Olen kieltäytynyt paljosta, mutta antanut itseni välillä herkutellakin...kohtuudella. Niin kuulemma kannattaakin tehdä, että jaksaa laihduttaa. Laihdutus kuitenkin on aika vaativaa työtä. En ole himoliikkuja, mutta liikun silloin kun huvittaa, esim. sauvakävelen.
Kasviksia en hirveästi popsi, vaikka niitä kovasti laihduttajalle suositellaankin. Kiinnitän suurta huomiota ruoka-aineiden kaloreihin ja rasvoihin. Karkit ja suklaat olen jättänyt minimiin. Samoin pitsat, grilliruuat jne.
Kun tekee mieleni jotakin lihottavaa, esim. grillievästä, otan sitäkin harvoin ja harkitusti.
Nälkää tunnen harvoin, ja jos tunnen, se on omaa syytäni, jos en ole syönyt tarpeeksi järkevällä tavalla.
Täytyy myöntää, että ruokavalioni kaipaisi kovasti piristystä ja saisi olla monipuolisempaa, mutta kukin taaplaa tyylillään. Ja mulla vaikuttaa sekin, että asun yksin, niin ei tule kokattua niin monimutkaisesti...
Joka tapauksessa, olen puolivälissä laihdutustyötäni tällä hetkellä ja tiputetut kilot motivoivat jatkamaan.
Ennen ajattelin laihdutusta pinnalliseksi hömppätouhuksi ja ajattelin että minä ainakaan en siinä onnistu, mutta tässä sitä ollaan! Ja en kadu laihdutuspäätöstäni todellakaan. ;)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä kieltäydyn ihan kaikesta herkusta laihdutuksen aikana. Se ei välttämättä sovi kaikille, mutta itselleni tulee järkyttävän huono omatunto yhdenkin karkin syömisestä. Ja siitä saattaa alkaa kierre jota on vaikea lopettaa. Tietty jos laihduttaa ja on selkeä tavoite, niin liikkua pitäisi varmaankin enemmän kuin vain silloin kun huvittaa. Riippuu vähän paljon tuo sinun määräsi on. kerran pari viikossa ehkäpä liian vähän. Suositushan olisi että vähintään puoli tuntia liikuntaa päivässä. Siihen kylläkin vissiin lasketaan mukaan hyötyliikunta. Suositus kai on kuitenkin että laihduttaja liikkuu vähintään 4-5 krt viikossa. Omaa kehoa kannattaa kyllä kuunnella eli turha väkisin vääntää. Sauvakävelyhän on hyvää liikuntaa varsinkin jos niitä sauvoja käyttää tehokkaasti eikä vain käy "ulkoiluttamassa" niitä eli vetämässä perässään...sitäkin näkee.
Onnea urakkaan!
itse olen noudattanu tuota painonvartijoitten pistesysteemiä missä herkkujakin saa syödä kunhan sisällyttää ne noihin omiin pisteisiinsä mutta itellä toimii paremmin kanssa totaalikieltäytyminen karkeista ym koska jos syön muutaman karkin,repsahan ja ajattelen tyhmästi että no nyt meni tämäkin pilalle ja motivaatio häviää ja sit sitä alkaa syömää kaikkee muutakin liikaa ja ajattelee että no alotan huomenna taas uuestaan! parempi siis olla kokonaan ilman.. lykkyä kaikille!