Parempi kirjoittaa kun asia on vielä tuoreessa muistissa(ja siitä epätavallinen kirjoitusaika):
Kävin tänä yönä pitkästä aikaa eräässä kotikaupunkini juottoloista, en sen takia että pitäisin "bilettämisestä", vaan sen takia, että juottolat ylläpitävät sangen vahvaa de-facto -asemaa seksuaalisen pariutumisen miljöönä(mikä minä olen sitä yhtenä miehenä haastamaan).
Yksin käyminen on aika orpoa siinä mielessä, että n. 95%:lla ihmisistä on seuraa mukanaan. Minulla ei ole asiasta (ilmeisesti)kiinnostuneita kavereita joita raahata mukaan ja vaikka olisi, en kyllä pysty hahmottamaan, että mitä apua heistä voisi olla naisten iskemisessä. -Ainoa tapa jolla kaverien mukanatuominen voisi olla hyvä asia on se, että siten voisi antaa hieman paremman vaikutelman itsestään(ei mikään yksinäinen hiippari).
Kyseisen paikan tiloissa oli varmaankin yhteensä parisataa ihmistä ja tätä kautta nättejä tyttöjäkin kohtuullisen paljon. Varsinaisesti "lähestyttäviä" ei näistä ollut kukaan - kaikki omissa seuruerinkuloissaan pälättämässä ja ryyppimässä. Tanssilattia ei ole yhtään houkuttelevampi ympäristö - normaalisti vain maleksin tällä alueella, sillä en ole homopelle(vai mikä olisi osuvampi termi aikuiselle miehelle, joka heiluu ja huitoo kömpelösti markettipopin tahdissa).
Katsekontaktien metsästäminen on kuin yrittäisi sammuttaa nuotiota sylkemällä, mutta toisaalta minulla ei ole mitään sanottavaakaan. Suosituimman suosituksen mukaan seksuaalisen pariutumisen kontekstissa ja tätäkautta lähestymisessä pitäisi olla "oma itsensä" - todellinen "oma itseni" haluaa seksiä, eikä juurikaan muuta.
Kulttuurimme stereotypiat muodostavat ongelmansa: Olen hiljainen(mutta en ujo), melko kohtelias, ryyppäämätön/tupakoimaton, en omaa tatuointeja/lävistyksiä ja vaatteeni ovat halpoja/muotineutraaleja. -Kuinka "kilttiin" stereotypiaan ikinä istunkaan, ainakin minun kohdallani se on valheellinen näin seksuaalisessa mielessä - tykkään katsoa pornoa melkein päivittäin, eikä minusta saa kelvollista(tai ainakaan monogaamista) poikaystävää saatika avo-/aviomiestä vielä moneen vuoteen.
Täten kysyn:
Miehet: Kuinka toimit ollessasi yksin(ja siis nimenomaan yksin - et tunne ketään) liikkeellä tälläisessä ympäristössä?
Naiset: Millainen ventovieras mies on onnistunut antamaan sinulle hyvän ja mielellään seksikkään vaikutelman itsestään(enkä nyt tarkoita, että olisit välttämättä antanut tälle samana yönä/päivänä..)?
Ikäluokkana 20-jotain sekä minun että muiden osalta(tottakai vanhempienkin ihmisten osallistuminen threadiin on tervetullutta).

Vastaukset 12
Vanhimmat
"Varsinaisesti "lähestyttäviä" ei näistä ollut kukaan - kaikki omissa seuruerinkuloissaan pälättämässä ja ryyppimässä."
Itselleni on irronnut juuri siitä, että "tunkeudun" noihin seuruerinkuloihin. Mukana on usein varattuja, vapaita ja epätoivoisia yksilöitä. Osallistu keskusteluun, kuin olisit yksi tytöistä. Kun joku kiinnittää sinuun huomiota niin juttele hänen kanssaan. Todennäköistä on, että joku hotimpi haluaa sinut varastaa tuolta tytöltä. Kuuntele sitä hotimpaa, mutta torju se päättäväisesti. Alkuperäinen tyttö antaa edestä, takaa ja sivulta.
Nainen on simppeli olento.
..ja juuri sen takia laitoin sanan "lähestyttäviä" lainausmerkkeihin.
Minulle small talk on täyttä pakkopullaa, enkä pystyisi "osallistumaan keskusteluun kuin olisin yksi tytöistä". Sinä puolestasi et tunkeudu seurueisiin pelkkänä kuolaavana zombina - arvostaisin käytännön esimerkkiä.
Nainen on yksinkertainen olento, mutta mies on vielä yksinkertaisempi.
Naiset: Millainen ventovieras mies on onnistunut antamaan sinulle hyvän ja mielellään seksikkään vaikutelman itsestään(enkä nyt tarkoita, että olisit välttämättä antanut tälle samana yönä/päivänä..)?
-Huumorintajuinen ja rento tyyppi on aina kiinnittänyt mun huomion. Turhat asiallisuudet pois ja sovivan leikkisää flirttiä niin.. Homma hanskassa :)
Tietty se, että tämä on reippaan oloinen eikä kuin märkä lapanen joka lipittää olutta ja tarpeeksi saatuaan ryhtyy tanssilattialla pelleilemään. Eli reipas, huumorintajuinen ja ei-niin-vakavan asenteen omaava mies saa mut ainakin mukaansa jos itse olen liikkeellä samoissa tarkoituksissa :D
"ei-niin-vakavan asenteen omaava mies saa mut ainakin mukaansa jos itse olen liikkeellä samoissa tarkoituksissa :D "
Niin, eli siis sellaisella joka kaipaa naista ei ole chanssejäkään epävarmuutensa, synkkyytensä ja arkuutensa kanssa.
Se osuus joka on "alkanut joskus pärjäämään" pärjää jatkossakin ja vie aina pisteet. Heillä on aina lauma naisia pönkittämässä itsetuntoa.
Se osuus joka on jäänyt alusta asti sivuun myös pysyy siellä. Heille realiteetit ovat yksinäinen arki, osattomuus ja historian rutiinien kertautuminen.
Kuulun jälkimmäiseen eikä mua sieltä nosta mikään muu pois paitsi selallainen nainen joka haluaa mut ja osoittaa että mullakin on arvoa ja että muakin voi joku haluta. Mitään muuta ei oo koskaan tarjottu ja sen varmasti huomaa siitä millainen olen etenkin naisten kanssa...
Tai toisaalta. Ranteet auki niin jää jollekin pelimiehelle kaks naista pyöritettäväksi. Kiitti ja moi, mä en pysty parempaan.
kun baarissa ollaan...
....
Ehkä jos olet ujompi niin ylittäisit itsesi, kokeilet jotain uutta ja menet eteenpäin. Ajattele silleen, että ihan sama mitä teet tai sanot koska et tule näkemään ko. naista enää (kun olet "iskemässä") niin siinä voi käydä jopa niinkin, että et tule sen jälkeen näkemään yksinäistä päivää :) Irtiotto pitää tehdä ja ylittää itsensä, kokeilla uusia toimintatapoja jne...
Itse aktiivisesti seuraa haenneena naisena olen ujohko vaikka huumorintajua ja reippautta riittää. Jos joku mies kiinnostaa, menen juttelemaan. That´s it! Ajattelen jo etukäteen, että ei häntä kiinnosta kuitenkaan joten puhun mitä sattuu, heitän jotain läppää yms... On niitä sittenkin kiinnostanut ja ujouden olin heittänyt jo heti alkuunsa pois, ja kappas! Löydän itseni suhteessa :)
"Jos joku mies kiinnostaa, menen juttelemaan. That´s it"
Niin.
Koska olen ollut se jota pitäisi tulla jututtamaan olen todellakin huomannut että minä en kiinnosta.
That's (sh)it.
Ja toki, koita tartuttaa yltiöpositiivista "hälläväliä" mentaliteettiasi minuun. Ei toimi. Olen immuuni. Mä en mahda sille mitään että kaipoaan ihmistä ja olen hyvin herkkä asian suhteen, pohdin jatkuvasti sitä asiaa. En pääse siitä irti.
Se kai tarkoittaa että olen viallinen. Mä en osaa kommunikoida jos menen "vaan tutustuun". Vaikenen. Vaivaudun. Ajatus katoaa. Yleensä mulle tulee äkkiä niin paha olo että on pakko lähteä tilanteesta. Voin mennä jutteleen vaikka jokaiselle naiselle baarissa, mutta mä en pysty oikeasti kommunikoimaan, ehkä sitten jos nainen jotenkin osoittais että mä olen ok tai jotain mutta sellaista ei tapahdu.
Mä oon yksin se näkyy ja tuntuu musta. Mä en osaa irroittaa eikä kukaan halua kaivaa mua esiin. Ainot joita nappaa ovat varattuja ja he haluaa "auttaa" mua jotenkin mutteivät sitten osaakaan. Voivottelevat vaan.
Mä vihaan yltiöpositiivisuutta ja sitä että ihmiset sanoo että "tehkää näin kuin mäkin"... tunnen itseni niin helvetin rammaksi asiassa. Ihan kuin joku tulis sanoon että "Lenkkarit jalkaan ja pururadalle vaan kyllä se siitä!" kun itse olen pyörätuolissa.
Voi vittu. Vähemmästäkin haluaa laittaa letkut poikki.
Tämä on positiivisempi minä. Masennuslääkkeitä syönyt minä. Ne muuten auttaa. Musta tuntuu PALJON paremmalta nyt ja toi ylläoleva todistaa sen.
Sosiaalinen hylkiö. Kelvoton. Erakko. Vittumainen ja hylkiö. Kommunikaatiokyvytön. Arka. Ujo. Ketä kinnostaa?
Ei ketään. Tee palvelus ja myönnä se rehellisesti "Bailariina". Kukaan ei oo koskaan rehellinen mulle. Kukaan. Koskaan.
mutta kuitenkin, myönnän vain sen asian, että itse ajattelet noin itsestäsi, tuo on sinun maailmasi. Itse olet hylkiöksi itsesi leimannut. Ajattele ihan oikesti niitä asioita missä olet hyvä. Keskustelemaan internetin välityksellä kun ei ole kasvotusten olemisen tuomaa painetta? Että on aikaa punnita sanoja, omia sekä muiden?
Se tosiasia sun pitää nyt sisäistää, että antisosiaalisena ihmisenä et ole valmis suhteeseen. Ennen kuin opit rakastamaan itseäsi juuri sellaisena kuin olet, vikoinesi ja hyveinesi et tule oppimaan tekemään sitä muillekaan. On totta, että ihmiset jotka ovat epätasapainoisia tarvitsevat muita ihmisiä, läheisyyttä, hyväksyntää ja ennen kaikkea rakkautta kaikkein eniten, mutta miksi et voi ensin antaa sitä itsellesi?
Siis kukaan ei ole rehellinen sulle? Mä oon nyt rehellinen sulle, ja sanon että HYVÄKSY itsesi jolloin muutkin hyväksyvät, lopeta itsesääli.
Mikä sua estää mennä jututtamaan muita? Ei muakaan kukaan lähesty paitsi kännissä mut mähän sillon käännän homman niin, että jos ei bileet tule mun luokse niin mä meen sinne missä on ne bileet.
Ajattele mieluummin niitä todellisia arvoja elämässä. Sulla on katto pään päällä, aurinko nousee huomennakin vaikka tänään onkin paska päivä. Voi olla että huomenna on myös paska päivä, mutta älä murehdi sitä kahta kertaa. Riittää että huomenna vasta :)
voi ängetä samalla tavalla naisen kimppuun kuin sinä miehen,siitähän tulee ahdistelusyyte vähintään!
Noniin. Nyt mä valaistuin ja kaikki on vitun hyvin.
Not.
Opi rakastamaan itseäsi...
Ei oo opettajaa.
Ei oo oppikirjoja.
Enkä mä niitä kuuntelis kuitenkaan.
Ei oo esimerkkiä.
Miten sä oot oppinut rakastamaan itseäsi?
Mitä perusteita sulla siihen on?
Olisko niin että sulla on ollut ehjä koti ja vanhemmat jotka on välittäneet. Sukulaisia?
Oma kaveripiiri joka on tukenut.
Ihastuneita miehiä, onnistumisia suhteissa, kehuja.
Sä peilaat sitä mitä olet saanut.
Sun ei pitäis ainakaan väittää itseäsi kovin syvällisesti ajattelevaksi tai empaattiseksi, ainakaan muhun sä et ole pystynyt pureutumaan alkuunkaan. Tollasta perus-elämänasenne-höpölöpöä. Ei mitään ajatusta kuitenkaan.
Mulla takana on 10 vuotta koulukiusattuna olemista
Huumeidenkäyttöä
Rikkonainen perhetausta
Epäonnistuneita suhteita joissa rakastan ja tulen hylätyksi
Rakkaudeton avioliitto
Masennusta ja mielenterveysongelmia
Kerro nyt helvetti soikoon että mistä mä olisin saanut mitään mallia rakastaa itseäni? Mä tarvin rakkautta kokeakseni itseni. Tunteakseni että mussa on jotain tärkeeää koska musta tuntuu että mä en ole mitään.
Mulle kai itserakkaus on sitä että mä selviän. Olen huumeeton, töissä, jaksan seuraavaan päivään. Onnellinen tai tyytyväinen en ole, mut mä selviän.
Mä ymmärrän että happyhappyjoyjoy ihmiset ei oikein diggaa tästä. Mähän saatan olemuksellani pilata niiden päivän hyvinkin nopeasti.
Mut jaa-a. Näkisköhän mussa sen mitä muhun kylvää?
Sä annoit mulle ihan hyviä ohjeita. Hyviä jollekin muulle nimittäin. Mä haluun antaa sulle kans ohjeen; hyvän sellaisen. Sulje se nettiselain ja mee elään elämääs. Tääl on kasa paskaa jota tonkimalla tulee vaan surulliseksi. Sä osaat elää onnellisesti, tee siis niin.
En ole itsekään elänyt suojattua elämää ja nämä on opittuja juttuja. Itsepähän paremmin tiedät mikä parasta itsellesi, halusin vain "auttaa"...
"Olisko niin että sulla on ollut ehjä koti ja vanhemmat jotka on välittäneet. Sukulaisia?"
Ei ole.
"Mulla takana on 10 vuotta koulukiusattuna olemista
Huumeidenkäyttöä
Rikkonainen perhetausta
Epäonnistuneita suhteita joissa rakastan ja tulen hylätyksi
Rakkaudeton avioliitto
Masennusta ja mielenterveysongelmia"
Mulla 7 vuotta koulukiusausta
Masennusta ja psykologillakäyntejä
Isä kuollut, sisko yrittää itsemurhaa, muutkin sukulaiset kuolleet tai ovat kääntäneet selkänsä
Työelämässä vastoinkäymisiä (esimiehet paskoja ja polkevat alaisiaan, pimittävät yms..) Nykyään mulla on ihana työpaikka!
Rakkaudeton elämä? Ehkäpä, saldoon mahtuu raiskaus ja seksuaalinen hyväksikäyttö "rakkaan" sukulaisen toimesta, särkynyt sydän ja monta pettymystä.. Pelkkää esineellistämistä.
Ja niin edelleen.
Silti mä hymyilen ja jaksan uskoa siihen rakkauteen ja itsetunto hipoo taivaita :D Anteeksi vaan, mutta mä edelleen väitän että sä itse aiheutat tuon itsellesi.
"Anteeksi vaan, mutta mä edelleen väitän että sä itse aiheutat tuon itsellesi. "
Ei tarvi pyydellä anteeksi. Ok. Teen tämän itselleni. Se kuitenkaan ei muuta mitään, tai oikeastaan vaan alleviivaa koko paskan.
Miks toi toimii sulla muttei mulla? Ehkä kyse on siitä että sä olet nainen ja mä olen mies. Maailma katsoo mua silloin eri tavalla kuin sua ja se malli mikä itselle muodostuu on myös erilainen.
Jos mä olisin nainen niin luultavasti mitään ongelmaa asian kanssa ei olisi. Voisin aina vetää pakkelit naamaan ja mennä jonnekin räkälään lääpittäväksi ja antaan pakkeja jotta tietäisin että mä oon edes jollekulle haluttu, olin kuinka tahansa rikki henkisesti. Itsetuntopönkkä tulis vähä niinkuin luonnostaan.
Miehenä... Niin. Mitä voi tehdä? Uskotella itselleen että on niin vitun erinomainen ja päätyä kunnon skitsofreeniseen tilaan kun uskottelu ei vastaa todellista oloa.
Ne ominaisuudet joihin naiset miehissä ihastuu... mä en saa kasvatettua niitä yksin. Mä olen kusipää luuseri yksin. Toki, aiheutan sen itselleni... mutta kun muuta en osaa. Mä arvotan tän jutun toisten ihmisten kautta. Läheisten.
Se että olet oikeassa ei muuta mun elämääni ja maailmankuvaa pisarankaan vertaa.
..joka on kuin suoraan klisheekatalogista - voisitko hieman täsmentää/antaa käytännön esimerkin?
..ja unohditko kukaties jotain? -Minulla on sellainen kutina perseessä, että jos joku läski akneinen rillipää olisi "itsevarman flirttaileva" seurassasi, se ei nyt sinua kauheasti lämmittäisi.
..ja eikö sinulle ole opetettu, että peikkoja ei saa ruokkia ;)