Erotako vaiko eikö?

Lapsi syntyi ja jätin kaiken perheeni vuoksi. Työni, asuinkaupunkini, ystävät jäivät, muutin miehen mukana miehen työskentelypaikkakunnalle. Menimme naimisiin, syntyi lapsi lisää ja nyt odotan kolmatta. Ja jaksaminen nollassa.

Mies alkanut kohdella kuin orjaa, teettää kaiken ja käy tietysti itse työssä, joka on myös syy miksi ei jaksa kotona mitään eikä hänen mielestä tarvitsekaan. Yritän antaa levätä ja tehdä asioita hänen puolestaankin, mutta eihän kukaan jaksa kaikkea yksin aina tehdä.

Apua ei heru, vaikka pyydän jotain, "autatko tässä", "EN!", "ole hiljaa", "älä valita", "turpa kiinni". Loukkaa sydänjuuria myöten, itkettää. Miten kukaan voi kohdella tuolla tavoin omaa odottavaa vaimoaan? Ovet paukkuu ja pelkään, että koska pauhkahtaa itseeni ensimmäisen kerran. Lapset vaistoavat jotain olevan vialla, koska varsinkin 5-vuotias esikoinen kiukuttelee aamusta iltaan isänsä jalan jäljissä.

Seksi on kielletty lääkärin määräyksestä, terveyteni ja vauvan vuoksi. Mies ei tätä hevillä niele, kun saa minut kiihottumaan, yrittää siinä samalla mielestäni väkisin yhdyntää "johan sitä nyt vähän voi ja samalla tukkii sisälle". Joudun aina vähän väkisin vetäytymään koko hommasta. Ja tuosta saan tuntea syyllisyyttä, miehen mielestä kaikki mikä estää oikean seksi on vain minun tekosyitäni.

En usko että enää kauan jaksan tällaista ilmapiiriä. Joko tulen hulluksi, heitän itseni narun jatkoksi tai eroaisin. Mutta ei ole voimia taistella lapsistakaan tällä hetkellä. Ja on vaikea tyhjän päälle lähteä. Olen hoitanut lapsemme ja kodin ja miestäkin siinä ohessa, mies on hoitanut kaiken omiin nimiinsä ja minulla ei ole mitään. En ole asiasta välittänyt, koska en ikinä ajatellutkaan että ero olisi edessä tai edes ajatuksissa. Enkä haluaisi kenenkään silmissä "ahneen" kuvaa, jos yrittäisin jotain itselleni saada.

En jaksa enää ajatella, että meidän elämä tästä paranisi yhdessä ollen mihinkään. Mies haluaa paljon vapautta ja mennä sinne ja tänne, menoja joihin perhe ei mahdu ja sovellu mukaan. Eräreissuja tai kaljoitteluiltoja. Odotan kauhulla kesäloman alkua, että joku on aamusta iltaan paiskomassa ovia. Ja jos ei lomalla saa tehdä sitä mitä itse haluaa, saan tuntea sen kyllä henkisesti. Kun olisi paikka, mihin mennä, niin saisi hetken hengähdystauon. Mutta ei ole. Kaikki ajattelevat elämämme olevan onnellista auvoisiaa uuden perheenjäsenen odotusta.

Masentaa!
151549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sinulla on v*mäinen mies joka haluaa paljon vapauksia!
Anna lopullinen vapaus ja hae eroa jos asia kerran noin on.

Ota yhteys lastenvalvojaan (sossuun) ja oikeusaputoimistoon, ja kerro mitä haluat.

Lapsista tuskin joudut tappelemaan. Riittää kun sanot lastenvalvojalle, että haluat lähihuoltajuuden ja hän järjestää sen sinulle vaikka mies uhkailisi mitä tahansa.

Naruhommat unohdat tyystin sillä elämää on eronkin jälkeen vaikka prosessi voi olla henkisesti raskas.

Ehdit saamaan asumuseron vaikka tänä päivänä jos niin tahdot.

Lähdet vain pois jonnekin, ihan mihin tahansa.
Sossu saattaa järjestää jopa asunnon kun soitat.
Joten ei sinun kesää tarvitse odotella eikä pelätä.

Aika moni muukin on eronnut eikä siinä ole kuinkaan käynyt! Miksi sinä olisit poikkeus?

Lähdettyäsi sinulla on sitten harkinta-aikaa mielin määrin samoin kuin miehelläsikin.

Hän saattaa jopa parantaa tapansa kun joutuu tosi paikan eteen.
Älä kuitenkaan mene helppoihin lupauksiin.
Kerran voit palata, mutta silloin laitat kovat ehdot ja yhdestäkin rikkeestä lähdet lopullisesti.

Päättäväisyydellä saat ihmeitä aikaan!

Parempaa kesänjatkoa sinulle!

Äänestä

Jos lääkäri on jo kieltänyt seksin lapsen hyvin voinnin takia niin mieti mitä tuo stressaaminen vielä tekee pikkuiselle. Ja kahdelle muulle lapselle kotona.
Miehesi ei nyt ihan ajattele kaikkea järellä ja häntä varmaan painaa jonkin asia, joka purkautuu sitten pahalla tavalla ulos. Joka tapuksessa miehesi on aika pilkunviilaja ja jos hän ei avaa suutaan asiallisesti ihan asista niin kannattaako sinun enää siinä paljon itseäsi antaa loukata.
Lapsista ei sotaa voi tulla, nimittäin nykään jos lapsista tehdään välikappaleita ja heistä tapellaan niin sossu tekee lopun kyllä siihen saman tien. Siksi kannatan myös soittoa sinne sossuun itse. Ensin tee selväksi se ero asia itsellesi tai pelkkä muuttaminen omaan asuntoon, ja sitten varaa miehellesi ja itsellesi aika sinne sosuun jossa sovitte kenen luona ja milloin kukin tapaa lapsia. Helppoa ja ei semmoista sotaa tule siitä.
Tietty voit sanoa miehellesi että harkitset nyt eroa ja annat selkeä lyhyen syyn ilman syyttelyitä asiaan. Sitten rupeat tekemään niitä asioita kuin sinä haluat. Katso kuinka miehesi alkaa ottautua asioihin sitten.
Muutos lähtee itsestään ei siitä toisesta.Toinen kyllä seuraa perässä tai antaa sinun mennä tai lähtee itse.

Äänestä

Älä kärvistele tuollaisessa suhteessa. Todellakin tuollaisessa suhteessa voit tulla "hulluksi" tai sairastua vaikeaan masennukseen. Sitten miehesi saa syyn jättää sinut masentuneen naisen.

Äänestä

Puhu ensin tilanteesta neuvolassa. Oletan että olet jo miehellesi kertonut tunteistasi ja pahasta olostasi. Seurakunnan palveluissa on myös parisuhdeterapiaa - koita sitäkin.

Jos avioehtoa ei ole, niin tyhjän päälle et jää. Puolet omaisuudestanne on sinun. Jos lapset jäävät sulle niin saat jäädä asuntoonne.

Tuo narun jatke on niin lopullinen ajatus että oletan sen olevan pelkkä heitto. Ironista kyllä, mutta sen toteuttamalla pakottaisit miehesi ottamaan vastuun lapsistanne. Mutta silloin sinä todellakin menetät kaiken! Jos luovutat et saa enää mitään mahdollisuutta onneen.

Ai niin seksi - mies kyllä ärsyyntyy ja turhautuu tuossa tilanteessa. Oletko ehdottanut muita toimintatapoja? Käsin? Suulla? Ei se sama ole mutta...

Äänestä
  • Narun jatkeeksi? Ja miten oletat sen vaikuttavan lapsiisi? Luuletko, että heidän elämänsä helpottuisi? Kyllä sinua tarvitaan lapsiasi varten!!!!

    En tiedä miksi olette menneet vielä kolmannenkin lapsen tekemään, eihän tämä tilanne ole voinut yhtäkkiä taivaalta pamahtaa päälle!

    Kannattaa hakea apua ajoissa. Ei se ole häpeä. Lisäksi ajoissa haettu apu säästää isommatkin, jo nyt asioita jollain tavalla ymmärtävän, lapset paljolta.

