Ruokakuponki

Istuskelin New Yorkin kuppilassa ja ihmettelin maailman menoa.

Viereisessä pöydässä oli kovaääninen miespari, jonka ensin kuvittelin riitelevän ja selvittelevän rakkauselämäänsä.

Kovaäänisen selvittelyn jatkuessa tuli kuitenkin ilmeiseksi, että kyseessä oli kaksi ns. yrittäjää. Toinen heistä asui täällä Nyrokissa ja toinen oli tullut Suomesta asti hakemaan "oppeja" pisneksiin, kuten hän siitä totesi kovaan ääneen.

Suomalaisyrittäjä oli kovin kiinnostunut köyhien ruokakupongeista, joita oli kuullut jaettavan täällä puolen lätäkköä.

Paikallinen yrittäjä selitteli kovin tohkeissaan, kuinka loistava bisnes nuo kupongit ovatkaan ja kuinka tyhmiä viranomaiset oikein ovat. Kupongit kun eivät kata tupakkaa, polttoainetta ja mitään tuollaista joillekin tärkeätä. Seurauksena on ollut massiivinen musta pörssi. Yrittäjä lunastaa kuponkeja puoleen hintaan tai allekin, jos asiakas vaikuttaa epätoivoiselta. Vastineeksi saa tuotteita, joita ei muuten myytäisi.

Suomalainen pisnesmiäs kiherteli tyytyväisenä ja murisi kovalla äänellä, että kyllä näitä pitää saada Suomeenkin. Kun kuulemma eivät laiskat halua tulla ilmaiseksi töihin enää.

Bisnesmahdollisuudet ovat pohjattomat, kuittasi jenkkiläistynyt "paikallinen". Riski on mitätön, kunhan muistaa pitää tuplakirjat. Suomalainen ”yrittäjä” tuijotti itsenään, eli hölmönä. Mitä toinen tarkoitti? No, tietysti sitä, että on eri kirjanpito viranomaisia varten ja toinen kirjanpito itseä varten.
0142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vedätystä? kirjoitti:

Istuskelin New Yorkin kuppilassa ja ihmettelin maailman menoa.

Viereisessä pöydässä oli kovaääninen miespari, jonka ensin kuvittelin riitelevän ja selvittelevän rakkauselämäänsä.

Kovaäänisen selvittelyn jatkuessa tuli kuitenkin ilmeiseksi, että kyseessä oli kaksi ns. yrittäjää. Toinen heistä asui täällä Nyrokissa ja toinen oli tullut Suomesta asti hakemaan "oppeja" pisneksiin, kuten hän siitä totesi kovaan ääneen.

Suomalaisyrittäjä oli kovin kiinnostunut köyhien ruokakupongeista, joita oli kuullut jaettavan täällä puolen lätäkköä.

Paikallinen yrittäjä selitteli kovin tohkeissaan, kuinka loistava bisnes nuo kupongit ovatkaan ja kuinka tyhmiä viranomaiset oikein ovat. Kupongit kun eivät kata tupakkaa, polttoainetta ja mitään tuollaista joillekin tärkeätä. Seurauksena on ollut massiivinen musta pörssi. Yrittäjä lunastaa kuponkeja puoleen hintaan tai allekin, jos asiakas vaikuttaa epätoivoiselta. Vastineeksi saa tuotteita, joita ei muuten myytäisi.

Suomalainen pisnesmiäs kiherteli tyytyväisenä ja murisi kovalla äänellä, että kyllä näitä pitää saada Suomeenkin. Kun kuulemma eivät laiskat halua tulla ilmaiseksi töihin enää.

Bisnesmahdollisuudet ovat pohjattomat, kuittasi jenkkiläistynyt "paikallinen". Riski on mitätön, kunhan muistaa pitää tuplakirjat. Suomalainen ”yrittäjä” tuijotti itsenään, eli hölmönä. Mitä toinen tarkoitti? No, tietysti sitä, että on eri kirjanpito viranomaisia varten ja toinen kirjanpito itseä varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu