Nyt täytyy sanoa et ensimmäistä kertaa elämässäni en ymmärrä miehen käytöstä.
Tapasin mihen internetissä, asuu aika kaukana eikä siksi olla voitu nähdä livenä mut sitäkin enemmän mesengerissä kameroiden kanssa. Ollaan puhuttu 4kk ajan päivittäin n. 5-8 h yöaikaan. Molemminpuoleinen ihastus ja rakastus oli ilmeistä.
Ystävystyttiin, mies alkaa puhua tunteistaan ja lopulta sai minutkin jättämään varovaisuuden huitsin nevadaan.
Yhtäkkiä täyskäännös. Puhumme kerran viikossa ehkä 2 tunnin ajan, valittelee koko ajan väsymystään, ei katso kamerassa ns. "silmiin" eli siis peittelee kasvojaan. Ei vastaa meileihin jota sateli koko ajan ennen. Olen kysynyt usean kerran onko enää kiinnostunut vai haluaako lopettaa homman ja aina sama vastaus et on vain niin väsynyt ettei kykene enää samaan kuin ennen. Että tunteet tallella mutta töitä liikaa. Että en kiinnittäisi huomiota koko asiaan.
Hänen piti tulla tutustumaan minuun tänä viikonloppuna livenä, mut jätkästä ei ole kuulunut mitään sitten puoleentoista viikkoon. Ei vastaa tekstiviestiin jossa kysyn että tuleeko vai sovinko omia menoja. Ei vastaa meileihin. Ei siis mitään!!! Ja nyt alkaa kyllä vituttamaan. Ei se, että olen rakastunut, eikä sekään että homma menisi syteen ennenkuin alkaisikaan mutta se että miehessä ei ole sen verran MUNAA ja kohteliaisuutta informoida muuttuneista tilanteista. Kuinka vitun vaikeaa on kirjoittaa lyhyt meili jossa lukisi vaikka et ei tää homma onnistu. oon pahoillani. Kota pärjäillä. Moimoi.
Tuntuu tosi typerältä yrittää kysellä perään et onko joku hätänä? Kiinnostaako vielä? Musta kun pääsis niin nätisti eroon kertomalla asioiden oikean tolan. En ole mikään monsteri joka jäisi terrorisoimaan toisen elämää.
Vituttaa sekin et homma oli 4kk ajan kuin sielunkumppanin kanssa olisi keskustellut. oman puolikkaansa. ja se on varmaa et tunne on ollut samanlainen, silmät kyllä kertovat totuuden. Ja sit yhtäkkiä hiljaisuus, ihan kuin eri ihminen olisi astunut kehiin.
Kertokaa nyt mulle jumalauta miehet mitä tämä älykääpiö duunaa kun se ei näy itte siihen pystyvän.
Ja ainiin. Seurusteltiin molemmat kun tavattiin. Sen jälkeen kun rakaistuin, jätin oman kumppanini koska tunsin että en olisi reilu jäädessäni hänen luokseen jos olin kiinnostunut toisesta. Exäni on niin ihana mis että ansaitsee onnen hänkin ja olemme erittäin hyviä ystäviä nyt. Meillä menee exän kanssa nyt paremmin kuin koskaan kun jumiutunut tilanne aukesi. Ja tän toisen miehen temppuilu alkoi hti sen jälkeen kun erosin. Ja hän edelleen siis seurustelee tyttöystävänsä kanssa.
miehekästä joo
13
489
Vastaukset
- Hossi & köysi
metriä laitetaan tavaraa tulemaan?
aina hankala vastata.
Kyse saattoi olla pelkästä pelistä, eikä hänellä ollut aikomusta erota. Ensimmäisenä tulee mieleen.
Sitten kun kerroit eronneesi, hän pelästyi ja siksi hän on vähentänyt yhteydenottojaan.- ei ymmärrä ei...
Mutta jälleen kerran, miksi ei sanoisi ettei enää kiinnosta?
Vaikea uskoa et olisi pelaillut vain, mutta eihän sitä koskaan toki tiedä. Enpä ole ennen törmännyt niin hurmaavaan ja luotettavan oloiseen mieheen. Hiljaisissa vesissähän ne kalat kutevat. Auervaarakin osai asiansa. - Papeete1
ei ymmärrä ei... kirjoitti:
Mutta jälleen kerran, miksi ei sanoisi ettei enää kiinnosta?
Vaikea uskoa et olisi pelaillut vain, mutta eihän sitä koskaan toki tiedä. Enpä ole ennen törmännyt niin hurmaavaan ja luotettavan oloiseen mieheen. Hiljaisissa vesissähän ne kalat kutevat. Auervaarakin osai asiansa.Miten kukaan voi saada luotettavaa vaikutelmaa miehestä joka pettää kumppaniaan?? Hommahan on tasan päin vastoin. Se on epäluotettava ja osoitti sen myös taas.
Ihan vaan päiviensä piristykseksi taisi kirjoitella ilman aikomustakaan erota. ei ymmärrä ei... kirjoitti:
Mutta jälleen kerran, miksi ei sanoisi ettei enää kiinnosta?
Vaikea uskoa et olisi pelaillut vain, mutta eihän sitä koskaan toki tiedä. Enpä ole ennen törmännyt niin hurmaavaan ja luotettavan oloiseen mieheen. Hiljaisissa vesissähän ne kalat kutevat. Auervaarakin osai asiansa.Auervaara teki kylläkin katoamistempun melko nopeasti, sen jälkeen kun ladyn kukkaronnyörit oli auenneet.
Tietysti olisi se toiselle helpompaa, mikäli tiedottaisi missä hänen ajatuksensa törmäilevät.
Sinänsä voidaan myös ihmetellä, miten töistä huolimatta miehellä oli aikaa jutella öisin.
Ellei sitten ole ilta- tai yötyössä.- ei ymmärrä ei
runontaja kirjoitti:
Auervaara teki kylläkin katoamistempun melko nopeasti, sen jälkeen kun ladyn kukkaronnyörit oli auenneet.
Tietysti olisi se toiselle helpompaa, mikäli tiedottaisi missä hänen ajatuksensa törmäilevät.
Sinänsä voidaan myös ihmetellä, miten töistä huolimatta miehellä oli aikaa jutella öisin.
Ellei sitten ole ilta- tai yötyössä.Olemme molemmat päivätöissä ja juttelut tehtiin yöunien sijasta. Minullakin oli viikkoja jolloin olin nukkunut yhteensä 7 tuntia. Oli saakelin raskasta mutta samalla tajuttoman ihanaa. Ihan järjetöntä oli koko juttukin alusta alkaen. Se vain imi mukaansa 3 päivässä, hullaannutti ja voi luoja sitä seksuaalista vetovoimaa ja kaipuuta. En ole KOSKAAN elämäni aikana kokenut moista tunteiden paloa ja olen jo sentään 29v.
Mitä tulee kaverin "luotettavuus" kommenttiin niin lähinnä pidin hänen arvomaailmaastaan. Halusta saada lapsia ja lämmin koti (joita nykyinen tyttöystävä ei halua antaa) jne... Meillä vain synkkasi. Toki tiedostan että hän pettää/petti puolisoaan, mutta pahempiakin rikoksia kuin rakastuminen toiseen on olemassa. Ja jos välissä on 5000km niin ei sitä hevillä jätetä puolisojaan ja lähdetä toisen matkaan edes näkemättä tätä livenä. Tänä viikonloppuna oli tarkoitus ottaa selvää onko vetovoimaa kameroiden ulkpuolellakin mutta eipä siitä tullut sitten mitään minulle tuntemattomista syistä. - ei ymmärrä ei
Papeete1 kirjoitti:
Miten kukaan voi saada luotettavaa vaikutelmaa miehestä joka pettää kumppaniaan?? Hommahan on tasan päin vastoin. Se on epäluotettava ja osoitti sen myös taas.
Ihan vaan päiviensä piristykseksi taisi kirjoitella ilman aikomustakaan erota.Tilanne on toki niin monimutkainen ettei sitä voi selventää tuhlaamatta liikaa aikaa ja bittejä. Kyse ei toki ole aviopuolisoista, eivät edes asu saman katon alla ja tapailukin oli heillä aika summittaista, kerran kaksi viikossa. Herra on minua hivenen nuorempi ja rehellisesti sanoen et ole pitänyt heidän suhdettaan kovinkaan vakavana. Haluavat elämältä eri asioita ja ovat jatkaneet ko. mainitsemallani tavalla 4 vuotta. Lieventäviä asianhaaroja löytyy.
Mutta luotettava tai ei, niin ainakin tämä viimoinen tempaus vei sen viimosenkin luotettavuuden tästä miehestä. On se prkl ettei osata ilmoitella... murr...
- ootteko..
te nyt tavannu oikeasti vai "tavannu netissä"?
Mun mielestä minkäänlaista edes suhteen alkua ei ole olemassa ennenkuin on sanottu käsipäivää ja nähty naamatusten livenä! mikäli olette tavanneet livenä ja tehneet sillai.
Olet tavannut pelimiehen.- ei ymärrä ei
Niin siis emme ole tavanneet livenä. Tehneet vain videopuheluita messengerin kautta eli siis olen katsonut häntä videon välityksellä sekä puhnut hänen kanssaan. Nyt tänä viikonloppuna hänen piti saapua tervehtimään minua mutta eipä ole ilmoitellut tulostaan. Välillämme on siis noin 5000 km. Ja tätä tapaamista siis on suunniteltu 3 kk. Tapaamisen jälkeen oli tarkoitus arvioida tää homma uudelta pohjalta.
Ja ei: Suhteesta ei voi todellakaan puhua ennekuin näkee toisen nokitusten. Se tässä ihmetyttääkin. Kovat oli puheet ja kaipuut päästä syliini, mutta kun tositoimet tulee eteen, ei vaivauduta edes ilmoittelemaan.
Alkaa tuntua siltä etten haluakaan koko mokomaa. Naista pitää kunnioittaa sen verran että voi seistä tämän edessä miehenä joka ottaa vastuun ja ilmoittelee jos mieli muuttuukin. ei ymärrä ei kirjoitti:
Niin siis emme ole tavanneet livenä. Tehneet vain videopuheluita messengerin kautta eli siis olen katsonut häntä videon välityksellä sekä puhnut hänen kanssaan. Nyt tänä viikonloppuna hänen piti saapua tervehtimään minua mutta eipä ole ilmoitellut tulostaan. Välillämme on siis noin 5000 km. Ja tätä tapaamista siis on suunniteltu 3 kk. Tapaamisen jälkeen oli tarkoitus arvioida tää homma uudelta pohjalta.
Ja ei: Suhteesta ei voi todellakaan puhua ennekuin näkee toisen nokitusten. Se tässä ihmetyttääkin. Kovat oli puheet ja kaipuut päästä syliini, mutta kun tositoimet tulee eteen, ei vaivauduta edes ilmoittelemaan.
Alkaa tuntua siltä etten haluakaan koko mokomaa. Naista pitää kunnioittaa sen verran että voi seistä tämän edessä miehenä joka ottaa vastuun ja ilmoittelee jos mieli muuttuukin.mennyt suunnitelmien mukaisesti ja haluaisitte yhteisen loppuelämän, kumpi muuttaisi?
Tuo 5 000 km on pitkä matka ja taakse joutuisi jättämään kaikki tuttu ja turvallinen.
Saattaa siis olla, että nuo asiat on painaneet miehen mieltä ja siksi pakeneminen.
Etenkin kun huomioidaan, että hänen temppuilunsa alkoi siinä vaiheessa, jolloin jätit miesystäväsi.
Siinä yksi arvaus arvauksien joukossa.- ei ymmärrä ei
runontaja kirjoitti:
mennyt suunnitelmien mukaisesti ja haluaisitte yhteisen loppuelämän, kumpi muuttaisi?
Tuo 5 000 km on pitkä matka ja taakse joutuisi jättämään kaikki tuttu ja turvallinen.
Saattaa siis olla, että nuo asiat on painaneet miehen mieltä ja siksi pakeneminen.
Etenkin kun huomioidaan, että hänen temppuilunsa alkoi siinä vaiheessa, jolloin jätit miesystäväsi.
Siinä yksi arvaus arvauksien joukossa.Totta, ne asiat askarruttivat hänen mieltään.
Tarkoitus oli, että hän olisi muuttanut tänne Suomeen. Itse sitä ehdotti, sanoi että hän mielellään tekisi sen vuokseni. Avautui toki sen suhteen, että kuulemma arvelutti että mitenkähän tuon suomenkielen oppisi (oma kieli hollanti) ja saisiko töitä englanninkielisenä.
On vain niin kummallista miten luonne voi muuttua muutamassa viikossa niin täydellisesti... surullista ehkä enemmän kuin kummallista.
Miehellä kun oli vielä suuret puheet siitä miten näkee meidät muutaman vuoden päästä: asettuneena suomeen, kummallakin työ ja jaettu oma koti minne tulla työpäivän jälken yhteistä muksua paapomaan.
Minun on hyvin vaikea uskoa, että joku jaksaisi huvikseen syöttää/nautiskella tuollaista illuusiota 4kk (?) En toki tunne miehiä niin paljon että voisin arvioida suurella otannalla ko. sukupuolen luotettavuuden, mutta tosi oudksi tämän miehen käytökse tunnen. ei ymmärrä ei kirjoitti:
Totta, ne asiat askarruttivat hänen mieltään.
Tarkoitus oli, että hän olisi muuttanut tänne Suomeen. Itse sitä ehdotti, sanoi että hän mielellään tekisi sen vuokseni. Avautui toki sen suhteen, että kuulemma arvelutti että mitenkähän tuon suomenkielen oppisi (oma kieli hollanti) ja saisiko töitä englanninkielisenä.
On vain niin kummallista miten luonne voi muuttua muutamassa viikossa niin täydellisesti... surullista ehkä enemmän kuin kummallista.
Miehellä kun oli vielä suuret puheet siitä miten näkee meidät muutaman vuoden päästä: asettuneena suomeen, kummallakin työ ja jaettu oma koti minne tulla työpäivän jälken yhteistä muksua paapomaan.
Minun on hyvin vaikea uskoa, että joku jaksaisi huvikseen syöttää/nautiskella tuollaista illuusiota 4kk (?) En toki tunne miehiä niin paljon että voisin arvioida suurella otannalla ko. sukupuolen luotettavuuden, mutta tosi oudksi tämän miehen käytökse tunnen.oppii, mikäli haluaa oppia.
Auttaa paljon, kun jatkuvasti puhuu kyseistä kieltä.
Paljon kiinni ammatista, toiset saa nopeasti töitä, toiset ei ikinä.
Harvempi sinänsä jaksaisi vedättää toista pitkään, ei kuitenkaan unohdeta, että narrillakin on roolinsa.
Yksi asia mikä tuli mieleen, on tämä:
Miehellä elämäntilanne vaikea sinä hetkenä kun kohtasitte ja mies katsoi pääsevänsä tilanteesta pois, mikäli muuttaisi pois.
Sattumalta tilanne miehen puolelta purkautui samaan aikaan, jolloin sinä erosit miesystävästäsi.
Tuossa tapauksessa sinä kävit tarpeettomaksi ja se selittäisi miksi hän enää ei pidä yhteyttä.
Suosittelen unohtamaan hänet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909