Olen seurustellut ihanan ihmisen kanssa yli kolme vuotta. Riitelemme joskus rajusti, ja poikaystäväni on parina kertana ollut hieman "kovakourainen". Hän ei ole koskaan lyönyt minua. Tarkoitan kovakouraisuudella tönimistä ja rinnuksista kiinni ottamista. Näinä parina kertana olen itse säikähtänyt melko paljon, sillä meillä on kokoeroa aika paljon, pienellä tönäisyllä hän saa minut kumoon. Joskus kun hän on raivon partaalla (jolloin minun pitäisi ymmärtää perääntyä) menen melkein paniikkiin kun hän tekee jonkin äkkinäisen liikkeen. Jos minulta tultaisiin kysymään en uskoisi mieheni koskaan lyövän minua. Onko kenelläkään samanlaista tilannetta? Tuntuu typerältä marista pienestä(?) asiasta, mutta marisen silti...
Kokemuksia väkivallasta?
Mimi
131731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mietin samaa...marisenko turhasta. En usko että mieheni koskaan löisi minua, mutta silti hän heittää minua esineillä, potkiin (mutta ei kovaa, ei siis satu) ja tönii. En olisi kuitenkaan koskaan uskonut, että hän edes tönisi minua tms, joten voin pahasti erehtyä sen lyömisenkin kanssa. Miten lyöminen sitten enää on pahempaa...yhtälailla töniminenkin on jo väkivaltaa...lyöminen ehkä koskee fyysisesti enemmän mutta henkisesti pienikin väkivalta on kamalaa.
Seurauksena on pelko. Myös oman itsekunnioituksen menetys. Olen myös hämmentynyt, miten se mies, joka on muuten hyvä ja rakastava voi olla myös niin kamala.
Tuo ei ole turhasta marisemista.
On se ihme, jos mies ei huomaa, että pelkäät tuollaista käytöstä. Riidellä voi muutenkin.
Psyykinen,fyysinen ja henkisen väkivalta.
Itse tuntuu se on paras terapia. Mietin miten voisin väkivallan erooon ettei molemmille tulee ikävä seuraus. töniminen,nimittellään toisesta luonneista, alistaminen.. Se on väkivallan seuramus. Pitää yrittää keskustellaan yhdessä 10min. Toinen puhuu ei saa keskeyttää väliin. seuraava puhuu 10 min sitten keskustella miten voisin tehdään ratkaisee vältettään ja korjataan yhdessä eteenpäin..
lukea nää sivut, antaa hyvää näkökulmaa asiaan.
Mulla on kokemusta että moni asia selkis tätä lukiessa..
http://www.stakes.fi/sexviolence/exp/paanavausSUOMI.pdf
SIVUT MYRTIS, KIITOS!
Taas tuota paskaa. Sivuilla sanotaan heti alussa
"jokaisella naisella ja lapsella on oikeus elää ilman väkivaltaa"
Niinpä niin. Miehille tätä oikeutta ei haluta suoda. Voikin kysyä, miksi naisille pitäisi muka tasa-arvon nimissä saada samat etuisuudet ja oikeudet kuin miehillä, kun heillä kuitenkin halutaan pitää mm. tämä perinteinen etuoikeus elää suojassa väkivallalta.
Kiitos tuosta linkistä. Minä elän väkivaltaisen miehen kanssa ja etsin ratkaisua.
Väkivalta ei koskaan ole pientä eikä "marina" turhaa.
Mietihän minkä ihmeen takia olet asettanut jonkinlaiseksi rajaksi väkivallalle lyömisen?
Hyvän parisuhteen yksi piirre on se, ettei kummankaan tarvitse siinä pelätä, riidankaan aikana aj miehesi rikkoo rankasti tätä vastaan: sinä pelkäät häntä.
Kannattaa tosiaan miettiä mihin suuntaan suhde on menossa, ja onko asia mitenkään parannettavissa. Yhksi tönäisy riittää viemään hengen ihmiseltä, miten käy sillä kerralla kun miehesi tönäisee sinua, ja lyöt pääsi pöydänkulmaan, seinään tms. ja kallosi halkeaa?
Ensinnäkin teidän pitäisi löytää se tapa riidellä jossa kumpikaan ei menetä hermojaan täysin, koska se selvästi ei ole turvallista. Ja toiseksi, sinä et ole se jonka "pitäisi ymmärtää perääntyä", vaan miehesi se, jonka pitäisi ymmärtää lopettaa kun huomaa mitä on tekemässä.
Väkivallalla on taipumusta ajan myötä muuttaa muotoaan ja lisäntyä, kunnes nainen selittää itselleen että "mitäs minä tässä pienistä marisen, eihän hän ole minua vasaralla hakannut...".
Olisikohan ehkä aika keskustella asioista ja siitä miten aiotte jatkaa? Väkivalta ei ole riidellessäkään minkäänlainen vaihtoehto.
Itselläni ei enään ole samanlainen tilanne, sillä väkivalta tosiaan muutti muotoaan ja herätti miettimään, mitä todellakin jollakin kerralla voi tapahtua "vahingossa". Katsoin elämäni kalliimmaksi kuin suhteen ihmiseen joka sanoi rakastavansa ja silti satutti.
"Mietihän minkä ihmeen takia olet asettanut jonkinlaiseksi rajaksi väkivallalle lyömisen?"
Pitää se joku raja olla - eli ihmisen fyysiseen koskemattomuuteen kajoaminen vahingoittamistarkoituksessa.
Femakoita vaan vituttaa kun miehet eivät enää hakkaa niin paljon kuin ennen - on ruvettu puhumaan seksuaalisesta häirinnästä ym. paskasta... epätoivoisesti yritetään korvata vanhoja narinanaiheita.
Mutta koettakaa ämmät jo saatana vieköön ymmärtää!!! Jos nainen paiskoo tavaroita vihaisena, niin tasa-arvoisessa yhteiskunnassa mieskin saa tehdä niin!!! Sitä ette voi kieltää keneltäkään - ja jos se pelottaa niin pelätkää...
mä olen kans parisuhteessa jossa mieheni on pari kertaa pätkäissy turpaan 6vuoden aikana...vaikka se tuntu aluks ihan uskomattomalta miten niin herrasmies voi lyödä naista mut ymmärsin et se oli vaan pahaa oloa... kummalta se ehkä kuulostaa mut joskus sitä tekee asioita jotka haluaa keinolla millä hyvällä anteeks..ja jos lyöntien vastaanottaminen on edistysaskel anteeksannol niin otan ne nöyrästi vastaan...
Tässä tuli ihan deja vu -ilmiö mieleen, kun lueskelin näitä juttuja. Seurusteluaikana tyttöystävälläni oli tapana paiskoa erilaisia esineitä, joita sitten parhaani mukaan väistelin. Kolmen vuoden aikana ei ollut montaa raivoisaa riitaa, mutta ne yleensä päättyivät siten, että minä lähdin asunnosta ulos ennen kuin oli myöhäistä. Myöhemmin hän tuli sitten etsimään minua ja pyyteli anteeksi käytöstään.
Koskaan riidan aikana kumpikaan meistä ei koskenut toiseen - lähinnä kyse oli sanailusta ja naljailusta. Sitten eräs kaunis ilta hän raivostui jostain asiasta ja minä sain kuulla kunniani, mutta tällä kertaa en lähtenyt pakoon vaan jäin asuntoon. Aikansa raivottuaan minua alkoi jo pelottaa koko tilanne, koska luulin, että hän hakee puukon sanomaansa vahvistamaan. Silloin tukistin häntä ja sanoin, että lopettaa raivoamisen. Tuon jälkeen emme enää tapelleet, mutta ilmeisesti hän säikähti tosissaan ja alkoi pelätä minua.
Kuten arvata saattaa suhde loppui sitten aikanaan. Mietin vaan tässä, että mitähän olisin voinut tehdä sen sijaan, että puolustin itseäni. Puhe ei ainakaan ottanut toimiakseen raivoamisen aikaan, mutta asiasta olisi pitänyt tietenkin puhua joskus muulloin.
Ainoa asia minkä olen riitakohtauksista oppinut on se, että lähden mieluummin pois asunnosta kuin jään jatkamaan riitaa. Ja pitäisi myös muistaa keskustella vaikeista asioista.
Olen joskus itsekin miettinyt, mikä loppujen lopuksi on väkivaltaa. On nimittäin muutaman kerran riidellessämme sattunut, että poikaystäväni käy kovakouraiseksi kimpaantuessaan minuun - hän on tarrannut ranteeseeni seurauksena mustelmia, tarttunut niskastani kovakätisesti (näytti sivusta katsoneen ystävänikin mielestä pahalta), paiskonut esineitä lattialle (ei minua kohti)tai vähintäinkin estänyt karkaamasta paikalta pidellen kiinni. Jokainen näistä on tapahtunut ainoastaan yhden kerran (paitsi kiinnipiteleminen, jonka hän tekee niin ettei satuta), sillä olen aina tilanteen rauhoituttua sanonut, että sai olla viimeinen kerta kuin noin teet ja että minuun sattuu tai että pelkään häntä, kun hän tekee noin ja että pelon alla en suostu hänen kanssaan elämään. Aina poikaystäväni on katunut, pyytänyt anteeksi eikä todellakaan toistanut enää näitä 'ojennustoimenpiteitä'. Hänen sanojensa mukaan sitä ei vain ole silloin tapahtuneen aikana tajunnut, millainen voimankäyttö tekee kipeää.
Korostan siis, että poikaystäväni ei halua satuttaa minua, hän on vain kiivas luonteeltaan (leppyy onneksi myös yhtä nopeasti)eikä ole aina ajatellut, mikä voi mahdollisesti tehdä kipeää ja minä taas olen luonteellani sellainen, että saan päähäni tehdä tempauksia jotka saavat hänet suuttumaan. Molemmissa on siis tavallaan syytä. Ja kun huomautan voimankäytöstä, hän osaa kyllä jättää sen pois.
Ja silti pelkään joskus. Olen huomannut, että käyttäydyn melko visusti niin, etten suututa häntä ainakaan kovin pahasti. Mikä on sinänsä hyvä asia, mutta jos se johtuu pelosta...en tiedä. En usko, että hän ikinä löisi minua (ei varmaan ikinä antaisi anteeksi itselleenkään), mutta entä jos joskus ihan todella suututan hänet?
Mutta pitänee vaan luottaa ja vastaisuudessakin kitkeä pois kaikki fyysisen vallankäytön ilmentymät, jos niitä tulee. Mies on aina kuitenkin naista vahvempi, eikä sitä ole tervettä käyttää väärin hyväkseen.
Mikä meitä naisia oikein vaivaa?!
Viimeiseen asti yritämme selitellä itsellemme miehen väkivaltaista käytöstä, etsiä itsestämme syytä.
Väkivalta pahenee aina, koska mies huomaa, että saa sillä tavoin naisen käyttäytymään niin kuin haluaa.
Nainen, kysy itseltäsi: -Olenko jo alkanut varoa sanomasta ja tekemästä mitään, mikä ärsyttäisi miestäni? Uskallanko enää ottaa puheeksi asian kuin asian mieheni kanssa ilman pelkoa hänen reaktiostaan?
Itse olin vuosia väkivaltaisessa suhteessa. Mies sa minut uskomaan, että hän sai ojentaa minua, koska olin aiheetta mustasukkainen. Lopulta mustasukkaisuus osoittautui aiheelliseksi, mutta kierre oli silloin jo valmis. Olin alkanut uskoa, että olen niin huono ettei kukaan muu edes huolisi minua. Yritin puhua vanhemmilleni, mutta he syyllistivät minua kun en pystynyt jättämään miestä. Lopulta mies väänsi käteni poikki, tahallaan, huudostani välittämättä, kun en suostunut istumaan hänen viereensä vuoteelle(!). Sairaalasta soitin asianajajalle, joka otti yhteyttä myös poliisiin puolestani.
Vielä tänäkin päivänä kiitän luojaa/hyvää tuuria siitä, että mies tarttui vääntääkseen käteeni, ei niskaani.
Naiset, vain jättäkää väkivaltainen mies heti. Vain sillä tavalla asiat joskus muuttuvat niin, että miehet alkavat käyttää muita tapoja selvitellä ristiriitoja suhteessa.