    Miehesi kuulostaa olevan myös jossain kriisissä. Oletteko keskustelleet siitä? Oliko lapsi yhteinen päätös vai kantaako hän siitä kaunaa? Olettehan koittaneet puhua asioista? Lähtisikö hän perheneuvolaan tmv. jos ihan oikeasti rauhallisesti kysyisit?

    Äänestä

  • ...jos mies on haistatteleva, riehuva, itsekeskeinen, kotitöitä vieroksuva lapsen tasolle jäänyt käytöksellään, joka ei pätkääkään toista arvosta, niin en todellakaan miettisi kahta kertaa!!!!

    Äänestä

  • mieti vähän... kirjoitti:

    ...jos mies on haistatteleva, riehuva, itsekeskeinen, kotitöitä vieroksuva lapsen tasolle jäänyt käytöksellään, joka ei pätkääkään toista arvosta, niin en todellakaan miettisi kahta kertaa!!!!

    säälittävää tuollainen vastailu. Todennäköisesti miehellä on paineita töissä, rahat eivät meinaa riittää, kotona saa vain nalkutusta ja akka vielä pihtaa. Näin hän todennäköisesti kokee tilanteen. Nainen puolestaan tekee pitkän ja raskaan päivän kotona ja toki toivoo apua ja tukea mieheltä; Hellyyttä ja huomiota, mutta viesti ei mene pyyntönä miehen kalloon vaan vaatimuksena. Molemmat kokevat jäävänsä vaille kuuntelijaa ja ymmärtäjää. Lääkkeeksi määräisin viikon töidenvaihdon, ukko akan ja akka ukon hommiin, jos voisin.

    Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. En todellakaan miettisi kahta kertaa vaan LÄHTISIN.

    Äänestä

  • Shannon-71 kirjoitti:

    säälittävää tuollainen vastailu. Todennäköisesti miehellä on paineita töissä, rahat eivät meinaa riittää, kotona saa vain nalkutusta ja akka vielä pihtaa. Näin hän todennäköisesti kokee tilanteen. Nainen puolestaan tekee pitkän ja raskaan päivän kotona ja toki toivoo apua ja tukea mieheltä; Hellyyttä ja huomiota, mutta viesti ei mene pyyntönä miehen kalloon vaan vaatimuksena. Molemmat kokevat jäävänsä vaille kuuntelijaa ja ymmärtäjää. Lääkkeeksi määräisin viikon töidenvaihdon, ukko akan ja akka ukon hommiin, jos voisin.

    ...ehkä oma vastauksesi kotiasioiden hoitamiselle ja miehen tyytyväisenä pitämiselle on pyllistys, tai sitten olet vain niitä, jotka alistuvat. Ehkä osaat kaikki asiat hoitaa itse niin hyvin ja olet niin vahva, että et koskaan apua tarvitse... raskaana ollessa tamppasit kaikki matot, nostelit huonekaluja, kannoit kauppakassit jne jne...eihän miestä saa kotitöillä vaivata.

    Etkö ymmärrä, että tuo on sellaisen ihmisen hätähuuto, jota mies ei todellakaan kunnioita ja joka on tilanteessa selkä seinää vasten ja henkisesti aivan loppu.
    Jokaisessa suhteessa tulee hetkiä, jolloin ei mennä käsi kädessä asioiden hoidossa, mutta tuossa suhteessa kirjoittaja on miehelleen vain yksi esine, josta on hetkittäin hyötyä ja joka ei ole niin arvokas, että siitä haluaisi huolta pitää.

    Vain marttyyri voisi moisesta nauttia tai masokisti.

    Äänestä

..mutta apua te tarvitsette. Siellä neuvolassa ne kyllä osaa neuvoa kunhan vain puhut niille.

Jos kuitenkin päädyt eroon, et jää tyhjän päälle. Vaikka kaikki on miehen nimissä sinulla on avio-oikeus omaisuuteen eli mies maksaa osuutesi sinulle. Se on ihan normaalia eikä tee sinusta ahnetta. Elatusmakutkin saat jos lapset jäävät sinulle.

Äänestä

...itsekeskeinen paskiainen ja luuletko todella, että hän siitä miksikään muuttuu?
Mitenkä tilanne oli ensimmäisen lapsen jälkeen, entä toisen...? Ihmettelen suuresti, että moiseen tilanteeseen pitää vielä kolmas lapsi tehdä.

Itse olisin nostanut kytkintä ja hankkinut työpaikan, jos joutuisin moista kohtelua sietämään. Jos exäni olisi asialliseen avunpyyntööni kerrankin sanonut "turpa kiinni" vaikken olisi edes raskaana ollut, niin korvilleen olisi saanut....

Miehesi ilmeisesti halveksii sinua kotonaolijana koska itse kantaa taloudellisen vastuun. Tulet huomaamaan, että tilanne vain pahenee, hän haluaa todellakin käyttää ansionsa omiin asioihinsa ja niin kauan, kuin olet hänestä riippuvainen saat vain välttämättömän.

Olen pahoillani suorapuheisuudestani, mutta toivon, että et alistu vaan keräät voimasi. Pieni kiukku auttaa paremmin päätöksentekoon ja jaksamiseen kuin toisen posken kääntäminen.
Onko sinulla hyviä ystäviä tai sukulaisia, jotka voisivat auttaa?

Äänestä
  • asioista ja kerro miehellesi, että tiedät oikeutesi. Miehesi haluaa alistaa sinut ja on siinä onnistunutkin melko pitkälle, mutta nyt alat selvästi hakea apua ja alat puolustaa itseäsi ja lapsiasi.
    Älä vaan anna periksi, saat vielä asiasi kuntoon ja nautit elämästäsi. Se on varmasti raskasta aluksi ja kun olet päättänyt toimia, niin soita tosiaan viranomaisille ja mene aluksi lasten kanssa vaikka ensikotiin, jossa voitte olla rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä.
    Jos on väkivallan pelkoa, niin lähde ensin lasten kanssa, kun hän ei ole kotona ja kerro sitten vasta mielipiteesi ja aikeesi niin, että joku turvallinen aikuinen on läsnä.
    Työpaikan saaminen ei ole helppoa varsinkaan kun on lasten hoitoasiat, mutta asumistuki, lapsilisä, elatusmaksu auttaa.
    Muista, että ilman avioehtoa puolet kuuluu sinulle! Olet sen ansainnut! Olet ollut kodin ylläpitäjä ja lastesi hoitaja. Älä väheksy itseäsi. Siihen miehesi juuri pyrkii.
    Sitten kun alkaa lupailemaan kaikenlaista parannusta ja muuta, niin mieti tarkkaan ja ota vaikka etäisyyttä vähän.
    Seksiin ei ole pakko suostua vaikka on naimisissa. Suomalaisella naisella on oikeus kieltäytyä. Muista se. Ei varmaan paljon huvitakaan kun hän sinua noin kohtelee.
    Ajattele miten lapsienkin elämä paranisi todennäköisesti kun ei olisi turvatonta ja riitaisaa.
    En halua johdatella vaan saada sinut ajattelemaan elämääsi, joka on sinulle itselle suotu ja myös elämääsi äitinä.
    Olen kokenut myös rumaa mieheni kohdalta eli tiedän miltä se tuntuu. Kovetin itseni ja annan takaisin nykyään, kun minua loukataan. Sain työpaikan ja sekös miestä harmittaa.Mietin myös lähdenkö lapsen kanssa, jos lähden, niin otan puolet ja olen sen ansainnut kuten sinäkin ja lapset.

    Äänestä

ensimmäiseksi keskustele tilanteestasi ja tunnoistasi neuvolassa. Pyydä myös kotiapua sieltä. Ei sinun ole pakko yksin jaksaa!

Jotenkin minulle välittyi sellainen tunnelma, että miehesi kanssa sinun on turhaa edes yrittää keskustella. Joten älä tule hulluksi, vedä narua kaulaan vaan eroa.

Äänestä

Itselläni on ollut hieman vastaava tilanne. Minulla on kaksi lasta, 3v. ja 4v. Nyt mieheni on jättänyt meidät ja olen täysin yksinhuoltaja. Jos kaipaat keskustelukumppania, tukea tms. niin laita minulle suoraan sähköpostia, [email protected].
Tiedän että tilanteesi ei ole helppo, olen käynyt itse läpi saman... Toisten on aina helppo neuvoa mitä tehdä, heillä ei ole tunteet pelissä...
Toivotan sinulle jaksamista!

Äänestä

Älä rakas ihminen tuolllaiseen liittoon suostu, tuo on jo toisen pahimman laatuista nöyryytystä. Mene vaikka paikkakuntasi lastenkotiin, jossa voit alkuun rauhassa miettiä lastesi kanssa perheen tilannetta. Jospa miehen silmät aukeaisivat. Miehelläsi on varmaan muitakin suhteita ,jos on koko ajan menoja sinne ja tänne ilman, että perhettä mitenkään huomio ja etenkin sinun mielipiteelläsi ei ole mitään merkitystä.... Elämä on elämisen arvoista, lapset tarvitsevat sinua.... joten itsemurha on kaikista vaihtoehdoista huonoin... Hae apua paikkakuntasi sosiaalipuolelta omaan tilanteeseesi, älä suostu tuolaiseen kohteluun!!!! ystäväterveisin yksi sinua ajatteleva mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaikeaa kirjoitti:

Lapsi syntyi ja jätin kaiken perheeni vuoksi. Työni, asuinkaupunkini, ystävät jäivät, muutin miehen mukana miehen työskentelypaikkakunnalle. Menimme naimisiin, syntyi lapsi lisää ja nyt odotan kolmatta. Ja jaksaminen nollassa.

Mies alkanut kohdella kuin orjaa, teettää kaiken ja käy tietysti itse työssä, joka on myös syy miksi ei jaksa kotona mitään eikä hänen mielestä tarvitsekaan. Yritän antaa levätä ja tehdä asioita hänen puolestaankin, mutta eihän kukaan jaksa kaikkea yksin aina tehdä.

Apua ei heru, vaikka pyydän jotain, "autatko tässä", "EN!", "ole hiljaa", "älä valita", "turpa kiinni". Loukkaa sydänjuuria myöten, itkettää. Miten kukaan voi kohdella tuolla tavoin omaa odottavaa vaimoaan? Ovet paukkuu ja pelkään, että koska pauhkahtaa itseeni ensimmäisen kerran. Lapset vaistoavat jotain olevan vialla, koska varsinkin 5-vuotias esikoinen kiukuttelee aamusta iltaan isänsä jalan jäljissä.

Seksi on kielletty lääkärin määräyksestä, terveyteni ja vauvan vuoksi. Mies ei tätä hevillä niele, kun saa minut kiihottumaan, yrittää siinä samalla mielestäni väkisin yhdyntää "johan sitä nyt vähän voi ja samalla tukkii sisälle". Joudun aina vähän väkisin vetäytymään koko hommasta. Ja tuosta saan tuntea syyllisyyttä, miehen mielestä kaikki mikä estää oikean seksi on vain minun tekosyitäni.

En usko että enää kauan jaksan tällaista ilmapiiriä. Joko tulen hulluksi, heitän itseni narun jatkoksi tai eroaisin. Mutta ei ole voimia taistella lapsistakaan tällä hetkellä. Ja on vaikea tyhjän päälle lähteä. Olen hoitanut lapsemme ja kodin ja miestäkin siinä ohessa, mies on hoitanut kaiken omiin nimiinsä ja minulla ei ole mitään. En ole asiasta välittänyt, koska en ikinä ajatellutkaan että ero olisi edessä tai edes ajatuksissa. Enkä haluaisi kenenkään silmissä "ahneen" kuvaa, jos yrittäisin jotain itselleni saada.

En jaksa enää ajatella, että meidän elämä tästä paranisi yhdessä ollen mihinkään. Mies haluaa paljon vapautta ja mennä sinne ja tänne, menoja joihin perhe ei mahdu ja sovellu mukaan. Eräreissuja tai kaljoitteluiltoja. Odotan kauhulla kesäloman alkua, että joku on aamusta iltaan paiskomassa ovia. Ja jos ei lomalla saa tehdä sitä mitä itse haluaa, saan tuntea sen kyllä henkisesti. Kun olisi paikka, mihin mennä, niin saisi hetken hengähdystauon. Mutta ei ole. Kaikki ajattelevat elämämme olevan onnellista auvoisiaa uuden perheenjäsenen odotusta.

Masentaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu