Hei! Olen tuntenut miesystäväni kohta puoliin 4 kuukautta ja paljon on jo ehditty keskustelemaan, mm. yhteen muuttamisesta, perheen perustamisesta. Eli tahti on ollut aika vauhdikasta ja välillä minusta on tuntunut, että liiankin vauhdikasta ollakseen aitoa.
Mutta enemmän olen ollut huolissani tunteistamme. Sanoin jo itse, että tykkään ja mieskin on sanonut. Kerran hän sanoi kännipäissään jopa rakastavansa minua.
Mutta minusta tuntuu, ettei se kerta riitä. Haluan kuulla häneltä sen uudelleen ja selvinpäin lausuttuna. Haluan kuulla sen, että miten tärkeä olen hänelle, koska kaipaan sitä, jotta jaksan nämä erossa olot ja jaksan tehdä suhteemme eteen työtä.
En tietenkään halua kuulla tyhjiä sanoja, mutta mitä voisin tehdä, että saisin miehen tunteista edes jotain kuulla ääneen?
Kiitti vastauksista!

Vastaukset 7
Vanhimmat
sitä seuraavaakertaa. Ja kyllä se pitää kuulla selvinpäin. Älä pidä mitään hoppua. Ajan kanssa huomaat, onko hänen tunteensa aitoja vai feikkiä.
en tuosta ymmärtänyt, oletteko oikeasti tavanneet. Jos olette, kuinka usein?
Tämähän on Kaukosuhteet-topic nääs.
Olemme tavanneet pari kertaa ja uutta tapaamista suunnitellaan. Tuo ohje oli hyvä; älä katso sanoja, vaan tekoja. Olen oppinut pikku hiljaa kyllä siihen, että miehet osoittaa välittämisensä useimmiten teoilla kuin sanoilla, mutta en taida olla poikkeava nainen siinä mielessä, että tarvitsen niitä konkreettisia sanojakin, "Mä tykkään susta, mä rakastan sua", jne... :)
kohtuus kuitenkin kaikessa, sillä on myös miesryhmä joka heittää lemmenvaloja toista yhtään tuntematta, koska se kuuluu asiaan ja monet naiset siitä tykkää. Teot ovat todellakin tärkeämpiä kuin sanat, jotka saavat todellista arvoa vasta niiden tekojen yhteydessä lausuttuina.
Kuulun itse porukkaan jonka on vaikea käyttää r-sanastoa jos sitä ei tarkoita koko sydämestään. Joskus olisi ollut eduksi olla hiukan suurpiirteisempi sillä kohden.
Olen minäkin sillä tavoin pidättyväinen, etten mene kertomaan tunteista, ellen ole 100%:esti varma niistä.
Vaikka sitten olen kyllä helposti ihastuvaa sorttia.
Kun ihastun, niin se on sitten "kaikki tai ei mitään" ja täysillä eteen päin.
Pitäisi kai oppia vähän hillitsemään itseänsä.
Katso tekoja, älä sanoja.
Katso ihmistä, älä ulkokultaisuutta.
Tapasitteko kenties Lapissa helmikuussa?