Asiallisia mielipiteitä kaipaan

Tarina on tämä; minulla oli seksisuhde erääseen mieheen, olimme molemmat vapaita tekemään mitä halusimme. Hänen avovaimonsa oli pettänyt häntä eikä tiennyt kuka on lapsen isä joten he olivat hieman "tauolla" ymmärrettävistä syistä. Selvisi että hän on lapsen isä ja he päättivät kasvattaa lapsen yhdessä ja mennä naimisiin. Tapasimme tuon jälkeen vielä pari kertaa (en ole ylpeä itsestäni mutta näin tapahtui) ja sen jälkeen meidän tapailut loppuivat. Vajaa vuosi sitten törmäsimme toisiimme, hän oli taas vapaa eivätkä he olleet menneet naimisiin, joten aloitimme tapailun uudestaan (seksisuhteen merkeissä jälleen). Mutta nyt molempia kiinnostaisi ihan oikea suhde. Emme asu samalla paikkakunnalla joten emme voi tavata hirvittävän usein. Tiedän että hän pystyy pettämään, vaikkakaan tilanne ei ehkä ollut ihan tavallinen (en puolustele kuitenkaan, pettäminen on silti pettämistä). Onko pettäjä aina pettäjä vai voiko häneen luottaa? Hän ei siis todellakaan ole mikään pelimies noin muuten! Itse en pettämistä hyväksy vaikka ehkä toisen kuvan tästä kirjoitusesta voi saada.

Olisiko kenelläkään asiallista mielipidettä?
3491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niinhän se menee, että monet ovat valmiita väittämään että itse pystyvät luopumaan pahoista ja vääristä tavoistaan, mutta että petturit ovat aina pettureita, juopot aina juoppoja ja varkaat aina varkaita.

Ihminen pystyy muuttumaan. Alkoholisti ei parane ehkä koskaan, mutta luopuu juomisestaan. Kleptomaani voi lopettaa varastelun. Mitä kaikkea? Olen kuullut narkkarien paranevan. Olen nähnyt ihmisten muuttuvan. Miksei petturi paranisi? Ehkä edes ne joilla on kanttia katsoa tekemisiään rehellisesti, voivat pystyä luopumaan vääryydestään. Ne, joilla riittää itsetuntoa myöntää että on tehnyt vääriä ja jotka pystyvät luopumaan selittelystä itselleen ja muille. Ja ennen kaikkea ne, jotka asioita selvitettyään aidosti pystyvät konkreettisiin tekoihin: hakemaan apua ja muuttamaan toimintamallejaan.

Silkkaan ryhtiliikkeeseen en kuitenkaan usko. Kaikke sellaiset perustuvat vain ja ainoastaan siihen, että kamppaillaan ylivoimaista vihollista vastaan, kuten nyt seksuaalisia mielitekoja.

Äänestä

kostaa pettämällä.

Oletko aivan varma että asia meni näin kuin mies kertoi? Ettei olisi valehdellut alusta asti, kuuluu taudinkuvaan.

Äänestä
  • Tiedän asian olevan juuri noin, koska tiedän suurimman osan asiasta muuta kautta kuin hänen kertomana. Ja kyllä, kyseessä on tieto eikä luulo tai huhupuhe. Hän itse ei ole selitellyt eikä puolustellut omaa pettämistään millään tavalla, eikä ole koskaan sanonut minulle yhtäkään pahaa sanaa silloisesta avovaimostaan. Siksi ajattelisin että kyseessä ei ole hänelle toimintatapa, mutta sellainen pieni ääni kuitenkin on takaraivossa.

    Ja sen tiedän, että itse en petä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehdä kirjoitti:

Tarina on tämä; minulla oli seksisuhde erääseen mieheen, olimme molemmat vapaita tekemään mitä halusimme. Hänen avovaimonsa oli pettänyt häntä eikä tiennyt kuka on lapsen isä joten he olivat hieman "tauolla" ymmärrettävistä syistä. Selvisi että hän on lapsen isä ja he päättivät kasvattaa lapsen yhdessä ja mennä naimisiin. Tapasimme tuon jälkeen vielä pari kertaa (en ole ylpeä itsestäni mutta näin tapahtui) ja sen jälkeen meidän tapailut loppuivat. Vajaa vuosi sitten törmäsimme toisiimme, hän oli taas vapaa eivätkä he olleet menneet naimisiin, joten aloitimme tapailun uudestaan (seksisuhteen merkeissä jälleen). Mutta nyt molempia kiinnostaisi ihan oikea suhde. Emme asu samalla paikkakunnalla joten emme voi tavata hirvittävän usein. Tiedän että hän pystyy pettämään, vaikkakaan tilanne ei ehkä ollut ihan tavallinen (en puolustele kuitenkaan, pettäminen on silti pettämistä). Onko pettäjä aina pettäjä vai voiko häneen luottaa? Hän ei siis todellakaan ole mikään pelimies noin muuten! Itse en pettämistä hyväksy vaikka ehkä toisen kuvan tästä kirjoitusesta voi saada.

Olisiko kenelläkään asiallista mielipidettä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu