eräs

tästä voimme taas oppia:
2 kuukautta sitä paskaa, ensimmäinen kuukausi oli ihana ja alkoi haaveilla, se oli virhe.
sitten ei soittoja, silloin tällöin anteeksipyyntöjä ja lupailua paremmasta. kuitenkin syytöksiä että minä olen käsittänyt kaiken väärin, ja hänen käytöksensä on ihan hyväksyttävää, viikkoja muualla.
vaikka vaadin selitystä ja suoraan sanomista häneltä että lopettaisi jutun, niin ei, sitä en saanut, vaikka ihminen jolla olisi omatunto tekisi lopun toisen kärsimyksestä.
on kuin hän ei olisi halunnut myöntää tehneensä mitään väärää, lopettamisen suhteen ja jätti siksi lopettamisen minun niskoilleni. tiedoksi vain narsisti paska sinussa on paljonkin vikaa, minä olen ollut liian hyvä sietääkseni sinunlaistasi.
viikkoja mietin syytä tuollaiseen käytökseen ja vihasin itseäni että olin päästänyt itseni siihen tilanteeseen tuollaisen paskan perään.
lopulta minä jouduin lopettamaan yhteydenpidon ja olla vahva.
ennen kuin unohdan, iloni on että joku tyttö satuttaa häntä yhtä pitkään.
31004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuullostaa NIIN tutulle... Ei sallainen ihminen ole terve joka voi noin vaan satuttaa toisia ihmisiä! Varmaan uskoo itsekkin kaikkiin juttuihinsa.. Ja ainahan se vika on kaikissa muissa... :(
Toivotan sulle parempaa jatkoa!

Äänestä
  • kokemusta on ns jollain tavoin narsistisesta miehestä. syksyllä lopetetiin ja keväällä rupesi vierailemaan sivuillani ja pitkään oli chat kutsuja mutta en ottanut yhteyttä ja lopulta suljin hänet siis torjuin. sitkeesti roikkui aina koneella kun minäkin ja avasin sivit.... rupes tulemaan kaikkea paskaa kuten mä en voi mitenkään korvata tekemiäni virheitä ja paska jatkui lässyttämällä tyyliin joka oli hänen tapaistaan. rakastaa ja läpätilää.....oltiin sit puhelin yhteydessäkin mut arvatte kyllä pitikö lupaukset ja läpätiläät. ei että hattullinen paskaa vain hälle

    Äänestä

Vihdoinkin löysin hänet. Ihastuminen, rakastuminen, suuret toiveet ja odotukset...Halusin ihmisen, johon voisin luottaa täysin, jonka lähellä minun olisi hyvä olla ja joka olisi minulle tärkeämpi muita. Ja jolle minä olisin tärkeä, joka jakaisi kanssani elämänsä. En tiedä miksi hän valitsi minut, hän varmaan vaistosi epävarmuuteni ja olin ns. helppo saalis. Hänen täytyi ymmärtää, että juuri minä olen se, jolla ei ole voimia vastustaa ja olla nielaisematta kaikkia selityksiä ja tekosyitä. Eikä voimia selvitä tästä yli kovin helposti. Haluaisin niin olla hänen lähellään, mutta olemme kilometrin päässä toisistamme. Minun on kai vaan tyydyttävä olemaan onnellinen edes niistä harvoista hetkistä, jolloin tunnen meidän olevan tärkeitä toisillemme. Entä muulloin? Minä varmaan elän ja hengitän ja yritän unohtaa, että häntä on olemassakaan. Surullista, koska haluaisin ajatella häntä koko ajan. Hän ei halua jakaa elämäänsä minun kanssani, minun on tyydyttävä siihen mitä saan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


narsisti koiran omistaja kirjoitti:

tästä voimme taas oppia:
2 kuukautta sitä paskaa, ensimmäinen kuukausi oli ihana ja alkoi haaveilla, se oli virhe.
sitten ei soittoja, silloin tällöin anteeksipyyntöjä ja lupailua paremmasta. kuitenkin syytöksiä että minä olen käsittänyt kaiken väärin, ja hänen käytöksensä on ihan hyväksyttävää, viikkoja muualla.
vaikka vaadin selitystä ja suoraan sanomista häneltä että lopettaisi jutun, niin ei, sitä en saanut, vaikka ihminen jolla olisi omatunto tekisi lopun toisen kärsimyksestä.
on kuin hän ei olisi halunnut myöntää tehneensä mitään väärää, lopettamisen suhteen ja jätti siksi lopettamisen minun niskoilleni. tiedoksi vain narsisti paska sinussa on paljonkin vikaa, minä olen ollut liian hyvä sietääkseni sinunlaistasi.
viikkoja mietin syytä tuollaiseen käytökseen ja vihasin itseäni että olin päästänyt itseni siihen tilanteeseen tuollaisen paskan perään.
lopulta minä jouduin lopettamaan yhteydenpidon ja olla vahva.
ennen kuin unohdan, iloni on että joku tyttö satuttaa häntä yhtä pitkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu