Uusioperheet

Minua kiinnostaisi tietää, miten yleensä uusioperheillä menee? Palsta oli tämä sen vuoksi, että kohdallani ero oli ainoa järkevä ratkaisu, vaikka töitä tein kuin hullu suhteen eteen. Yksipuolinen yritys on tuhoon tuomittu.

Edellisen avioliiton lapset, erine sukunimineen vaivasi häntä koko ajan. Ylimielinen ja vähättelevä suhtautuminen heihin loukkasi meitä kaikkia eikä mitkään keskustelut korjanneet asiaa. Jatkuva mustasukkaisuus menneisyydelleni tuhosi kaiken.

Nyt olen helpottunut, kun erosin. Voin hengittää vapaasti ja meillä kaikilla on avaruutta ympärillämme henkiseltä puolelta katsottuna. Ei enää yhden ihmisen pohjatonta itsekkyyttä ja oman navan tuijottelua, ei jatkuvaa ymmärtämisen yritystä.

Sen tämä suhde kyllä sai aikaan että tuskin enää koskaan tulen asumaan kenenkään miehen kanssa saman katon alla. Molemmat omassa elämässään ja tavataan silloin tällöin. Sellainen taitaa sopia minulle kaikkein parhaiten. Jatkuva miehen ymmärtäminen hänen haluamattakaan ymmärtää minua on henkisesti äärettömän stressaavaa ja kuluttavaa. Ei kiitos, ei enää itsekkäitä piruja, jotka rajoittavat muiden elämää. Näin on meille ainakin paras:)
245853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Olen eronnut ja 3 lasta.Ei ole kokemusta uusioperheestä eikä kai tulekaa.Koska olen tehnyt periaatepäätöksen etten halua sellaista.Hyvin menne lasten kanssa yksinään.Teen normaalisti töitä,hoidan kuntoani ja itseäni jotta jaksaisin.Lapset harrastavat kaikenlaista jne.En tarvitse jotain määräilevää otusta kotiini.Voin sisustella miten haluan ja nauttia rauhassa.
Toki seurankipeä olen silloin tällöin.Onneksi on ystäviä,myös mies sellainen.
Aion elää lasten kanssa rauhassa.

Äänestä
  • samoin. Oma vapaus ja rauha. Normaalina naisena tietysti kaipaa miehen syliä, mutta siinäkin olen kovin valikoiva eli mikään yleiskone minusta ei tule tekemälläkään. Pystyn olemaan pitempiäkin aikoja ilman seksiä, sillä kaikkein tärkeintä suhteessani mieheen on läheisyys ja tunteet.Se tulee tutustumalla ensin. Jokin pornofilmien tyyppinen ottaminen ja sitten veks ei ole minua varten.

    Voi olla, että ollessani jälleen siipirikko en uskalla aloittaa vakavaa suhdetta ollenkaan. Jos näin huonosti valitsen elämääni miehet, niin ehkä on parempi etten sitten todellakaan anna asioiden mennä liian vakavalle pohjalle. Ehkä se erillään asuminen ja tapailu pitää muutenkin suhteen virkeänä, kun ei toinen ala pitää itsestään selvyytenä toista:)

    Äänestä

Meillä taas minä olen ilmeisesti samanlainen kuin entinen miesystäväsi. Taitaa meillekin tulla ero. Ei se ole todellakaan helppoa hyväksyä toisen ihmisen lapsia... Itse tosin olin alusta alkaen vastaan yhteenmuuttoa, typeryyksissäni annoin puhua itseni ympäri. Jotenkin en voi kertakaikkiaan sietää toisen lasta, tai siedän mutta en pidä hänestä. En sitä lapselle näytä, mutta kun ei opi pitämään niin ei opi. Onko pakko pitää?? Jos joka toinen viikonloppu häntä sietää, eikä näytä kielteisiä tunteitaan, ei kai ketään voi pakottaa pitämään toisesta. Miehesi todennäköisesti oli yhtä mustasukkainen luonne kuin minäkin. Oletko koskaan mennyt itseesi ja ajatellut jos tilanne olisikin ollut toisinpäin? Tosin sitä on todella vaikea kuvitella, se täytyy itse kokea. Olen sitä mieltä että lapselliset ihmiset sopii yhteen lapsellisten kanssa jne. Ei meille lapsettomille sovi että jatkuvasti mennään lasten pillin mukaan!

Äänestä
  • liitosta olivat aika isoja avioiduttani uudelleen. Kuvittelin olevani varovainen, eikä merkkejä miehen suhtautumisesta niin vääristyneesti ollut ilmassa. Enhän muuten olisi ikinä hänen kanssaan naimisiin mennytkään.

    Eräs ystävättäreni meni lapsettomana naimisiin miehen kanssa, jolla oli kaksi murrosikäistä lasta. Äitinsä oli jättänyt heidät, mutta piti yhteyttä siten, että kaikin keinoin vaikeutti ystävättäreni elämää. Keskustelut eivät auta, mies liian nössö, ystävätär vetäytyy mieluummin kuin alkaa riitelemään. Kerroin hänelle, että hänen on yksinkertaisesti pakko yrittää keskustelua, sillä ilman sitä suma vain seisoo. Vaikeaa on, vaikka tämä nainen ei inhoakaan lapsia.

    Ehkä on helppo sanoa,että jos toisella miehelläni olisi ollut omia lapsia liittoon tullessaan,niin olisin ollut ihana äitipuoli. Näin tosissani uskon. Tulen hyvin toimeen kaikenikäisten lasten ja nuorten kanssa. Olemalla oma itsensä ja näyttämällä reilusti miltä milloinkin tuntuu, sen lapset kyllä vaistoavat.Siitä on lähdettävä.

    Sanoin x-miehelleni, ettei hänen todellakaan tarvitse rakastaa lapsiani, mutta hänen pitää antaa heille ihmisarvo, niinkuin hekin tekivät hänelle. Eivät koskaan haistatelleet jne.yrittivät välttää riitaa. Olen opettanut heidät siihen, että ongelmista pitää yrittää selvitä keskustelemalla. Fiksuja nuoria, joilla on elämä hallussaan.

    Tapauksessasi on erittäin hyvä puoli se, että olet rehellinen. Ei varmasti tunnu kivalta, ettei osaa hyväksyä toisia. Paljonhan riippuu myös siitä minkäikäisistä lapsista on kyse. Mitä nuorempi, sen helpommin pitäisi tulla toimeen.

    Ota hänet vain kaverina vastaan niinkuin muutkin ihmiset kotiisi. Ei sinun tarvitse teeskennellä tunteita, joita ei ole, mutta ehkä joku psykologin kanssa keskustelu voisi selventää ongelmaasi.

    Liiallinen mustasukkaisuus tappaa ihmissuhteen, se on aivan varma. Se heijastaa omaa kuvaasi, riittämättömyyttä omalle itsellesi. Sinun pitäisi löytää vahvat puolesi ja ennenkaikkea luottamus, niin ettei mustasukkaisuuden peikko tule liian voimakkaana esiin.

    Mikäli et mitenkään saa tilannetta muutetuksi, niin ajattele siten, että lapset kasvavat ja tulee aika jolloin ei vanhemmat enää mene lapsen pillin mukaan vaan kaikilla alkaa uusi aika elämässä. Tuosta pillin mukaan menemisestä muutenkin sanoisin, ettei kaikessa pidä lapsen mukaan mennä.Rajoja on pakko vetää, jos meinaa lapsesta ihmisen kasvavan. Keskustele miehesi kanssa, jos tunnet, että sinua ei huomioida. Miten muutenkin elämääsi vaikuttaa esim. miehen x? Aika monet asiat saattavat antaa sysäyksen vastenmielisiin tunteisiin.

    En ole asiantuntija, mutta voin sanoa, että tein kaikkeni, ettei asiat olisi menneet tähän pisteeseen. Nyt on takki tyhjä, enkä ole jäänyt kaipaamaan tätä miestä. Voi sanoa, että olen onnellinen moniin vuosiin ja olo kuin häkkilinnulla vapauteen päästessä:)

    Äänestä

  • Ero on tulossa meillekin, ja miehellä on jo uusi katsottuna...lapseton sinkkunainen, kohta nelissäkymmenissä. Hirvittää ajatella, kuinka hän osaa olla lapsieni kanssa ja ymmärtää heitä. Vaikka olen itse synnyttänyt lapseni ja heidän kanssaan koko elämäni elänyt, en itsekään aina jaksa ymmärtää...en tiedä edes miksi tuo nainen on lapseton. Eikä hän halunnut...tämä vaihtoehto on mielestäni kaikista kamalin. Vai eikö saanut...melkein yhtä paha, yrittääkö omia minun lapseni. Mieheni annan mennä, mutta lapsiani en haluaisi antaa vieraan naisen luokse edes lyhyiksi ajoiksi. Jos hänellä olisi omia, niin tietäisin, että hänellä olisi edes joku käsitys siitä, miten heidän kanssaan ollaan.

    Onko muilla äideillä kokemuksia hiukan vanhemmista uusiokumppaneista?

    Äänestä

  • hirvittää kirjoitti:

    Ero on tulossa meillekin, ja miehellä on jo uusi katsottuna...lapseton sinkkunainen, kohta nelissäkymmenissä. Hirvittää ajatella, kuinka hän osaa olla lapsieni kanssa ja ymmärtää heitä. Vaikka olen itse synnyttänyt lapseni ja heidän kanssaan koko elämäni elänyt, en itsekään aina jaksa ymmärtää...en tiedä edes miksi tuo nainen on lapseton. Eikä hän halunnut...tämä vaihtoehto on mielestäni kaikista kamalin. Vai eikö saanut...melkein yhtä paha, yrittääkö omia minun lapseni. Mieheni annan mennä, mutta lapsiani en haluaisi antaa vieraan naisen luokse edes lyhyiksi ajoiksi. Jos hänellä olisi omia, niin tietäisin, että hänellä olisi edes joku käsitys siitä, miten heidän kanssaan ollaan.

    Onko muilla äideillä kokemuksia hiukan vanhemmista uusiokumppaneista?

    Mahtaakohan sinua hirvittää oikeasti se, miten miehesi uusi osaa käsitellä lapsiasi vaiko se, että lapsesi mahdollisesti kiintyvät tähän isän kumppaniin?

    Äänestä

  • hirvittää kirjoitti:

    Ero on tulossa meillekin, ja miehellä on jo uusi katsottuna...lapseton sinkkunainen, kohta nelissäkymmenissä. Hirvittää ajatella, kuinka hän osaa olla lapsieni kanssa ja ymmärtää heitä. Vaikka olen itse synnyttänyt lapseni ja heidän kanssaan koko elämäni elänyt, en itsekään aina jaksa ymmärtää...en tiedä edes miksi tuo nainen on lapseton. Eikä hän halunnut...tämä vaihtoehto on mielestäni kaikista kamalin. Vai eikö saanut...melkein yhtä paha, yrittääkö omia minun lapseni. Mieheni annan mennä, mutta lapsiani en haluaisi antaa vieraan naisen luokse edes lyhyiksi ajoiksi. Jos hänellä olisi omia, niin tietäisin, että hänellä olisi edes joku käsitys siitä, miten heidän kanssaan ollaan.

    Onko muilla äideillä kokemuksia hiukan vanhemmista uusiokumppaneista?

    Asian laita on niin että oma äiti on aina paras äiti lapsilleen. Mielestäni tuota asiaa ei tarvitse edes miettiä. Kukaan ei pysty viemään äidin paikkaa lasten sydämessä. Hyvä jos tulee hyvin toimeen myös uuden puolison kanssa, mutta ÄITI ON AINA ÄITI! Olipa melkein millainen tahansa. Ei lapsi osaa kyseenalaistaa äitinsä/isänsä hyvyyttä, vaan puolustaa yleensä aina, jos esim kaverit nimittelee tai haukkuu äitiä/isää, on se melkein pahempi loukkaus kuin itseä kohdannut nimittely. Lohduttelin muutama päivä sitten naapurin tyttöä jonka äitiä eräs poika oli haukkunut vammaiseksi. Eihän sitä voinut äidille kertoa....mutta voi tytön tuskaa...

    Äänestä

  • Ajatar kirjoitti:

    liitosta olivat aika isoja avioiduttani uudelleen. Kuvittelin olevani varovainen, eikä merkkejä miehen suhtautumisesta niin vääristyneesti ollut ilmassa. Enhän muuten olisi ikinä hänen kanssaan naimisiin mennytkään.

    Eräs ystävättäreni meni lapsettomana naimisiin miehen kanssa, jolla oli kaksi murrosikäistä lasta. Äitinsä oli jättänyt heidät, mutta piti yhteyttä siten, että kaikin keinoin vaikeutti ystävättäreni elämää. Keskustelut eivät auta, mies liian nössö, ystävätär vetäytyy mieluummin kuin alkaa riitelemään. Kerroin hänelle, että hänen on yksinkertaisesti pakko yrittää keskustelua, sillä ilman sitä suma vain seisoo. Vaikeaa on, vaikka tämä nainen ei inhoakaan lapsia.

    Ehkä on helppo sanoa,että jos toisella miehelläni olisi ollut omia lapsia liittoon tullessaan,niin olisin ollut ihana äitipuoli. Näin tosissani uskon. Tulen hyvin toimeen kaikenikäisten lasten ja nuorten kanssa. Olemalla oma itsensä ja näyttämällä reilusti miltä milloinkin tuntuu, sen lapset kyllä vaistoavat.Siitä on lähdettävä.

    Sanoin x-miehelleni, ettei hänen todellakaan tarvitse rakastaa lapsiani, mutta hänen pitää antaa heille ihmisarvo, niinkuin hekin tekivät hänelle. Eivät koskaan haistatelleet jne.yrittivät välttää riitaa. Olen opettanut heidät siihen, että ongelmista pitää yrittää selvitä keskustelemalla. Fiksuja nuoria, joilla on elämä hallussaan.

    Tapauksessasi on erittäin hyvä puoli se, että olet rehellinen. Ei varmasti tunnu kivalta, ettei osaa hyväksyä toisia. Paljonhan riippuu myös siitä minkäikäisistä lapsista on kyse. Mitä nuorempi, sen helpommin pitäisi tulla toimeen.

    Ota hänet vain kaverina vastaan niinkuin muutkin ihmiset kotiisi. Ei sinun tarvitse teeskennellä tunteita, joita ei ole, mutta ehkä joku psykologin kanssa keskustelu voisi selventää ongelmaasi.

    Liiallinen mustasukkaisuus tappaa ihmissuhteen, se on aivan varma. Se heijastaa omaa kuvaasi, riittämättömyyttä omalle itsellesi. Sinun pitäisi löytää vahvat puolesi ja ennenkaikkea luottamus, niin ettei mustasukkaisuuden peikko tule liian voimakkaana esiin.

    Mikäli et mitenkään saa tilannetta muutetuksi, niin ajattele siten, että lapset kasvavat ja tulee aika jolloin ei vanhemmat enää mene lapsen pillin mukaan vaan kaikilla alkaa uusi aika elämässä. Tuosta pillin mukaan menemisestä muutenkin sanoisin, ettei kaikessa pidä lapsen mukaan mennä.Rajoja on pakko vetää, jos meinaa lapsesta ihmisen kasvavan. Keskustele miehesi kanssa, jos tunnet, että sinua ei huomioida. Miten muutenkin elämääsi vaikuttaa esim. miehen x? Aika monet asiat saattavat antaa sysäyksen vastenmielisiin tunteisiin.

    En ole asiantuntija, mutta voin sanoa, että tein kaikkeni, ettei asiat olisi menneet tähän pisteeseen. Nyt on takki tyhjä, enkä ole jäänyt kaipaamaan tätä miestä. Voi sanoa, että olen onnellinen moniin vuosiin ja olo kuin häkkilinnulla vapauteen päästessä:)

    Sitä ei välttämättä tiedä miten arjessa sitten suhtautuu toisen lapsiin ennen kuin kokee.
    Toisaalta tuo "varoittava" aavistus kyllä kannattaa ottaa tosissaan.
    Itselläni sellainen tilanne, ett' miehellä lapsi ja meillä sitten yhteinen vauva.
    Ennen yhteen muuttoa tulimme miehen lapsen kanssa toimeen ja olin varmaan ihanne "äitipuoli", mutta kun joudumme jakamaan samaa huushollia ja joudun väsyneenä vielä sietämään kiukuttelujaan ja miehen aikaan saamattomuutta ei mene enää hyvin.
    pidän lapsesta ja samalla ärsyttävät ne piirteet jotka ovat ihan vanhempiensa kasvattamia ( manipulointi, jatkuva uusien lelujen kinuaminen..
    Eniten ärsyttää kun vähäisetkin hengähdystauot menevät. Väsyneenä valitsee oman lapsen huomiomisen, ei jaksa muuta.

    Äänestä

  • hirvittää kirjoitti:

    Ero on tulossa meillekin, ja miehellä on jo uusi katsottuna...lapseton sinkkunainen, kohta nelissäkymmenissä. Hirvittää ajatella, kuinka hän osaa olla lapsieni kanssa ja ymmärtää heitä. Vaikka olen itse synnyttänyt lapseni ja heidän kanssaan koko elämäni elänyt, en itsekään aina jaksa ymmärtää...en tiedä edes miksi tuo nainen on lapseton. Eikä hän halunnut...tämä vaihtoehto on mielestäni kaikista kamalin. Vai eikö saanut...melkein yhtä paha, yrittääkö omia minun lapseni. Mieheni annan mennä, mutta lapsiani en haluaisi antaa vieraan naisen luokse edes lyhyiksi ajoiksi. Jos hänellä olisi omia, niin tietäisin, että hänellä olisi edes joku käsitys siitä, miten heidän kanssaan ollaan.

    Onko muilla äideillä kokemuksia hiukan vanhemmista uusiokumppaneista?

    hänellä voi olla aikaa lapsillesi ja voimia kun ei ole omia lapsia.

    Äänestä

Olet hyvin sisäistänyt "uusioperheen" käsitteen. Se on perheen irvikuva!
Yhteen muutto eronneen kanssa tuhoaa varmasti suhteen. Kumpikin on saanut kaikesta tarpeekseen, eikä enää ikinä halua kuulla ainuttakaan poikkipuolista sanaa.
Avioeron ainut hyvä puoli! (sanoinko minä tosiaan tuon? avioeron hyvä puoli!?)
Ero on AINA helvetti, jolla naistenlehdet rahastavat hölmöjä. Aivan samoin kuin horoskoopeilla. Niissäkin "ihan kaikki sopii muhun"!
"Hyvä velipuoli on räjäytetty velipuoli!" Ja anoppi,Ex ja perheenrikkoja".
Siinä teille "hyvä ero"!

Äänestä
  • se, että yrittää aloittaa elämää uudestaan eronneen kanssa ei tarkoita automaattisesti epäonnistumista. Eroamisprosessi täytyy käydä läpi kaikkineen ja kasvaa henkisesti, jotta voisi onnistua. Ei ole olemassa ihmissuhdetta jossa auvoisessa ruusulaaksossa jatkuvasti kuljeskeltaisiin hymyhuulin, tai no..siinä tapauksessa että se ruusunpiikkikin sieltä joskus pistelisi, niin tulisi todellisen makuista elämää mukaan.

    Kaikki ihmissuhteet, olipa kyse ensimmäisestä yrityksestä tai useammasta vaatii aikaa ja paneutumista. Siihen tarvitaan MOLEMPIEN panostusta. Mikäli toinen ei sitä tajua, niin tuulimyllyjä vastaan taistelu tulee olemaan.

    Eihän kukaan mene yhteen erotakseen, mutta on olemassa asioita, jotka yksinkertaisesti johtavat eroon. Ei ihmisen mitä tahansa tarvitse kärsiä.

    Minä ainakin ilomielin suon uudelleen onnen niille, jotka sitä paitsi ovat jääneet. Ei se minulta pois ole.

    Äänestä

  • Ajatar kirjoitti:

    se, että yrittää aloittaa elämää uudestaan eronneen kanssa ei tarkoita automaattisesti epäonnistumista. Eroamisprosessi täytyy käydä läpi kaikkineen ja kasvaa henkisesti, jotta voisi onnistua. Ei ole olemassa ihmissuhdetta jossa auvoisessa ruusulaaksossa jatkuvasti kuljeskeltaisiin hymyhuulin, tai no..siinä tapauksessa että se ruusunpiikkikin sieltä joskus pistelisi, niin tulisi todellisen makuista elämää mukaan.

    Kaikki ihmissuhteet, olipa kyse ensimmäisestä yrityksestä tai useammasta vaatii aikaa ja paneutumista. Siihen tarvitaan MOLEMPIEN panostusta. Mikäli toinen ei sitä tajua, niin tuulimyllyjä vastaan taistelu tulee olemaan.

    Eihän kukaan mene yhteen erotakseen, mutta on olemassa asioita, jotka yksinkertaisesti johtavat eroon. Ei ihmisen mitä tahansa tarvitse kärsiä.

    Minä ainakin ilomielin suon uudelleen onnen niille, jotka sitä paitsi ovat jääneet. Ei se minulta pois ole.

    Ja sitä tulet todella tarvitsemaan!
    Mä oon nähnyt näitä uusioperheitä jo enemmän kuin kenenkään pitäisi.
    Sääli aivan pieniä lapsia, jotka joutuvat sylivauvoista lähtien näkemään maailman raadollisuuden.
    Ei siis mikään ihme, että "hulluus" on räjähtänyt yhdessä vuodessa käsiin. Mitä kuvittelet tapahtuvan vaikkapa 20 vuodessa? Vai elätkö elämääsi "päivän kerrallaan"?

    Äänestä

  • mä toivotinkin... kirjoitti:

    jotenkin katkeralta. Mikä lienee sinunkin elämäsi koettelemus ollut. Edelleenkin sanon,ettei kukaan mene yhteen erotakseen. Jotain siinä tapahtuu,että niin käy. Myönnän, että on paljon sellaisiakin eroja, joita voitaisiin auttaa, jos asianomaiset viitsisivät.Ongelmat eivät välttämättä niin raskaita. Toiset taas kykkivät epätyydyttävässä liitossa juuri näiden sylilasten jne. takia näyttäen kamalaa esimerkkiä miten parisuhdetta hoidellaan(huutamalla, lyömällä, kiroamalla jne..) Sekö olisi parempi vaihtoehto?

    Itse en aio enää kolmatta liittoa pystyyn pistääkään. Näin on hyvä.

    Äänestä

En osaa kommentoida tätä uusioperheiden nykytila asiaa, mutta lyhyt omakohtainen kertomukseni.
Itse nuorempana aikanaan ehkä heikkouttani ajauduin suhteeseen yh-äidin kanssa, sanotaanko nyt sitten vaikka uusioisäksi, perheeseen jossa oli kaksi lasta, tyttö 5v.ja poika 8v.
Kaikenkaikkiaan meillä meni molemminpuolin aivan hyvin, mutta omaa mieltäni kaivoi aina ajatus toisen pyyteettömästä rakkaudesta, vaikka minulle aina tästä kuitenkin vakuutettiin.
Se että epäilin, juonsi aikaisempiin kokemuksiini naismaailmassa, missä olin kokenut lukemattomia epäonnistumisia, joita vastaan peilasin senhetkistä tilannettani, ehkä mielessäni kävi että minua käytetään hyväksi.
Itse en ollut kuitenkaan tietoisesti mustasukkainen parini menneisyydestä, lähinnä tunsin sääliä että hänen puolisonsa oli ollut niin vastuuntunnoton jättäessään lapsensa ja puolisonsa oman onnensa nojaan.
Suhteemme (kesti 3 vuotta)loppui meidän yhteisellä päätöksellä, jälkeenpäinkin olen tosin miettinyt omia aivoituksiani ja joutunut tunnustamaan itselleni katuvani päätöstäni.
Ilmeisesti olen nyt sitten "piru", vaikken koskaan tuntenut rajoittaneeni heidän elämäänsä, pikemmin päinvastoin.

Äänestä
  • halveksit ja ylenkatsot puolisosi lapsia. Et ole pätkääkään kiinnostunut vaimosi elämästä tyyliin, ettet ikinä kysy miten on töissä mennyt tms. Et koskaan ole väärässä vaan muut ovat. Et ikinä pyydä mitään anteeksi vaikka tiedät aihetta olevan ja tätä rataa..henkistä kiusantekoa..ei tarvitse siis olla fyysistä ollenkaan..henkinen on mielestäni useimmiten jopa pahempaa kuin mustelmat. Jos voit kategorioida itsesi tuohon, niin kyllä se pikkupiru olallasi istuu. Et kylläkään tekstisi perusteella vaikuta sellaiselta yhtään:)

    Mikäli haluat vielä suhdetta tähän naiseen, niin onko mahdotonta ottaa yhteyttä ja keskustella. Ehkä sielläkin päässä asiat ovat samassa jamassa..

    Äänestä

Voi kun eronnut osaisi nauttia siitä tilanteesta jossa on.En tarkoita tietenkään sitä että eroaminen olisi jotenkin hauska tai toivottava asia,vaan sitä että jotkin asiat ovat saaneet ratkaisun.Mielestäni ns. epäonnistuminen tulisi kääntää jonkinlaiseksi onnistumiseksi.
Kukahan on keksinyt sanahirviön UUSIOPERHE?Kamalaa!Perhe on aina perhe.Mielestäni ei ole olemassa oikeita perheitä ja vääriä.On vaan olemassa erilaisia perheitä.Pitääkö kaiken olla niin muodikasta?
Eron jälkeen on mielestäni hyvä antaa pölyn laskeutua.Itse ajattelen paljolti lapsiani.Joku miettii miten voi hyväksyä toisen lapsia.Minä mietin sitä ettei lapseni ole pakko katsella ketä tahansa miestä.Parempi että pitää miesystävän sopivalla etäisyydellä.Ja antaa kaikelle aikansa.Jos ihme on tapahtuakseen,se kyllä tapahtuu.

Äänestä
  • se on todella sanahirviö! Seurustelen kahden lapsen ( tytöt 11 ja 13 ) yh-isän kanssa, itselläni on myös kaksi lasta ( poika 15 ja tytär 8 ). Minusta tuntuu, ettemme muuta yhteen ihan pikku kummassa. Mies ei ehkä ymmärtäisi minun murkkuikäistä poikaani ja minä taas en jaksaisi hänen murkkuikäistä tytärtään.Vaikka meidän parisuhteemme on hyvä en silti ole varma, että tässä elämäntilanteessa olisi hyväksi asua yhdessä. Lapset ovat kuitenkin tärkeimmät aina. Toisilla se onnistuu, mutta meillä näin. Nyt minä saan elää omaa elämääni lasteni kanssa ja hän omaansa, tavataan vain viikonloppuisin.

    Äänestä

  • ei minustakaan ole mitenkään hyvä, mutta kyllä se lyhyesti kuvaa tilannetta kuitenkin melko hyvin.

    Kyseessähän on uudelleen yrittäminen perheenä, jossa on joko toisen tai molempien lapsia kuvioissa mukana ja joka on jo ollut perhe eri taholla ennen tätä uutta yritystä. Mikähän olisi parempi ilmaisu:)

    Perheitähän kaikki ovat tietysti, mutta erilaiset ongelmat on varmasti sellaisessa perheessä, jossa on vain yhteiset lapset.

    Mä nautin tilanteestani nyt. Minullahan on pikkuisia myös tämän toisen miehen kanssa ja on katsottava ensimmäisenä heidän parastaan ja se ei mielestäni ole se, että pikapikaa kyhätään kokoon saman katon alle uutta joukkoa. Enkä totisesti halua näille lapsille uutta isäpuolta, joka kohtelisi heitä samoin kuin tämä nyk.x minun edellisen avioliiton lapsiani.

    Sinulla on asenne, joka on ok ja yh-äiti, joka kirjoitti sinulle vaikuttaa myös fiksulta ajatuksineen. Hyvää jatkoa teille kaikille:)

    Äänestä

  • Ajatar kirjoitti:

    ei minustakaan ole mitenkään hyvä, mutta kyllä se lyhyesti kuvaa tilannetta kuitenkin melko hyvin.

    Kyseessähän on uudelleen yrittäminen perheenä, jossa on joko toisen tai molempien lapsia kuvioissa mukana ja joka on jo ollut perhe eri taholla ennen tätä uutta yritystä. Mikähän olisi parempi ilmaisu:)

    Perheitähän kaikki ovat tietysti, mutta erilaiset ongelmat on varmasti sellaisessa perheessä, jossa on vain yhteiset lapset.

    Mä nautin tilanteestani nyt. Minullahan on pikkuisia myös tämän toisen miehen kanssa ja on katsottava ensimmäisenä heidän parastaan ja se ei mielestäni ole se, että pikapikaa kyhätään kokoon saman katon alle uutta joukkoa. Enkä totisesti halua näille lapsille uutta isäpuolta, joka kohtelisi heitä samoin kuin tämä nyk.x minun edellisen avioliiton lapsiani.

    Sinulla on asenne, joka on ok ja yh-äiti, joka kirjoitti sinulle vaikuttaa myös fiksulta ajatuksineen. Hyvää jatkoa teille kaikille:)

    Jossa asuu perhehirviöitä, joita kulloisenkin tilanteen mukaan vihataan eniten? Kokemukseni mukaan joku saa aina vihat niskoilleen.

    Äänestä

  • Perhehirviö kirjoitti:

    Jossa asuu perhehirviöitä, joita kulloisenkin tilanteen mukaan vihataan eniten? Kokemukseni mukaan joku saa aina vihat niskoilleen.

    ahdistava näkemys. Toivottavasti nyt vähemmän on kuitenkin niitä "uusioperheitä" joissa noin käy.

    Mitä tulee syntipukkien hakemiseen niin voin vakuuttaa että ensimmäinen mieheni oli sen lajin mestari. Eikä vikaa koskaan itsessään. Olipa kyseessä perheessä kuka tahansa, niin jonkun muun kontolle meni. Niin että olipa kyse ensimmäisestä tai uusioperheestä niin kyllä niitä syyttäviä sormia löytyy aina:)

    Eihän uudelleen yritys mitään helppoa ole, mutta jos ihminen on jotain oppinut entisestä, niin hän kyllä yrittää ainakin tosissaan, että toinen suhde onnistuisi. Jos uusia yrityksiä alkaa olla jonossa voi jo katsoa ihan reilusti peiliin ja miettiä missä mättää. Joko peili vastaa tai käy niinkuin minulla, että valitsin molemmissa tapauksissa miehet, joiden kanssa loppujen lopuksi ei kukaan tule toimeen, jos ei sitten halua olla "hellan ja nyrkin" välissä. Minä en halunnut.

    Äänestä

Kyse ei ole uusioperheen ongelmasta vaan yleensä ihmisistä.Ehkä miehesi olisi ollut myös omia lapsiaan kohtaan samanlainen.Itselläni oli kaksi pientä lasta 2v ja 5v kun tapasin miehen jonka kanssa tein vielä yhteisen lapsen.Hän ei koskaan tuonut esiin et lapset olisi jotenki eri arvoisia,oli täydellinen vanhempi kaikille tasapuolisesti.Suhteemme kaatui väkivaltaan minua kohtaan.Olin yksin muutaman vuoden ja taas tuli mies joka oli valmis ottamaan minut nyt kolmen lapsen kanssa.Ei ole koskaan yrittänyt olla isä vaan luotettava kaveri.Pari vuotta yhdessä oltuamme teimme vielä yhteisen lapsen,nyt 6v.Lapsia on sitten kolmelle eri isälle,joskus olen hävennyt asiaa mut ei sitä koskaan tiedä mitä elämässä tapahtuu ja lapset ovat rakkaita oli isä kuka tahansa.Uskon että säkin voit vielä löytää kumppanin joka pitää arvossa sun lapsia ja sua.

Äänestä
  • on heti oikaistava, että omia lapsiaan kohtaan hän on hyvä isä ja tekee varmasti kaikkensa heidän vuokseen. Tapaamiset eivät ole koskaan tuottaneet ongelmia, sikäli meillä on edelleen hyvät välit. Hänellä oli toinen nainen jo avioliiton loppuvaiheessa, mutta en ollut mustasukkainen, koska suhde oli silloin jo täysin toivoton.

    Tällä naisella ei ole lapsia ja on hiukan vanhempi minua. Kohtelee lapsiani hienosti ja lapset käyvät isänsä luona mielellään ja sanovat, että heillä on enemmän touhuamista, kun "äitipuoli" on siellä. Isänsä kun ei kuitenkaan ole niitä miehiä, jotka jaksavat kauheasti touhuta lastensa kanssa, vaikka heitä rakastaakin.

    Eli yritän sanoa, että kyllä miehen mustasukkaisuus minun menneisyydelleni ja kykenemättömyys hyväksyä sitä, etten ole odotellut ikääni vain ja ainoastaan häntä oli se, mihin suhde kaatui. Hän ei koskaan fyysisesti lyönyt minua. Kerran, kun en antanut eräässä asiassa milliäkään periksi hän tuli kovin lähelle ja ilme oli sellainen, että nyt tulee turpiin. Sanoin vain rauhallisesti, että tiedät mitä tapahtuu jos lyöt minua. Se on ero aivan varmasti edessä. Ei lyönyt. On sanonut vielä tänäkin päivänä, ettei olisi voinut saada lapsilleen parempaa äitiä mistään. Sen verran myönnytystä positiivisessa mielessä siis tullut.

    Henkisen puolen väkivalta on sitten asia erikseen. Kaiken huippu oli se, ettei hän tajunnut ollenkaan omaa käytöstään normaalista poikkeavaksi. Syy oli aina vain muiden.

    Tällä hetkellä olen henkisesti niin naatti miessuhteita ajattelemaankaan, että olen torjunut automaattisesti kaikenlaiset yritykset alkuunsa. Tietysti tuo, että on monta lasta on ollut pätevin karkoittaja, mutta aina ei sekään meinaa tepsiä. Olen sitten sanonut suoraan, että haluan olla nyt täysin rauhassa enkä jaksa edes ajatella seurustelua. Kumma kyllä, se viesti on mennyt melko hyvin perille:)

    Olen monta kertaa pohtinut sitä, missä on mennyt vikaan ,että kaksi avioliittoa on kariutunut, vaikka uskallan sanoa, että olen naisena ja vaimona mukavammasta päästä. En sido enkä ahdistele. Nalkuttaminen ei kuulu luonteeseeni. Kai se vain on se, että jotenkin samantyyppiset miehet (itsekkäät)olen mennyt valitsemaan kumppaneikseni.

    Eihän sitä tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta aina vain kirkkaammin selkeytyy ajatus mielessäni, että eri osoitteet ja tavataan, ei asuta saman katon alla. Luottamus kun pelaa molempiin suuntiin, niin en usko tällaisella järjestelyllä tulevaisuudessa olevan mitään esteitä:)

    Sinulle myös paljon auringontäyteisiä päiviä elämääsi:)

    Äänestä

  • Ajatar kirjoitti:

    on heti oikaistava, että omia lapsiaan kohtaan hän on hyvä isä ja tekee varmasti kaikkensa heidän vuokseen. Tapaamiset eivät ole koskaan tuottaneet ongelmia, sikäli meillä on edelleen hyvät välit. Hänellä oli toinen nainen jo avioliiton loppuvaiheessa, mutta en ollut mustasukkainen, koska suhde oli silloin jo täysin toivoton.

    Tällä naisella ei ole lapsia ja on hiukan vanhempi minua. Kohtelee lapsiani hienosti ja lapset käyvät isänsä luona mielellään ja sanovat, että heillä on enemmän touhuamista, kun "äitipuoli" on siellä. Isänsä kun ei kuitenkaan ole niitä miehiä, jotka jaksavat kauheasti touhuta lastensa kanssa, vaikka heitä rakastaakin.

    Eli yritän sanoa, että kyllä miehen mustasukkaisuus minun menneisyydelleni ja kykenemättömyys hyväksyä sitä, etten ole odotellut ikääni vain ja ainoastaan häntä oli se, mihin suhde kaatui. Hän ei koskaan fyysisesti lyönyt minua. Kerran, kun en antanut eräässä asiassa milliäkään periksi hän tuli kovin lähelle ja ilme oli sellainen, että nyt tulee turpiin. Sanoin vain rauhallisesti, että tiedät mitä tapahtuu jos lyöt minua. Se on ero aivan varmasti edessä. Ei lyönyt. On sanonut vielä tänäkin päivänä, ettei olisi voinut saada lapsilleen parempaa äitiä mistään. Sen verran myönnytystä positiivisessa mielessä siis tullut.

    Henkisen puolen väkivalta on sitten asia erikseen. Kaiken huippu oli se, ettei hän tajunnut ollenkaan omaa käytöstään normaalista poikkeavaksi. Syy oli aina vain muiden.

    Tällä hetkellä olen henkisesti niin naatti miessuhteita ajattelemaankaan, että olen torjunut automaattisesti kaikenlaiset yritykset alkuunsa. Tietysti tuo, että on monta lasta on ollut pätevin karkoittaja, mutta aina ei sekään meinaa tepsiä. Olen sitten sanonut suoraan, että haluan olla nyt täysin rauhassa enkä jaksa edes ajatella seurustelua. Kumma kyllä, se viesti on mennyt melko hyvin perille:)

    Olen monta kertaa pohtinut sitä, missä on mennyt vikaan ,että kaksi avioliittoa on kariutunut, vaikka uskallan sanoa, että olen naisena ja vaimona mukavammasta päästä. En sido enkä ahdistele. Nalkuttaminen ei kuulu luonteeseeni. Kai se vain on se, että jotenkin samantyyppiset miehet (itsekkäät)olen mennyt valitsemaan kumppaneikseni.

    Eihän sitä tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta aina vain kirkkaammin selkeytyy ajatus mielessäni, että eri osoitteet ja tavataan, ei asuta saman katon alla. Luottamus kun pelaa molempiin suuntiin, niin en usko tällaisella järjestelyllä tulevaisuudessa olevan mitään esteitä:)

    Sinulle myös paljon auringontäyteisiä päiviä elämääsi:)

    Kukaan mies ei kestä noin "täydellistä" naista! Mitään muuta ei voi ajatella sellaisesta joka täällä itsensä ylentää. Entisilläsi on tuskin ollut paljon sananvaltaa, jos vain rehellisesti tunnustat?

    Äänestä

  • kiristää? kirjoitti:

    Kukaan mies ei kestä noin "täydellistä" naista! Mitään muuta ei voi ajatella sellaisesta joka täällä itsensä ylentää. Entisilläsi on tuskin ollut paljon sananvaltaa, jos vain rehellisesti tunnustat?

    kirjoitus oli mielestäsi itsensä ylistämistä, niin pyydän anteeksi. En ole itserakas millään tavoin, mutta kirjoitan mikä on totta. En tiedä millaisia ihmisiä sinun lähipiirissäsi on, mutta minun lähelläni on ainakin paljon minua suurenmoisempia naisia, jotka ovat yksinkertaisesti persoonia. Kulkevat omia teitään ja se heijastuu kaikesta.

    Jos sanon, että olen ystävällinen, en nalkuta ja reilu luonteeltani niin se pitää kans paikkansa. En ylennä vaan sanon totuuden. Onko sellaista vaikea hyväksyä?

    Mietin, mitkä minun huonoja puoliani ovat, siis ne pahimmat. No, tässä tulee:

    -erittäin voimakas luonne, tuiskahdan ,tosin lepyn samantien.
    -joustan väliin aivan liikaa
    -suorapuheinen
    -terävä, verbaalisesti raivostuttava,jos niin haluan. Mikäli minua loukataan annan kyllä takaisin ja kunnolla.
    -vaadin itseltäni liikaa
    -väliin liian kiltti, annan vaikka viimeisen euroni, jos joku tarvii enkä sillä hetkellä itse tarvitse. No...tuo taisi olla sitä glorian hakua ;)

    Tiedän, että suomalaiseen luonteeseen kuuluu se, ettei saa sanoa mitään positiivista itsestään, vaikka se pitäisi paikkansa. Ikävä juttu tosiaan, ettei x:äni pääse tässä nyt ääneen. Näkisit heti mitä olen puhunut ja pitikö kirjoitukseni paikkansa.

    Entä ihminen, joka koko ajan vaatii esim.huomioimaan vain itsensä, jonka eteen kaikkien muiden pitää uhrata vapaa-aikansa, jopa osan työajasta, omat harrastukset jää täysin, maksat toisen velkoja, kun on itse kykenemätön hoitamaan ja muuten menisi kaikki nurin, pitää itsestäänselvyytenä jne.Ei koskaan ole kiinnostunut sinun asioistasi, jos olet kipeä niin hän on aina ollut kipeämpi, etkä siis tarvi lepoa tms. Sellainenko sitten on ihminen, joka ei "ylistä itseään"? Minusta tuollainen jos mikä on täysin itsekäs ja itseään täynnä.

    Tuo, ettei minua parempaa äitiä olis voinu löytää on ainoa positiivinen asia, jonka hän on myöntänyt pitkähkön avioliiton aikana. Sori, että menin senkin tähän pistämään. Yritä saada kuitenkin mielenrauhasi takaisin.

    Enkä todellakaan ole mustis hänen naiselleen. Olen ihan kuitti suhteestamme, joten olen päinvastoin iloinen, että saan olla nyt rauhassa. Tätä asiaa ei voi kukaan muu ymmärtää kuin se, joka on käynyt saman prosessin läpi.

    Kiitos, tämähän oli hyvä purkautumisreitti:)

    terveisin Ajatar jonka sädekehä on vähän nokinen;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ajatar kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tietää, miten yleensä uusioperheillä menee? Palsta oli tämä sen vuoksi, että kohdallani ero oli ainoa järkevä ratkaisu, vaikka töitä tein kuin hullu suhteen eteen. Yksipuolinen yritys on tuhoon tuomittu.

Edellisen avioliiton lapset, erine sukunimineen vaivasi häntä koko ajan. Ylimielinen ja vähättelevä suhtautuminen heihin loukkasi meitä kaikkia eikä mitkään keskustelut korjanneet asiaa. Jatkuva mustasukkaisuus menneisyydelleni tuhosi kaiken.

Nyt olen helpottunut, kun erosin. Voin hengittää vapaasti ja meillä kaikilla on avaruutta ympärillämme henkiseltä puolelta katsottuna. Ei enää yhden ihmisen pohjatonta itsekkyyttä ja oman navan tuijottelua, ei jatkuvaa ymmärtämisen yritystä.

Sen tämä suhde kyllä sai aikaan että tuskin enää koskaan tulen asumaan kenenkään miehen kanssa saman katon alla. Molemmat omassa elämässään ja tavataan silloin tällöin. Sellainen taitaa sopia minulle kaikkein parhaiten. Jatkuva miehen ymmärtäminen hänen haluamattakaan ymmärtää minua on henkisesti äärettömän stressaavaa ja kuluttavaa. Ei kiitos, ei enää itsekkäitä piruja, jotka rajoittavat muiden elämää. Näin on meille ainakin paras:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu