Vuokratyö OK

VUokratyö on tai olisi ihan OK, jos sen ehtoja muutettaisiin Ruotsin ja Tanskan mallin mukaiseksi.

Eli niiltä ajoilta kun työtä ei löydy, vuokrafirma olisi kuitenkin palkanmaksuvelvollinen(jonkin tason peruspalkka).

Myös palkkausta olisi muutettava niin, että vuokraduunari tienaisi aina enemmän kuin vakiduunari.

Näin on mm. Ruotsissa.
Näin siksi että yrityksien ei kannattaisi käyttää vuokratyötä loputtomiin. Vuokratyö kun on tarkoitettu etupäässä suhdannehuippujen tasaukseen.
6900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No konkkaan menisi monikin vuokrafirma ellei kaikki.
Tosin moni kyllä joutaisikin mennä, sen verran ammattitaidotonta touhua...

Äänestä
  • kovin suurta vahinkoa Suomen kansantaloudelle tapahtuisi, jos muutama nopean rahan ansaitsemisen toivossa perustettu, välistävetofirma joutuisi lopettamaan.

    Äänestä

Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä,että täällä tulisi ottaa oppia Ruotsista tässä vuokratyöasiassa.
Mutta epäilen,voisiko sellainen laki tulla tämän hallituksen tai kansanedustajiston aikana???

Äänestä
  • Niin kauan kuin Suomessa on näitä itseäni rankastikin vituttavia SAK:ita, Kemianliittoja ja muita"hyväveli-kerhoja", jotka estävät joidenkin ihmisten normaalin työllistymisen niin mikään ei muutu..

    Äänestä

  • edut pois kirjoitti:

    Niin kauan kuin Suomessa on näitä itseäni rankastikin vituttavia SAK:ita, Kemianliittoja ja muita"hyväveli-kerhoja", jotka estävät joidenkin ihmisten normaalin työllistymisen niin mikään ei muutu..

    Sopimus takuupalkasta (saat x euroa palkkaa, vaikka töitä ei olisikaan) tai takuutyöstä (teet vähintään 35 tuntia töitä viikossa) takaisi kyllä sen, että noita firmoja ei tulisi kuin sieniä sateella.

    Jos firma hakee jatkuvasti uusia työntekijöitä, miten se voi kaikille listoillaan oleville työntekijöille mitenkään taata työtä? Ei mitenkään. Vaihtuvuutta toki on, mutta joku pistetään aina surutta sivuun.

    Äänestä

Saisi sota tulla että nämä orjafirmat kaadettaisiin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos ehtoja muutetaan kirjoitti:

VUokratyö on tai olisi ihan OK, jos sen ehtoja muutettaisiin Ruotsin ja Tanskan mallin mukaiseksi.

Eli niiltä ajoilta kun työtä ei löydy, vuokrafirma olisi kuitenkin palkanmaksuvelvollinen(jonkin tason peruspalkka).

Myös palkkausta olisi muutettava niin, että vuokraduunari tienaisi aina enemmän kuin vakiduunari.

Näin on mm. Ruotsissa.
Näin siksi että yrityksien ei kannattaisi käyttää vuokratyötä loputtomiin. Vuokratyö kun on tarkoitettu etupäässä suhdannehuippujen tasaukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu