minut on

Kaveri on alkanut seurustella ja he ovat tämän miehen kanssa olleen yhdessä nyt kolmisen kuukautta. Olen todella onnellinen kaverini puolesta, että hän löysi (ilmeisesti) hyvän miehen.

Mutta... kun seurustelu alkoi, minut unohdettiin täysin :-( asumme aika etäällä toisistamme kaverin kanssa, joten yhteydenpito tapahtuu suurimman osan vuodesta puhelimitse. Kaverilla ei ole ollut enää yhtään aikaa porista puhelimessa kanssani! Hän ei ole enää soitellut minulle, joten minä olen yrittänyt soitella hänelle, mutta hänellä ei ikinä tunnu löytyvän aikaa vaihtaa edes muutamaa sanaa, vaan kaveri sanoo jotakin tyyliin "olen juuri menossa X:n luo/olen juuri x:llä/ x on juuri tulossa luokseni/ tms.". ajattelin että tämä paras kaverini ymmärtäisi jossakin vaiheessa, ettei tällainen "ei nyt ei ole aikaa"-meininki vetele ja alkaisi taas pitää yhteyttä, mutta niin ei ole käynyt. Olen loukkaantunut tästä ja olen päättänyt olla soittelematta tälle kaverilleni - soittakoon sitten kun on aikaa. Ikävä aina kuulla ettei hänellä ole aikaa. voiko kaverisuhde päättyä tällaiseen? sitä en ikinä toivoisi tapahtuvan. minä en ikinä antaisi oman suhteeni päättävän suhdetta kavereihin.

juu tiedän, alkuhuumaa tämä on. hänellä on nyt vaan tärkeämpää tekemistä kuin pitää yhteyttä parhaaseen kaveriinsa. mutta ajatteeko joku tosiaan oikeasti, että kun alkaa seurustella, niin muuta ei sitten enää olekaan? sehän on aivan kamalaa.

Kun itse aloin seurustella (olemme edelleen yhdessä), niin pidin kyllä yhteyttä tähän kaveriini ja myös muihin kavereihin. Tilanne oli tietysti se, että elämään oli tullut tietyllä tavalla tärkeämpi ihminen, mutta en silti unohtanut kavereitani.

emme siis tämän kaverini kanssao ole riidoissa tms. ettäkö hän sellaisen vuoksi olisi pitämättä yhteyttä. kenties olen loukannut häntä jotenkin(?) en tiedä. luulen että hänen uudesta suhteestaan tämän johtuu.
4442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tämän mielestäni tärkeän seikan:
eli kun kaverillani ei ole ollut aikaa yhteydenpitoon, niin olen pyytänyt häntä soittamaan takaisin tai hän on itse luvannut soitella takaisin. kuitenkaan ikinä hän ei ole soittanut.

Äänestä
  • Olen kokenut tuon hylkäämisen useamman kerran, joskus on ollut syynä mies (yleisin syy), mutta myös ulkomaille muutto, opiskelujen aloittaminen ja uudet ystävät yms. ovat olleet syinä naisystävieni yhteydenpidon vähenemiseen.
    No, varsinaisia parhaita kavereita eivät siis kuitenkaan olleet, kun tuollaista tekivät.

    Varsin yleistä on myös se, että nainen löytää elämänsä miehen ja unohtaa entiset ystävät. Kun ero tulee, nainen soittaa välittömästi entisille ystäville. Ei sekään kivalta tunnu, vaikka pitäisi tukea eronnut, mutta silti se loukattu olo on kuitenkin jo jäänyt.

    Jotkut ihmiset ovat lisäksi sellaisia, että he lopettavat yhteydenpidon entisiin ystäviin uuden puolison toivomuksesta, sellaistakin olen kuullut.

    Joskus on käynyt niin, että tyttökaverini mies on ollut huonosti koulutettu ja kärsinyt alemmuuskompleksista minun mieheeni nähden ja yhteydenpito kyseisen pariskunnan kanssa on loppunut tästä syystä.

    Oletko päässyt opiskelemaan jonnekin tai onko jotain muita asioita muuttunut?

    Äänestä

  • kohtalotoveri kirjoitti:

    Olen kokenut tuon hylkäämisen useamman kerran, joskus on ollut syynä mies (yleisin syy), mutta myös ulkomaille muutto, opiskelujen aloittaminen ja uudet ystävät yms. ovat olleet syinä naisystävieni yhteydenpidon vähenemiseen.
    No, varsinaisia parhaita kavereita eivät siis kuitenkaan olleet, kun tuollaista tekivät.

    Varsin yleistä on myös se, että nainen löytää elämänsä miehen ja unohtaa entiset ystävät. Kun ero tulee, nainen soittaa välittömästi entisille ystäville. Ei sekään kivalta tunnu, vaikka pitäisi tukea eronnut, mutta silti se loukattu olo on kuitenkin jo jäänyt.

    Jotkut ihmiset ovat lisäksi sellaisia, että he lopettavat yhteydenpidon entisiin ystäviin uuden puolison toivomuksesta, sellaistakin olen kuullut.

    Joskus on käynyt niin, että tyttökaverini mies on ollut huonosti koulutettu ja kärsinyt alemmuuskompleksista minun mieheeni nähden ja yhteydenpito kyseisen pariskunnan kanssa on loppunut tästä syystä.

    Oletko päässyt opiskelemaan jonnekin tai onko jotain muita asioita muuttunut?

    minulla ja miehelläni ja tällä parhalla kaverilla ja hänen uudellaan on aika jyrkkä koulutusero "meidän hyväksemme". tätä mahdollisuutta en ollut tullut ajatelleeksikaan. kun aloitin opinnot aikoinaan, tämä kaverini kantoi vähän huolta siitä, että pidänkö yhteyttä enää tämän alani vuoksi... ehkä tämä teema on noussut uudelleen esiin.

    Äänestä

Tuo kaverisi käytös on inhottavaa sinua kohtaan. Vaikka se oma kulta onkin tietyllä tavalla tärkeämpi,niin ei se tarkoita sitä,että kaverit unohdetaan. Elämässä pitää olla muutakin seurustelun lisäksi,tätä mieltä ainakin itse olen.

Silloin kun itse seurustelin,niin senkin aikana pidin kavereihin yhteyttä. Jos seurustelukumppanin kanssa olin esim. viikonloppuna,niin kavereita näin puolestaan viikolla. Eihän se ole,kuin järjestely kysymys.

Luulis että kaverisi löytäisi kalenterista jonkun päivän,jolloin voisitte viettää yhteistä aikaa. Se on ikävää,jos pelkän seurustelun takia kaverisuhteenne loppuu. Siinä on kumminkin se riski,että tälle kaverillesi tulee ero poikaystävästä,jolloin ne kaverit olisi tärkeitä tukijoita. Eli jos hänelle se ero tulisi,ja hän soittaisi sinulle,niin silloin voit hyvin sanoa,että ei me olla enää kavereita,kun et seurustelun aikana pitänyt yhteyttä. Tästä kaverisi luulisi oppivan jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unohdettu! kirjoitti:

Kaveri on alkanut seurustella ja he ovat tämän miehen kanssa olleen yhdessä nyt kolmisen kuukautta. Olen todella onnellinen kaverini puolesta, että hän löysi (ilmeisesti) hyvän miehen.

Mutta... kun seurustelu alkoi, minut unohdettiin täysin :-( asumme aika etäällä toisistamme kaverin kanssa, joten yhteydenpito tapahtuu suurimman osan vuodesta puhelimitse. Kaverilla ei ole ollut enää yhtään aikaa porista puhelimessa kanssani! Hän ei ole enää soitellut minulle, joten minä olen yrittänyt soitella hänelle, mutta hänellä ei ikinä tunnu löytyvän aikaa vaihtaa edes muutamaa sanaa, vaan kaveri sanoo jotakin tyyliin "olen juuri menossa X:n luo/olen juuri x:llä/ x on juuri tulossa luokseni/ tms.". ajattelin että tämä paras kaverini ymmärtäisi jossakin vaiheessa, ettei tällainen "ei nyt ei ole aikaa"-meininki vetele ja alkaisi taas pitää yhteyttä, mutta niin ei ole käynyt. Olen loukkaantunut tästä ja olen päättänyt olla soittelematta tälle kaverilleni - soittakoon sitten kun on aikaa. Ikävä aina kuulla ettei hänellä ole aikaa. voiko kaverisuhde päättyä tällaiseen? sitä en ikinä toivoisi tapahtuvan. minä en ikinä antaisi oman suhteeni päättävän suhdetta kavereihin.

juu tiedän, alkuhuumaa tämä on. hänellä on nyt vaan tärkeämpää tekemistä kuin pitää yhteyttä parhaaseen kaveriinsa. mutta ajatteeko joku tosiaan oikeasti, että kun alkaa seurustella, niin muuta ei sitten enää olekaan? sehän on aivan kamalaa.

Kun itse aloin seurustella (olemme edelleen yhdessä), niin pidin kyllä yhteyttä tähän kaveriini ja myös muihin kavereihin. Tilanne oli tietysti se, että elämään oli tullut tietyllä tavalla tärkeämpi ihminen, mutta en silti unohtanut kavereitani.

emme siis tämän kaverini kanssao ole riidoissa tms. ettäkö hän sellaisen vuoksi olisi pitämättä yhteyttä. kenties olen loukannut häntä jotenkin(?) en tiedä. luulen että hänen uudesta suhteestaan tämän johtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu