Loma?

Jälleen kerran tuli perheen kanssa lomailtua ja sukuloitua mieheni kotimaassa. Eipä siinä mitään, mukavaa oli ja lämpöä riitti. Joka vuosi kesälomat kohdistuvat sinne, ja täytyy kyllä myöntää, että välillä haluaisin jonnekin muuaalle lomailemaan, kun tätä on jatkunut jo vuodesta vuoteen. Toisaalta, ymmärrän hyvin että puolisoni haluaa kerran vuodessa tavata iäkkäitä vanhempiaan ja sukulaisiaan ja viedä lapsetkin kielikylpyyn. Miten muissa perheissä on tämä "ongelma" ratkaistu? Vietättekö lomianne lainkaan muissa kohteissa kuin puolison kotimaassa?
121502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

lomat siten, että kesäloma menee kokonaan miehen perheen luona, talvilomalla reissaamme eri puolilla maailmaa, pari viikonloppumatkaa vuodessa tehdään jonnekin Euroopan kaupunkiin ja välillä vaan mökkeillään.

Eipä ole mitenkään rassannut tuo lomien viettäminen anoppilassa, vaikka sitä on tullut harrastettua jo useita vuosia. Itse asiassa meillä on anopin kanssa niin hauskaa yhdessä, että oikein odotan taas tapaamistamme - enää muutama hassu päivä aikaa lähtöön!

Äänestä
  • sinänsä, noin minäkin tekisin :) Valitettavasti meidän perheen talous ei veny tuonkaltaisiin tsydeemeihin :( Molemmat käymme töissä, on asuntolainat ym. poikineen. Peheeseemme kuuluu 6 jäsentä, joten koko lössin kanssa matkustelu ei todellakaan ole edullista... Tällä porukalla tehdään tasan yksi matka per vuosi, tosin se on sitten minim. kuukauden reissu...

    Äänestä

  • Serbianna kirjoitti:

    sinänsä, noin minäkin tekisin :) Valitettavasti meidän perheen talous ei veny tuonkaltaisiin tsydeemeihin :( Molemmat käymme töissä, on asuntolainat ym. poikineen. Peheeseemme kuuluu 6 jäsentä, joten koko lössin kanssa matkustelu ei todellakaan ole edullista... Tällä porukalla tehdään tasan yksi matka per vuosi, tosin se on sitten minim. kuukauden reissu...

    että 6 hengen remppaa on kallista rahdata maailmalle useampaan kertaan vuodessa. Tähänkin meillä on oma ratkaisumme - meitä tosin on puolet vähemmän kuin teitä. Kesällä ja talvella reissataan koko perhe, mutta viikonloppulomat Euroopassa ovat vain vanhempien omia lomia ja lapsukainen pääsee isovanhempien lellittäväksi.

    Äänestä

Olen miettinyt tätä kysymystä itsekseni, jo silloin kun mieheni tapasin. Joudun nyt jo itse käydä Tunisiassa pari kertaa vuodessa, katsomassa perhettäni, joten veikkaan että ainakaan minulla tilanne ei hirveästi muuttuisi, vaikka Suomessa molemmat asuisimme. Kuitenkin kummankin perheet siellä. Olisihna se ihan kiva käydä muuallakin, mutta aika ja raha ei vaan anna periksi tässä.. :( Kyllähän se nyt 4 vuoden aikana on aika tylsäksi käynyt, kun paikat on nähty ja harvoin enään mitään mullistavaa uutta tulee vastaan, vaikka se ihana onkin nähdä omaa perhettään.. :)

Äänestä

Sama tilanne itselläkin, kun on nuo viime vuodet tullut lomat vietettyä paremman puoliskon kotimaassa. Ja jos oikein tulkitsen sun nimimerkkiä, niin aika samalla suunnalla matkaillaan. Ainahan sitä välillä tekee mieli rantalomalle, mutta mieluusti menen appivanhempiakin aina tapaamaan. Loma on kuitenkin aina lomaa.
Ja pääseehän tuolta balkaniltakin aika hyvin lomailemaan meren rannalle, ja vielä halvallakin.
Noinhan se taas kuitenkin 5 viikkoa vierähti "sukulaisissa".

Äänestä
  • samalla suunnalla lomaillaan, meillä ehkä etuna vain se, että vanhemmat & sukulaiset asuvat rannikolla ;)

    Äänestä

  • Serbianna kirjoitti:

    samalla suunnalla lomaillaan, meillä ehkä etuna vain se, että vanhemmat & sukulaiset asuvat rannikolla ;)

    Järven rannallako? Ei ainakaan meren rannalla, Serbialla kun ei ole omaa rantaviivaa meren äärellä, kun Slobo mokasi koko homman!!

    Äänestä

Minä asun itse ulkomailla ja aikoinaan kävin aina lomalla Suomessa. Lopulta huomasin, ettei se ollut mitään lomaa, sillä äiti kuvitteli, että tulin "kotiin". Siinä sitten poukkoilin mattopyykiltä ruokakaupan kautta verhoja silittämään äidin pikku apulaisena. Takaisin kotiini ja töihin päästyäni olin väsynyt ja ärtynyt. Aloin sitten tehdä pesäeroa ja muitakin lomasuunnitelmia, se auttoi paljon asiaa.

Onko teillä sellaista mahdollisuutta olemassa, että osa porukasta kävisi vain joka toinen vuosi? Ja lopulla rahalla lomaillaan jossain lähempänä toisen kerran sitten yhdessä? Tai te kahdestaan miehen kanssa vietätte vaikka edes yhden viikonlopun jossakin "lomaillen" sen yhteisen perheloman lisäksi?

Äänestä
  • tuommoinen viikonloppuloma järjestely onnistuisi, jos edes minun vanhemmat tai lähisukulaiset asuisivat suomessa ja näin järjestyisi hoitaja lapsille... Tuo toinen vaihtoehto että puolet lähtevät matkalle yhtenä, ja toiset seuraavana vuonna ei kyllä oikein onnistu. Aina tulee jollekin paha mieli... On tää hankalaa... Kai sitä pitää vaan odottaa että lapset kasvavat ja ehkä meikäläinen sitten elääkkeellä matkustaa minne halajaa =D
    Ajattelinkin kyllä jo hyvissä ajoin ruveta ehdottelemaan ensi vuodeksi jotain muuta kohdetta lasten kanssa, mieshän voisi sen jälkeen käydä vaikka yksin kotimaassaan käymässä...

    Äänestä

kummankaan kotimaassa. Kaksi vuotta sitten vietimme kuukauden Albaniassa. Viime kesana kavimme vain Suomessa, koska emme halunneet vieda pienta vauvaa Albanian helteisiin. Tana kesana matkaamme seka Suomeen etta Albaniaan, ja odotan molempia reissuja innolla. Ihanaa nahda laheisia ja meilla on myos mahdollisuus viettaa hieman aikaa miehen kanssa kahdestaan, kun hoitajia tytolle loytyy.

Maaliskuussa kavimme koko perhe Pariisissa ja ehka poikkeamme miehen kanssa myos Kreikan puolella elokuussa.

Äänestä

on se kyl kummallista tällä palstalla, aina kun joku yrittää aloittaa ihan mitä tahansa "normaalia" keskustelua, väliin tulee nää torpeedourpot, joilla ei ole mitään järkevää sanottavaa mistään asiasta... Heidän elämänsä kohokohta lienee tää urpoilu täällä, ja luulen että stondis on taattu koko illaksi...

Äänestä

vietetään anoppilassa.
Haittapuolena siinä on se ettei ajanvietostaan pysty päättämään itse....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Serbianna kirjoitti:

Jälleen kerran tuli perheen kanssa lomailtua ja sukuloitua mieheni kotimaassa. Eipä siinä mitään, mukavaa oli ja lämpöä riitti. Joka vuosi kesälomat kohdistuvat sinne, ja täytyy kyllä myöntää, että välillä haluaisin jonnekin muuaalle lomailemaan, kun tätä on jatkunut jo vuodesta vuoteen. Toisaalta, ymmärrän hyvin että puolisoni haluaa kerran vuodessa tavata iäkkäitä vanhempiaan ja sukulaisiaan ja viedä lapsetkin kielikylpyyn. Miten muissa perheissä on tämä "ongelma" ratkaistu? Vietättekö lomianne lainkaan muissa kohteissa kuin puolison kotimaassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu