Mielipiteitä, kiitos!?
Olen ollut reilun pari vuotta henkisesti uskoton miehelleni - sanon näin, koska suhteeni toiseen mieheen ei ole edennyt suutelua pitemmälle. Olen järjettömän rakastunut toiseen - mutten halua hänen hajoittavan elämäänsä, joka muuten on suht hyvässä järjestyksessä, minun vuokseni.
Mieheni tietää, että jokin on vialla... Olemme puhuneet asiasta ja siitä, miten etäälle olemme jo ennen "tätä" aikaakin ajautunueet toisistamme - olemmekohan koskaan kovin lähellä olleetkaan, kun vihille mentiin nk suuressa huumassa.
Nyt pohdin, onko järkeä jatkaa tätä liittoa. Pidämme kyllä toisistamme, on yhteinen lapsi ja talo... Mutta henkinen yhteys on ollut kateissa jo pitemmän aikaa, fyysistä olen täysin kylmä miehelleni. Vaikken tämän toisen miehen kanssa voi elämää jakaa, mietin, että onko järkeä pysyä yhdessä miehen kanssa, jota ei täysillä rakasta? Eikö se ole itsepetosta ja toisenkin pettämistä..?
Olen ollut reilun pari vuotta henkisesti uskoton miehelleni - sanon näin, koska suhteeni toiseen mieheen ei ole edennyt suutelua pitemmälle. Olen järjettömän rakastunut toiseen - mutten halua hänen hajoittavan elämäänsä, joka muuten on suht hyvässä järjestyksessä, minun vuokseni.
Mieheni tietää, että jokin on vialla... Olemme puhuneet asiasta ja siitä, miten etäälle olemme jo ennen "tätä" aikaakin ajautunueet toisistamme - olemmekohan koskaan kovin lähellä olleetkaan, kun vihille mentiin nk suuressa huumassa.
Nyt pohdin, onko järkeä jatkaa tätä liittoa. Pidämme kyllä toisistamme, on yhteinen lapsi ja talo... Mutta henkinen yhteys on ollut kateissa jo pitemmän aikaa, fyysistä olen täysin kylmä miehelleni. Vaikken tämän toisen miehen kanssa voi elämää jakaa, mietin, että onko järkeä pysyä yhdessä miehen kanssa, jota ei täysillä rakasta? Eikö se ole itsepetosta ja toisenkin pettämistä..?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miehesi siis epäilee jotain. Sinulla on ollut suhde toiseen jo kaksi vuotta. Huomaa, että suutelu on jo aika intiimiä. Jos rakastamasi ihminen suutelisi toista 2 vuoden ajan, niin eikö sitä voi jo suhteeksi kutsua. Miehesi ajattelee ehkä asiaa perheen näkökulmasta. Sinä sen näkökulmasta oletko SINÄ onnellinen. Entä lapsi. Miten hän ajattelee kun perhe hajoaa sinun ONNELLISUUTESI VUOKSI. Mieti myös mitä on yksinhuoltajan arki. Lue noita kirjoituksia ja pohdi mitä kukin voittaa ja häviää.
Vaimoni toimi samalla tavalla kuin sinä ja ajatteli, että kaikki menee helposti. Voin kertoa, ettei mene. Talon myynti kesken. EI kiinnostuneita asiakkaita. Velkaa jää molemmille 30 000 euroa. Korot lankee elokuussa 2500 euroo per nenä. Autot myyntiin.
Pohdi myös, miksi joskus rakastuit mieheesi. Mitä hyvää miehessäsi on. Pysähdy siis miettimään asioita laajemmin. Teoilla on aina seurauksia. Kerro suoraan miehellesi, että sinulla on toinen ja ollut jo kauan. Miehesi todennäköisesti pysähtyy pohtimaan asioita tai lemppaa sinut suoraan pihalle. Joka tapauksessa olet polkusi jo valinnut. Hoida siis se kunnolla loppuun tai panosta omaan suhteeseesi. Se taas tarkoittaa, että lemppaat sen toisen miehen....
Voi olla etteivät ole menneet rakkaudesta naimisiin.
Itsellä oli niin, nyt sen tajuan.
Kunhan oltiin alkuun ihastuneita, sitten kihlat, naimisiin ties mistä syystä.. syynä ei lapsi, ei raha, en tiedä mikä se oli. Ihastuskin meni ohi.
Ei syy ollut turvallisuuskaan (lyömisiä ja halveerauksia, kihlojen purkua..), eikä seksikään (sitä oli alussa paljon, sitten ei ollutkaan)
Eli voi sitä tottumuksesta mennä yhteen ja ollakin, kiintymyksestä, kulissien pitämiseksi, eron vaikeuden takia, muiden ihmisten mielipiteitten takia, pelosta ettei löydä ketään, kämppiksiä sitten ehkä vain ollaan, tavan vuoksi jatketaan vaikkei enää olisi mitään fyysistä eikä muutakaan.. jne.
Jokaisessahan lie jotain hyvää on, mutta se ei tarkoita että parisuhde pelittää.
Lähdin ja nyt on tasapaino löytynyt, epämääräiset kivut ja henkisesti jatkuva kiristävä olo ja äreys kaikonnut. Huitsin nevadaan.
nainen pystyy ajattelemaan laajasti,siinä on vähäinenki järki kaukana kun sen hetkisellä tunteella eletään
Kulissiavioliitto on itsepetosta ja toisenkin pettämistä. Ero on edessä kuitenkin, miksi pitkität sitä?
Luin vähän kuin omaa tarinaani...kohta parin vuoden ajan olen pohtinut,mitä tehdä, kun tuntuu siltä, että mieheni kanssa istumme eri junissa menossa eri suuntiin. Meillä on kaksi murrosiän kynnyksellä olevaa ihanaa lasta,miten he selviävät, jos ero tulee, on oma talo ja kaikki päällisin puolin hienosti. Kukaan ei voisi tietää mitään...Suurin ongelma on tunteiden loppuminen,en tiedä olenko koskaan rakastanut miestäni ehkä avioliitossa on ollut aina järkeä enemmän kuin tunnetta ja nyt tuntuu, ettei se enää riitä. Mitään yhteistä ei enää tunnu olevan läheisyydestä puhumattakaan.Keskusteltukin on asiasta.Itse olen tavannut joitakin kertoja mukavaa miestä tämän vuoden aikana, ehkä ihastunutkin, suukottelua, halailua, hyvää oloa, olen nauttinut hänen seurasta ja mitä ilmeisimmin hän minun seurasta.Pettänyt en ole miestäni fyysisesti,vaikka se on lähellä ollut - henkisesti kylläkin. Välillä tuntuu, että pää hajoaa näitä elämän kiemuroita miettiessä. Voimia kaikille samoja asioita pohtiville.
täällä nousi myös käsi pystyyn tuon luettuani.
paitsi ettei ole lapsia ja taloa. pitkään yhdessä kuitenkin. en myöskään allekirjoita rakastaneeni kun olen tässä jälkeenpäin kelannut, ihastusta oli kyllä alussa paljonkin.
vuosikaudet oli riitaisaa, erillään nukkumista, ei juurikaan mitään yhteistä. toinen alkoi ärsyttää kaikin puolin, enkä puhu vain omasta puolestani - myöskään puoliso ei viihtynyt seurassani.
ulospäin hän tosin sanoi että olemme niiiin onnellisia.
sanoi kylläkin tykkäävänsä, rakastavansakin.
mutta miten saattaa nälviä, arvostella, vähätellä, mitätöidä, lyönytkin on..jos rakastaa?
mielestäni ei voi.
vuosien ajan selibaattia. hän harrasti pornoa, itsetyydytystä. jälkimmäistä minäkin sitten.
otettiin asiaa puheeksi, itse kävin apua hakemassakin.
hänen mielestään semmoiset on turhaa, ja lähtökohta kun oli että minä olen aina väärässä, hankala jne.
kuvioon tuli uusi ystävä.
siitä kehkeytyi ihastus ja sittemmin vakavampaa.
nyt asumme erillään ja ero tulee. ei kylläkään sivusuhteen vuoksi. eikä hän ole eron aiheuttaja. meillä meni huonosti jo aiemmin.
meillä on vaan tämä yks elämä, ja jos elää kulississa, on vanhana katkera. ja mikä sen kamalampaa.
Tuttua oli sinunkin tarinassa...toinen vaan alkaa ärsyttämään, jostain kumman syystä. Väkivaltaa ei ole ollut mutta olen kuullut monet kerrat siitä, että on mun vika, jos lapset syö karkkia, jos he haluavat rahaa, jos he joskus valvovat myöhään...olen kuulemma antanut periksi.Lapset ovat tosi fiksuja ja olen omasta mielestäni ihan hyvä kasvattaja, eli parempi äitinä kuin vaimona!Niin se vaan on. Mies ei ole koskaan, ei koskaan sanonut olevansa väärässä ja minä hänen mukaan "sairastan" jotain kun olen ottanut tämän avioliitto/eroasian puheeksi...ja varmaan tästä vielä puhutaan. Suhtaudun itse tähän hyvin järkipitoisesti ainoastaan lapset ja heidän hyvinvointi saa kyyneleet silmiin, olen kauhea äiti...miettii tällaisia ja olisi valmis hajottamaan perheen. Mutta siitä olen tyytyväinen, että tämä mise, jota olen tapaillut joitakin kertoja on tullut kuviion vasta äskettäin eli tämä kaikki pohtiminen ja miettiminen on alkanut jo paljon aiemmin. Enkä suinkaan tämän miehen varaan mitään laske. Varmaan tänne vielä kirjoittelen, kun näyttää olevan kohtalotovereita liikkeellä.
parane arki tulee joka suhteeseen se on kun vanhan auton vaihtaa toiseen käytettyyn,sama kitinä ja napina jatkuu vaan eri paikoissa....kahdesti eronnut.
ainakin minulla parani ja niin sanoo myös mieheni omalta osaltaan. Melkein parikymmentä vuotta kituuteltiinn edellisissä liitoissamme, yrittäen aina uskoa parempaan. Onneksi ymmärsimme molemmat luovuttaa turhan yrittämisen, muuten emme olisi varmaankaan tavanneet koskaan. Tämä nykyinen rakkaani on aivan eri planeetalta kuin edellinen, samoin varmasti minä olen hänen kanssaan, sillä nautin jokaisesta yhteisestä päivästämme.
Voihan se arki tietty joskus tulla, ei ole kuitenkaan vielä näkynyt, vaikka on jo 12. vuosi menoillaan.
Kysymys minusta piilee siinä, että miksi parani? Koska sovitte täydellisesti toisillenne?Saattaahan sellaistakin sattua (sielunsisaruksia), mutta poikkeuksia ne taitaa olla.
Uskon, että kyse on useinmiten siitä, että eronnut oppii virheistään - aikuistuu ja kypsyy - oppii kuuntelemaan toista, arvostamaan ym...
Jos kaikki yrittäminen ei auta, se toki on turhaa. Silloin on pysähdyttävä miettimään, mitä muita vaihtoehtoja on - otettava vastuu tilanteesta ja tehtävä ratkaisu, juuri mistä tässä alkuperäisessä kirjoituksessa on kyse.
Itsekin jouduin myöntämään, että jokin tässä meidän yrittämisessä mättää. Ammattiauttaja olisi ollut viimeinen toivomme - sinne en miestäni lopuksi enää saanut. Sitä myöten sammui viimeinen toivon kipinä - on eron hetki.
Tämän ketjun aloittajan kohdalla en kuitenkaan usko, että olisi vielä liian myöhäistä, kuten omassa tapauksessani - hänellä on mahdollisesti vielä valinnan varaa - uskon myös, että päämäärä on saavutettavissa molempia teitä kautta (onnellinen parisuhde), mikäli molemmat sitoutuvat siihen täysin ja hakevat ulkopuolista apua. Valitettavasti en tässä asiassa kylläkään pysty "puhumaan" kokemuksesta...
Vaikka sinusta varmaankin tuntuu toiselta, niin tämän viestisi perusteella näkisin, että olet etuoikeutetussa tilanteessa.
Liitossanne ei tunnu olevan sellaisia ongelmia kuin väkivalta, alkoholi yms. Et myöskään epäile miehesi pettäneen sinua. Henkinen uskottomuus on merkki siitä, että jokin ei ole liitossanne kunnossa. Sen sijan, että olisit sillä verukkeella pettänyt miestäsi fyysisesti, kannat huonoa itsetuntoa. Haluat ottaa vastuun tilanteesta - se on mielestäni erittäin hienoa ja kypsää toimintaa!
Olet menettänyt uskosi liittonne toimivuuteen - uskot ja toivot, että "ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen".
Itse uskon, että näin ei ole. Kuten aikaisemminkin kirjoitettiin, niin ei se mies vaihtamalla parane. Ihmissuhde vaatii työtä - molemmilta!
Kerroit, että pystytte miehesi kanssa puhumaan asiasta - se on valtava etu teille!
Näin minä näen tilanteenne:
Teillä molemmilla on nyt mahdollisuus tehdä valinta - haluatteko tehdä työtä liittonne eteen? Puhua osaatte jo - oppikaa kuuntelemaan, ymmärtämään, kunnioittamaan, arvostamaan ja sitä kautta taas rakastamaan toisianne. Se on varmaankin pitkä ja työläs tie. Jos ette vielä ole kovin katkeroituneet toisillenne, niin teillä on siihen kuitenkin mahdollisuus!
Mielestäni toinen vaihtoehto on todellakin erota ja aloittaa toisen miehen kanssa alusta. Sama työ sinulla on kuitenkin hänenkin kanssa edessä - muutoin huomaat 2, 5, tai 10 vuoden päästä olevasi taas samassa tilanteessa.
Uuden miehen kanssa - ns. puhtaalta pöydältä - sellainen on tietenkin helpompaa ja lyhyellä aikavälillä tyydyttävää.
Toisaalta kuvittelen, että miten antoisaa ja tyydyttävää on löytää taas rakkaus siihen mieheen, jonka kanssa on jo yhteistä historiaa - ja ennen kaikkea yhteinen lapsi....
Ratkaisevaa on kuitenkin, että olette molemmat yhtä sitoutuneita tähän asiaan - yksin ei kukaan pysty liittoa "korjaamaan".