kuinka kauan mietitte eroa

Tänään 18. hääpäivä.Päättyi/alkoi riidalla, koska mieheni on menossa huomena juhliin, johon minua ei ole kutsuttu. Luulin hänen menevän "poikien iltaan", mutta kyseessä onkin kesäjuhlat, johon on menossa monta muutakin pariskuntaa...
ainoastaan minua ei jostain syystä ole kutsuttu.Mieheni sanoi, että "kyllä sinutkin vielä hyväksytään". Olenko tyhmä, vai onko mieheni ääliö?Mitä tehdä?

Lasten vuoksi mietin ja uhkailin 10 vuotta. Ei tehoa. Nyt on erottu.

Liian kauan, kuusi vuotta naimisissa, kuusi vuotta liikaa. Olin heikko kun menin naimisiin ja heikompi kun en heti uskaltanut erota. Erossa ei harmittanut muu, kuin että olisinpa uskaltanut lähteä aikaisemmin, sillä elämä on liian lyhyt kahdenkeskiseen tunteettomuuteen ja kylmyyteen.

Yhdessä ehdin olemaan 12v, naimisissa 7v. Eroa mietin jo useamman vuoden ajan, uhkailin erolla useampia kertoja ja ilmaisin tyytymättömyyteni asioiden tilaan. Alkuvuodesta tuli lopulta mittani täyteen miehen jäätyä kiinni pettämisestä. Pakkasin tavarat ja lähdin lasten kanssa. Onneksi, sitä tunneköyhää ja muutenkin aivan paskaa parisuhdetta ei olis enää kestäny muutenkaan. Nyt mulla on ihana oma rakas kulta, ja elämä hymyilee jälleen. Me eletään täällä vaan kerran, ei kannata tuhlata sitä huonoon parisuhteeseen. Ennemmin vaikka yksin kuin huonossa parisuhteessa.

Valitettavasti liian kauan. En osaa sanoa aikaa. Siihen vaikutti mm. yhteinen lapsi. Muuten olisi ollutkin hyvin helppoa ja käynyt tosta noin vaan. Silloin pitää miettiä perusteellisesti, jos lapset joutuvat tavalla tai toisella kärsimään, kuten eroissa yleensä, ovat ne lapset sitten yhteisiä tai ei.

puolta lyhyempi aika yhdessä, mutta ainakin puolet siitä just tuollaista. seksitön liitto ei oikein ole liitto mun mielestäni. eikä liiton jatkaminen vain lasten takiakaan ole oikein.
monta vuotta mietin että tässäkö tää elämä on, kaikki ärsytti toisessa.

ei ollu ikävä koskaan jos oltiin erossa, ajattelin että onko tää rakkautta koskaan ollutkaan.
eikä se ole ollut. erossa sen on huomannut. kävin juttelemassa ammattilaisilla, sieltä sai potkua ratkaisuun. on myös onneksi pari hyvää ystävää, jotka huom eivät käskeneet tehdä niin tai noin.
vuosia siinä prosessissa tosiaan saattaa mennä.

mulle sanoi joku, että sitä lähtee kun tilanne on kypsä, ei yhtään aiemmin eikä myöhemmin. olen samaa mieltä. sitten kun päätin, niin toimin järjestelmällisesti, enää jahkailematta.

tosin siinä käy mielessä kaikkea, että jääkö nyt ehkä kaipaamaan asuntoa, tavaroita...
niihin pitää vaan tehdä ero niihinkin. kaikkea ei saa mukaansa, tai muuten ei voi lähteä.
asunto/talo esimerkiksi voi olla hyvä ja mahtava, mutta onko se syy jatkaa liittoa.

eli muutos ravisuttaa ja pelottaa jossain määrin aina. lähtöön kun kuitenkin sitten tulee oma sisäinen varmuus että NYT, ja sitten se on siinä. en ole kaivannut tippaakaan takaisin, kun tein hyvän pohjatyön.

käy se mielessä tuon tuostakin, että satutin toista osapuolta.
mutta loppujen lopuksi meillä on vaan tämä yks elämä, ja omasta onnellisuudestaan vastaa jokainen vain ja ainoastaan itse.
puhua voi ja pitää, mutta itse sen sisimmässään sitten tietää ratkaisun.

mitä tuota miettimään jos lapsetkin jo isoja.ei kenenkään tarvitse olla marttyyri ja antaa omaa elämäänsä huonossa pari suhteessa ei sillä mitään voita elettäväksi tämä elämä on tarkoitettu eikä uhrattavaksi.itse kun erosin aluksi ajattelin etten pääse jaloilleni mutta nyt huomaan että ole paljon vahvempi ja onnellisempi vaikka yksin ja voi miten tuntuu hyvältä kun huomaa että kyllä noita miehiä on jotka on kiinnostuneita myös eronneista.eroa jos se tuntuu oikealta ratkaisulta juuri nyt.jaksamisia.

Noin puolisen vuotta olin miettinyt lähtöä, kun sitten baarissa tapasin mielenkiintoisen miehen niin lähtö oli helppo toteuttaa nopeasti.

Meillä oli satuhäät ja unelmaliitto pari vuotta.
Minulle kaikki oli niin uutta ja jännittävää, sillä olin köyhistä oloista.

Ei minulla liiton aikana mitään kovin ylellistä ollut, mutta puutetta ei ollut mistään.

Saduilla on tapana päättyä ja tämä prinsessa alkoi tekemään inventaariota valtakunnassaan.

Pian tajusin, että lähettämällä erohakemuksen saan kaiken mistä olen ikinä haaveillut!

Nyt menee mukavasti, on kaksi ihanaa lasta, eikä töihinkään tarvitse mennä jos en halua.
Jotain pientä voisin harkita kun lapset aloittavat koulun.

Varmasti eromme satutti ex:ää kovastikin, mutta olisiko minun pitänyt jatkaa vaikka en enää välittänyt hänestä juuri muuta kuin ystävänä?

Ystävä yritän olla edelleenkin, mutta hänen masennuksensa takia en oikein olevani oma itseni hänen kanssaan, joten yhteyden pitäminen on jäänyt lähes kokonaan.

Olen kuitenkin varma, että jonain päivänä hänkin ymmärtää, että en enää ollut onnellinen ja että minulla on nyt parempi.

Tuskin hän silloin ajattelee, että minun olisi pitänyt pysyä naimisissa pelkästä velvollisuudesta ja unohtaa oma onneni?

Hyvää loppukesää kaikille vaikka näin kurjat säät onkin!

Onneksi me pääsemme lasten kanssa etelään takuuvarmaan aurinkoon ennen syksyä!

Varmaan vuosia, koska eropäätös oli ihan selvä kun nuorimmainen muutti kotoa.

Repäisin itseni irti ja annoin luvan elää ja rakastaa.

Joillakin on vain tapana että pidetään sitä exää ns. takaporttina jonka luo voi palata jos ei löydykkään uutta ihmistä elämään, sekään ei ole oikein ketään kohtaan