Avoero+lapset

Meillä on seuraavanlainen tilanne :
Mä olen valmis eroamaan, koska en tunne miestä kohtaan enää juurikaan mitään, hn ei ole osallistunut lasten hoitoon, hän huutaa, haukkuu, käy käsiksi ym ym. Turha tässä on nyt kaikkea selitellä. Mutta ongelma on se, että mieheni ei "hyväksy" eroa. Luulenkin, että hän pelkää yksinoloa eikä siksi "uskalla" erota.
Mutta koska meillä on 2 yhteistä lasta, ja minä olisin muuttamassa toiselle paikkakunnalle, olisi pakko saada mies tajuamaan tilanne.
Miten tulisi toimia? Mitä minun pitäisi sanoa, että mieheni ymmärtäisi että olen ihan oikeasti lähdössä. En halua erota riidellen, koska vanhempi lapsistamme kärsii ja oireilee jo riitelystä, saati sitten erosta.
Vinkkejä, miten saada mies luovuttamaan, ja antaa meidän mennä?
Itsellä alkaa olla voimat ihan loppu tästä stressistä, kun toinen ei päästä irti.
61003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lähtisikö mies puhumaan jonnekin, perheneuvolaan tms.? Ehkä siellä keskustelu pysyisi keskusteluna eikä riitelynä ja ammattilaisten tuomat näkemykset voisivat saada miehen tajuamaan, että näin ei voi jatkua. Joko pitää jotain muuttua tai sitten tulee ero.

Äänestä

Mikäli toinen ei hyväksy eroa, erilleen muutto on hyvin räjähdysaltista aikaa ja siihen kannattaa suhtautua hyvin vakavasti.
Varsinkin jos toinen osapuoli on jo kertaalleen "käynyt käsiksi".
Olen kuullut tapauksesta (joku lukijoista voi muistaakin tämän) jossa mies meni "auttamaan" muutossa, tai jakamaan/tuomaan jotain tavaraa haulikon kanssa.
Eli ole varovainen ja mikäli tosissaan näyttää siltä että keskustelu ei ole mahdollinen ja olet muuttopäätöksen tehnyt, voit ääritapauksessa ottaa yhteyttä turvakotiin ja tiedustella voisitko olla "välivaiheen" ennen muuttoa siellä.

Äänestä

Täälläkin on aivan samanlainen tilanne.Ukko ei meinaa päästää millään irti.Välillä on eron kannalla ja välillä ei.Sitten kun vielä on lapsikin siinä kiistakapulana.Minun avokkini on vielä narsisti,ei ole helppoa.Ei ole vielä lyönyt mutta suuttuu joskus aivan kauheasti,että ei ole kaukana koska nyrkki heilahtaa.Lapsi alkaa olla aika herkkänä,huutaa joskus aivan hysteerisenä kun meillä tulee riitaa.Lapsen takia minäkin päätin että ero on ainoa ratkaisu.Ukko meinaa viedä huoltajuuden oikeuteen,ei anna lasta minulle.Minä yritän olla niin paljon kuin mahdollista poissa kotoa mutta hän sanoo lapselle että äiti ei välitä hänestä.Ei anna lasta minun mukaan,minä en kuulema pysty huolehtimaan lapsesta.Minulla on jo asuntokin odottamassa mutta ei huonekaluja mitä viedä sinne,eikä rahaa ostaakaan.Ukon mielestä lapsella on täällä kaikki mitä tarvitsee.En osaa antaa mitään neuvoja sinulle,kun en itsekkään tiedä.Kaverit on sanoneet että lähde vaan että kyllä se aikanaan rauhottuu kun huomaa että muita vaihto ehtoja ei ole.Minullakin alkaa terveys jo mennä,itken jatkuvasti,elämän halu on kohta jo mennyt.Lapsen takia on vain jaksettava.Tsemppiä sulle jatkossa,yritä jaksaa,kyllä se aurinko paistaa risu kasaankin,toivotaan.

Äänestä

Olen miettynyt päivät pitkät eroa.
Olemme 8 vuotta olllu yhdessä ja lapsi
on,Muuta minulla ei olekaan.Mies omistaa
paikan ja olemme avoliitossa.
En saa palkkaa ollenkaan,Rahaa silloin kun
pyydän mutta senkin pitkin hampain.
En jaksa enään.Pojankin ovat saaneet
puolelleen,ostavat kaikki mitä pyytää,vaikka
kiellän ja ukon sisko se pahin on.
Sillehän on testamentannut paikankin.
Maatalo.Teen hommia niskalimassa ja
ne vain vittuilevat minulle.
sekö oli pää asia että pojan sai,kun tein
sen.Muuten saan olla kuin orja ilman
palkkaa.
Jos totta puhutaan sataan euroon jäi viime
vuonna minun rahat.Olen sairaslomalla
käden takia,mutta en ole sitäkään saanut
pitää navetassa vain uurastan.
Isäntä makaa aamupäivälle saa nukkua
minä en.
Minulta on voimat loppu.
Pelkään vain että vievät pojan minulta,
kun minulla ei muuta omaisuutta ole.
Sen ne saavat vain kuolleen ruumini yli.
Mitä teen.Tilaan kyllä huomenna ajan
sosiaalitoimistoon,siellä saa käydä puhumassa
asioista.Ja tarvitsen rahaa minäkin.
Veivät lapsilisät ja kodinhoito tuetkin
minä en saa mitään.muuta kuin haukut ja
vittuilut.
Ukko tekee niinkuin sisko sanoo,ei uskalla
vastaan sanoa mitään.Kun se saa rahaa
siskoltaan asioiden hoitoon.Sen takia
on mieliksi.Ja jos puhun asioista
niin ei ota kuuleviin korviin lähtee
pois vaan kävelemään.Ja alkaa puolustella
siskojaan.

Äänestä

miksi miehen pitää ymmärtää, että olet tosissasi?
Toivotko, että mies tulee järkiinsä ja toivoo sinua takaisin, anelee polvillaan, että et lähtisi?

mies tajuaa tilanteen heti kun olen muuttanut. ei sitä tarvitse hänelle erikseen selittää ja ilman riitaa et siitä vielä voi hänen kanssaan jutella. häntä on loukattu, hänen "miehisyyttään", yms.


tässä on sinulle keino:
TURVAKOTI

he auttavat jaksamaan ja jopa muutossa. älä kuvittele hoitavasi asiaa yhdessä käsiksi käyvän miehen kanssa.
jos hän käy käsiksi, millä pääset karkuun kahden lapsen kanssa? jätätkö toisen lapsen hänelle, että itse pääset karkuun? mieti ja paljon !!!

lähde pian, tee se yllättäen kun mies ei ole kotona. vain se on varma keino välttää väkivalta.

Äänestä

Ota asia puheeksi.Sovi käynti sosiaalivirastossa ,jossa sovitaan lasten huoltajuudesta.suositan yhteishuoltajuutta;älä vie lapsilta isää ja isältä lapsia.Älä pitkitä tilannetta;huonommaksi vain menee. Ole jämäkkä,älä usko jos mies lupaa muuttua.Kyllä se mies lopulta tajuaa tilanteen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HuolestunutÄiti kirjoitti:

Meillä on seuraavanlainen tilanne :
Mä olen valmis eroamaan, koska en tunne miestä kohtaan enää juurikaan mitään, hn ei ole osallistunut lasten hoitoon, hän huutaa, haukkuu, käy käsiksi ym ym. Turha tässä on nyt kaikkea selitellä. Mutta ongelma on se, että mieheni ei "hyväksy" eroa. Luulenkin, että hän pelkää yksinoloa eikä siksi "uskalla" erota.
Mutta koska meillä on 2 yhteistä lasta, ja minä olisin muuttamassa toiselle paikkakunnalle, olisi pakko saada mies tajuamaan tilanne.
Miten tulisi toimia? Mitä minun pitäisi sanoa, että mieheni ymmärtäisi että olen ihan oikeasti lähdössä. En halua erota riidellen, koska vanhempi lapsistamme kärsii ja oireilee jo riitelystä, saati sitten erosta.
Vinkkejä, miten saada mies luovuttamaan, ja antaa meidän mennä?
Itsellä alkaa olla voimat ihan loppu tästä stressistä, kun toinen ei päästä irti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu