Olen seurustellut virallisesti poikaystäväni kanssa nyt n. puoli vuotta. Ennen varsinaista seurustelua tapailimme varsin tiiviisti lähes saman verran, n. 6kk. Kävimme paljon ulkona, tutustuimme toisiimme jnejnejne.
Pari päivää sitten poikaystäväni oli jättänyt facebook-profiilinsa auki, ja yhtäkkiä löysin itseni selailemasta hänen vanhoja inbox-viestejään (virhe!) Ne olivat täynnä molemminpuolista viestintää toisten naisten kanssa: flirttailua, treffipyyntöjä, loppupeleissä aika härskejäkin juttuja... Ja kaikki tuo oli tapahtunut kuukausia kestäneen tapailumme aikana. Päivin
ä jolloin poikaystäväni on pyytänyt minua treffeille, mutta itse en ole päässyt, on hän käynyt jonkun toisen naisen kanssa treffeillä. Muista naisista hän ei ole ikinä kertonut mitään. En edes tajunnut kysyä sitä silloin, koska luulin olevani ainoa.
En tiedä oikein mitä ajatella. Eihän poikaystäväni ole "pettänyt" minua, koska emme ole virallisesti seurustelleet vielä silloin. Kuitenkin kaikki ne puheet häneltä varsinkin tapailumme lopussa tuntuvat menettäneen pohjansa, koska löytämieni facebook-viestien perusteella hän on leperrellyt myös muille naisille samoja asioita, jotka ovat tehneet joskus aikoinaan vaikutuksen minuun.
Toisaalta, voisi ajatella, että olen loppujen lopuksi ollut jotenkin erikoinen, koska hän on valinnut minut. (Viestittelyä ei ole siis ollut sen jälkeen, kun aloimme seurustella) Mutta toisaalta, inhottaa jotenkin se ajatus, että jos olisin antanut pakit, hän olisi vain vaihtanut seuraavaan naiskandidaattiin.
Pitäisikö mun ottaa tämä asia puheeksi poikaystäväni kanssa, vai antaa vain asian olla?
Useampien naisten tapailu yhtä aikaa
14
2227
Vastaukset
- Champion.
Mistä tiedät ettei hän ole tänäkin aikana viestitellyt muiden naisten kanssa? Tuskin se enää vahingossa jättää facebook profiilinsa ja muut profiilinsa auki.
- kai...
mitään "pahaa" ei tapahtunut, jos kerran ette olleet sopineet mitään silloin vielä, kun tapailitte vain. Ja jos tosiaan nyt sitten olisi totta tuo, että niitä ei enää seurustelunne aikana ole ollut.
Itse kuitenkin ajattelen, että usean kanssa ei pidä tapailla, jollei niin ole erikseen sovittu. Sillä ei saa hyvää suhdetta aikaan ja siinä ei ole kiintymys ja ihastuminen ja rakastuminen se juttu, millä homma lähtee liikkeelle, vaan kilpailutus ja taktikointi ja yskinäisyyden pelko.
Eli itse en hyväksyisi näin jälkikäteenkään esiin tulleena asiana, vaan todennäköisesti suuttuisin niin paljon, että laittaisin poikki. - nimimerkki M
Aikoinaan nykyinen vaimoni haki poikaystävää ilmoituksella ja saikin useampia vastauksia. Hän kävi näitä treffejä läpi ja olin yksi heistä. Olimme jo muutamia kertoja tavanneet ja meillä synkkasi oikein hyvin. Sitten yhtenä päivänä "virallistimme" seurustelusuhteemme keskenämme ja siitä eteenpäin olemmekin olleet yhdessä.
Kuitenkin tuona aikana ennen "virallistamista" hän kävi vielä joillakin treffeillä, eli valikoi ehdokkaita. Tämän hän lopetti kun seurustelumme alkoi. Hän itse kertoi tästä minulle myöhemmin.
En näe tässä mitään väärää, sillä niin kauan kuin ei seurustella oikeasti, ei kumminkaan päin ole tehty mitään sitoutumista. Jos en olisikaan ollut se oikea, hän ei olisi romuttanut sitä mahdollisesti parempaa ehdokasta.
Kysymykseesi: Älä syyllistä poikaystävääsi siltä ajalta kun ette seurustelleet oikeasti, sillä hänellä ei ollut velvollisuuksia sinun suuntaasi. Koska poikaystäväsi on tutustunut myös muihin "ehdokkaisiin" ja silti valinnut sinut, suhteenne on melko vahvalla pohjalla. Varsinkin kun mainitset että muut ehdokkaat jäivät seurustelunne alettua, on tämä vahva merkki sitoutumisesta.- kyllä
on aika iso ero sillä, onko niitä päällekkäisiä tapaamisia tosiaan vain esim kaksi tai kolme aivan ensipäivinä ehkä parina ekana viikkona, kuin että puoli vuotta kilpailutusta.
- vielä..
kyllä kirjoitti:
on aika iso ero sillä, onko niitä päällekkäisiä tapaamisia tosiaan vain esim kaksi tai kolme aivan ensipäivinä ehkä parina ekana viikkona, kuin että puoli vuotta kilpailutusta.
Kirjoitella toki alussa voi monenkin kanssa, mutta päällekkäin tapailu livenä vähänkään pidempään pitää olla kaikkien osapuolten tiedossa. Silloin se on toki ok, kun kaikki tekevät samaa.
- Hmm....
Ei tuo ole mielestäni pettämistä. Silloin kun ollaan sinkkuja, on mielestäni ok tapailla monia samaankin aikaa eikä ottaa kaikkea niin vakavasti, ja antaa tulla sitten jotain vakavampaa jonkun erityisen kanssa jos on tullakseen. T.N20.
- ...........
Niin ja pitää vaan ottaa tapailu yleensäkin niin ettei toivo liikoja. Ja tapailla siis saa monia kerralla, mutta kaikkien kanssa ei samanlailla saa hyväillä ja suukotella. Joku kiinnostaa aina eniten, joten keskittyy siihen ja tapailee muita sitten kaverimielessä. Kyllähän sen huomaa toisen eleistä haluaako olla kaveri vai jotain enemmän.
- kaverina?
........... kirjoitti:
Niin ja pitää vaan ottaa tapailu yleensäkin niin ettei toivo liikoja. Ja tapailla siis saa monia kerralla, mutta kaikkien kanssa ei samanlailla saa hyväillä ja suukotella. Joku kiinnostaa aina eniten, joten keskittyy siihen ja tapailee muita sitten kaverimielessä. Kyllähän sen huomaa toisen eleistä haluaako olla kaveri vai jotain enemmän.
Niin tässä kai oli tullut selväksi, että nuo muut eivät todellakaan olleet mitään kaveritapaamisia, vaan ihan seksuaalisia asioita sisältäviä. Jos on oikeasti kiinnostunut jostakin enemmän, miksi pitää niitä muita sitten siinä luulossa, että heillä on jotain mahdollisuuksia? Eli jos tapailee kaverina ja tekee vain kavereiden juttuja, sen voi kai sitten sanoa?
- StippaS
Ikävä tosiasia on, että kaikki miehet ovat asian suhteen ihan täysin samasta puusta. Eivät ne ikinä muutu saatikka vaihtamalla parane.
- Ronnie_A
"Mutta toisaalta, inhottaa jotenkin se ajatus, että jos olisin antanut pakit, hän olisi vain vaihtanut seuraavaan naiskandidaattiin."
Ai miehen olisi pitänyt jäädä yksin sinun vuoksesi? Sinähän olet ihan hirveä. - mittaaja
Jossakin vaiheessa seurustelu vakavavoituu ja vasta siinä vaiheessa pitäisi muiden suhteiden pyydystämisestä ja ylläpitämisestä luopua. Yhden naisen testaaminen kestää helposti viikkokausia ja hyvien ehdokkaiden löytäminen myös, joten vuodessa ehtii huolellisemmin testata ehkä vain 5-10 ehdokasta.
Minusta voi ihan hyvin kysyä, onko muita suhteita menossa, siinä vaiheessa kun homma on omasta mielestä mennyt vakavaksi. Niin ei tarvitse elää luulossa ja peli on selvä molemmin puolin.
Itse ainakin mieluiten ottaisin naisen, jolla on ollut muitakin virityksiä, koska silloin tiedän olleeni hänelle se paras vaihtoehto, enkä vain ensimmäinen suostuva. Olisi kummalista olettaa että joku ihana nainen ei muitakin miehiä kiinnosta tai että kilpakosijoissa on vain epäkiinnostavia yksilöitä.- Väsynyt etsintään
Mene kuule deittisaiteílle katsomaan vaihtoehtoja... Ihmiset siellä kertovat sen verran vähän ja epäolennaista itsestään, että niistä on vaikea kiinnostua. Ulosanti on aika vaatimatonta, kirjoitukset sen mukaisia. Siellä voi silti "piileskellä" vaikka mimmosia helmiä. Pitäis vaan sinnikkäästi jaksaa haarukoida.
- "Paras voittaa"
Ehkä tätä parinetsimistouhua pitäis verrata työhaastattelutilanteisiin. Niissäkin kandidaatit pannaan kehiin peräkkäin. Yksi haastattelukierros, toiselle kierrokselle pääsevät, taas pienempi porukka, pari jälkellä ja joku valitaan.
Jos ei tule valituksi, täytyy muistaa, ettet ehkä juuri sinä ollut tähän tehtävään soveliain. On paljon tehtäviä, joihin juuri sinä sovit. Tietty on kurjaa, jos jää aina kakkoseksi. - Raakaa mutta totta.
Uusien naisten etsiminen ja tapaileminen tutustuminen on hauskaa ja jännää sitten kun toiseen tottuu niin se ei o enää jännää ja siksi pitää ettiä uutta koko ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361685Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81312Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241139Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151015- 59918
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57903