Eräs läheiseni, vanha ihminen jo, kuoli muutama päivä sitten. Kuolema ei hänen kannaltaan ole surullinen asia, tiedän hänen olleen valmis siihen. Meidän muiden on vain opittava elämään ilman häntä ja se surettaa...
Tämä vuosi on ollut rankka muutenkin. Eräs sukulaiseni, ei kovin läheinen tosin, kuoli myös. Lisäksi sisareni sai vakavan sairauskohtauksen.
Nyt tuntuu siltä etten enää vaan yksinkertaisesti jaksa surra. En jaksa ajatella tuota kuollutta ihmistä ja sitä, ettei häntä enää ole. En jaksa keskustella muiden häntä surevien kanssa, vaikka tiedän että jotkut heistä tarvitsisivat paljon tukea. Olen itse hyväksynyt sen, että hän kuoli, ei ole kysymys tapahtuneen kieltämisestä.
Tuntuu siltä että energia menee vain johonkin. Väsyttää koko ajan. Ja pelottaakin että mitä vielä tapahtuu. Kohta varmaan hajoaa parisuhdekin kun ei jaksa huomioida toista yhtään. Ei oikeastaan jaksa olla kiinnostunut, kuten pitäisi.
No, kai tämä tästä ohi menee, vaikka nyt tuntuukin niin ylivoimaiselta. Helpointa on olla töissä ja siellä elää normaalia elämää ja kuunnella muiden normaaleja juttuja. Ei mitään suuria huolia ja pelkoja. Oispas vaan mullakin niin.
Tämä vuosi on ollut rankka muutenkin. Eräs sukulaiseni, ei kovin läheinen tosin, kuoli myös. Lisäksi sisareni sai vakavan sairauskohtauksen.
Nyt tuntuu siltä etten enää vaan yksinkertaisesti jaksa surra. En jaksa ajatella tuota kuollutta ihmistä ja sitä, ettei häntä enää ole. En jaksa keskustella muiden häntä surevien kanssa, vaikka tiedän että jotkut heistä tarvitsisivat paljon tukea. Olen itse hyväksynyt sen, että hän kuoli, ei ole kysymys tapahtuneen kieltämisestä.
Tuntuu siltä että energia menee vain johonkin. Väsyttää koko ajan. Ja pelottaakin että mitä vielä tapahtuu. Kohta varmaan hajoaa parisuhdekin kun ei jaksa huomioida toista yhtään. Ei oikeastaan jaksa olla kiinnostunut, kuten pitäisi.
No, kai tämä tästä ohi menee, vaikka nyt tuntuukin niin ylivoimaiselta. Helpointa on olla töissä ja siellä elää normaalia elämää ja kuunnella muiden normaaleja juttuja. Ei mitään suuria huolia ja pelkoja. Oispas vaan mullakin niin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Väsyyhän sitä jo suremaankin...tiedän mulla oli sellanen ajanjakso että parin vuoden ajan ihan koko ajan suuria vastoinkäymisiä...ihan hirveitä ja no kun aina yhdestä selvisin tuli uusi ja uusia alko tuntumaan että eihän tässä elämässä ole MITÄÄN järkeä etten enää jaksa ja pisteenä iin päälle löi elämä kovalla kädellä menetin lapseni äkillisesti.. joo-o siinä kuule pällin sekoamista oltiin lähellä ihan rajalla..niin kova paikka se oli ja se sureminen päälle ei kovin energiselta elämä tuntunu...mutta...mutta nyt on kohta puolitoista vuotta..menny on ollu kovasti surua mutta vielä sitä vaan purjehtii...PIDÄ KUITENKIN se parisuhde jossain langoissa...monesti ei enää jaksa sitä surua päälle...eihän se niin ihanaa väliin ole kun kaikki on menny päin p:tä mutta asioilla on tapana ajan kanssa lutviutua ja toinen toistaan tukien menkää eteenpäin meillä on lujittunut suhde kuitenkin nyt ja luojan kiitos ollaan kestetty kaikki...vaikka välillä oltiin eron partaallakin ...mutta kukapa sitä surussa niin pystyy huomioida toista hyvä kun ittensä kasassa saa pidettyä...ja toinen suree eri tavalla hyväkin suhde menee pilalle jos niin äkisti tekee noita ratkaisuja ....tsemppii sinulle pidä ittestäs huolta ja siitä toisestakin ilot ja surut yhdessä...kaiken se kestää...kaiken se kärsii..
kuin sille tuntuu ja silloin kuin tuntuu, sitten vähitellen yrittää päästä takaisin normaaliin elämään kiinni ja olla ihmisten kanssa. Ajattele että hänellä on nyt hyvä olla ja kaikkia hienoja muistoja joita sinulla on hänestä. Ajan kanssa siitä pääsee yli... Positiivinen ajattelu auttaa, ja jos alkaa oikein ahdistamaan ottaa motoksi että hymyilen vielä vaikka irvistämällä jos ei muuten saa iloa pintaan. :) Puolisosi varmasti ymmärtää että sinulla on nyt vaikeaa ja menee aikansa että pääsee asiasta yli... Koita jaksella, et ole yksin!
Otsikon luettuani ajattelin että sinulta on kuollut joku niin läheinen ihminen, että olet aivan apatiassa sen tähden. Kukaan ei ole minusta pakotettu suremaan kaukaisia sukulaisia enempää kuin mitä oikeasti tuntee. Lähinnä se on itselläni ollut vain sellaista pientä haikeutta tai alakuloa. Tietysti joudut kuuntelemaan muita ja se voi olla raskasta, jos itsellä on muita murheita elämässä. Yritä olla vähemmän tavoitettavissa ja vastata esim. puhelimeen vain silloin kun jaksat oikeasti jutella. Hautajaisten jälkeen tilanne luultavasti rauhoittuu taas.