Kuka tässä nyt on kohtuuton??

Lähi-äiti

Auttakkee vähän saamaan perspektiiviä asiaan.
Lapset (5 ja 2v.) asuvat kanssani ja hoidan heitä kotona. Päivämme ovat leppoisia ja rytmimme on aika myöhäinen, nukumme aamulla klo 9-10 ja illalla lapset menevät nukkumaan klo 22-23.30. Meille kaikille kolmelle tämä on tällä hetkellä hyvä ratkaisu. Lapset käyvät isänsä luona toisessa kaupungissa joka toinen vkoloppu pe-su (tällä hetkellä näin, kun isä on töissä ma-pe) Nyt on kuitenkin mennyt 3vkoa ilman tapaamista juhannuksen ja muiden sattumien vuoksi, mistä yhdessä sovittu.
Ongelma on nyt siinä kun isä on perjantaisin työviikosta niin väsynyt, että ei jaksa valvoa lasten kanssa. Hän pyysikin, että muuttaisin lasten päivärytmiä tämän vuoksi aikaisemmaksi! Minusta tämä oli vähän liikaa vaadittu, olenko siis ihan kohtuuton kun en suostunut. Muutos tulee väkisin eteen syksyllä kun isompi menee eskariin. Mutta tästä nyt saatiin kuitenkin riita aikaan!

24

2274

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osr'wjhy

      no mä en nyt näkis tossa mitään ongelmaa.
      Mukavampihan se on lastenkin kannalta että isukki on pirtä ja jaksaa paremmin touhuta omien lastensa kanssa. Ja parempihan se olis jo käydä opettelemaan tota uutta rytmiä kun kuitenkin kerta eskariin menee syksyllä.

      Ja pakostihan se sullakin muuttuu kun jossain vaiheessa menet töihin(???).

      Et nyt sitten omasta puolstasi laittanut mitään puolustusta miksi se sinulle ei sovi, muutakuin että on niin mukavan lepposaa nukkua myöhään. Ex-miehelläsi on ainakin ihan hyvät perustelut.

      Toisekseen, mun mielestä ton ikästen lasten pitäs mennä aikasemmin nukkumaan. joku 22.30 on aivan liian myöhään.

      • Lähi-äiti

        Taustoista sen verran, että olen itse ollut puoli vuotta masentunut, nyt kyllä alkaa helpottaa. Käytännössä olin yh jo avioliiton aikana, erosta aikaa melkein puoli vuotta. Tästä syystä energiani on mennyt ihan muuhun kuin päivärytmin muuttamiseen. Päivä kerrallaan on menty ja hengissä yritetty pysyä. Kummallista kun se iskä jaksaa baareissa juosta ja valvoa mutta kun lapset tulee niin ollaan niin poikki!

      • Lähi-äiti

        tarkoitukseni on mennä töihin kunhan niitä löydän. Olen ihan kunnollinen ihminen siinä suhteessa. Ja lasten nukkumaanmenohan on jokaisen perheen oma asia. Esim. neuvolassa meitä kehotettiin nauttimaan leppoisista aamuista :)

      • taitaa viirata?
        Lähi-äiti kirjoitti:

        Olet aika hukassa sen suhteen mikä on aikuista. Eivät lapset ole sinun kaverejasi vaan LAPSIA joista sinulla on VASTUU. Tuon ikäisten kuuluu olla nukkumassa normaalisti kahdeksan yhdeksän aikaan illalla, joissakin perheissä nukutetaan jo seitsemän aikaan jos aamuherätys on varhainen ja lapsi tarvii kuitenkin melkein kymmenen tunnin unen normaaliin kehitykseen.

        Olet ollut masentunut, joten se unirytmi on sullekin yks kaiken A ja O ettei homma repeä käsistä. Ajattelitko esim viikossa muuttaa lasten unirytmin? Olet tyhmä!!! Jos todellakin, että siirtyminen eskarirytmiin on kivuton,olisi korkea aika alkaa säätämään unirytmiä normaaliksi. Muutenkin kyllä sympatiseeraan miestäsi täysillä, en ymmärrä miten voit olla noin typerä ja vastuuton ja vielä vaikeuttaa lastesi oikeutta nauttia myös isästään?

        Kasva aikuiseksi ja kiireesti, muuten aiheutat lapsillesi vahinkoa.

      • lukija...
        taitaa viirata? kirjoitti:

        Tyhmä vastaus!

    • täh??!!

      5 ja 2-vuotias valvoo puoli yhteentoista!!! Anna mun kaikki kestää...... ja sitten vielä kysyt tuollaista, eiköhän vastaus ole aika selvä.
      Tuolla menolla tulee kyllä vaikeita eskariaamuja ja todellakin heidän isä käy työssä, senverran voit hänenkin toiveita kunnioittaa, että teet asialle jotain.

    • rajoittuneita

      Kamala vaatimus lasten isältä! Tuollaisia ne tavalliset työssäkäyvät ihmiset ovat. Aina valittamassa.

      Totta kai saat nukkua pitkään. Saithan nuorempana kotonakin. Tottakai ihminen saa tehdä juuri niin kuin haluaa. Miksi ei saisi?

      Jotkut aikuiset joutuvat käymään töissä. Ne on työläisiä tai jotain. Jumala on rankaissut niitä, kun niiden isät on olleet tuhmia.

      Kiva, että siirrät perinnettä lapsillesikin. Tuollainen elämänasenne on käymässä niin harvinaiseksi.

    • miten olet saanut

      venkoiltua lähivanhemmuuden?

    • ikäisten

      lasten nukkumaanmenoaika on viimeistään klo 20.30 ja nuorimmaisen on hyvä vielä nukkua päikkäritkin.Kyllä sun exäs on siinä oikeassa.Ei tollasesta ny riitaa kantsi haastaa vaan käytä järkeesi.

      • ---

        Lapset ajoissa nukkumaan. Ei tuollainen kukkuminen ole hyväksi lapsille eikä sinulle. Jos et masennukseltasi pysty ottamaan itseäsi niskasta kiinni, niin pitäisikö sitä huoltajuusasiaa miettiä uudestaan?

    • olga

      Joo, meillä 12-17v lapset ovat nukkumassa kouluaikana viimeistään klo 21.30, mutta ovat siellä useasti ennenkin. 17v käy töissä muutamana iltana viikossa ja on kotona vasta klo 22, mutta silloinkin ehtii koisaamaan jo klo 22.20.

      Kesäaikaan, kun en ole lomalla, nukkumaanmenoaika on suunnilleen sama. Jos olen lomalla joustan ajasta tunnin.

    • ok..

      kun kerran ei ole pakko herätä aamulla. Miehen toivomus todella itsekeskeinen. Pidä rytmisi ja anna miehenkin välillä opetella sopeutumista... Hän on ilmeisesti muutenkin päässyt aina kuin koira veräjästä, helpolla.

      • Lähi-äiti

        Ensimmäinen joka tuntuu ymmärtävän tuntemukseni!

      • äitikin
        Lähi-äiti kirjoitti:

        Ensimmäinen joka tuntuu ymmärtävän tuntemukseni!

        Ymmärrän hyvin et jokaisella on luonnollinen mukava rytmi, mutta siitä ei koulu jousta ja nyt sen alkuun ei ole enää montaa viikkoa, joten aloita kiiruusti se rytmin muutaminen tai saat tosi kiukkuisia lapsia. Eivät lapset hetkessä sopeudu siihen, että klo 9 tilalta on herättävä viimeistään klo 7,jotta ehtii kouluun. Lopeta 2- vuotiaan päikkärit, jos se ne nukkuu niin saat senkin ajoissa sänkyyn. Ei meilläkään yksikään kolmesta lapsesta suostunut nukkumaan päikkäreitä sen jälkeen kun täyttivät 2. Vanhin lapsistani ei siltikään koskaan nukkunut enempää kuin 10h maksimissaan.

        Kyllä minäkin liitossa käytännössä olin yksinhuoltaja, joka vielä kävi töissä, joten siinä ei ole mitään kummaa.

    • äityliini.....

      ...laiska ja mukavuudenhaluinen..."etsäviitsis viitsisitsä". Kuka määrää tahdin, sinä vai lapset? Mieti millaisia heistä kasvaa ja mieti miten vaikea heillä voi sopeutuminen olla, kun opetat että elämä on vain leppoisaa lokoilua ja elämistä kuten itsestä hyvälle tuntuu.
      Voipi tulla vielä pahoja auktoriteettitaisteluita, kun joutuvat säännönmukaisuutta noudattamaan sekä koulu- että työelämässä, mutta itsehän heidät opetat, eli lasten tulevat vaikeudet eivät ole heidän oma vikansa...

    • kasvatuksesta

      lähtökohtaisesti lapset ovat lapsia ja aikuiset ovat aikuisia. Lapsesi ovat vielä pieniä. En tiedä mitkä tekijät johtivat eroonne, mutta on tärkeää säilyttää aikuisuus. Kuten aikaisemmin todettiin: "ei lapset ole kavereita". Yhteishuoltajuudessa vastuu on teillä molemmilla. Toki suurin osa kasvatusvastuusta käytännössä lankeaa lähivanhemmalle. Sen takia onkin tärkeää, että YHDESSÄ sovitte pelisäännöt, jotka ovat samat molemmissa kodeissa. Samanlaisuus luo pysyvyyttä ja turvaa noin pienille lapsille. Jos ettet yhdessä pysty sopimaan, niin varatkaa aika perheneuvollaan ja luokaa pelisäännöt yhdessä ammattilaisen kanssa. Näyttää siltä, että olette tekemässä lapsista kiistakapuloita. Ehkä pitäisi myös tarkastella sitä omaa tunne-elämää siitä näkökulmasta, onko noin mitättömästä asiasta kiistelyn syy omat käsittelemättömät asiat.

      Selvittäkää asiat ennenkuin tilanne pahenee...

    • nyt....

      elämäsi järjestykseen ja opeta lapset "normaaliin" päivärytmiin. Kyllä elämä muodostuu vaikeaksi, jos lapset ovat koko ajan väsyneitä koulussa. Oppiminenkin hidastuu ja ärtyisyys lisääntyy.

      Sinulla on lapsia ex-miehesi kanssa, joten Sinun pitäisi kunnioittaa ja arvostaa lasten isää, vaikka olettekin eronneet. Lasten isä on "antanut" Sinulle kaksi ihanaa lasta. Muista se !! Kyllä lasten takia pitää olla väleissä entisen kanssa, vaikka kuinka kirpaseisi. Aikuisen pitää ottaa vastuu !!!

      Voin vain kuvitella exäsi tuskaa sydämessä, koska hän ei voi riittävästi vaikuttaa lastensa hyvinvointiin ja "normaaliin" elämänrytmiin. Me naiset teemme niin paljon pahaa lapsillemme heittäytymällä esim. marttyyreiksi. Voisimme käyttää järkeäkin joskus, mutta ei. Kostaa vaan pitää keinolla millä hyvänsä.

      Kyllä ne kunnon iltaunet auttaisivat Sinunkin masennukseen. Aamulla sitten reippaana tai, vaikka väkisin, lenkille koko kolmikko.

      VOIMIA PÄIVIISI !!!

      • 3:n äiti

        Näinhän se on että tämä maailma pyörii tämän ns. normaalin päivärytmin mukaan ja meidän iltaihmisten on siihen vain sopeuduttava. Minun kolmesta lapsesta kaksi on iltaihmisiä ja jo vauvasta lähtien huonoja nukahtamaan ns. normaaliin aikaan. Mutta vastaavasti aamusta uni maistuisi. Ja sen rytmin mukaan meillä myös elettiin eskari-ikään saakka. Eskarikesänä oli pakko muuttaa rytmiä ja saada lapset nukkumaan ajoissa. Joten kehoitan sinua aloittamaan heti rytmin muutoksen. Ja toisaalta sinulle jää iltaisin omaa aikaa, jos lapset nukahtaa aikaisemmin. Minä nautin aina omasta ajasta kun lapset ovat menneet nukkumaan ja koti on ihan hiljainen. Nuo hetket antavat minulle voimaa ja auttavat jaksamaan arjessa.

      • "normaalin
        3:n äiti kirjoitti:

        päivärytmin" vaatijat ovat jäänne agraarikulttuurin ajalta, jolloin hommat oli saatava tehtyä valoisan aikaan, joten lypsylle oli lähdettävä jo ennen kuin sika karsinassaan kylkeä käänsi ja pierasi;)

        Jos lapset ja äiti ovat luonnostaan aamu-unisia, ja välttämtöntä ei aamuherääminen ole, niin kasvatuksen ja normauliuden nimissäkö pitää kaikkien elämästä hankalaa tehdä?

        Lapsi saa ne kymmenen tunnin yöunensa myös silloin, jos nukkumaan mennään klo 23 ja herääminen tapahtuu yhdeksältä, jopa kymmeneltä.

        Toki tilane muuttuu, kun eskari alkaa, mutta eipä sieläkään tarvitse kahdeksalta olla.

      • hm...
        "normaalin kirjoitti:

        Ja tällä saadaan niitä olmeja, jotka puoleen päivään silmät häyryssä heräilevät, kun muut hoitavat duunit.....

        Toki lapselle on säännöllisyys tärkeintä, mutta kannattaako totuttaa moiseen rytmiin, kun kuitenkin tarhaelämä ja koulu ei jokaisen mielihalujen mukaan jousta. Toinen asia on sitten ruokarytmin siirtyminen yhä myöhäisemmäksi, tiedämmehän kaikki toki sen miten epäterveellistä ja lihottavaa on iltasyöminen, kun aineenvaihdunta hidastuu.

        Toisaalta taas...mikäs siinä kyllä tänne aina muutama aamutorkku pullero mahtuu.

      • 3:n äiti
        hm... kirjoitti:

        Ei taida pulleruus ihan rytmeistä johtua. Lapseni ovat hoikkia vaikka kouluikään asti on noudatettu sitä "sisäistä" rytmiä. Oma pulleruuteni johtuu kyllä huonoista elämäntavoista ja laiskuudesta. Ei ruokailurytmi välttämättä muutu iltapainotteiseksi vaikka oltaisiin iltaihmisiä. Meillä ei varsinaisesti ole syöty aamupalaa, vaan lounas klo 11.00, välipala klo 14.00 ja päivällinen klo 17.00. Iltapala 20-21.00 välillä.

        Olen aina tehnyt töitä kotona joten siinä mielessä olen saanut noudattaa omaa rytmiäni. Ei ole tarvinnut välttämättä noudattaa tätä "normaalia" rytmiä.

      • luterilaiset

        eivät edelleenkään sisäistä, että kaikki eivät todellakaan aloita työskentelyä kukonlaulusta ja lopeta kello 16, kun virka-aika päättyy.

        Luterilaisuuden hyveitä ovat aamuvirkkuus ja iltatorkkuus;) Kaikki synnithän tehdään iltahämyssä ja yöllä. Laiskuutena (johon liitetään myös työhaluttomuus ja lihavuus) nähdään jopa erilainen päivärytmi.

        Onneksi en ole ns. normaali, en edes haluaisi olla, mikäli siihen liittyy tiukasti putkinäköisyys ja ahdasmielisyys.

        Ravinnonsaannin ajankohdalla ei sinällään ole mitään tekemistä lihavuuden tai laihuuden kanssa: saatu kalorimäärä suhteessa kulutukseen on tekijä, joka pääsääntöisesti määrää rasvan määrän kehossa.

      • ...oppinut
        luterilaiset kirjoitti:

        ...hienoja sanoja, Suomi on muuten teollisuusmaa jollet ole sattunut sitä huomaamaan.
        Kalorit suhteessa kulutukseen on totta huomioitavaa on, että aineenvaihdunta (myös rasvan polttaminen) hidastuu silloin, kun on levon aika.
        Oikeastaan voisit protestoida sitäkin, että ylipäätään on yö ja päivä olemassa, ehkä voisit myös miettiä kuinka suuri osuus ihmisen rytmistä perustuu vuosituhansien aikana syntyneeseen geneettiseen rakenteeseen. Toki kuun ulvojia on ollut silloin ja tarvitaan nytkin (eihän kuluttajien saataville tulisi edes tuoreita elintarvikkeita ilman ahkeria teollisuustyöntekijöitämme)!

        Onneksi olen normaali ilman putkinäköä tai ahdasmielisyyttä, lastenkasvatuksessa en kuitenkaan kannata vapaata kasvatusta lasten ehdoilla koska silloin tulee liikaa egoistisia luusereita (luokittelevat joskus itsensä ei-normaaleiksi saadakseen perusteet protestoida kaikkea "normaalia" vastaan).

      • vielään onnistunut
        ...oppinut kirjoitti:

        ymmärtämään tekstini sisältöä, vaikka pääsit jo alulle. Aikaiset aamuheräämiset ovat jäänne agraariyhteiskunnasta, jollaisessa emme (kuten tiesitkin) elä. Miksi säilyttää jäänne, jolle ei ole oikeasti tarvetta? "Koska aina on tehty niin", ei ole oikea perustelu.

        Kärsi, kärsi ja kirkkaamman kruunun saat?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1962
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1690
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1317
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1142
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1016
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      921
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      908
    Aihe