Pää sekaisin kahdesta miehestä ja haluaisin apua. Olen naimisissa (yhdessä jo 12v) ja kahden lapsen (7v ja 2v) äiti. Periaatteessa rakastan miestäni ja meillä on kaikki elämän perusasiat kunnossa. Hän rakastaa lapsiaan yli kaiken ja hoitaa isyyden enemmän kuin kunnialla. Joten minusta vaan tuntuu että minä olen unohtunut tämän kaiken arjen keskelle.. Tapasin toisen miehen reilu kuukausi sitten, tutustuttiin, ihastuttiin ja nyt jo rakastuttiin. Mies on ,ainakin omien sanojensa mukaan, valmis ottamaan minut ja koko paketin ja pitämään meistä hyvää huolta. Olen siis hulluna rakastunut tähän toiseen ja haluaisin koittaa siipiäni mutta kun pelottaa niin perkeleesti!! Olenko hullu kun edes ajattelen moista kun oma suhde on kuitenkin ihan ok? Pitäisikö tämä rakkaus vain unohtaa ja jatkaa aviomiehen kanssa yhteistä elämää? Haluaisin kuitenkin tuntea jälleen olevani täysillä rakastettu ja haluttu. En tiedä mitä tehdä, auta minua valitsemaan!! Molemmat miehet "kunnollisia" ja sillä toisella on entisestä liitostaan kaksi lasta. Mielipiteitä kiitos!
pää sekaisin
n71
183003
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nonniin,se on kolmenkympin kriisi iskennä.
Jätä ukkos ja mee sen rakkaas luo,mut älä itke sitten jos et kelpaakkaan takas kun arki iskee uuteen suhteesees.
Koko paketti,salli mun nauraa,pilluu se vaan varmistelee senkin hölmö ämmä.
Lue vaan niitä herttasarjoja lisää.
Ei niitä ritareita valkean ratsun selässä oo oikeessa elämässä pönttö.
Ensin suutuin, sitten närkästyin ja sitten luin viestisi uudelleen. Nyt ehkä jo kiitän sua. Tiedän ettei ritareita valkoisella ratsulla ole mutta kuitenkin... Et siis täysin tappanut hillitöntä optimismiani. Mutta pistit mut ainakin miettimään mitä helvettiä olen tekemässä, kiitos siitä. Ja kerroit oivan miehisen näkökulman siihen mitä mies oikeasti tarkoittaa kun lupaa "ottaa koko paketin". Lupaan ja vannon miettiä sanojasi, oikeasti.
Ei se ole ihan noinkaan yksinkertaista. Joskus vain ne kemiat kolahtaa. Itse olisin kerran ottanut "koko paketin" ja kyllä minä silloin olisin halunnut myös sen paketin mukana tulevan arjen: kaverin jakamaan arjen murheet ja ilot. En saanut. En pystynyt tavallaan takaamaan rakkaalleni riittävää kokonaisturvallisuutta: sosiaalinen asema, ystäväpiirin hyväksyntä eron jälkeen jne mukaan lukien tietysti lasten tulevaisuus. Oletan yhä, että pelko lasten turvallisuudentunteen menetyksestä, oli yksi määräävistä tekijöistä naiseni lopullisessa valinnassa, kun hän jäi vanhaan, ei onettomaan, mutta tavallaan rakkaudettomaan liittoonsa.
Ympäristön paineet ja kaikki sellainen on taas sitten ihan eri asia. Ei ole järkevää, rynnätä yhdestä suhteesta toiseen. Ulkoisesti se kannattaa ainakin tehdä siistimmin, eli ensin ero ja sitten uusi suhde. Jos molempien riskinottokyky kestää, on yksi kerta rysäys kuitenkin helpompi.
Ottaisin muuten tänä päivänä "tuon koko paketin", jos siihen tulisi mahdollisuus - ei tulle.
Nyt otat täydellisen hypyn tuntemattomaan ja jätät entisen elämäsi. Mutta miehestäsi et pääse eroon, lasten takia joten varaudu että jossain vaiheessa voitkin haluta häntä ja takaisin. Silloin se voi olla liian myöhäistä. Joskus ihminen joutuu käyttämään järkeä tunteiden sijaan, mutta kuka sanoo onko tunne tai järki milloin ihmiselle parasta ja oikein?
Älä nyt missään nimessä ota eroa. Ajattele lapsia
ja heidän elämää. Olet vain rakastunut ja se menee
kyllä ohi. Tulet kyllä huomaamaan sen, että teit
oikean ratkaisun ettet eroa.
Voithan tapailla tätä miestä sen aikaa kun se
tuntuu siltä, mutta se on raskasta.Neuvoni on jätä.Sitten sinunkin on helpompi olla ja voit
keskittyä perheeseesi.
Rakastuminen ei mene ohi, mutta lähi viikot ja kuukaudet näyttävät onko kyseessä ihastuminen vai rakastuminen. Rakastumienn jättää jälkensä, minulle rakastuminen, vaikken saanutkaan elämäni naista, on yhä parasta mitä minulle on sattunut.
Teoreettista pohjaa muuten tuolle tuli hyvin vähän aikaa sitten TV:ssä olleessa BBC:n rakkauden historiaa käsitelleessä sarjassa. Samoin kannattaa tutustua aihepiiriä koskevaan uusimpaan tutkimukseen. Teorioita on yhä monia, mutta ilmeistä on, että rakastumienn ollee jonkinlainen kemiallisten viestien vaihto, joka vain tapahtuu voimallisemmin toisen kuin jonkun toisen kanssa.
Se olen minä taas, se joka on siis päästään ihan sekaisin. Halusin vaan kiittää kaikkia jotka ovat ohjeitaan, kommentejaan ja tuntemuksiaan kirjoittaneet, kiitos niistä. Monta asiaa ehkä avutui ja muutama kysymys sai myös vastauksen. Hullua tai ei, en voi/kykene/pysty/halua heittää tätä uutta miestä roskikseen vaan koitan sinnitellä kahden vaiheilla hetken aikaa. Otan aikaa ja etäisyyttä ehkä molempiin miehiin ja mietin rauhassa tilanteita. Koitan kuitenkin tutustua paremmin tähän uuteen ja punnita myös vanhan suhteen hyviä ja huonoja puolia. Kauanko tähän sitten menee?? En tiedä, toivon olevani jollain lailla "kuivilla vesillä" ennen kuin kesä tekee tuloaan, miltäs kuullostaa? Helppoa se ei varmaan tule olemaan ja aina on perseessä kiinni jäämisen pelko mutta... Tämä uus mies vaan tuntuu kaikin puolin niin oikealta etten raski miettimättä heittää olan yli.
Lapset on tietenkin kaikkein suurin huolenaihe. Heistä en luovu ikinä enkä missään tilanteessa.Ehkä aika näyttää mikä on paras ratkaisu. Tuskinpa se kovin helppoa tulee olemaan, minä taidan olla joka tapauksessa se johon lopulta sattuu, kävi tässä sirkuksessa sitten miten tahansa...
Pirteää syksyä kaikille!!
Mikä ihmeen itsetuhovietti sulla on? Sanot että kaikki on enempi kuin OK mutta kuitenkin haluut panna systeemit uusiks?
Et todellakaan "tunne" yhden kuukauden jälkeen ketään, saati "rakasta".
Mietippä hei hetki.
Mut eihän siinä mitään, lähde vaan Suureen S(e)ik(k)ailuun ja laita panokseksi avioliittosi ja pienet lapsesi.... kypsää.
Erota ei kannata uuden rakkauden tähden, toisen ihmisen varaan ei kannata heittäytyä. Lopeta entinen suhde ensin, pidä taukoa jotta voit keskittyä sitten tyhjältä pöydältä täysillä uuteen suhteeseen. Mutta turhahan se on neuvoa rakkauden huumassa olevia.
Mutta sanonpa mitä seuraa: loukkaat miestäsi niin pahasti että toivot ettet olisi tehnyt sitä, jos eroatte lapset pärjäävät jos kummatkin vanhemmat panostavat heihin, joudut aloittamaan ja järjestämään elämäsi uudelleen täysin jos uuden miehen kanssa jatkatte. Miten sitten kun olette arjessa ja huomaat että samanlainenhan se kuitenkin uusikin mies on kuin entinen ja entisessä oli hyviä puolia?
Peli poikki nyt, sanot uudelle että jos hän haluaa sinut niin odottaa vuoden, menet miehesi kanssa perheterapiaan ja opettelet uudelleen löytämään miehestäsi ne hyvät puolet joihin rakastuit. Matkustelette, teette samoja juttuja kuin uudenkin kanssa tekisit ja annat miehellesi mahdollisuuden. Ja kun itsekin olet yrittänyt niin voit sitten jos homma ei toimi paremmalla mielin lähteä uuteen suhteeseen. Elämässä yksi vuosi on vähän jos sen verran panostaa. Voit lohduttautua sillä että kolmenkympin kriisiähän tuo on....
tuttavuuden jälkeen en vielä puhuisi rakkaudesta. Rakkaus on kyllä pitemmän ajan kypsää tunnetta. Voimakas ihastuminen vastaisi lähinnä teidän tapaustanne.
12 vuoden yhdessäolon jälkeen on varmasti päiviä ja hetkiä, jolloin voi tuntua homma puutuneelta ja varsinkin, jos kaikki on kunnossa kaikilta kanteilta katsottuna. Olen yllättävän usein joutunut näkemään, että kun esim.taloudellisesti on saavutettu varma pohja, niin tunne-elämä jostain syystä alkaa nuokahtamaan ja aletaan etsimään alitajuisesti vipinää elämään.
Jos asiasi ovat noin hyvällä mallilla ja rinnallasi on hyvä mies, joka kantaa perheestään vastuuta osaltaan ja on sekä hyvinä että pahoina hetkinä jaksanut seistä rinnallasi, niin mieti hyvä ihminen onko tämä uusi seikkailu sen arvoista. Varsinkin kun on lapset kyseessä. Arki tulee kaikissa suhteissa vastaan, niin myös tämän ihanan ja jännittävän uutuuden kanssa. Mites sitten?
