Jos joku voisi auttaa
Eli heillä 3 lasta 1 on miehen edellisestä liitosta tullut,
aluksi heillä ei ollut kuin yhteiset lapset 2 mutta miehen lapsen äidin sairastuttua lapsi tuli heille hoitoon ja nyttemmin asuu heillä.
uusio perheen äiti ei tule toimeen lapsen kanssa vaan on ihan mahdoton huutaa ja joskus kurittaa mielestäni liikaa.
myönnän että miehen lapsi on vähän villi,
vänkää vastaan tönii sisariaan kiusaa,vetää kaiken läskiksi.
mies ojentaa kaikkia lapsia samalla tavalla mutta, emäntä on ottanut miehen lapsen silmätikuksi ja nutisee joka asiasta.
Välillä aika patti tilanne, emäntä huutaa että vie tuo kakara pois omalle äidille ei voi viedä kun on sairas onko ero, vai mikä ratkaisu
miehellä alkaa olla mitta täynnä.
Eli heillä 3 lasta 1 on miehen edellisestä liitosta tullut,
aluksi heillä ei ollut kuin yhteiset lapset 2 mutta miehen lapsen äidin sairastuttua lapsi tuli heille hoitoon ja nyttemmin asuu heillä.
uusio perheen äiti ei tule toimeen lapsen kanssa vaan on ihan mahdoton huutaa ja joskus kurittaa mielestäni liikaa.
myönnän että miehen lapsi on vähän villi,
vänkää vastaan tönii sisariaan kiusaa,vetää kaiken läskiksi.
mies ojentaa kaikkia lapsia samalla tavalla mutta, emäntä on ottanut miehen lapsen silmätikuksi ja nutisee joka asiasta.
Välillä aika patti tilanne, emäntä huutaa että vie tuo kakara pois omalle äidille ei voi viedä kun on sairas onko ero, vai mikä ratkaisu
miehellä alkaa olla mitta täynnä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tämän uusioperheen äidin pitäs tajuta että hän on se aikuinen. Jos kurinpidollisia ongelmia ilmenee niin niitä pitäs lähteä selvittämään vähän eri tavalla kun uhkailemalla, kurittamalla ja huutamalla. Ehkäpä kysellä ammattilaisilta miten tälläsen vilkkaamman tapauksessa pitäs toimia.
Ja jos tilanne olis tällä lapsella muutenkin toinen, niin varmasti hän asuisi mielummin oman äitinsä luona kun paikassa jossa hänelle huudetaan, ja johon häntä ei edes haluta. Mahtaa tehdä hyvää lapsen itsetunnolle.
Kylmä tosiasia on myös se, että jokaisen joka lähtee pärisuhteeseen ihmisen kanssa jolla on edellisestä liitosta lapsia, tulee ymmärtää että siinä paketissa tulee mukana muutakin kun se uusi kumppani. Asuipa sitten lapsi toisen luona. Jos sitä asiaa ei pysty purematta nielemään, niin sitten kannattaa unohtaa koko juttu.
Jos tilanne olis meillä niin että mies kitisisi lapsesta, niin asiasta kyllä puhuttaisiin. Mutta jos se olis tolla asteella mitä kerroit, niin sais kyllä ukko kävellä omia mutkiaan.
Loppu peleissä omat lapset on aina tärkeämpiä on kitisevät kumppanit.
Kyllä aikuisten pitää toimia aikuismaisesti, eikä pahentaa tilannetta omalla kiukuttelulla, ei vaikka kuinka vituttas.
ämmät kun vievät lapset mennessään,kuin oli vienyt miehen edellinenkin ja lapsi nyt häiriintynyt (olisikohan äidillä ollut vilkas suhde-elämä?).Nyt tapauksen miehellä tosiaan pattitilanne koska todennäköisemmin ämmän mukana lähtisi taas lapset oppimaan häiriköiksi!
Koska kysymys ei ole naisesta, joka kurittaa niitä omia lapsiaan kovin epämielyttävällä tavalla on vaihtoehtoja vain vähän. (Ainakin niin ymmärsin)
Ensinkin mies voisi kokeilla puuttua tilanteeseen jämäkästi käskemällä naistaan vaikenemaan ja kohtelemaan miehen lasta kuin omaaansa ja kunnioittaen.
Toinen vaihtoehto on valita maailman tärkein ja rakkain asia ja lähteä eli oma lapsensa. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä sitten tapahtuu, kunhan vaan lapsi saa rauhan elämässään.
Kolmas voisi olla ihan perinpohjainen tutkimus, ottaako naista oikeasti päästä se lapsi vai jonkin muu asia. Onko kenties lapsi päättänyt että ei tykkää isin uudesta. (Tietty tässä huomioikaa tenavan ikä, ei ne ihan lapsoset tajua edes yrittää moista)
Joka tapauksessa, on muistettava että tilanteen pitkittyessä myö smoni asia voi lopullisesti suistua pois raiteiltaan.
Nainen vaan järjestykseen. Miehen pitää pitää oma lapsi etusijalla ja puolustaa häntä. Kysymyksessä on vaan lapsi joka kärsii erostaan äidistä, ehkä koko kuvioista, haluaa hyväksyntää ja rakkautta.
Minä olen huolehtinut mieheni lapsista (eivät tosin asu koko aikaa meillä) joista toinen on erityislapsi joka on tämän koko viisi vuotta saanut aggressiivisia kohtauksia ja on ollut erittäin haastava. Ja vaikka kuinka monta kertaa olen päättänyt että enää en tätä tee!! Ja vihoitellut itselleni mihin liemeen olen itseni työntänyt. Mutta miestäni rakastan ja paketti on tämä. Onneksi tuo lapsi on saanut hoitoa ja alkaa vähitellen asettumaan aloilleen tähän elämään ja pystyy jopa käymään koulua erityisluokalla.
tilanne sulla! pentu oireilee eikä syyttä! äiti sairastunut ja sitä ennen ero ja toisten lasten syntymä( olenko isille yhtä rakas kun noi muut). hakee kovin omaa paikkaansa. mielestäni suhteen luominen ns. vieraaseen lapseen on AINA aikuisen vastuulla.lapselle ei mielestäni saisi huutaa sillä siitä lähinnä syntyy huuto kilpailu... eikä mikään mene mitenkään perille.ei kyllä käynyt ilmi kuinka vanhasta muksusta on kyse, mutta lapset syyttää itseään erosta, sairauksista jne
tuli sellainen tunne kirjoituksestasi, että lapsi tietää vaimosi ikävän kannan häneen.on todella kamalaa kun tajuaa ettei ole toivottu ja itseasiassa on taakka sekä rasite.
voit koittaa perheterapiaa tai keskustelua vaimosi kanssa, mutta jos ei auta niin joudut pohtimaan eroa.
sinä kuitenkin joudut maksamaan tästä tilanteesta hinnan jos annat vaimosi olla ilkeä lapsellesi...
Olen seurustellut leskimihen kanssa reilun vuoden ja olin päättänyt muuttaa hänen luokseen. Perheen aikuiset tyttäret (24 -33 vuot.) ilmoittivat asiasta kuultuaan, ettei se käy. Heidän kotinsa täytyy säilyttää juuri sellaisen kuin se on äidin aikaan ollut. Äiti on kuollut 2½ vuotta sitten. Tyttäret ilmoittivat, että heiltä olisi pitänyt kysyä lupa ja sitä lupaa ei kyllä olisi tullut. He vaativat, että meidän on muutettava miheni omakotitalosta pois ja hankittava kerrostalosta meille uusi koti. Toimivat kuulemma ainoastaan meidän parhaaksemme!!
Samalla paljastimme heille, kuinka tosissamme me kuusikymppiset ihmiset tässä olemme. Kerroimme, että hääpäivämme on sovittu ja kuulutukset otettu, pappi ja kirkkokin varattu. He ilmoittivat, ettei se sovi. He eivät anna siihen lupaa. He eivät aio tulla kahvitilaisuuteen, jonka olimme aikoneet vihkimisemme jälkeen pitää.
Hämmästyttävää onkin se, että olemme hyvin koulutettuja, esimiestyössämme pärjänneitä ihmisiä, jotka olemme osanneet tehdä työelämässämme suuria ratkaisuja, mutta oman elämämme herroja yllättäin emme saakaan olla.
Tyttäret ovatkin alkaneet kerätä talosta tavaroita, niitä äidin muistoja. Niihin sitten kuuluvatkin vanhat verhot, rikkinäiset lakanat ja keittiön pöydältä liinakin.
Heidän isällään sentään oli keskinäisen testamentin antama oikeus taloonsa.
Nyt olen todella ymmälläni, uskallanko todellakaan avioliittoon miehn kanssa, jolla on näin vihamieliset tyttäret?
Viha ei kuulemma kohdistu minuun persoonana, vaan rektio olisi sama, olisi kyseessä kuka nainen tahansa.
Olisipa mielenkiintoista kuulla, miten joku toinen on selviytynyt vastaavanlaisesta suhteesta.
lähinnä tarkoitin lapsia... enkä aikuisia lapsia.
kumma ajattelutapa noilla miehesi aikuisilla lapsilla. ei siihen nyt heidän lupaa tarvita, jos yhteen menette. eivät hekään kysy isin lupaa kun kumppanin itselleen ottavat. sekopäisiä ovat...
... mutta jo kuuskymppisenä naisena tietänet, mistä on kyse. Tyttärien surutyö äidin kuoleman jälkeen on pahasti kesken.
Muuten: Kai kuolinpesä on jaettu ja sitä hoidetaan asianmukaisesti? Jos menet jakamattomaan kuolinpesäät, vaikeutesi eivät tule loppumaan. Ovatkohan tyttäret saaneet lakiosansa asianmukaisesti?
Sinulla on tiukka keskustelu ukon kanssa.
Olisiko selvempi, että muuttaisitte kokonaan teidän omaan asuntoonne asumaan. Tyttärien suru voi kestää vielä kauan.
Minusta olette aikuisiksi ihmisiksi toimineet aika ajattelemattomasti, jos ette yhdessä ole neuvotelleet teidän ratkaisunne seurauksia. Ehkä Sinullakin on lapsia ja ehkä lapsenlapsia? Silloin koko perhekuvio menee totaalisen uusiksi.
Siis tyttäriä en näe mitenkään sekopäisinä antamiesi faktojen valossa.
kaksi vuotta pitäisi surutyöhön ja asioiden työstämiseen riittää, jos kyseessä ei ole itsemurha tai joku yhtä kamala tilanne.
olen itse menettänyt äitini parikymppisenä ja ei olisi tullut mieleenikään kieltää isältäni uutta parisuhdetta(tuli aika äkkiä) ja ruveta taistelemaan lakanoista ym.
isäni saa tehdä omaisuudellaan ja elämällään ihan kuten parhaaksi näkee.tätä mieltä ovat myös kaikki neljä sisarustani ja kaksi nuorinta olivat aika nuoria(14v ja 12v) kun äitimme yllättäen kuoli.
samaa mieltä olen,että kuolinpesä kannattaa jakaa kun kerta asiat tuollaiseksi meni ja miehen kanssa pitäisi puhua asiat selväksi.
meinaan omaisuuden menettämisen surutyö. Luopumisen tuskaa. Lääkkeeksi käy ainoastaan tosiaan kuolinpesän jakaminen ja sen jälkeen pöytä puhtaana eikun avioon vaan. Jos eivät isästään välitä senvertaa että tulisivat vihkitilaisuuteen, niin saavat haistaa huilun. Isä voisi ohimennen kertoa myös tyttärilleen harkitsevansa testamenttia hyvätekeväisyyteen.
> Tyttäret ovatkin alkaneet kerätä talosta tavaroita, niitä äidin muistoja. Niihin sitten kuuluvatkin vanhat verhot, rikkinäiset lakanat ja keittiön pöydältä liinakin.
Heidän isällään sentään oli keskinäisen testamentin antama oikeus taloonsa.
menettämisen ja muutoksen pelkoa, jos eivät kallista vie, vaan muistorikkaita juttua.
antakaa heille siihen lupa tai jopa pyhittäkää yksi huone edesmenneelle äidille. arvosta tyttöjä surussaan.
mutta mies on ilmeisen hyvä, älä jätä avioliittoa väliin :)
onnea teille !
AP:
tee nimetön ilmoitus lastensuojeluun, kerro vähän tilanteesta. heillä on velvollisuus puuttua, jos lapsella on asiat huonosti. kuulostaa, että on. sieltä saa apua myös uusioäidille.