Epävarmuus

Alkaa vähitellen todella huolestuttaa.. Olen aina pitänyt itseäni vahvaitsetuntoisena, en mitenkään ylimustasukkaisena tai ripustautuvana. Mutta nyt vaivaa ihan jatkuva epävarmuus. Olen tapaillut jo useamman kuukauden miestä, johon olen hurjan alkuihastuksen jälkeen myös rakastunut korviani myöten. Hänen kanssaan oloni on luottavainen, eikä häiritse lainkaan, että tyttöjen päät kääntyvät (hän on erittäin hyvännäköinen), päinvastoin, otan kohteliaisuutena:) Hän kohtelee minua erittäin herttaisesti, on kertonut tunteistaan... Minun pitäisi olla ikionnellinen koko ajan! Mutta sen sijaan stressaannun heti, jos hänestä ei pariin päivään kuulu, tai jos hänellä on menoja, eikä hän ole kertonut minulle, mitä. En tietenkään missään nimessä sano hänelle näistä mitään, tajuan itsekin, kuinka säälittävää takertumista se olisi. Nyt vain haluaisin tietää, että meneekö tämä ohi... En kyllä kestä, jos en osaa lopettaa stressaamista pikapuoliin.
2389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä huoli, itsellenikin on käynyt noin, mutta olen tehnyt sen virheen että olen saanut mustasukkaisuuskohtauksia, yms.
Mietin vain, että jos oikeasti rakastaa, niin eikö ole parempaa keinoa näyttää sitä kuin huutaa kurkku suorana syytöksiä päin naamaa? Niin, onneksi minä olen läksyni oppinut, LUOJAN KIITOS!
Ajattelin vain kertoa, että et ole ainoa ja on ihmisiä jotka menevät vielä pidemmälle kuin minä.(Tällä voi aina lohduttaa itseään, kun muistuu mieleen ne kaikki nolot kohtaukset.)
:)

Äänestä
  • Täytyy myöntää, että pari kertaa olen kiukutellut aamuyöstä, mustasukkaisuudestapa tietenkin... Onneksi mies otti huumorilla, ja kyllä itseäni harmitti jälkeenpäin. Kaipa se on niin, että kun tunteet on vahvoja, menettämisen pelkokin on suuri. (Tai jotain...) Kun ei oikein millään voi uskoa, että olen saanut itselleni tällaisen aarteen:) Toivon vain, etten tyhmyyksissäni pilaa kaikkea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milla kirjoitti:

Alkaa vähitellen todella huolestuttaa.. Olen aina pitänyt itseäni vahvaitsetuntoisena, en mitenkään ylimustasukkaisena tai ripustautuvana. Mutta nyt vaivaa ihan jatkuva epävarmuus. Olen tapaillut jo useamman kuukauden miestä, johon olen hurjan alkuihastuksen jälkeen myös rakastunut korviani myöten. Hänen kanssaan oloni on luottavainen, eikä häiritse lainkaan, että tyttöjen päät kääntyvät (hän on erittäin hyvännäköinen), päinvastoin, otan kohteliaisuutena:) Hän kohtelee minua erittäin herttaisesti, on kertonut tunteistaan... Minun pitäisi olla ikionnellinen koko ajan! Mutta sen sijaan stressaannun heti, jos hänestä ei pariin päivään kuulu, tai jos hänellä on menoja, eikä hän ole kertonut minulle, mitä. En tietenkään missään nimessä sano hänelle näistä mitään, tajuan itsekin, kuinka säälittävää takertumista se olisi. Nyt vain haluaisin tietää, että meneekö tämä ohi... En kyllä kestä, jos en osaa lopettaa stressaamista pikapuoliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu