Ei kaukosuhteita ole tuomittu epäonnistumaan. Kaikki "toinen kyllästyy, toinen löytää uuden" yms. mahdollisuudet kuuluvat myös ei-kaukosuhteisiin. Tietenkään nämä etäsuhteet eivät sovi kaikille. Itseä vähän naurattaa, kun jotkut puhuvat, että toinen asuu vaikka 50kilometrin päässä tai sitten, että näkee toista vain kerran viikossa ja ettei kestä niin pitkää eroa. Minusta sekin voi olla luksusta jos näkee kerran viikossa.
Kaukosuhteissa elävät tarvitsevat vaan tavallista enemmän vertaistukea. Ainakin useimmat. Mutta se auttaa, kun tietää, ettei mikään tunne ole hienompi kuin se, kun näkee toisen pitkästä aikaa. Enkä minä ainakaan tavatessa mieti, että joo kohta erotaan taas.
On ihan turhaa miettiä, että mitä jos huomenna tapahtuu sitä tai tätä.
Tsemppiä kaikille kaukosuhteessa eläville. Koetetaan pysyä terveiden kirjoissa. Joskus sitä kaipaa ja mietti niin, ettei pää meinaa kysyä kasassa. Mutta se on sen arvoista, eikös täällä vaan kerran eletä.
Kaukosuhteissa elävät tarvitsevat vaan tavallista enemmän vertaistukea. Ainakin useimmat. Mutta se auttaa, kun tietää, ettei mikään tunne ole hienompi kuin se, kun näkee toisen pitkästä aikaa. Enkä minä ainakaan tavatessa mieti, että joo kohta erotaan taas.
On ihan turhaa miettiä, että mitä jos huomenna tapahtuu sitä tai tätä.
Tsemppiä kaikille kaukosuhteessa eläville. Koetetaan pysyä terveiden kirjoissa. Joskus sitä kaipaa ja mietti niin, ettei pää meinaa kysyä kasassa. Mutta se on sen arvoista, eikös täällä vaan kerran eletä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Vaikka onhan näissäkin aina se "toinen kyllästyy, toinen löytää uuden" mutta jos suhde on vakaalla pohjalla jossa rehellisyys ja luotettavuus on avainsemassa niin sama se on onko sitä välimatkaa yksi metri tai viisisataa kilometriä. Nykypäivänä kun on puhelimet, sähköpostit ja sun muut niin yhteydenpitokaan ei ole ongelma!
Kyllä näin on. Hieno teksti.:D
mutta kyllä sitä alkaa kaukosuhteessa jossain vaiheessa kun tavataan, miettiä miten pian yhdessäolon aika menee ennen kuin taas on lähdön aika... Kaukosuhteessa niin paljon lähtöjä, tietysti paluita ja uudelleen näkemisiäkin.
Kaukosuhde ei ole mikään ikuisesti kestävä, tavoittelun arvoinen juttu vaan väliaikainen ratkaisu. Aivan varmasti Jokainen Kaukosuhteessa elävä tavoittelee jossain vaiheessa yhdessä elämistä arjessa, kaikessa.
Itse kaukosuhteessa jo kolmatta vuotta ja kyllä toiveet yhteisestä elämästä saman katon alla kasvavat päivä päivältä. Meillä vain 100km välimatkaa ja joku voi ajatella etteihän se mikään matka ole. Mutta kun molemmilla lapset, jotka asuvat vielä kotona, joilla on kaikki omalla paikkakunnallaan, molemmilla hyvä työ omalla paikkakunnallaan jne... niin ei sitä ihan silmänräpäyksessä voi liian suuria elämänmuutoksia tehdä. Rakkauden takia on valmis muutoksiin, mutta rakkaus omiin lapsiin vaikuttaa... lapsetkin pitää ottaa huomioon.
Jollekin 50km:n välimatka on kaukosuhde, jollekin taas tuhansien km:n välimatka tai vaikkapa asuminen toisessa maassa. Kukaan toinen ei voi toisen puolesta sanoa ettei tietty km-määrä ole kaukosuhde, ettei sellainenkin välimatka vaikuttaisi.
Kaukosuhde on koettelevaa, ei sitä kaikki kestä, jaksa.
Jaksamista vaan kaikille kaukosuhteessa eläville.
:))
todella hienoa että otatte lapset myös huomioon. Valitettavan usein näkee pareja jotka eivät ajattele isojen muutosten vaikutusta lapsiin kuhan vain itsellä on kivaa. Hattua nostan teille joilla arvot paikallaan.
...kyllähän kaukosuhde tosiaan toimii siinä missä muutkin, jos molemmat sitä haluavat. Oli välimatka sitten 10m, 50km tai 3000km (niinkuin minulla) on tietenkin aina mahdollisuus, että toinen löytää uuden tai kyllästyy. Mutta se riski suhteeseen lähtevän on aina otettava..Eikä se kyllä ainakaan ole omalla kohdallani se asia, mitä ensimmäiseksi mietin tai mietin ylipäätänsä ollenkaan.
Tällä hetkellä nään miestäni n. 2-3krt vuodessa, ja ne kerrat ovat juuri niin odottamisen arvoisia että jaksan. Ikävä on tietenkin kamala, ja turhautumisen hetkiä tulee mutta ei pidä lannistua!
Ja kuten aloittaja, sanon minäkin, että tsemppiä kaikille tässä tilanteessa oleville!
ihmiset ne haluavat elää elämänsä kaivaten toista, kai siinäkin joku hohto sitten on.. Mutta silloin taitaa rakastaako tosissaan vain tunnetta..? Toiset haluaisivat elää nyt eikä sitten kun.
Toiset haluaisivat elää tässä hetkessä ja yhdessä rakastamansa ihmisen kanssa ei sitten joskus taas kahden kuukauden päästä viikonlopun verran jos sattuu ylipäätänsä edes sopimaan aikatauluihin.
Kysymys on vain siitä kohtaavatko samanlaiset ihmiset toisensa, joilla on samat arvot :)
Toiset kaipaavat vaikka ovat 24 h yhdessä.
On olemassa monenlaista kaipausta. Moni puolisonsa kanssa elävä osoittaa 100 % huomionsa muualle, esim. netti, tv-sarjat, siivoaminen, kaverit, työ... Toivon olevani väärässä, mutta valitettavasti tiedän etten ole. Vai voitteko kaikki pulisonne kanssa asuvat sanoa, että toinen on ja itse olette täydellisen läsnä koko ajan.
Minä elän tässä hetkessä ja yhdessä rakastamani ihmisen kanssa vaikka töidemme takia joudumme viettämään viikon eri paikkakunnilla.
Me olemme ME ja yhdessä silloinkin kun emme voi koskettaa toisiamme muuta kuin sanoin ja ajatuksin.
Mielestäni kyse ei ole samanlaisuudesta eikä arvoista, vaan rakastamisesta ja huomioimisesta.
Ei määrä vaan laatu.
Kaipausta tosiaan on monenlaista. Meilläkin aloitettiin kaukosuteella, välimatka 200 km nyt saman katon alla. En koskaan noina kaukosuhdeaikoina ikävöinyt miestäni samalla tavalla kuin parin viime viikon aikana jolloin hänelle oli töissä kiirettä ja stressiä. Hän ei vain ollut läsnä, paikalla toki silloin tällöin, mutta ei läsnä. Ehkä suurin syy oli, etten tiennyt koska alkaa töissä helpottaa, kuinka pitkä on odotus, kun taas kaukosuhteessa ollessamme näimme säännöllisesti ja lähtiessäni tiesin koska palaan seuraavan kerran.
Kaukosuhde onnistuu, se kuitenkin vaatii molemminpuolisen luottamuksen.
Meillä elettiin vuosia silleen, että mies oli välillä reissuhommissa ulkomailla, välillä ympäri suomea.
Jos suhde on tarkoitettu loppumaan siihen, että toinen löytää uuden se tapahtuu, vaikka ei olisikaan kaukosuhteessa.
että sopii tämä kaukosuhde. On ihan riittävästi sitä omaa aikaa ja tilaa oleilla. Ja kun on muutakin elämässä, niin ei ainakaan mulle oo tullut tunnetta, et nyt ei meinaa pää pysyä kasassa. Tsemppiä vaan kanssasisarille ja veljille!
Mulle ainakin toimii loistavasti. Itse kun olen sellainen että kyllästyn / ärsyynnyn heti kun on tyttöystävän kanssa pidempään tekemisissä tiiviisti. Välimatkaa 500km ja käyn hänen luonaan niin usein kuin mahdollista (esim. viime syksynä 2 viikon välein viikonlopun).
Tyttöystävä stressaa yhteen muutosta, mutta itse en ole asiaa murehtinut, tämä sujuu mielestäni hyvin näin. Itsekästä toki tämäkin mut minkäs teet.
Luottamus tosin täytyy olla molemminpuolista 99%, muuten tulee pahat ongelmat.
Paras tyttöystävä joka mulla on koskaan ollut, ja hyvin todennäköistä ettei parempaa tule olemaankaan.
Luottamuksen tulee olla 100%!Kaukosuhde on selainen että sen eteen on tehtävä suhdetyötä,vaalittava suhdetta kuin kukkaa.Muuten ei onnistu,kuten mikään muukaan suhde.Yhtaydenpito,tärkeä asia!
Meillä, tai pitäskö sanoa mulla on etää kihlattuuni(vaikka sanoo ettei ole kihloissa kanssani) 125 kilsaa. Ollaan tunnettu reilu 1 v 2 kk ja siitä ajasta reilu vuosi kihloissa. En ole ikänäni nähnyt kenenkään ihmisen niin paljon muuttuvan tässä ajassa kun tämä sulhoni. Alussa, oltiin tunnettu jotain 2 viikkoa sanoi heti, että haluaa kihloihin kanssani. Mentiin kihloihin eikä montaa päivää oltu kun jo sormus sai kyytiä häneltä. Olin hänen mielestään sitä ja tätä ja mikään ei ollut hyvä. Mutta opittuani tuntemaan miestä, tiesin hänen sairauksistaan, jotka eivät ole helppoja. Jo seurustelun alkuvaiheessa hän sanoi,että lähtee kamujen kanssa loppukesästä muutamaksi viikoksi lomalle tiettyyn maahan. Opin äkkiä tuntemaan miehen luonteen,etenkin ne ns. vaikeammat puolet, aloin minäkin joustamaan, vaikkei se luonteelleni helppoa ollut. Matkalta palasi eri mies,väsynyt,masentunut,entistä kipeämpi ja paljon vaisumpi ja tätä outoa aikaa kesti 3-4 kk ja vasta alkuvuodesta hän vähän muistutti omaa alkuperäistä itseään, joskin on tällä hetkelläkin salaperäisen sairas.Lähdin pois hänen asunnostaan. Se oli tuskallisen vaikeaa. Onneksi sain kotikaupungistani töiden takia asunnon ja tietysti töitä. Ajattelin tässä juuri, että koko aikana mies ei ole käynyt asunnollani kuin kerran edellisessä asunnossa ja helmikuussa tähän muuton jälkeen 2 kertaa tässä ollut yön ja yhteensä ehkä 4-5 krt siis tässä kämpässä. Minä olen ollut koko ajan se, joka on lähtenyt ajamaan hänen luokseen,alusta asti. Muita ajokilometrejä hän suorittaa hyvin mielellään mutta ei minun luo. Että se siitä kaukosuhdeajelusta. Olen tosi katkeroitunut, mies ei kai halua olla kihloissa nyt kanssani, soitellaan kyllä ja ainakin minä rakastan häntä tosi paljon. Toista naista ei kuulemma ole kuvioissa eikä minulla miestä, välillämme ovat nuo kilometrit joita minä pääasiassa ajelen,hän sitä paitsi sanoi, ettei halua minun enää menevän luokseen, sekä hänen salaperäinen sairautensa. Taidan olla tosi hullu, mutta nyt suunnittelen toisenlaista elämää, aion vielä kerran muuttaa kaiken, on pakko itkeä myös itsensä takia, ei aina hänen.
kyllä se kaukosuhde toimii joillekin, mutta vaatii luottamusta ja tehdä töitä rakkauden eteen.
tutustuin espanjalaiseen mieheeni joskus viime syksyllä yhden ystävämme(espanjalainen myös) kautta ja varsinaisesti alettiin tapailla tämän vuoden alkupuolella kun hän tuli eka kertaa suomeen tapaamaan minut.
se oli todella rakkautta ensi silmäyksellä kun tapasimme ensi kertaa...jännittiin ihan hirveesti, mutta loppujen lopuksi kemiat kohtasi ja olimme todella hullaantuneita toisiimme, että haluttiin nähdä jatkossa.
nyt ollaan tavattu puolen vuoden aikana jo 4 kertaa ja taas tavataan ensi kuussa! ihanaa vaikka ikävöidään kovasti, mutta se kertoo, että tunteemme on vahvat.
tämä kaukosuhteemme toimii meille kun voimme matkustaa johonkiin maahaan tapamaan ja välillä jompi kumpi luona käydään.
otamme hyvät laatuaikaa yhdessä! :)
ehkä jonain päivänä olemme yhdessä aina...mistä sitä ikinä tietää...
tsemppiä niille jotka elävät kaukosuhteessa...pitäkään toisistanne kiinni, jos haluatte todella elää yhdessä! :)
Tuo nyt oli jotain ihan muuta kuin oikea rakkauteen pohjustuva kaukosuhde.
Selvastikaan tuollainen mies ei sinua rakasta! Lieneeko koskaan. Rakastunut mies tekee sinun eteesi kaikkensa, tuo vaikka kuun taivaalta, jos tarttee!
Jos mies ei ole mielestaan kihloissa, tyhmaa kayttaa hanesta nimea kihlattu siina kaiken kukkuraksi! Ja toi sairastelu - eri asia jos siina olisi mies joka rakastaa sua, ja haluaa olla kanssasi ihan oikeasti - niin silloin varmasti voisi tehda vahan enemmankin hanen hyvakseen, mutta tassa tapauksessa on kyse sinun hyvaksikaytosta.
Ota silma kateen ja katso!!!
Mita tulee muhun, minun mieheni on USA:sta, itse Espoosta. Me tapailimme USA:n ja Suomen valia jonkun aikaa. Se oli yhta tuskaa! Sitten mies muutti Suomeen minun urani takia vuodeksi, ja sitten muutimme molemmat hanen uransa perassa USA:han.
Mieheni matkustaa tyokseen aika paljon, ja meilla on 2 lasta, mutta eksoottisiin tai mielenkiintoisiin kohteisiin lahden aina mukaan. Ja silloin kun han on poissa (korkeintaan viikon kerrallaan), minusta on tavallaan ihan kivakin kun saan niin paljon aikaiseksi, ja menna ja tulla miten lystaa :) Sitten onkin taas ikava, ja kiva mun mies tulee kotiin.
Kyllä minusta yksi edellytys kaukosuhteen onnistumiselle on, että on edes teoreettisia mahdollisuuksia päästä jossain vaiheessa asumaan ja elämään yhdessä. Se toivo kantaa yli ikävän ja auttaa kestämään.
Oma kaukosuhdehistoriani:
- 3,5 vuotta asumista 2000 km:n päässä toisistaan eri maissa; nähtiin joitakin kertoja vuodessa, pisin ero 14 viikkoa.
- 1 vuosi 300 km:n päässä toisistaan eri maissa; nähtiin joka viikonloppu; ihanaa luksusta verrattuna edelliseen
- nyt 4 vuotta takana yhdessä asumista ja avioliittoa ja tunne vahvistuu koko ajan että ikinä ei enää kaukosuhteeseen ryhdytä. Jos toisen työ vie kauas, niin toinen tulee mukana.
Meillä auttoi myös se, että tapasimme, kun asuimme eri maissa. Eli aloitimme kaukosuhteella. Se auttoi kestämään, kun ei ollut sitä normaalia arkea elänytkään jota kaivata.
Sikälikin nyt tuntuu ihan hirveältä ajatus että ei asuisikaan yhdessä ja näkisi harvoin.
Lisäksi tuntui siltä että kaukosuhde kävi rankemmaksi ajan myötä, ja erot vaikeammiksi. Pahimpia olivat ne viisi-kuusi yötä sen jälkeen, kun oltiin oltu muutaman viikon loma yhdessä ja sitten taas erottu. Joka ikinen yö heräsin keskellä yötä ja mietin sekunnin, missä mies on, varmaan vessassa, ja sitten tajusin että eihän se ole täällä, vaan 2000 km:n päässä. Se tunne oli aina yhtä kamala.
seurustelua takana ja asumme toinen Oulussa toinen Vantaalla. Tietenkin olisi mukava asua lähempänä, eipä siinä.
ja 400 km välimatkaa.. Hyvin on toiminut, nähdään kerran kahessa viikossa ainaskin ja useampia päiviä kerralla. Molemmilla sellanen työ, että antaa vapaita mukavasti... Luottamus pelaa siten miten pelaa, eli joka päivä erossa olessa soitellaan ainaskin missä mennään. Tämä sopii hyvin mulle, omaa aikaa on ja kun pääsee kullan kainaloon, niin ei parempaa paikkaa silloin ole :))
minulla oli kauko suhde montavuotta sitten välimatkamme oli noin 500 km ja ajoin tapaamaan häntä jokatoinen viikonloppu, minulle se sopi ja todella häntä rakastin ammatikseni silloin ajoin yhdistelmää joten se olisi kyllä ollut aika sama olisiko suhde kauko vai "lähi" koska enpä ollut juuri kotonakaan viikolla.
Kun siinä suhteessa tuli eron hetki niin tää nainen kehtasi sanoa mulle etten ollut panostanut suhteeseen pikkusen meinaan keitti ensin ajat työkeikkasi 1000km ja suihkun kautta 500km muijan luo silloin tuli päivälle mittaa mutta itse hyvin sen jaksoin kun pääsin rakkaani syliin.
tällainen tosielämän tarina minulta.
Aivan oikeilla linjoilla olet, mutta asia vain on niin, että kyllästyminen ja uuden löytäminen on tavallisempaa kaukosuhteissa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku muu elää kaukosuhteessa, mutta itse en haluaisi elää sellaisessa. Tai sopiihan se, kunhan kulta ei ihan ole liian kaukana. Tärkeämpää on tunteet ja se kuinka usein tavataan. Eräs tyttö kuvaili kaukosuhdettaan suurin piirtein näin: "Välimatkaa on 14 000 km. Emme pidä yhteyttä, mutta tavataan muutaman vuoden välein. Nyt ollaan tavattu kerran." Ehkä tuossa tapauksessa olisi silti kannattanut etsiä rakas vähän lähempää?
Tämä kohta hämmensi minua:
"Itseä vähän naurattaa, kun jotkut puhuvat, että toinen asuu vaikka 50kilometrin päässä tai sitten, että näkee toista vain kerran viikossa ja ettei kestä niin pitkää eroa. Minusta sekin voi olla luksusta jos näkee kerran viikossa."
Onhan se kyllä noinkin, mutta itse tapaan kerran viikossa poikaystävääni, joka asuu noin 4 kilometrin päässä. Okei, ellen jää auton alle, tapaamme tulevaisuudessa useammin.
Miehen rakkaus (kaipuu)pelkää seksiä,nyky mies ei naista tarvitse talous/kotitöihin.
nyky miehet viihtyy toisten miesten seurassa paremmin,kuin nais seurassa.
ja sexistä puhuminen on tolloo ja sen laadusta,koska kaikilla on kalunsa ja vehkeensä,ja jokainen osaa sitä naimista tehdä,ei niin tyhmää ole.
netti sexi ja kaukosuhteet,helppo pettää vaimoaan ja se oikea pettäjä onkin rakastava vaimo.
helposti koulluttautunut ja hyvän ammatin omaava nainen ,suostuu netti sexiin on kokemusta satojen naistenkaa.
homma etenee virtuaali maailmassa kuten shakkipeli ,tosiaan siinnä keskustellen tuntemattoman naisen kanssa alkaa tunteet tuleen mukaan ja energiat kohtaa, siis perhosteleen puolin ja toisin,,
yleensä naiset on kiittäneet,eli olen antanut jotain hyvää.
ole nettiseksiä harrastanut.
Joku AMK-bimbo korkeintaan, joka on kanssasi älyllisesti yhtä alhaisella tasolla.
Mitä fiksumpi nainen sen kiihottavin..anataa haastetta,nainen täytyy vietellä siis valloittaa.
melkein kaikki naiset rakastu minuun ja haluais tavata,tosin olen antanut itsestäni kuvasarjan joka on päivitetty.kyllä komee mies saa naisen kun naisen,enkä ole ihan tyhmä, oon .DI.('
toi komee mies taitaa tosiaan olla aika peto naisten suhteen aika sujuvasti ja lyhyesti ilmaisi asiansa..ai että,ihan alko tekeen mieli..hiii('
Mitentää,nyt hyyty ko keskustelu..meillä ainakin toimii oikeen hyvin suhde netin välityksellä..ja tosi kivaa välillä.
D=netti slagia.tarkoittaa leveää hymyä.