Miten erot voivat olla näin julmia. Olen jaksanut uskoa ihmisten hyvyyteen ja totuuden puhumiseen, mutta en tiedä enää onko hyviä ihmisiä enää olemassa. Erosimme mieheni kanssa vuosi sitten miehen alkoholiongelman ja uskottomuuden takia. Miehen mielestä pikkujuttu ja varmaan hänelle se sitä olikin. Minulle kuitenkin meidän suhteemme ei ollut pikkujuttu vaikka loppuajat eivät enää mitään herkkua olleetkaan. Vuosia yhdessä (18) ja mukava (8v) lapsi saatiin kuitenkin aikaan. Nyt olen pikkuhiljaa alkanut kuulemaan mitä ihmeellisimpiä juttuja itsestäni, joita ex-puolisoni äiti kertoilee. Minä olen kuulemma se alkoholisti ja miehen pettäjä ja koetan katkeruudella sekoittaa kaikkien asiat. Missä menee inhimillisyyden rajat. Olen ollut ikäni absolutisti ja vaikka elämä oli paskaa miehen kanssa, minulle parisuhde oli kuitenkin avoliitossakin pyhä asia ja halusin uskoa siihen loppuun asti. Onko minulla mitään oikeuksia, vai saako ihmistä oikeasti mollata ihan miten vaan. Mies kuittaa asian vain ettei ole hänen ongelmansa. Niin, sen olen oppinut tämän vuoden aikana, ettei mikään ole hänen ongelmansa. Kysyin mieheltäni myös että, eikö häntä haittaa että hänen lapsensa äidistä puhutaan noin, niin siihenkin hän sanoo, ettei ole hänen ongelmansa. Itse yritän pitää miehestäni hyvää kuvaa, koska en halua että lapsi joutuu miettimään millainen isä hänellä on. Mutta pikkuhiljaa oma naivius, että toisetkin ajattelisivat näin alkaa murentua. Enkö enää saa uskoa, että jotain hyvääkin olisi olemassa, pitääkö minustakin tulla samanlainen.
Sinisilmäinen
kottarainen?
2681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinuna en lähtisi mukaan loanheittoon. Alkoholisteja ei kannata hyysätä, ei vaikka olisikin uskovainen.
Olen todella pahoillani puolestasi. Koin vastaavan suhteen, mutta onneksemme lapsia ei siunaantunut ja asuimme yhdessäkin vain 2 vuotta. Siinä oli 2 vuotta liikaa. Mies oli suhteen alussa rakastava, romanttinen, tahtoi naimisiin ja yhteisiä lapsia. Kaikki osoittautui ennenpitkää valheeksi - tosiasiassa mies oli minun kanssani rahan takia, hän tarvitsikin vain maksajaa alati kasvaviin menoihinsa, ryyppyputkiin ja panoreissuilleen. Maksoin myös hänen pikavippinsä pois jotta tilanne ei olisi riistäytynyt käsistä. Siivosin, pyykkäsin, kokkasin ja hoidin hänen kahta lastaan. Pidin huolen että miehellä on hyvä olla, ostin kaljaa ja ruokaa, suostuin jopa anaaliseksiin hänen vuokseen vaikka en itse pitänyt siitä. Kaikki tämä sen takia että itse rakastin häntä aidosti. Annoin ensimmäisen pettämiskerran anteeksi, koska mies kertoi syvästi katuvansa ja olleensa tukevassa humalassa ko. laivareissulla jonka hänelle maksoin. Viimein murtui minunkin rakkauteni. Mies on narsisti, kuin hemmoteltu pikkulapsi: lelun saatuaan heitti sen kuraojaan ja hankki itselleen uuden. Missään nimessä en ollut mikään nalkuttava akka, vaan kiltti, hyvin toimeentuleva ja ulkonäöstäni ja vartalostani huolta pitävä, seksikäskin, uskollinen ja intohimoinen kumppani sekä kodin hengetär. Syyllistin itseäni koska mies osasi niin hyvin valehdella ja kiemurrella - vannoi palavaa rakkauttaan ja lupasi muuttua. Suhteemme loppuaikana pelkäsin myös sukupuolitautitartuntoja, koska pettämiskerrat vain lisääntyivät. En voinut enää antaa anteeksi. Mies ei leikkinyt ainoastaan omallaan vaan myös minun fyysisellä terveydelläni. Kehotin häntä menemään testeihin, mutta häntä ei kiinnostanut. Lopun ajan riitelimme, mies löi ja repi tukkaani, haukkui minua ja arvosteli tekemisiäni. Äiti puolusteli poikaansa viimeiseen asti, haukkui minua lisää, kehitteli omassa pienessä mielessään saippuasarjojen typeriä juonia. Pelkäsin kumpaakin, koska he uhkasivat myös henkeäni. Äiti oli samanlainen valehtelija ja juoppo kuten poikansa, sairas manipuloija. Molemmat uhkailivat ja kiristivät minua, ajoivat minut pois omasta kodistani koska en jaksanut taistella vastan. Olen onnellinen kun kaikki on nyt ohi. Mies jäi huomattavasti velkaa minulle mutta koen parhaaksi etten lähde riitelemään rahasta hänen kanssaan, en vain jaksa enää. Pitäköön euronsa ja nauttikoon ostamistani tavaroista jos se on hänelle aitoa rakkautta tärkeämpää. Ennen pitkää hän kuitenkin juo ne kurkustaan alas. Mies toivoo löytävänsä uuden lelun joka sietää hänen pettämisiään ja narsismia. Etsii sinisilmäisiä neitokaisia mm. chatistä ja suomi24-treffeiltä. Tiedän koska hän jäi siitä kiinni useampaan otteeseen. En usko että hän on ainoa, vaan näitä häntäheikkejä on maailman sivu täynnä. Olkoon tämä viestini myös varoitus kaikille naisille, älkää sietäkö tällaista käytöstä keneltäkään vaan nauttikaa elämästä, sillä se on loppujen lopuksi aivan liian lyhyt aika! Tsemppiä kaikille siskoille, toivon että löydätte viimein sen aidon ja oikean tosirakkauden, kumppanin joka kunnioittaa myös muita ja antaa hyvän voittaa pahan.
Rakkaudella -Ninni-