En tiedä onko tämä oikea palsta, jonne kirjotella. Olen kohdannut elämässäni ongelman, jota en haluaisi pitää ongelmana, mutta valitettavasti siitä on sellainen syntynyt.
Olen aikaisemmin kirjoittanut tänne suhteestani nykyiseen mieheen, joka hyppii exänsä ja minun väliä tuon tuosta. En tiedä, onko kuvioissa ollut kenties vielä muitakin. Ongelma on lähinnä luottamuspula ja epävarmuus. Epävarmuus tulevasta, hänen tunteistaan sekä aikomuksistaan minun suhteeni. Tällä hetkellä tilanne näyttää erinomaiselta, johan hän on kohta kuukauden taas viihtynyt rinnallani. Tällä kertaa hän jopa ensimmäistä kertaa sanoi rakastavansa minua. Mutta mihin nyt uskoa...? Valheita hän on syöttänyt loputtomiin asti ennenkin...
Tämän päivän suurimman ongelman aiheuttaa se, että olen raskaana. Alkuviikosta sain tiedon, että odotan lasta tälle miehelle, joka on useamman kuukauden verran leikitellyt kanssani. Tiedän, että hän olisi varmasti paras mahdollinen isä tulevalle lapsellemme, mutten usko saavani hänestä miestä itselleni.
Hänellä on myös edellisestä suhteestaan yksi lapsi, jota hän syvästi jumaloi ja rakastaa, mutten usko hänen olevan kovin innostunut kuullessaan tulevansa jälleen isäksi. En siis ole edes uskaltanut kertoa hänelle vielä. Jos hän ei muutenkaan ole ottanut suhdettamme saati minua kovinkaan vakavasti, niin kuinka hän voisi muuttaa käsitystään lapsen myötä? Pelkään, että lapsi olisi hänelle ikäänkuin pakkopullaa, jonka takia hänen täytyisi olla sidoksissa minuun loppuelämänsä ajan. Niinhän ei tietenkään ole...
En tiedä itsekään pystynkö jatkamaan tällaista peliä loputtomiin. Etenkin tässä tilanteessa haluan rinnalleni rakastavan miehen, joka on tukenani ja johon voi luottaa. Voihan toki olla mahdollista, että tästä vielä kehkeytyy jotain hyvääkin, mutta tämänhetkinen epävarmuus romuttaa kaikki haaveet tulevasta.
Lapsen pidän, muusta ei ole puhettakaan. Mitään esteitä ei ole. Yksinhuoltajuuskaan ei ole poissuljettua nykypäivänä. Haaveena olisi kuitenkin saada perhe, jossa äiti ja isä olisivat yhdessä ja tässä lapsen olisi hyvä varttua.
Mikä tämä tällainen haave on, kun isälle ei edes uskalla kertoa?? Toivotonta! Vaikeaa iloita lapsesta, kun ei voi olla varma siitä, että se olisi iloinen uutinen myös isälle. Kokemuksia?
Olen aikaisemmin kirjoittanut tänne suhteestani nykyiseen mieheen, joka hyppii exänsä ja minun väliä tuon tuosta. En tiedä, onko kuvioissa ollut kenties vielä muitakin. Ongelma on lähinnä luottamuspula ja epävarmuus. Epävarmuus tulevasta, hänen tunteistaan sekä aikomuksistaan minun suhteeni. Tällä hetkellä tilanne näyttää erinomaiselta, johan hän on kohta kuukauden taas viihtynyt rinnallani. Tällä kertaa hän jopa ensimmäistä kertaa sanoi rakastavansa minua. Mutta mihin nyt uskoa...? Valheita hän on syöttänyt loputtomiin asti ennenkin...
Tämän päivän suurimman ongelman aiheuttaa se, että olen raskaana. Alkuviikosta sain tiedon, että odotan lasta tälle miehelle, joka on useamman kuukauden verran leikitellyt kanssani. Tiedän, että hän olisi varmasti paras mahdollinen isä tulevalle lapsellemme, mutten usko saavani hänestä miestä itselleni.
Hänellä on myös edellisestä suhteestaan yksi lapsi, jota hän syvästi jumaloi ja rakastaa, mutten usko hänen olevan kovin innostunut kuullessaan tulevansa jälleen isäksi. En siis ole edes uskaltanut kertoa hänelle vielä. Jos hän ei muutenkaan ole ottanut suhdettamme saati minua kovinkaan vakavasti, niin kuinka hän voisi muuttaa käsitystään lapsen myötä? Pelkään, että lapsi olisi hänelle ikäänkuin pakkopullaa, jonka takia hänen täytyisi olla sidoksissa minuun loppuelämänsä ajan. Niinhän ei tietenkään ole...
En tiedä itsekään pystynkö jatkamaan tällaista peliä loputtomiin. Etenkin tässä tilanteessa haluan rinnalleni rakastavan miehen, joka on tukenani ja johon voi luottaa. Voihan toki olla mahdollista, että tästä vielä kehkeytyy jotain hyvääkin, mutta tämänhetkinen epävarmuus romuttaa kaikki haaveet tulevasta.
Lapsen pidän, muusta ei ole puhettakaan. Mitään esteitä ei ole. Yksinhuoltajuuskaan ei ole poissuljettua nykypäivänä. Haaveena olisi kuitenkin saada perhe, jossa äiti ja isä olisivat yhdessä ja tässä lapsen olisi hyvä varttua.
Mikä tämä tällainen haave on, kun isälle ei edes uskalla kertoa?? Toivotonta! Vaikeaa iloita lapsesta, kun ei voi olla varma siitä, että se olisi iloinen uutinen myös isälle. Kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kokemuksia ei vastaavasta ole, mutta lukemani perusteella voisin sanoa että anna miehen mennä. Omasta kokemuksesta (lapsen osassa) voin sanoa, että rakastavan yksinhuoltajan lapsena on moninverroin helpompaa kuin olla sivustaseuraajana kahden vanhemman välisissä ongelmissa. Lapsi voi loppupeleissä tehdä vain hyvin vähän vanhempien keskinäistä suhdetta parantaakseen.
Voisi olla itselleen ja omalle päälle terveellisintä setviä ongelmat mahdollisimman tehokkaasti ENNEN lapsen tuloa (Sen jälkeen varmasti riittää touhua ja totuttelua uudenlaiseen arkeen), vaikka sitten näyttämällä ovea.
Jokos kerroit isille?Miten otti asian?Jos jumaloi lastaan ni miks ei jumalois myöskin tulevaa?