On epäselvää, olisiko Saksa voittanut ensimmäisen maailmansodan, vaikka Yhdysvallat olisi pysynyt sen ulkopuolella. Ludendorffin offensiivin 1918 pysäyttivät britit ja ranskalaiset. Kokemattomia amerikkalaisosastoja käytettiin vain tilkkeeksi rintaman aukkoihin. Mutta olisiko toisaalta Entente-valloilla ollut omaa voimaa pakottaa Saksaa aselepoon? Tuskin. Sodan tulos olisi ollut tasapeli valtavista uhreista huolimatta. Ja nyt antaudun pieneen vaihtoehtohistorialliseen spekulaatioon:
Suuressa rauhankonferenssissa, johon Amerikka ei osallistu, Saksa luovuttaa lännessä Elssas-Lothringenin Ranskalle ja luo perustan paremmille, jopa lämpimille suhteille entiseen periviholliseen. Se luopuu myös Afrikan siirtomaista ja laivastostaan brittien hyväksi. Sen sijaan Itä-Euroopassa se pitää sodanaikaiset aluevaltauksensa. Saksan itäraja vedetään lähelle Varsovaa, ja Puolasta tehdään saksalainen vasallivaltio, johon toisaalta liitetään Valko-Venäjä. Baltia järjestetään samalla tavalla Saksan satelliittivaltioiksi. Suomi saa saksalaisen kuninkaan kuten määrä olikin.
Italian rajat pysyvät ennallaan. Itävalta-Unkari muuttuu kaksoismonarkiasta kolmoismonarkiaksi, johon lisätään eteläslaavien valtio Unkarin rinnalle (kuten murhattu Frans Ferdinand olisi tahtonut) Siihen liitetään myös Serbia. (Miten kestävä tämä valtiokokonaisuus loppuen lopuksi olisi, sitä en ryhdy spekuloimaan.) Turkin sulttaanikunta hajoaa. Konstantinopolista tehdään itsenäinen vapaakaupunki, jonka takaavat Saksa, Englanti ja Ranska. Jälkimmäiset kaksi jakavat Lähi-Idän keskenään. Saksa tyytyy tässäkin Itä-Euroopan yliherruuteen Ludendorffin (joka jatkanee Saksan tosiasiallisessa johdossa) linjan mukaisesti.
Miten käy Leninin bolshevikkien? Ranskan ja Iso-Britannian siunauksella Saksa tekee intervention tai tukee Venäjän valkoisia, jotka murskaavat orastavan neuvostovallan. "Historian dialektisten liikelakien vääjämätön seuraus", bolshevikkivallankumous, jää pikkutapaukseksi historiassa, eli Leninin kirjoja eivät tulevat sukupolvet enää tankkaa. Euroopan kolmen suurvallan yhteisten intressien mukaisesti valkoinen Venäjä jää heikoksi ja siltä suljetaan pääsy Jäämerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Tyynellemerelle. Japani todennäköisesti kahmaisee Vladivostokin itselleen, taikka liittoutuu tynkä-Venäjän ja USA:n kanssa Englanti-Ranska-Saksa-akselia vastaan. Näiden kahden blokin välillä käydään kenties vielä yksi maailmansota, tai sitten ei.
Kaikki tämä johtaa siihen, että korpraali Hitler tyytyy rautaristiinsä ja postikorttimaalarin uraansa. Hän on oikeastaan aika tyytyväinen sodanjälkeiseen maailmaan ja unohtaa jopa juutalaiset. Muutenkin kuvailemani todellisuus on paljon miellyttävämpi kuin se mitä oikeasti tapahtui. Emme suinkaan elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Sitä vain ei kerrota koulun historiankirjoissa, joiden tehtävä on nykyisen maailmanjärjestyksen oikeuttaminen selittämällä kaikki tapahtunut välttämättömäksi ja väistämättömäksi.
Suuressa rauhankonferenssissa, johon Amerikka ei osallistu, Saksa luovuttaa lännessä Elssas-Lothringenin Ranskalle ja luo perustan paremmille, jopa lämpimille suhteille entiseen periviholliseen. Se luopuu myös Afrikan siirtomaista ja laivastostaan brittien hyväksi. Sen sijaan Itä-Euroopassa se pitää sodanaikaiset aluevaltauksensa. Saksan itäraja vedetään lähelle Varsovaa, ja Puolasta tehdään saksalainen vasallivaltio, johon toisaalta liitetään Valko-Venäjä. Baltia järjestetään samalla tavalla Saksan satelliittivaltioiksi. Suomi saa saksalaisen kuninkaan kuten määrä olikin.
Italian rajat pysyvät ennallaan. Itävalta-Unkari muuttuu kaksoismonarkiasta kolmoismonarkiaksi, johon lisätään eteläslaavien valtio Unkarin rinnalle (kuten murhattu Frans Ferdinand olisi tahtonut) Siihen liitetään myös Serbia. (Miten kestävä tämä valtiokokonaisuus loppuen lopuksi olisi, sitä en ryhdy spekuloimaan.) Turkin sulttaanikunta hajoaa. Konstantinopolista tehdään itsenäinen vapaakaupunki, jonka takaavat Saksa, Englanti ja Ranska. Jälkimmäiset kaksi jakavat Lähi-Idän keskenään. Saksa tyytyy tässäkin Itä-Euroopan yliherruuteen Ludendorffin (joka jatkanee Saksan tosiasiallisessa johdossa) linjan mukaisesti.
Miten käy Leninin bolshevikkien? Ranskan ja Iso-Britannian siunauksella Saksa tekee intervention tai tukee Venäjän valkoisia, jotka murskaavat orastavan neuvostovallan. "Historian dialektisten liikelakien vääjämätön seuraus", bolshevikkivallankumous, jää pikkutapaukseksi historiassa, eli Leninin kirjoja eivät tulevat sukupolvet enää tankkaa. Euroopan kolmen suurvallan yhteisten intressien mukaisesti valkoinen Venäjä jää heikoksi ja siltä suljetaan pääsy Jäämerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Tyynellemerelle. Japani todennäköisesti kahmaisee Vladivostokin itselleen, taikka liittoutuu tynkä-Venäjän ja USA:n kanssa Englanti-Ranska-Saksa-akselia vastaan. Näiden kahden blokin välillä käydään kenties vielä yksi maailmansota, tai sitten ei.
Kaikki tämä johtaa siihen, että korpraali Hitler tyytyy rautaristiinsä ja postikorttimaalarin uraansa. Hän on oikeastaan aika tyytyväinen sodanjälkeiseen maailmaan ja unohtaa jopa juutalaiset. Muutenkin kuvailemani todellisuus on paljon miellyttävämpi kuin se mitä oikeasti tapahtui. Emme suinkaan elä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Sitä vain ei kerrota koulun historiankirjoissa, joiden tehtävä on nykyisen maailmanjärjestyksen oikeuttaminen selittämällä kaikki tapahtunut välttämättömäksi ja väistämättömäksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.