Epänormaali vatsa

Olen muutamassa kuukaudessa laihtunut reilut 5 kiloa ja olen jonkin verran alipainoinen.
Ongelmani on vain vatsa, jossa tuntuu olevan ylimääräinen, irrallinen kerros nahkaa. Seistessä näytän kohuullisen normaalilta, mutta istuessani pullistuu vatsani kahdelle valtavalle makkaralle, jotka tosiaan tuntuvat kädessä pelkältä irralliselta nahalta.
En haluaisi pudottaa painoa, enkä ole koskaan oikeastaan halunnutkaan. En edes omista vaakaa. Mutta haluaisin kiinteän vatsan.
Onko kellään neuvoa, millä tämä onnistuisi? Syvien vatsalihasten treenausta olen parhaillaan kokeilemassa.
Kysyisin myös, että onko normaalia, että vatsa pullistuu huomattavasti ruokailun jälkeen, vaikka se omalla kohdallani koostuu vain vähärasvaisesta kasvisruoasta?
3572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tjaa, rehellisesti sanottuna moni täällä kirjoitteleva ei varmaan osaa auttaa tuon ongelman kanssa. Voisit saada parempia vastauksia tuolta anoreksiapalstalta. Periaatteessa löysä nahka joko kiinteytyy itsestään tai sitten ei, jolloin siihen auttaa vain ja ainoastaan kirurgin veitsi. Eli nahkaa voi varmaan leikata pois, mutta siitä jää aina arpi.

Ja kyllä maha voi pullottaa ruoan jälkeen. Varsinkin hiilihydraatit aiheuttavat turvotusta.

Äänestä

"Ongelmani on vain vatsa, jossa tuntuu olevan ylimääräinen, irrallinen kerros nahkaa."

eivät ne missitkään joka asennossa kauniita ole, älä arvostele itseäsi liikaa.
sinua arvostellaan eniten elämässä sen mukaan, mitä suustasi ilmaiset, ei vatsan takia.


"onko normaalia, että vatsa pullistuu huomattavasti ruokailun jälkeen"

on normaalia jos syöt ja juot suuren määrän, mutta aina pitää harkita vähäsen muitakin,
sopiiko kaikki ruoka sinulle, ei kaikille kaikki sovi, esim. useat eivät voi syödä yhtään herneitä.

myös onko kasvikset raakoja,
minusta niiden pitäisi kiehua, varmasti vähintään 5 min, koska esim. pakastetuotteissa voi olla mm. bakteereja jotka yrittävät saada valtaa vatsassasi.

jos on runsaasti "ilmaa" voipi se johtua jännityksestäkin, ym. elämä opettaa, muta aina on hyvä vähän tarkkailla.

Äänestä

Ongelma oli tuttu mullekin. Vuosi sitten painoin alle 50 kg (170cm) ja vatsa tuntui aina pömpöttävän ja istuessa noi makkarat löytyi multakin. Nyt lähes 10 kg painavampana vatsa on treenauksen tuloksena huomattavasti timmimmässä kunnossa.
Toki vuosi sitten olin syömishäiriöinen ja tunsin itseni "löllömmäksi" kuin olinkaan, todisteena kiinteytymisestä on kuitenkin sama vyötärönympärys kuin tuolloin. Silloin lihaksia ei juuri ollut missään, vatsa ei pysynyt kasassa ja näytin afrikkalaiselta nälkälapselta.
Nykyään parempi olo, parempi kroppa ja energiaakin treenata 5-6 kertaa viikossa - pilke silmäkulmassa, eikä pyörtymistä peläten ;)
Eli salille vaan, sopiva ruokamääräkin löytyy sitten, kun sun keho alkaa vaatimaan rakennusaineita!
Mahan pömpöttämisestä vielä, että jos syöt tosi vähän vatsa ärtyy huomattavasti helpommin, eikä sulata ruokamassaa yhtä hyvin. Itselläni oli ainakin "huonoina aikoina" aina närästystä ja vatsa kuralla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Painajainen kirjoitti:

Olen muutamassa kuukaudessa laihtunut reilut 5 kiloa ja olen jonkin verran alipainoinen.
Ongelmani on vain vatsa, jossa tuntuu olevan ylimääräinen, irrallinen kerros nahkaa. Seistessä näytän kohuullisen normaalilta, mutta istuessani pullistuu vatsani kahdelle valtavalle makkaralle, jotka tosiaan tuntuvat kädessä pelkältä irralliselta nahalta.
En haluaisi pudottaa painoa, enkä ole koskaan oikeastaan halunnutkaan. En edes omista vaakaa. Mutta haluaisin kiinteän vatsan.
Onko kellään neuvoa, millä tämä onnistuisi? Syvien vatsalihasten treenausta olen parhaillaan kokeilemassa.
Kysyisin myös, että onko normaalia, että vatsa pullistuu huomattavasti ruokailun jälkeen, vaikka se omalla kohdallani koostuu vain vähärasvaisesta kasvisruoasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu