taas

Onko näitä enemmänkin? Minun kohdalleni on sattunut jo kaksi peräkkäin.
Kyseessä työssä käyvä mies. Ei suuripalkkainen, mutta kokopäivätyössä.
Yhden ainoan kerran hän on tarjonnut minulle elokuvalipun.
En syö hänen luonaan mitään, koska allergian vuoksi minulla on omat eväät.
Hän valittaa koko ajan että kaikki on niin kallista..
Kuitenkin on varaa käydä kaljalla ja ostaa sitä kotiinkin ja hakea sitä Tallinnasta hiukan enemmänkin.
Minä en ole pyytänyt häneltä koskaan mitään. Olen leiponut hänelle viemisiä. Hän on syönyt luonani joka kerran kun käy. Maksan aina omat kuluni.
Nyt on alkanut käydä niin, että kukkaro jää usein kotiin tai se on tyhjä. Hän odottaa ilmeisesti (vaikea uskoa että muisti niin huono) maksaisin hänenkin kulujaan, mutta en ole ollut kuulevinanikaan.
Hän haluaisi muuttaa luokseni (tietysti täysihoitoon)
Olen sanonut ihan suoraan, että turha voivotella bensan hintaa jos varaa juoda viinaa tai myyköön auton ja että minua ei ole pakko viedä mihinkään.
Nyt mittani on täynnä. Kyseessä n. 60 mies, edellinen oli nuorempi.
1538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nuukailu on säästämistä, säästeliäästi elämistä, mutta tuo miehen käytöshän on sensijaan ilmiselvää hyväksikäyttämistä ja/tai sen yritystä.

Älä luule, etteikö kaiki pahenisi jos myönnyt hänelle.

Nyt hälytyskellot kilisemään; hänhän kokeilee vasta kepillä jäätä.

Heivaa tuommoinen kyylä marmattaja ulos hyvän sään aikana elämästäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuukaillaan kirjoitti:

Onko näitä enemmänkin? Minun kohdalleni on sattunut jo kaksi peräkkäin.
Kyseessä työssä käyvä mies. Ei suuripalkkainen, mutta kokopäivätyössä.
Yhden ainoan kerran hän on tarjonnut minulle elokuvalipun.
En syö hänen luonaan mitään, koska allergian vuoksi minulla on omat eväät.
Hän valittaa koko ajan että kaikki on niin kallista..
Kuitenkin on varaa käydä kaljalla ja ostaa sitä kotiinkin ja hakea sitä Tallinnasta hiukan enemmänkin.
Minä en ole pyytänyt häneltä koskaan mitään. Olen leiponut hänelle viemisiä. Hän on syönyt luonani joka kerran kun käy. Maksan aina omat kuluni.
Nyt on alkanut käydä niin, että kukkaro jää usein kotiin tai se on tyhjä. Hän odottaa ilmeisesti (vaikea uskoa että muisti niin huono) maksaisin hänenkin kulujaan, mutta en ole ollut kuulevinanikaan.
Hän haluaisi muuttaa luokseni (tietysti täysihoitoon)
Olen sanonut ihan suoraan, että turha voivotella bensan hintaa jos varaa juoda viinaa tai myyköön auton ja että minua ei ole pakko viedä mihinkään.
Nyt mittani on täynnä. Kyseessä n. 60 mies, edellinen oli nuorempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu