Niin erottu sen erään kanssa jo 2004 ja vieläkin ajattelen häntä vaikka hän ollut jo kihloissakikin monta vuotta.Tuntuu vain että hän oli se oikea , vaikka silloin jotenkin 3,5 vuoden jälkeen halusin kokea muuta. tässä 4 vuoden aikana joitain juttuja ollut , mutta aina vertaan exään ja ja jotain vaan puuttuu. Vituttaa vaan kun taisin päästää sen oikean ohitseni, nyt sitte loppuelämä pelkkää viinanjuontia kun yhtä hyvää /säväyttävää naista ei tunnu löytyvän, tai sitten tyydyn seuraavaan ja "näyttelen" rakastunutta ,mutta seki varmaan perseestä.
Täytyy varmaan vaan tunnustaa että tais mun parisuhteet olla jo ja juhlia vaan loppuelämä yksikseen.
t.Mies jo 30
Täytyy varmaan vaan tunnustaa että tais mun parisuhteet olla jo ja juhlia vaan loppuelämä yksikseen.
t.Mies jo 30
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin monesti sitä ei tajua rakkaitensa arvoa ja merkitystä ennen kuin menettää heidät. Ehkä voit oppia tästä jotain? Anna ajan kulua, nauti kyllästymiseen asti hauskanpidosta, (mutta siis leikkimättä toisten tunteilla).
Jonain päivänä elämä tuo sinulle jotain mikä tuntuu taas joltain...silloin tiedät pitää siitä kiinni kaksinkäsin!
kuin edellinen viestin kirjoittaja! Harva tajuaa ennen kuin on liian myöhäistä. Tuntuu nykyään olevan tosi yleistä, että n. 30 hujakoilla alkaa mietityttää oma elämä. Moni eroaa siinä vaiheessa ja sinkut ovat taas tyytymättömiä omaaan tilanteeseen. Tuntuu, että ei katsota elämää pitkällä tähtäimellä ja onnea koitetaan hakea jonkun toisen kautta. Jollei toinen tunnu joltain, pistetään poikki ja myöhemmin kadutaan ja ryvetään itsesäälissä. Täytyisi muuttaa kokonaan asennetta, ettei oma onni ole kenestäkään toisesta kiinni, vaan on itse luotava onnellinen ja tasapainoinen elämä.
Olen melko varma, että exänikin on samassa tilanteessa parin vuoden kuluttua kuin sinä. Hän ei nyt oivalla, että meillä olisi ollut hyvä suhde, jos hän olisi viitsinyt panostaa siihen. Ei se ongelma monesti ratkea naista vaihtamalla=) Joskus tietenkin se auttaa, etenkin jos toinen on väkivaltanen, alkoholisti tms.
on itsestään kiinni asenne tasapainoiseen ja onnelliseen elämään. Se ei kuitenkaan tarkoita elämää itsepetoksessa, jossa leikitään rakastunutta. Tunteita ei voi pakottaa. Itse en haluaisi olla parisuhteessa, jossa ei aitoa rakkautta ole. Päästäisin irti sellasesta suhteesta, ja antasin sekä itselleni että kumppanilleni mahdollisuuden tavata se, kehen oikeasti rakastuu.
Todellakin.
Onni tulee itsestä ja vain itsestä.
Se on kova paikka oppia mutta kun sen oivaltaa
on täysjärkisten kirjoissa.
Yleensäkin huonoista hetkistä oppii paljon
enemmän kuin jatkuvasta ilosta.
Itse vaistosin edellisen suhteen alussa, että
nyt ei oo asiat kunnossa, joku muu rakentaa
itsetuntoa. Silti sitä jatkoi ja mitä pitempään
se kestää, sen kovempi on pudotus.
Yleensäkin, tietty kärsivällisyys auttaa.
Anna aika itsellesi ja laita korkki kiinni.
Vaikeaa mutta opettavaista.
zen hiljenee.
Tiedätkö mikä siinä on ongelma?
Kun seurustelit hänen kanssa olit vielä nuori ja innokas. Nyt olet nähnyt maailmaa ja todennut ettei ne ihmiset kovin kummallisia ole, olivat sitten kuinka kauniita tai ystävällisiä.
Et ole enää se nuori joka innostuu ja ihastuu yhtä paljon tunteella kuin joskus, koska nyt sinulla on myös se järki mukana asioissa ja ajattelet myös seurustelun seurauksia.
Ihminen muuttuu vanhetessaan ja asiat muuttuvat monimutkaisemmiksi. Ei saisi kyynistyä ja ei saisi verrata, pitäisi oppia löytämään niitä uusia asioita ja puolia, mitkä jossain toisessa henkilössä voisivat olla kivoja.
olet siis eronnut silloin 2004...tuntuu kirjoituksesi todella tutulta joten voisitko avartaa minua ja kertoa enemmän jos olisin se henkilö ketä kaipaat.jotain tunnistus merkkejä esim:mitä teimme ja missä esim:kävimme,oliko sinulla autoa/oliko minulla ajokorttia kun seurustelimme ja joku pieni vihje mistä tunnemme toisemme...kiitos!
kerro se hänelle ole rohkea tespiä