Kerron nyt lyhyesti oman tarinani. Olemme seurustelleet kohta kaksi vuotta ja suhteemme on todellista vuoristorataa. Suurimmaksi osaksi meillä on huonoja päiviä. Riitelemme usein. Mieheni on yrittäjä ja tosi kiireinen. Näemme noin kerran viikossa jos sitäkään. Sitten kun sitä yhteistä aikaa on muutama tunti jonain iltana, niin mieheni vaan katselee tv.tä eikä edes huomaa olemassa oloani. Ei vastaa kysymyksiin, ei kuuntele. Se on todella hermoja raastavaa ja raskasta, varsinkin kun se on aina niin. Oltiin me missä vaan niin minua ei huomata.
Eilen sekosin lopullisesti. Sain ihan totaalisen mustasukkaisuuskohtauksen keskellä yötä kun lueskelin mieheni viestejä toisilta tytöiltä. Huomautin siitä hänelle ja sehän hermostui kun ei saanu nukkua. Olin jo valmiiksi niin hermona ja olin itkenyt koko illan ja vielä tämäkin niin eihän siinä sitten mitään. Kello oli neljä aamulla, en ollut nukkunut yhtään, keräsin kimpsut ja kampsut ja revin yöpöydällä olevan valokuvan minusta ja nakkasin palaset mieheni päälle. Se vain huusi perään, että mee hoitoo, mee muualle pillittämään, oot seonnu.
Mitä ihmettä teen? Jostain syystä rakastan häntä silti, vaikka riitelemme ja huudamme toisillemme joka päivä.
Eilen sekosin lopullisesti. Sain ihan totaalisen mustasukkaisuuskohtauksen keskellä yötä kun lueskelin mieheni viestejä toisilta tytöiltä. Huomautin siitä hänelle ja sehän hermostui kun ei saanu nukkua. Olin jo valmiiksi niin hermona ja olin itkenyt koko illan ja vielä tämäkin niin eihän siinä sitten mitään. Kello oli neljä aamulla, en ollut nukkunut yhtään, keräsin kimpsut ja kampsut ja revin yöpöydällä olevan valokuvan minusta ja nakkasin palaset mieheni päälle. Se vain huusi perään, että mee hoitoo, mee muualle pillittämään, oot seonnu.
Mitä ihmettä teen? Jostain syystä rakastan häntä silti, vaikka riitelemme ja huudamme toisillemme joka päivä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei tuollaisessa suhteessa ole mitään järkeä. Kyllä toista pitää kunnioittaa ja niitä tunteita pitää olla molemminpuolin. Jos siihen jäät niin katumaan tulet. Kannattaa etsiä mies joka kunnioittaa sinua.
kun olet terveen kirjoissa niin eroa.Ei järkeä elää noin, äkkiä pois. Vaikka kuinka välittäisit niin parempi erota. Kyllä tuollainen elämä ei ole elämisen arvoista.
Itse olen keski-ikäinen ja itselläni suhde kariutu juuri miehen välinpitämättömyyteen. Ensimmäiset pari vuotta meni todella hyvin, mutta sitten rakkaus hiipyi ja mies vetäyty kuoreensa. Emme riidelleet mutta parempi sekin kuin hiljaisuus. Miehen työreissujen lähetessä hän muuttui iloiseksi ja elämänhaluiseksi. Hälytyskellot alkoivat soida.. Mies vietti hauskaa omien ystävien kanssa ja kotiin tullessa muuttui taas.
Pirukaan ei yksin tappele, mutta elämä on elämistä varten...Miksi kuluttaa sitä epätyydyttävään suhteeseen. Itkin päiviä ja surin. Se on nyt loppu. Miehen kotiuduttua tein selväksi, että ei enää tätä. Nyt olen vain tyytyväinen ratkaisuun. Älä jää moiseen elämään.
Hei!
Itsekin olen vastaavanlaisessa tilanteessa ollut ja olen osittain vieläkin. Näemme harvoin ja silloinkin aika useinmiten menee riidellessä. Itse ainakin olen niin turhautunut siihen, ettemme ehdi keskustelemaan normaaleista asioista ja sitten kun mies on siinä, tulee kaikki puhumatta jääneet asiat esille, josta siis seuraa useinmiten riitaa. Tulee paljon väärinymmärryksiä. Ja haluaisin, että mies viettäisi vapaa-aikansa keskittyen minuun eikä esim. telkkariin, kavereihin, tietokoneeseen. Mut toisaalta mieskin haluaa rentoutua ja vaan olla silloin kun hänellä vapaata eikä jaksa keskustella syvällisiä tai ainakaan riidellä. Minäkin olen saanut kauheita itkuraivareita ja mieheni on huutanut minulle, että mee hoitoon.
No, me ollaan nyt saatu sovittua joitain pelisääntöjä yhteiselle ajalle ja mieskin on yrittänyt saada (ja saanutkin) enemmän yhteistä aikaa. Ollaan tehty kivoja juttuja yhdessä (käyty reissussa, ulkona syömässä, vietetty yhteisiä elokuvailtoja). Minä olen yrittänyt olla aiheuttamatta riitaa yhteisellä ajalla ja ottaa esiin mietityttävät asiat heti, kun ne tulee esille enkä "säästää" niitä yhteiselle ajalle. Olemme menossa parempaan päin, vaikka vieläkin on tekemistä. Tietysti muutokseen vaaditaan kaksi ihmistä, joten yksin et voi saada suhdetta toimimaan jos mies ei yhtään panosta. Siinä tapauksessa kannattaa jatkaa eri teitä. Eroaminen on vaikeaa jos välittää toisesta, mutta parempi sekin kuin elää jatkuvassa ahdistuksessa ja huonossa suhteessa. Voimia ja jaksamista päätöksen tekoon sinulle:)
Kysyt mitä tehdä. No, luepa ajatuksella kirjoittamasi juttu. Ihan päätön koko teidän tarina. Et ole rakastunut mieheen,vaan pakkomielteeseen. Suhteenne tulee menemään vain huonompaan suuntaan. Säälittävää luettavaa tälläiset tarinat.Anna miehesi olla ja ala elää omaa elämäääsi.
Niin kai sitten. Yritän järjestää meille vielä jonkun keskustelutuokion, sellaisen että hänkin ehtii ja on kiinnostunut kuuntelemaan. Pakko selvittää kaikki sotkut, muuten jää vaivaamaan. No osa syy voi olla sekin, että meillä on aika suuri ikäerokin. Itse olen 18 ja hän 25. Jotenkin on niin ylivoimaista luopua.
Ollaan juuri suunnilleen samanikäisiä. Olen harkitsemassa nyt eroa vakvasti sillä joudun kerta kaikkiaan kerjäämään yhtä halaustakin! Hän vain tapittaa tv:tä ja puuhailee omia juttuja. En tajua miksi hän edes haluaa olla kanssani. Seksiäkään ei tipu. Erohan se varmasti oikea ratkaisu ja suositteleen samaa sinnekkin.