Viime keväänä mieheni löysi naisen täältä, minulle asia valkeni vasta silloin kun kaikki oli jo myöhäistä. Nyt hän hehkuttelee uudella morsiammellaan ja kaikki on hänelle taivaallista. Niin taivaallista, minulle ja pikkupojallemme ei kylläkään. Kysyin ex-puolisoltani nyt kihlajais uutisen jälkeen, että tiesikö morsian, että hän esiintyi vapaana miehenä vaikka kotona oli vielä perhe jota hän ei ollut jättänyt. Ei kulemma kuulu uudelle morsiolle mitenkään. Millaiset ovat valheen jäljet ja miten sellaisen kanssa voi elää. Onhan se kiva että täältä löytää elämänsä rakkauksia, mutta jäljelle jääneet saavat jatkaa matkaa surullisin mielin. Onneksi olkoon vaan mieheni, sinullahan on kaikki nyt täydellistä. Voisitko joskus kertoa sen myös pienelle lapsellesi, mutta eihän hän saa kaivata isää, jolle uusi elämä on tärkeämpää kuin hän.
Ex-mies
uusi onni
61550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
teillä nyt, mutta olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että ex-puolisosi vielä janain päivänä saa jollain tavalla nenilleen. Sen verran fatalisti olen, että kohtalo hoitaa tuollaiset vääryydet kyllä aikanaan jotenkin. Kyllä te pojan kanssa pärjäätte!
Kyllä sen miehenkin onni joskus rakoilee! Luotan itse siihen että jokainen saa ansionsa mukaan..
Ja mies joutuu aikanaan itse vastaamaan tekemisistään pojallenne. Sinun täytyy vaan olla pojan tukena..
Voimia ja kaikkea hyvää teille!
Hypätä edellisestä suhteesta suoraan seuraavaan; usko tai älä ex-miehesi on vinkumassa takaisin puolen vuoden sisällä...arki astuu uuteekin suhteeseen...
Toit esiin jotain, mikä täällä on yleistä. Suhteita aloitetaan ja lopetetaan, mutta onko kaikki tämän arvoista. Minuakin kiinnostaisi tietää, mitä uusi ajattelee, jos tietäisi? Onko täällä solmitut suhteet kaiken tuon arvoisia, hetken huumaa, toisen kustannuksella.
Kukaan osaa arvatakkaan mitä mies on sinulle ja pojallensa tehnyt. Minulle kävi samoin muutama vuosi sitten..ex textasi vielä tänäänkin minulle, jota rakastan vieläkin. Tunteeni olen vain pikkuhiljaa kuolettanut.
Hän luuli, että on saanut kuun taivaalta, eikä asia enään tänä päivänä ole sama.
Noille vilivilperteille ei elämä ja toisen tunteilla leikkiminen mitenkään hetkauta vain se oma napa on tärkein.
Itse jaksoin jotenkuten enkä edes muista kaikkea siltä ajalta koska järkytys oli niin valtava plus kaikki muut tunteet. Silloin on vain jaksettava..minua auttoi se, että aloin kirjoittamaan päiväkirjaa silloin kun jaksoin.
Kuitenkin voit varmuudella uskoa; kaikki kääntyy vielä jonakin päivänä eduksesi. Vielä tulee se päivä, että hän katuu.
Silloin kun minusta tuntui etten jaksa elää niin avasin raamatun aivan umpimähkään ja ihmeekseni sieltä luettuani sain aina vastauksen, vaikka en niin uskovainen olekkaan.
Anna lapsellesi rakkautta ja hoida hänet kunnolla niin tulet vielä saamaan sen kaikkein kirkkaimman kruunun.
T. Saman kokenut..ja voimia.!
Luin aivan äskettäin viestisi ja kauhistuin siitä, että näitä huijareita, jotka jättävät perheensä uusien nettituttavuuksien takia, on liikkeellä aivan liikaa. Mieheni jätti minut ja kaksi pientä poikaamme myös ihan äskettäin, ilmeisesti netissä tapaamansa naisen vuoksi, koska löysin hänen profiilinsa netistä, kun vaistoni sanelemana lähdin sitä etsimään. Järkytys oli aivan kamala, olihan hän vasta vajaa viikko sitten vakuutellut rakastavansa vain minua. Itse hän käyttää lähtöönsä muita syitä, mutta kuulin kuitenkin muualta, että hän todellakin on muuttamassa toisen naisen luokse. Koko elämä on mennyt ihan päälaelleen ja koetan nyt ponnistella voimieni äärirajoilla, että saan itselleni ja lapsilleni luotua uuden elämän yksinhuoltajana.
Aloin myös järkytykseni keskellä tutkia miehen puuhia, ja sain selville että hän oli jättänyt myös kaksi entistä vaimoaan aivan samalla tavalla; eli oli etsinyt treffi-ilmoituksella uuden ja varmistellut ensin että saa varmasti tämän nalkitettua itselleen, jonka jälkeen oli ilmoittanut vaimolleen, että muuttaa hänen ja lastensa luota pois. Uudelle naisystävälle hän väittää olevansa jo pitempään erossa vaimostaan. Joten jos tunnistatte tapauksen niin ilmoittakaa heti tälle uudelle naiselle, joka asuu ilmeisesti Varkaudessa, ettei ainakaan ala hänen kanssaan lasten tekoon, sillä tätä nykyä hänellä on jo niitä yhteensä 7, eikä hän pysty niistäkään kunnolla huolehtimaan, ainakaan rahallisesti. Miehellä on myös tapana aina panetella uudelle naisystävälleen entistä vaimoaan; minulle hän mm. kertoi ex:än pettäneen häntä, ja pahoinpidelleen lapsiaan yms. Olen myös saanut selville, että tämä mies on valehdellut ihan kaikesta, eikä hän ketään rakasta, käyttää vai ensin hyväkseen ja jättää sitten kun vaimo alkaa epäilemään häntä. Toivon ettei kenellekään käy enää tämän miehen kanssa samoin, kuin meidän entisten on käynyt. Mies on todella taitava valehtelemaan, en vieläkään jaksaisi uskoa, että koko meidän liitto perustuikin pelkille valheille, mutta uskottava se on kun itse näkee.