmikymppinen mies kirjoitti:

    viiraakin päästä!

    itse seurustelin 2,5 vuotta melko haasteellisen miehen kanssa, joka sinänsä ei muuten ole mikään huijari vaikkakin "rakkautensa" pettymyksekseni olikin enemmän vaatimuksia ja ottamista kuin toisen kuuntelemista tai antamista.

    Tämä mies on Turusta ja tavannut useita naisia treffipalstan kautta ja valehtelee säännönmukaisesti ikänsä saadakseen nuorempaa seuraa kuin itse on. Meillä on 10 vuoden ikäero, mies on 50 mutta tällä hetkellä kertoo olevansa 45. Kuulemma on niin nuorekas että oikea ikä houkuttelisi liian vanhoja tanttoja.

    Uusi profiili siis onjo käytössä vaikka suhteemme sai lopullisen niitin vasta pari päivää sitten. Surullista...itse olen niin rikki etten voisi ajatellakaan mitään treffejä ja uusia ihmissuhteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viiskyttäynnä kirjoitti:

Olen viime vuosina vieraillut paljonkin erilaisilla deittipalstoilla ja huomannut mielenkiintoisen ilmiön: kun naiselle tulee lisää ikää, ns. vakavaa suhdetta haluavien miesten yhteydenotot lähestyvät liki nollaa, kun taas eroottista seikkailua haluavia (myös ja varsinkin nuorempia) miehiä alkaa olla pilvin pimein! Eikä siinä mitään, toki pieni seikkailu joskus piristää itse kutakin, mutta mutta...hiljalleen sitä alkaa kaivata myös pysyvämpää kumppanuutta, ja siinä mielessä tällainen kehitys tuntuu hieman surulliselta. Onko muilla tällaisia kokemuksia? Entä miehet, kommentteja teiltä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu