neuvoton

Avovaimoni ei ole koskaan, ei edes alkuaikoina, ollut kovin innostunut seksistä. Olen yrittänyt häneltä kysellä mistä pitää ja olen oikein panostanut aikaan ja hänen huomioonottamiseen. Tuloksena on ollut että haluaa vaan kaiken olevan äkkiä ohi. Tilanne paheni kun hän tuli raskaaksi, häneen ei saanut koskeakaan raskauden aikana. Ajattelin että hän tuntee itsensä jotenkin ei naiselliseksi ja muistin aina kertoa miten kaunis nainen on kun odottaa lasta...ei tulosta. Nyt lapsemme on kolmevuotias ja rutiiniksi on muodostunut kerran kahdessa viikossa lauantaina. Seksin jälkeen hän nousee nopeasti sängystä ja menee suihkuun aivan kuin tuntisi itsensä jotenkin likaiseksi.

Tapasin keväällä erään hyvin viehättävän naisen johon heti alunalkaen tunsin vetoa ja tunne on molemminpuolinen. Emme ole tehneet mitään yhtä hätäistä suukkoa lukuunottamatta. Nyt kuitenkin ajatukseni pyörivät jatkuvasti tässä naisessa ja olen huomannut että olen pikkuhiljaa rakastumassa häneen.

En vain nyt ymmärrä mitä tekisin, olen tästä seksiasiasta kotona yrittänyt puhua mutta hän ei halua.Pettäminenkin tuntuu vastenmieliseltä mutta kun en saa toista mielestäni. Lapsikin on niin pieni ettei oikein erokaan tule kysymykseen. Olen jotenkin jo menettänyt elämänhalunkin kun mietin tätä.
201339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

tapahtunut vaimon mahdollisissa edellisessä/edellisissä suhteissa? Oletko hienovaraisesti kysynyt, onko hänellä aiempia negatiivisia kokemuksia?

Äänestä
  • Olen kyllä kysynyt ja yrittänyt muutenkin jutella asiasta, mutta hän sivuuttaa kaikki yritykseni olankohautuksella. Minä oikeasti kärsin kun en tajua tätä. Alussa ajattelin että hän mahdollisesti jännittää jotenkin ja luotin että kun aikaa myöten minä löydän sen tavan millä saan hänetkin nauttimaan, hän vapautuu ja seksielämämme paranee. Hän ei vaan kertakaikkiaan pidä seksistä ja myös minulla alkaa olla vaikeuksia nauttia kun tunnen sen olevan hänelle jotenkin velvollisuus.
    Auttakaa minua ymmärtämään sillä en todellakaan halua elää näin enää kovin kauan.

    Äänestä

  • yrittänyt kirjoitti:

    Olen kyllä kysynyt ja yrittänyt muutenkin jutella asiasta, mutta hän sivuuttaa kaikki yritykseni olankohautuksella. Minä oikeasti kärsin kun en tajua tätä. Alussa ajattelin että hän mahdollisesti jännittää jotenkin ja luotin että kun aikaa myöten minä löydän sen tavan millä saan hänetkin nauttimaan, hän vapautuu ja seksielämämme paranee. Hän ei vaan kertakaikkiaan pidä seksistä ja myös minulla alkaa olla vaikeuksia nauttia kun tunnen sen olevan hänelle jotenkin velvollisuus.
    Auttakaa minua ymmärtämään sillä en todellakaan halua elää näin enää kovin kauan.

    joku tulee tänne ensin miettimään, mitä tekisi, eikä niinkuin monet tekevät; ensin petetään ja sitten vasta kun pussit on saatu tyhjäx aletaan miettiä. Oletteko ajatellu parisuhdeterapiaa? Onko vaimosi ehkä uskovaisesta perheestä, jossa on kasvanut estyneeksi? Syitä tilanteeseen voi olla lukemattomia, mutta me täällä voidaan vain ehdottaa jotai selviytymistapaa,kun ei tunneta sun vaimoa. Jos jostain ongtelmasta liitossa selvitään ilman kolmansia osapuolia, liitto vain vahvistuu. Mutta aihe on arka, enkä voi tietää kuinka rikki vaimosi on tällä alueella, ja terapiaehdotus saattaa lukita vaimoasi enempikin. Riippuu myös siitä, minkä ikäisiä olette. Itse en oikein osannut n.20vuotiaana nauttia seksistä, halusin kyllä pitää kumppanini tyytyväisenä ja pidinkin. Vasta myöhemmin "annoin palaa" kumppanini kanssa miettimättä mitä hän minusta ajattelisi.
    Joku ulkoinen alemmuuskompleksikin voi olla syynä. Kenties hän ei vakuutteluistasi huolimatta pidä itseään viehätävänä. Tai hänellä saattaa olla todella traumaattinen kokemus aiemmin. Seksin alueella ihmiset voivat olla toisilleen hyvin julmia. Suhteen loppuessa esim. heitetään kommentteja miehen elimen koosta, naisen rintojen muodosta tms. Jos hänelle on aiemmassa suhteessa sanottu jotain ilkeää, se voi johtua siitä. No, en tässä nyt ala enempiä teorisoimaan. Toivottavasti sinulla riittää rakkautta ja ymmärtämystä vaimoasi kohtaan ja pystyisitte selvittämään hankalan tilanteen, jossa molemmat osapuolet voivat huonosti.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    tuskin tuossa auttaa. Vaimo tarvitsi seksologia. Mitä ilmeisemmin hän ei ole löytänyt omaa seksuaalisuuttaan.

    Äänestä

  • sara* kirjoitti:

    onko miehen vaimolta poissuljettu kilpirauhasen vajaaatoiminta. Se on yllättävän yleinen, usein sairastetaan tietämättä, ja aiheuttaa seksuaalista haluttomuutta. Pahempikin vaihtoehto tulee mieleen: rakastaako tuo nainen ylipäänsä miestään..

    Äänestä

kannattaa harkita eroa , jos haluat prustaa perheen seksin ympärille ,luulen kyllä että vaimosi pitää seksistä , mutta ei turhasta räpelöimisestä , hän pitää luonnonmukaisesta seksistä , se tapahtuu luonnossa nopeasti , itse olen samantyyppinen nainen , nautin seksistä mutta en turhasta räpelöimisestä , seksiä saa olla useammankerran päivässäkin .

Äänestä
  • seksissä??
    Sinä siis tykkäät tai sinulle sopii "luonnonmukainen" seksi eli tarkkaanottaen nopea pano kuten eläimet tekevät kiima-aikana? Sisään ja ulos-tyyliinkö?? Ja tämä sopii sinulle useastikin päivässä? Eli ukkosi voi tyhjentää pussinsa suit-sait-tyyliin?? Eli pelkkä nopea akti?
    Ja siinä kaikki - ei mitään räpelöintejä, vaan suoraan asiaan :D...:D
    HUH, HUH, HUH...luulisi, että tuon olisi kirjoittanut mies, joka tarvitsee vain nopean paineiden eli pussien tyhjennyksen :D

    Äänestä

  • kovin erilaisia minäkään en pidä nuolemisesta enkä mistään turhasta räpläämisestä mutta nopeasta jopa useamman kerran päivässä voin seksiä harrastaa , joten mieti mikä sinulle on tärkeintä elämässä ,seksi vai hyvä vaimo .

    Äänestä

  • turha räpelöinti..... kirjoitti:

    seksissä??
    Sinä siis tykkäät tai sinulle sopii "luonnonmukainen" seksi eli tarkkaanottaen nopea pano kuten eläimet tekevät kiima-aikana? Sisään ja ulos-tyyliinkö?? Ja tämä sopii sinulle useastikin päivässä? Eli ukkosi voi tyhjentää pussinsa suit-sait-tyyliin?? Eli pelkkä nopea akti?
    Ja siinä kaikki - ei mitään räpelöintejä, vaan suoraan asiaan :D...:D
    HUH, HUH, HUH...luulisi, että tuon olisi kirjoittanut mies, joka tarvitsee vain nopean paineiden eli pussien tyhjennyksen :D

    naisia jotka täällä vaahtoaa jos jonkinmoisesta tempuista , olen nainen isolla N lapsiakin on siunaantunut puolikymmentä ,joten tiedän mistä puhun ,luonnon mukainen kiimainen nopea seksi on parasta mitä minä tiedän, me ihmise olemme kovin erilaisia joitakin pitää nuoleskella ja tehdä jos jonkin moisia temppuja minä en tarvitse kuin kiimaisen mihen joka tietää mitä tekee ,siis ottaa omansa ,luonnonmukainen seksi on parasta mitä tiedän .

    Äänestä

  • olemme -------------- kirjoitti:

    kovin erilaisia minäkään en pidä nuolemisesta enkä mistään turhasta räpläämisestä mutta nopeasta jopa useamman kerran päivässä voin seksiä harrastaa , joten mieti mikä sinulle on tärkeintä elämässä ,seksi vai hyvä vaimo .

    Kaikki eivät tykkää "räpeltämisestä", vaan nauttivat nopeammasta aktista. Nauttiiko nainen seksistä, jos vain toivoo sen olevan nopeasti ohi? Epäilen... Hän sanoisi sanoisi "melaa mekkoon ja nopeassa tahdissa - jälkeenpäin ilmaisisi miten mukavaa oli.

    Kyllä mies melkoisen usein tuntee, nauttiiko nainen vai ei. Ja ellei nauti, se vähentää miehen nautintoa. Näin se vaan menee.

    Todellakin olen yrittänyt lähes kaikkea mutta en jaksa sitä että hän on velvollisuudentunnosta jonkunlainen paineenpurkaja eikä muuta. Todellakin haluaisin että myös hän nauttisi ja vaikkei nauttisi itse seksistä niin haluaisi edes sen jälkeen olla lähellä. Minun mielestäni seksi ja läheisyys kuuluu parisuhteeseen ja en halua elää näin loppuelämääni. Tuntuu siltä etten enää edes halua mennä hänen lähelleen kun tunnen itseni sitten niin turhaksi.

    En oikeastaan haluaisi edes jatkaa tätä mutta onko tämä pätevä syy hakea eroa kun lapsemmekin on vielä niin pieni?

    kehottaisi, mutta tilanteesi vaikuttaa siltä, että jos meinaat mielenterveytesi säilyttää, niin paljon ei vaihtoehtoja jää.
    Ja sittenhän oisit vapaa ottamaan itsellesi sopivamman naisen, vaikka sen, josta jotenkin olet jo kiinnostunut. Mutta ensin ero ja sitten vasta uusi suhde.

    Äänestä

  • yrittänyt kirjoitti:

    Todellakin olen yrittänyt lähes kaikkea mutta en jaksa sitä että hän on velvollisuudentunnosta jonkunlainen paineenpurkaja eikä muuta. Todellakin haluaisin että myös hän nauttisi ja vaikkei nauttisi itse seksistä niin haluaisi edes sen jälkeen olla lähellä. Minun mielestäni seksi ja läheisyys kuuluu parisuhteeseen ja en halua elää näin loppuelämääni. Tuntuu siltä etten enää edes halua mennä hänen lähelleen kun tunnen itseni sitten niin turhaksi.

    En oikeastaan haluaisi edes jatkaa tätä mutta onko tämä pätevä syy hakea eroa kun lapsemmekin on vielä niin pieni?

    kuuluu parisuhteeseen. En tiedä teidän tilannetta mutta tiedän omani joka joskus oli sellainen etten halunnut mieheni kanssa seksiä (siis koin sen pakkopullana). Syy oli yksinkertainen, mieheni ei osannut ottaa minua huomioon sen enempää sängyssä kuin missään muuallakaan.''

    Nykyään minulla on uusi suhde.

    Toivon että saat ongelmanne jotenkin ratkaistua.

    Äänestä

  • sara* kirjoitti:

    Kaikki eivät tykkää "räpeltämisestä", vaan nauttivat nopeammasta aktista. Nauttiiko nainen seksistä, jos vain toivoo sen olevan nopeasti ohi? Epäilen... Hän sanoisi sanoisi "melaa mekkoon ja nopeassa tahdissa - jälkeenpäin ilmaisisi miten mukavaa oli.

    Kyllä mies melkoisen usein tuntee, nauttiiko nainen vai ei. Ja ellei nauti, se vähentää miehen nautintoa. Näin se vaan menee.

    sinun mielipide ,sitä ei voi yleistää, jos sinä olet sitä mieltä , vai luuletko olevasi ainoa joka tietää kaiken ,ja kaikki muut on väärässä ,EPÄILEN.

    Äänestä

  • yrittänyt kirjoitti:

    Todellakin olen yrittänyt lähes kaikkea mutta en jaksa sitä että hän on velvollisuudentunnosta jonkunlainen paineenpurkaja eikä muuta. Todellakin haluaisin että myös hän nauttisi ja vaikkei nauttisi itse seksistä niin haluaisi edes sen jälkeen olla lähellä. Minun mielestäni seksi ja läheisyys kuuluu parisuhteeseen ja en halua elää näin loppuelämääni. Tuntuu siltä etten enää edes halua mennä hänen lähelleen kun tunnen itseni sitten niin turhaksi.

    En oikeastaan haluaisi edes jatkaa tätä mutta onko tämä pätevä syy hakea eroa kun lapsemmekin on vielä niin pieni?

    täysin. Ei tuossa auta paljon muu kuin saada vaimosi ymmärtämään tilanne. Et halua jatkaa, ellei tilanne muutu vaimosi kohdalta eikä se muutu, ellei hän löydä seksuaalisuuttaan. Etkä voi loputtomiin odotella.

    Eroa voi hakea ihan ilman syytäkin; sinä et halua jatkaa aviossa, joten eiköhän se ole jo painava syy.

    Kiitos ymmärtävistä ja asiallisista ajatuksistasi. Joskus vaan tuntuu helpottavalta purkaa tuntojaan näin anonyymisti, ei ole kovinkaan helppoa jutella tästä asiasta kenellekään ja vaimon mielestä suurentelen asiaa eikä hän vaan ymmärrä missä on vika vaikka miten yritän selittää. Olen itsekin nyt tullut siihen tulokseen että ero on paras ratkaisu, olenhan kuitenkin lapselle isä vaikka en asuisikaan äidin kanssa. Kiitos kaikille muillekin vastanneille vaikka en muutamaa kommenttia ihan ymmärtänytkään.

    Äänestä

  • ihmetellyt ---------- kirjoitti:

    naisia jotka täällä vaahtoaa jos jonkinmoisesta tempuista , olen nainen isolla N lapsiakin on siunaantunut puolikymmentä ,joten tiedän mistä puhun ,luonnon mukainen kiimainen nopea seksi on parasta mitä minä tiedän, me ihmise olemme kovin erilaisia joitakin pitää nuoleskella ja tehdä jos jonkin moisia temppuja minä en tarvitse kuin kiimaisen mihen joka tietää mitä tekee ,siis ottaa omansa ,luonnonmukainen seksi on parasta mitä tiedän .

    Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta, mutta sen verran on pakko yrittää oikaista, että toki "kaikenmaailman räpläys" :-) kuuluu myös luomuseksiin, sitä voisi rakasteluksikin kutsua. Jos puolin ja toisin suudellaan, kosketellaan, nuollaan ja niin edespäin, niin siinä vähän tuppaa menemään aikaa, silti se edelleen on varsin luonnonmukaista. Ja jos ei, niin sitten minä olen luonnonvastaisen seksin ystävä ja niin on onneksi miehenikin ;-)

    Äänestä

On olemassa miehiä, jotka tykkäävät siitä, että vaimo tai vaimoke ei anna. Seksin saamisesta tulee haaste, joka on jotenkin nautittavaa. Mitä ei saa, sitä haluaa vieläkin enemmän.

Koska herää kysymys, miten olet tuohon suhteeseen alun perin lähtenyt... Olet ehkä melko nuori henkilö.
No nyt ainakin tiedät, että jos nainen ei suhteen alussa ole innostunut, ei tule olemaan sitä myöhemminkään.

Teillä on tossa kyllä selkeä aikapommi, se tulee räjähtämään jossain vaiheessa. Se on kyllä terapia tai ero, muita vaihtoehtoja ei ole. Mieti, montako ihmistä tulet murskaamaan, jos lähdet pettämisen tielle. Ihan kivoja naisia, joilta haet vain seksiä. Se satuttaa. Mutta jossain vaiheessa petät. Jos taas eroatte, sekin sattuu, mutta aiheuttaa kuitenkin vähemmän ongelmia.

Äänestä

Alku-ujouden jälkeen tilanne ei enää muutu. Seksihalut ovat yksilöllisiä ja ilmeisesti vaimosi kuuluu siihen muutama kerta vuodessa sakkiin. Tuo 2 krt/kk olisi mun elämässäni suunta parempaan, sillä meillä meno on kerran kuussa. Suhteen alussa mies kertoi aiempien naisten olleen pettäjiä ja pihtareita. Hänen mukaansa normaaliin parisuhteeseen kuuluu 2krt/viikko - sitä normaalia parisuhdetta ei tässä yli 10 vuoteen ole juuri näkynyt. Mua on kielletty ja työnnetty pois liian monta kertaa. Enää en tee aloitetta. Ero tässä tulee :(

Äänestä
  • kun puhutaan ns. pihtailusta,
    oletetaan pihtaajaksi nainen.
    Ikävää mutta tosiasia on
    että melko tasan menee vaakakupit
    siinä suhteessa, miehet myös pihtaa.
    Vaikka pihtailu on huono sana,
    kun syitä siihen on erilaisia.
    Puhuminen olis tosi iso asia ja uskon ettei
    kukaan huvikseen pihtaa.
    Se että joku on 2krt viikossa tyyppi ja toinen
    1krt kuukaudessa on kyllä varmaan
    ihan normaalia.Yhtä normaalia kun
    kerta vrk. Siihenhän vaikuttaa kaikki ympärillä
    ja koko elämän aikana tapahtuneet asiat.
    Kasvatuskin miten lapsille on läheisyyttä
    opetettu.
    Siis taas joku älähtää, mutta olen joskus
    kiinnittäny huomion erikoisiin
    varmasti aika henkilökohtasiin tapoihin.
    Siis lapsia ei opeteta suomessa halailemaan ja jos vanhemmat suukottelevat sekin on tapahduttava piilossa.
    Omien lastenkaan ei ole sopivaa nähdä
    vanhempien suukkoja.
    Lapset kuitenkin aika monissa perheissä
    katselee esim aika väkivaltasia ohjelmia
    telkusta.

    No niin siis mun pointti on se että
    me kasvatetaan lapset siihen että hellyys
    ja läheisyys on tabu, kun taas lyöminen on
    sallitumpaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yrittänyt kirjoitti:

Avovaimoni ei ole koskaan, ei edes alkuaikoina, ollut kovin innostunut seksistä. Olen yrittänyt häneltä kysellä mistä pitää ja olen oikein panostanut aikaan ja hänen huomioonottamiseen. Tuloksena on ollut että haluaa vaan kaiken olevan äkkiä ohi. Tilanne paheni kun hän tuli raskaaksi, häneen ei saanut koskeakaan raskauden aikana. Ajattelin että hän tuntee itsensä jotenkin ei naiselliseksi ja muistin aina kertoa miten kaunis nainen on kun odottaa lasta...ei tulosta. Nyt lapsemme on kolmevuotias ja rutiiniksi on muodostunut kerran kahdessa viikossa lauantaina. Seksin jälkeen hän nousee nopeasti sängystä ja menee suihkuun aivan kuin tuntisi itsensä jotenkin likaiseksi.

Tapasin keväällä erään hyvin viehättävän naisen johon heti alunalkaen tunsin vetoa ja tunne on molemminpuolinen. Emme ole tehneet mitään yhtä hätäistä suukkoa lukuunottamatta. Nyt kuitenkin ajatukseni pyörivät jatkuvasti tässä naisessa ja olen huomannut että olen pikkuhiljaa rakastumassa häneen.

En vain nyt ymmärrä mitä tekisin, olen tästä seksiasiasta kotona yrittänyt puhua mutta hän ei halua.Pettäminenkin tuntuu vastenmieliseltä mutta kun en saa toista mielestäni. Lapsikin on niin pieni ettei oikein erokaan tule kysymykseen. Olen jotenkin jo menettänyt elämänhalunkin kun mietin tätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu