... mikä ihme mättää ja mitä mun pitäisi tehdä?
Me ollaan nyt oltu avoliitossa jo kauanja meillä on 9 v lapsi. Mä en oikeestaan jaksa enään tää on aika tylsää.
Meillä kotityöt on jaettu niin, että minä teen sisätyöt ja mies ulkotyöt, mutta sisätöiksi lasketaan nurmikonleikkuu, lumenluonti ja puidenhaku takkaa varten.
Meillä tilanne on seuraava, mies ja lapsi syövät missä sattuu ja ruokailuastioita löytyy siis sieltä täältä joskus jopa soffan alta, kumpikaan heistä ei tuo astioita takaisin keittiöön, joskus mies tuo, mutta VAIN omansa, muksun astiat jää esim. olohuoneen pöydälle.
Samoin vaatteet, ne putoavat molemmilta juuri niille sijoilleen, mikäli minä en nosta niitä ylös, he kävelevät niiden päältä, olen näistä asioista huomauttanut, ei mitään vastakaikuua, joten, itsekin kävelen niiden päältä, siivouspäivänä, kannan ne pesuun, siis kerran päällä olleet vaatteet, sitten niiden perään kyllä kysellään, kun sanon että ovat pesussa tai märkänä narulla niin sitten ollaan nokka rutussa.
Mä oon muutaman kerran sanonut, ettei se ole mikään minun yksinoikeus näitä likaisia astioita/vaatteita kantaa oikeille paikoilleen, olen mieheltä saanut vastauksen, että kyllä hän voi omansa pestä. Kun kysyin, että miten lapsen vaatteet, että kuuluuko hänelle niistä sitten niinku 50%, en saanut mitään vastausta. Miten noi ruuanvalmistusastiat, kuuluko kattiloista hänenlle puolet?
Mulla on esim. tapa, kun otan keittiön roskiksen laitan sen tohon ovenpieleen, siis ulos, olen sanonut miehelleni, että sen saa viedä siitä roskikseen jos haluaa, eipä ole halua löytynyt.
Roskiksen vieminen ei ole minun yksinoikeus kaikki saa viedä roskiksen.
Mun mies ei vie minua koskaan mihinkään "ulos" syömään, ravintolaan, tanssimaan tai elokuviin, ei siis yhtään mihinkään, mulla on sellanen olo, että hän häpeää minua.
Olen mielestäni aivan norm.vartaloinen, no en mikään kuvan kaunis, mutta palveluammatissa oleva 40 v nainen.
Hän ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua, ei koskaan. Kerran juovuspäissään hän sanoi, että ainoa nainen jota hän rakastaa, on eräs entinen tuttumme, mielestäni hän ei ole koskaan ks.hlön kanssa seurustellut, joten se siitä...en ole mustasukkainen.
Hän ei osta minulle joulu/synt.pv lahjoja....ihan turha odottaa..on vaan noloo jouluna kun sukulaiset kysyy no mitäs sun äijä sulle osti...ja kertovat
saaneensa sitä uutta hajuvettä jne...
Minusta tämäkin on kummallinen tapa, mieheni lähtee tuosta ovesta, hän ei sano mihin menee eikä moi, hän tulee tuosta ovesta, hän ei sano moi.
Minä en kysele mihin hän menee, koska se hermostuttaa häntä.
Olen silloin tällöin työni vuoksi matkoilla ja kerran soitin, ja aina soitan en hänelle mutta hänen puhelimeensa kun haluan sanoa lapselleni sanan tai kaksi. Kerran supisuomalaiseen tapaan kysyin no missäs ootte, vastaus oli, mitä v....a se sulle kuuluu? Joten se siitä..
Minä haluaisin, vain ja ainoastaan, että mieheni olisi onnellinen ja hymyilisi...
Siis minä en nalkuta, en kysele turhia.
Yritän kehua ja kannustaa häntä, kyselen kiinnostuneena hänen työstään, käytän sanoja ompas noi housut hyvän näköiset tai että kylläpä sinä tuoksut hyvältä. Kehun häntä myös muiden kuullen.....
ja hän vastaa moitteilla...olen esim. rav.kokki koulutukseltani, mieheni muistaa aina kaikille mainita kuinka huono ruuanlaittaja olen (tämän hän kertoo vain silloin kun on yleisöä) kun meillähän ei ruuanlaitossa saa käyttää kasviksia, juureksia,sipulia,eikä sieniä.
Minusta sekin on jännä kun juhlitaan porukalla Uutta Vuotta, hän halaa ja onnittelee kaikki naiset ja kättelee miehet toivottaen onnea seur. vuodelle, MUTTA ei koskaan minua
Tästä taitaa jo tulla liian pitkä....
Kerron lisää..
Antakaa vinkkejä mitä mun pitäisi tehdä, että saisin huomiota itselleni...

Vastaukset 13
Vanhimmat
Nyt olisi syytä kyllä herätä. Jos olet ottanut tuonlaisen miehen itsellesi. Et ole tyytyväinen häneen, keskustele.
Jos haluat saada jotain aikaiseksi, huolehdi itsestäsi ja lapsista. Älä miehestäsi. Älä pese pyykkiä, älä laita ruokaa tai jos laitat, tee sellaista mistä itse pidät ilman rajoituksia. Ota aikaa itsellesi. Mene sinä ovesta kertomatta mihin menet. Käy vaikka yksin tai lasten kanssa elokuvissa. Keksi omia harrastuksia.
Miksi tyydyt osaasi? Jos rakastat miestä, keskustele. Jos muutosta ei tule, miksi olet hänen kanssaan? Ala elämään elämää itseäsi varten. Maailmassa on taatusti ihmisiä, jotka sinusta pitäisivät.
Ja huom, minä olen mies ja seison ajatusteni takani.
Ei kukaan vois jaksaa montaa päivää tollasta elämää,ilman minkäänlaista tasa-arvoa.
Taisi olla keksitty juttu :)
siis minä olen puhunut....puhunut ja itkenyt...selvinpäin mies lähtee tuosta ovesta raamit paukkuen...juovuspäin hän lähtee jankuttamaan, joitain satavuotta vanhoja asioita.
Olen käynyt aikoinani kokous ja kesk.tekniikan kurssin, joten osaan hänet kyllä palauttaa aiheeseen takaisin, mutta sitten hän rupeaa jankuttamaan että lapsi jää hänelle jne jne joten mitään asiaa emme ole saaneet ratkaistua.
PS. Noin kerran kahdessa kuukaudessa hän näyttää mulle tota ovea, mulla on pikkaisen semmonen turvaton olo, olen hänelle luvannut että ensikerralla pakkaan omat ja lapsen vaatteet ja lähden, olen kertonut että ajoittain tuo oven näyttötilanne saattaa vaivata minua jopa siihen asti kun sitä seuraavan kerran näytetään eli viikkoja.
Olen myös kirjoittanut, luin oppaan *Miten rakastat hankalaa miestä*, siellä kerrottiin, että joskus on hyvä kirjoittaa paperille ja antaa toisen lukea kirje omassa rauhassaan.
Ei mitään tulosta.
Juu oon jo alkanut sen linjan, että jätän vaatteet sinne missä ne on ja annan astioiden homehtua sijoilleen.
Mutta , mies sanoo, että kun tänne läävään ei kehtaa ketään ees kutsuu, kun en tee hommiani.
Kiitos vastauksestasi..
...että olisin keksinyt tän jutun, olen myös miettinyt miten minä oon kestänyt tätä ja kestän edelleenkin.
Tai siis täytyy myöntää, että rupeen oleen aika väsynyt...
En ole täydellinen aviomies mutta en kohtelisi omaa naista noin huonosti.Kirjoituksen perusteella olet hänelle kodinkone jolla on p...u.Ikävä kyllä.Onko näin ääliöitä miehiä vielä olemassa.Sinuna ilman muuta miettisin mitä loppuelämälläsi teet, ansaitsisit parempaa.
täydennätte hyvin toisianne. taitaa olla yleinen kuvio, toinen antaa myöten aluksi vähän ja sitten vähän lisää ja lopulta on täysin tossun alla. olet siihen vapaaehtoisesti ryhtynyt ilman mitään " vastarakkautta" tms. olisti jo lähtenyt kävelemään vuosia sitten jos asia sinua vaivaa. Eihän se vältämättä vaivaa kaikkia. Ota asiat puheeksi jos ei jotain tapahdu määräajan esim. 6 kk kuluessa lähde kävelemään. Jätä juntti paskaansa syömään. Tuollaisia kumipäitä on maailman sivu täynnä, suuri osa niistä ei kelpaa naisille ollenkaan.
Terveisin Mies 40 v.
....pakko myöntää, se on mun oma vika. Minä tosiaan oon alusta asti, tehnyt kaikki hänen eteen.
Me tavattiin 29 vuotiaina, hän oli tottunut mailmalla ollessaan omatoimiseksi, hänestä oli ihanaa kun tein kaikki hänen eteensä.
Pesin hänet saunassa, laitoin puhtaat vaatteet valmiiksi, kaikki oli aina pestynä ja silitettynä, mikään ei ikinä roikkunut missään.
Kuorein perunat lautaselle, nykyään keitän perunat kuorittuna.
Hain, toin, vein, kuljetin ja odotin.
Passasin ja tässä lopputulos....
Vaimoani aikani kuskasin, vein töihin, vein kapakkaan, hain kapakasta luota, opetin tietokoneen käytön, oikeastaan kaiken mitä pyysi tein. Tilanne kääntyi sellaiseksi, että nyt jos jätän tekemättä, olen maailman paskin mies mitä maa päällään kantaa, ei tuollaista voi kunnioittaa jne. Eli näyttää siltä, että jos alkaa toista palvella, niin luonteesta riippuen se on joko pahalle pikkusormen antamista, koko käsi siinä menee..tai jos toinen on vähänkään lojaali, solidaarinen, ymmärtävä, niin alkaa tehdä vastaavia vastapalveluksia ja kaikilla olis kiva olla.
Erittäin vaikea on vaan etukäteen tietää, että mihin se suunta menee..
on tullut liian paljon äidin oloinen hänelle..
Siltä tuo minusta kuulostaa.. =/
Yksinkertaisesti sinun miehesi kohtelee sinua aika huonosti, pitää itsestään selvyytenä, eikä näytä vähääkään että arvostaa sinua naisena vaimona eikä äitinä.Nyt ukko koulutukseen, lähde nyt aluksi kahden viikon reissuun puhumatta miehelle mitään.Jos soittelee perään vastaat samalla tavalla kuin hänkin.Joka ilman reissuakin vakava keskustelu suhteen tilasta ja miten aiotte jatkaa.Olet vielä nuori, löydät varmasti paremmankin miehen jos ei muutosta tule.Melkein tulee mieleen ettei mies sinusta välitä eikä rakasta vähääkään.
PS sisätöistä kaksi viimeistä on miehen hommia.
Nurmikonleikkuu, lumenluonti ja puidenhaku takkaa varten on miesten hommia, jos mies on kotona. Ainakin minä teen ne. kun lapsi ja mies osaa syödä pöydässä ja osaavat ruokatavat sitten voi ottaa eri vapauksia paikan suhteen. Jokainen korjaa astiansa, sen joutuisi tekemään yksin asuessakin.
Likaset pyykit pyykkikoriin ja konetta voi käyttää kumpikin.
Älä mieti miten miehesi olisi onnellinen, et ole piika. Mieti miten itse olisit. Se mättää että olet tossun alla, miehellesi itsestäänselvyys ja palvelija. jätä koko huusholli kahdeksi viikoksi ja katso pärjääkö ne vai onko kaaos.
Olet tälle "lapselle" vain äiti joka hoitaa kaiken. Puhuminen ei auta jos miehesi ei osaa kunnella tai ei ole ymmärtävinään.
Minä en osannut kuunnella ex-vaimooni enkä vielä moneen vuoteen eron jälkeenkään. Silloin puhuminen on yhtä tyhjää hänelle.
Tee hänelle selväksi että jos ei tapahdu muutosta esim käykää perheterapiassa, puhukaa ystävien kanssa ongelmista, tapojen muutosta niin lähdet. Petraa sen verran jotta pärjäät uudessa tilanteessa. Keskustele muitten yh ihmisten kanssa miten pärjää taloudellisesti, asunto asiat ja lasten huoltajuus. Paras jättää lapset miehellesi pariksi kuukaudeksi jotta näkee mitä kotoo puuttuu: siivooja, ruuanlaittaja,pyykkäri,rakastava vaimo ym.
Kuulostaa aika uskomattomalta mutta kaipa tuokin on mahdollista. Itseasiassa taidan olla aivan oikea henkilö vastaamaankin tähän, kuvaus miehestä sopii melko hyvin minuun paitsi kukaan ei huolehdi asioista puolestani eikä minua häiritse jos joudun tekemään myös "naisten töitä" - riippumatta onko naisia paikalla eli ei. Aika huolestuttavaa: muutunkohan minäkin tuollaiseksi, jos löydän kaltaisesi naisen...
Oletko kokeillut houkutella miestä mukaan tekemään kotitöitä yhdessä? Jos hän kerran on luvannut pestä omat tiskinsä niin ei kai tuo mitenkään mahdotonta olisi, aina vain parempi jos hän tuntee tuosta jotain myös saavansa (läheisyyttä, juttuseuraa jne.).
Ehkäpä tuossa osittain on kysymys miehen itsetunnosta, tosiaankin kuten sanoit, mies häpeää sinua... Miksi? Hanki rakastaja ja näytä, että kelpaat muillekin :). Oikeasti sinun ehkä kannattaisi kehumisen sijaan alkaa kritisoimaan häntä, tai paremminkin kiusoittelemaan merkityksettömistä asioista ja katsoa irtoaako hymyä. Siis sellaista flirttailukiusoittelua tarkoitan - ainakin minua häiritsee paljonkin julkinen kehuminen mutta pieni kiusoittelu ei.