Kun ajattelen miten hirmuisesti olen yrittänyt pitää omaa avioliittoa kasassa onnistumatta ja yrittänyt saada sitä toimimaan, niin kirjoituksesi vaikuttaa suorastaan Reginamaiselta pintavouhotukselta. Hae omaan elämääsi vaihtelua toisenlaisista systeemeistä kuin uudesta miehestä. Ala harrastamaan jotain joka kiinnostaa, miehesikin kanssa voisit miettiä uusia kuvioita. Rohkeasti erilaisia kokeiluja! Nyt tarvitset ajatteluun ylä- et alapäätä.
Saitkin jo tuossa aikaisemmin hyviä neuvoja ja tässä minun tarina lyhyesti.
Näin jälkeen päin ajatellen oma parisuhteeni on ollut "hukassa" vuosia, mutta viime talvena lähdin etsimään jotain säpinää elämääni ja sitä löysinkin. Viime kesänä sitten "rakastuin" yhteen ihanaan mieheen, joka oli täysi vastakohta omalle miehelleni. Hyvine ja huonoine puolineen. Olisin ollut valmis lähtemään hänen mukaan ja jättämään mieheni. Hän kuitenkin oli järkevä, lopetti suhteemme, joka oli menossa liian vakavaksi. Olemme tosin edelleen ystäviä. Onneksi näin, koska nyt olemme miehen kanssa tehneet yhdessä ratkaisun, että erotaan ja olen todella onnellinen että voin lähteä uuteen elämään lasteni kanssa. Tärkeintä tässä on minulle että voin "itsenäistyä" ja uusia miehiä kyllä tulee, kun sen aika on.
No joo, pääsi on kyllä sekaisin. Siipiä voi aina kokeilla, mutta pitää ottaa huomioon, että jotkut ratkaisut ovat sellaisia, että ne tehtyään ei ole enää paluuta menneeseen. Lisäksi sinun tekemäsi ratkaisut eivät vaikuta pelkästään sinun elämääsi.
En minä kyllä sinkkunakaan uskaltaisi lähteä kuukauden tuttavuuden jälkeen asumaan kenekään kanssa - rakastumine nja hullaantuminen ovat kaksi eri asiaa. Oletko miettinyt, mitä sitten teet kun / jos uudessa suhteessa suurin intohimo on menneen talven lumia, lähdetkö silloinkin uusimman hullaantumisen matkaan?
Tuollaiset jutut, olisinko A:n vai B:n kanssa pitäisi elää teini-ikäisenä. Sorry vaan, mutta paheksun toimintaasi.
no hullu oot jos eroot,itselläni kävi samoin rakastuessani,ja kadun loppuelämäni! En tiedä olenko oikeassa,mutta noi miehetkin haluaa kilpailla saalistajana.Ajattele teidän omia lapsia,kukaan vieras ei ikinä rakasta lapsianne niinkuin te omat vanhemmat.Liian paljon surua monelle osapuolelle erotapauksessa.Yritä palata maanpinnalle!
Sinä luulet että ruoho on aidan takana vihreämpää,katkerasti tule pettymään jos sen uuden ukon kelkkaan hyppäät!
Erota ja mennä uuteen liittoon,ati niin onhan sinulla suhde tuohon uuteen mieheen.
käteen hetkeksi ja tarkastele seuraavia asioita.
1. mieti avioliittosi vuosia ja yritä vastata itsellesi kysymykseen mihin tarpeeseesi rakastuminen on vastaus
2. mieti onko avioliitossasi vahva pohja ja voisiko sille tämänkin kriisin jälkeen rakentaa
3. mieti onko kysymyksessä vain oma kasvu- ja kehityskriisisi, jota yrität ratkaista rakastumalla (yleesä alitajuista, ja sinänsä ihan inhimillistä)
4. erittele tunteet ihastuminen, rakastuminen ja rakastaminen - kaikki eri asioita ja vain rakastaminen kantaa läpi elämän
Mieti tarkkaan, asiat paranevat joskus vaihtamalla, mutta silloin valinnan pitää olla erittäin tietoinen, eikä vain hetken hurmaa... olet myös äiti... koeta tehdä valinta josta myös lapsesi voivat aikuisina sinua kunniottaa.
Jo vuoden päästä katuisit ,kun intohimo (rakkaus) laanntuu ja arki koittaa. En suosittele eroa...
Kirjoitat: "Periaatteessa rakastan..." Miksi tuo periaatteessa sana? Jos rakastaisit, niin jättäisit tuon periaatteessa pois. Olenko ihan väärässä?
Luulen, että olet vielä ihastumisvaiheessa tähän uuteen "hoitoosi". Rakasta ensin itseäsi, niin ei tarvitse hakea sitä huomiota toisilta kuin lasten isältä...