Loppukevennys.

Tai sitten ei. Kunhan tossa kattelin uutisia nimikkokanavalta ja pudistelin päätä surullisena.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/668312
Virossa on tänä vuonna rekisteröity jo liki kolmesataa uutta hiv-tartuntaa. Viron kansanterveyslaitoksen mukaan tartunnan saaneista yli puolet on miehiä.

Eniten viruksenkantajia on Tallinnassa, jossa on alkuvuoden aikana rekisteröity 117 tapausta. Toiseksi eniten heitä on Narvassa ja sitä ympäröivässä Itä-Virunmaan maakunnassa.

Suurin osa tartunnoista on 24-30-vuotiailla. Kaksi hiv-tartunnan saaneista on alle neljävuotiaita pikkulapsia.

Noin puolet tartunnoista leviää sukupuoliteitse.

Virossa on rekisteröity kaikkiaan yli 6600 hi-viruksen kantajaa. Aidsiksi asti virus on kehittynyt runsaalla 200 sairastuneella.

Virallisista luvuista huolimatta hiv-positiivisia arvellaan olevan Virossa todellisuudessa jopa 13 000, sillä kaikkia tapauksia ei ole todettu ja rekisteröity.

(MTV3-STT)



Uutisissa haastateltava mies sanoi myöskin että Viron hiv-tilanne on uhka Suomellekin lähinnä suojamaattoman seksin takia. Ja että pikapuolin voidaan puhua jo epidemiastakin.

Joten petätte tai ette. Maksullista tai ilmaista. Niin muista kondoomi oikein käytettynä!

Loppukevennys on puhunut.
5664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vähän rajoittaa. Aina ei tartte kokea kaikkea.

Äänestä
  • peppuseksiä! Kuka voi olla noin tietämätön!!????

    Äänestä

ollut aikeissakaan mennä seksiä tuonne harrastelemaan. Kyllä uskon, että Suomestakin sitä saa ja jopa vielä ihan turvallisesti parisuhteessa sitten kun sen aika on.

Äänestä

kannattaa suojautua. Uusin juuri ennen lomia jäykkäkouristusrokotteen. Tällä menolla sen saaminen on huomattavasti realistisempi uhkakuva.

Äänestä

huumeiden käyttäjien keskuudessa, heistä Tallinnassa kantaa pirun suuri osa hiviä, johtuen siitä, että ehkäpä viron itsenäistyttyä samanlaista ilmaisten ruiskujen jakosysteemiä ei ollut mitä suomessa on harrastettu.

T: Hossi & köysi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sirpamaikkarilta kirjoitti:

Tai sitten ei. Kunhan tossa kattelin uutisia nimikkokanavalta ja pudistelin päätä surullisena.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/07/668312
Virossa on tänä vuonna rekisteröity jo liki kolmesataa uutta hiv-tartuntaa. Viron kansanterveyslaitoksen mukaan tartunnan saaneista yli puolet on miehiä.

Eniten viruksenkantajia on Tallinnassa, jossa on alkuvuoden aikana rekisteröity 117 tapausta. Toiseksi eniten heitä on Narvassa ja sitä ympäröivässä Itä-Virunmaan maakunnassa.

Suurin osa tartunnoista on 24-30-vuotiailla. Kaksi hiv-tartunnan saaneista on alle neljävuotiaita pikkulapsia.

Noin puolet tartunnoista leviää sukupuoliteitse.

Virossa on rekisteröity kaikkiaan yli 6600 hi-viruksen kantajaa. Aidsiksi asti virus on kehittynyt runsaalla 200 sairastuneella.

Virallisista luvuista huolimatta hiv-positiivisia arvellaan olevan Virossa todellisuudessa jopa 13 000, sillä kaikkia tapauksia ei ole todettu ja rekisteröity.

(MTV3-STT)



Uutisissa haastateltava mies sanoi myöskin että Viron hiv-tilanne on uhka Suomellekin lähinnä suojamaattoman seksin takia. Ja että pikapuolin voidaan puhua jo epidemiastakin.

Joten petätte tai ette. Maksullista tai ilmaista. Niin muista kondoomi oikein käytettynä!

Loppukevennys on puhunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu