Kertokaa kokemuksia te, joilla työpaikkaromanssi on edennyt pidemmälle? Oletteko molemmat jättäneet kumppaninne toistenne takia jne? Kertokaa kaikenlaisia kokemuksia. Voiko elämän mies löytyä työpaikalta?
Kertokaa
kokemuksia!
5491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihastuin työkaveriin vaikka seurustelin. tuolloin kyllä meni muutenkin jo huonosti silloisen poikaystävän kanssa joten ero tuli.
työkaverini oli myös aivan ihastunut minuun joten aluksi nähtiin vähän "salaa" ja sen jälkeen alettiin seurustelemaan. yhdessä ollaan vieläkin. työpaikkaromanssi on jännää!
lapista ne herkut löytyy.
...ja pomo suhtautuivat asiaan? Oletteko pienessä yrityksessä töissä, vai isommassakin? Meidän työpaikassa on kymmenisen henkilöä töissä. Tää johon olen ihastunut, on korkeammassa asemassa. Olen ollut puoli vuotta mielettömän ihastunut työkaveriini, eikä tää ihastus näy hellittävän ikinä. Avokkini kanssa olen seurustellu 4,5 vuotta, ja nyt on mennyt vähän huonommin, hän on alkanut epäileen että olen ihastunut johonkin toiseen, ja haluaisin erota. En ole myöntänyt. Plaah. Mitä teen.
nyt ensimmäisenä. Sitten katsot toimiiko homma sen työkaverisi kanssa.
Mul on vähän sama tilanne. Olen pienemmässä yrityksessä, enkä itse hyvässä asemassa hienarkiassa. Olen riippuvainen vähän ihastuksestani työssä. En uskala tehdä suoraa ehdotusta. Muutin keväällä eroon hullusta aviomiehestäni(yhdessä 4,5v!!). Sain voimat tähän ratkaisuun, koska olen ihastunut :)
Uskallatko erota vaikka et saisi uutta kumppania tästä ihastuksesta?
Mä haluisin myös tietää miten työpaikan kuvioihin vaikuttas jos muut sais tietää tunteistani tai jopa mentäs eteenpäin( mikä tietty toiveeni)
ihanaksi nyt, kun on alkanut epäileen, että olen ihastunut johonkin toiseen. Se järjesti meille eilen piknikin, kun pääsin töistä. Ei olla iki kuuna päivänä tehty mitään sellaista! Siksi se oli niin ihana ele. Rakastan kuitenkin avokkiani, enkä halua tehdä mitään liian pikaisia ratkaisuja, otettiin vasta yhdessä koiranpentukin. Kaikkein järkevin mun olis unohtaa se työpaikan ihastus, vaikkei se niin helppoa olekkaan, varsinkin kun sitä näkee kokoajan töissä, tosin se on lomalla nyt. Avokki on kuitenkin pohjimmiltaan tosi hyvä mies, ei edes juo. Sen kans olis loistava tulevaisuus sinänsä. Laitoin tälle ihastukselle pari päivää sitten viestin, että miten on loma alkanut, eikä hän vastannut mitään. Eli mitä voimme tästä päätellä. Annan ajan kulua, ja yritän unohtaa ihastuksen. Niin on kaikkein paras. Ei hän kuitenkaan avioeroa ottaisi. :(